Uranuksen vuosi?

Vuosi vaihtuu pysähtyneen Uranuksen räiskeessä. Astrologia ei paljoa kalenterivuodesta piittaa, mutta jos vuodenvaihtumisen hetkestä haluaisi suuntaviivoja piirtää (oikeasti ne piirretään koko astrologiselle vuodelle oinaan ingressistä keväällä ja viimeisen neljänneksen sävyjä kauriin ingressistä), Uusi Vuosi olisi epätavallinen ja hätkähdyttävä. Hitaan ulkoplaneetan pysähdys kestää noin pari viikkoa, eli suurinpiirtein 28. joulukuuta tammikuun kahdeksanteen päivään. Käännösvaiheen keskikohta on tulevan viikon tiistaina iltapäivällä.

Painokas Uranus ajassa symboloi rutiinien rikkomista ja toisella tavoin tekemistä ja suhtautumista. Tämä aika voisi olla herättävää ja silmiä avaavaa. Vahva Uranus ei anna tukeutua tuttuun ja turvalliseen, sillä se heilauttaa, ravistaa ja yllättää. Toisenlaisuus tuo virkistystä, mutta aika moni kokee ajanlaadun epävarmaksi.

Planeetat kulkevat tulevina päivinä vain yhdellä puolella eläinrataa, skorpionista Marsin rajaamana kaksosiin, minne Kuu ennättää, mutta ehkä se oinaan Uranus antaa merkittävämmän rajan energioiden suunnalle. Aurinko ja Venus (OOBina) kulkevat kauriissa parin asteen etäisyydellä, mutta eivät aivan vielä kohtaa; Venuksen yläkonjunktio ajoittuu vasta noin parin viikon päähän tulevan vuoden puolelle 9. tammikuuta. Auringon ja Venuksen yhteinen energia kauriissa luo turvallista ja pysyvää vastavoimaa ajan tempoilulle.

Mars ja Jupiter koettavat myös yhdistää dynaamisuuttaan skorpionissa, mutta ovat edelleen noin kolmen asteen etäisyydellä lähipäivänä toisistaan. Toki muutosvoima on siellä tarjolla, jos joku haluaa; tarkka kohtaaminen tapahtuu 7. tammikuuta ja on siis mukavasti lupaamassa vuodenvaihteessa. Tästä potkua ja tahdonvoimaa!

Jousimiestä uudelleen ylittävä Merkurius kulkee aspektittomana, ja oikeastaan Saturnuskin kauriin alussa alkaa jäädä jo ilman silmiinpistävää yhteisenergiaa kun Aurinko ja Venus yhdessä lipuvat kauemmaksi. Merkurius saattaa olla ”ihan kiva”, mutta erityisen helppo mielen ja ajattelun planeetalle tämä merkki ei ole. Saturnus näyttäköön omassa merkissään millaista se vahva omanlainen energiansa on. Pärjääkö silti Uranukselle?

Kalenteria vaihtavan viikonlopun Kuu on aluksi somasti härässä, ja saattaisi ehkä tuntua hetken siltä, ettei meillä mitään ravistusta ajassa olisikaan. Härkä on vakaa, turvallinen ja nautiskeleva. Joulusuklaat kuluvat niin kuin pitääkin. Nyt taivaalla on hieman epätavallinen asetelma planeettojen asteissa, kun ainoastaan Uranus on merkissään loppupuolella. Uranus oinaasta ei viereisen merkin Kuuta auta pätkääkään, jolloin Kuulle koituu pitkä kurssittoman kulun jakso. ”Avuttomaan tilaan” joudutaan Pluton kulmasta perjantaina iltapäivällä neljältä, ja sitä kestää kunnes Kuu pääsee aloittamaan uuden merkin, eli tulee kaksosiin lauantaina aamupäivällä puoli yhdeltätoista. Saa luvan kanssa nukkua pitkään, isoja juttuja ei sovi aloitella aamuvarhaisella. Kaksosen Kuu vuodenvaihteessa on iloinen, ajan hermolla – ja vuodenvaihtumisen hetkellä tulee juuri kulmaan pysähtyneelle Uranukselle. Ja sen hallitsija Merkurius on aspektittomana. Saadaan melko epätavallista evästä! Hauskaa vuodenvaihdetta kaikille!

Mainokset

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: