Laadukasta

Kauriista on kirjoitettu niin paljon nyt kun Saturnus sopivasti siirtyi tähän omaan merkkiinsä. Pohditaan tässä yhteydessä kaurista ennemmin siitä näkökulmasta miten se jokaisen omalla kartalla ilmenee, osana kokonaisuutta, vaikkei edes olisi keskeinen merkkinä. Ehkä te toiset saatte enemmän tämän ankaran merkin antia kuin jutun kirjoittaja täällä, jolla koko kauriin merkki jää väliinputoavaksi merkiksi. Sellainen on poikkeuksetta sivussa.

Lähtökohtani on kontrolli, mutta ei todellakaan ikävän friikissä mielessä. Kauris edustaa sitä, että homma on hanskassa. Kauris on parhaimmillaan silloin kun se tietää mitä on tekemässä, mitä odotetaan; selvät sävelet ovat kaurista. Ja siksi se ei olekaan ensisijaisesti heittäytyjä, kokeilija eikä luovilla ratkaisuilla ilakoija. Epävarmuus syö kaurista, ja se haluaa olla tietoinen järkevällä tavalla arkisista liikkuvista tekijöistä. Kauris luottaa kokemukseen, se on järjen ja todentuntuisten mahdollisuuksien ääni. Kauriilla on tarve asioiden tapahtumiseen, että tulee valmista, suoritetaan mitä täytyy, täytetään odotukset ja velvollisuudet. Taakkaa on, mutta mitä tarkemmin kauris saa itse laatia aikataulun, sitä varmemmin syntyy mestarillista jälkeä. Kauris on parhaimmillaan ohjaksissa, mutta tämä ei tarkoita sitä, että jokainen kauristyyppi pyrkisi johtotehtäviin tai että olisi edes parhaimmillaan pomon asemassa. Usein homma menee niin päin, että kauris tuntee vastuunsa ja tekee velvollisuutensa, ja tästä syystä päättävä asema, kontrollointi, jää sille. Kauriin pätevyys huomataan.

Oikeastaan kauris kontrolloi erittäin positiivisesta näkökulmasta. Se on laaduntarkkailua, missä huomio kiinnitetään parhaimpaan, onnistuneimpaan ja menestyneimpään tekijään. Jos verrataan neitsyeen, tämä toinen maamerkki huomioi virheitä. Kauris pyrkii selvittämään onnistumisen kaavan, ajamaan asiat oikein ja oikeudenmukaisesti. Säännöt ovat kauriin struktuuria, ja niiden luomisessa kauris ei vedä kotiinpäin vaan toimivuutta laajemmin koko yhteisölle. Sääntöjen kanssa ei tarvitse ihmetellä epävarmuutta vaan pelataan sen mukaan kuin on sovittu. Tästä näkökulmasta ei ole ollenkaan ihmeellistä, että kauriin hallitsija Saturnus on ylennyksessään vaa’assa, neuvottelujen merkissä.

Kauriin merkissä kontrollointi, siis pohjimmiltaan sääntöjen noudattaminen, tapahtuu yhtä paljon henkilöä itseään kohtaan, tekemisiä ja tunteita, kuin yhteisten asioiden suhteen. Kauris on selviytymisen varmistamisen merkkejä ja tähän se pyrkii vakauttamisen kautta. Kauris tarvitsee varmuutta ja turvallisuutta, mitkä ovat rauhallisen kypsymisen edellytyksiä. Jos edellytykset ovat kohdillaan, voi viisas lopputulos olla käsillä nopeastikin. Siksi kauris ei aina ole kategorisen hidas, mutta toisaalta aika ja harkinta ovat sille loogisempia.

Kauriin merkissä on olennaisesti mukana sen pehmeämpi puoli, mitä saattaisi voida nimittää henkisemmäksi puoleksi. Se kalanpyrstö, mikä viittaa intuitioon, syvälliseen näkemykseen ja sellaisten vaihtoehtojen ymmärrykseen, jotka eivät ole ilmiselviä. Näiden kaurispiirteiden tajuaminen ja hyväksyminen voi olla rajallista silloin jos merkkiä ajatellaan kovin kulmikkaasti ja suppeasti. Kauriin symboliikkaan liittyy ylemmän tietoisuuden saavuttaminen. Merkin symbolissa on mukana ympyrä, joka kertoo hengestä ja luovasta vitaalienergiasta, sekä pieni aaltokuvio, mikä on viittaus vastaanottavaisuuteen. Perinpohjaisesti tunnettuna kauris ei todellakaan ole despootti pomottaja, vaan spirituaalinen. Kun maallinen ja arkinen on vaivattomasti hallussa, pystytään suuntamaan mieli kohti laajempia kokonaisuuksia. Siksi kontrolli on tarpeen.

Kauriin merkistä toivoisin keskustelua esimerkiksi siitä, oletteko tunnistaneet kasvukäyrää ja kypsymistä sen kohdassa kartallanne? Millaisissa asioissa tunnistatte kontrollin ja halunne olla itse päättämässä?

Mainokset

Avainsanat:

12 vastausta to “Laadukasta”

  1. Anne Says:

    Minulla ei ole Kauriissa mitä planeettaa. Kauris on 5-huoneen kärjellä. En ole mikään rilluttelija. Minulle ihmissuhteet ovat vakava asia. En pysty mihinkään yhdenillan juttuihin. Lastenkin kanssa yritän opettaa hyviä tapoja yms.

    • Tarja Says:

      Näyttää vastaavan hyvin. Vitosta pidetään myös työstä palautumisen ja rentoutumisen alueena, voisiko sellainen olla vähän hankalaa, tai ettei ainakaan osaa rentoutua ennen kuin työt on tehty?

  2. Artemis Says:

    Aurinko, Merkurius ja DC kauriissa. Kyllä monet kauriin piirteistä ovat luonteeni ydintä. Yritän hallita epävarmuutta ainaisella suunnittelulla ja minussa on inhorealistin piirteitä. Haluan keskittyä suuriin linjoihin ja kokonaisuuksiin.

    • Tarja Says:

      Ei kai saisi tunnustaa, mutta inhorealismi sai minut naurahtamaan. Just sitä, sarkasmia ja mustaa huumoria. Kun kauriin maailma on vastakkaista jousimiehen luottamukselle ja uskolle parempaan, oletko samaa mieltä että kauriin tapa olisi murehtia pahinta ja sitten kuitenkin onnistua hyvin? Jouskari voi pyhästi uskoa ja silti mennä metsään, eikä sekään haittaa.

      • Artemis Says:

        Ainakin minulle tulee turvallinen ja rauhallinen olo, kun olen ottanut huomioon huonoimman vaihtoehdon ja varautunut siihen mielessäni jo ennalta. Yleensähän kauhuskenaario ei toteudu, mutta elämä voi heittää eteen ylläreitä, joita ei kauriskaan pysty ennakoimaan ; ) Jouskari on minulla tyhjä väliinputoaja, ikävä kyllä.

  3. Seija Says:

    Erittäin hyvin kuvaava, ainakin kauris syntymämerkille. Se on juuri noin eikä lisättävää 😊

  4. Helena Says:

    Kauris saturnukseni jää 2. huoneessa ”komeroon” (2. H kärki joukkari / 3. H kärki veskari). Kauriissa on jupiter yhtymä vesta sekä saturnus/pallas/auringon ja kuun keskipiste yhtymä. Saturnuksen mukaisesti teen työtä rakennusalalla, asunto-myynnissä (juppi yhtymä vesta, au 4. H:ssa ja kuu nousulla), jota saturnus/pallas sekstiili merkkariin (3. huoneessa) mainiosti tukee. Työelämässäni tuntuu olevan selkä kaava, kun mc:llä on neitsyt, joka komppaa kauris saturnuksen kanssa harmoonisesti, pyrkien myyntifaktat tutkimaan hyvin ja tarkasti, ennen asiakkaan kohtaamista ja sen jälkeen (jälkimarkkinointi/asiakkaan kokonais haltuunotto on äärimmäisen tärkeää…saturnusmaisesti; pitkällä aikavälillä). Haluan itse sisäistää tuotteen, ennen kuin voin sitä eteenpäin myydä. Virheitä en salli työssä. Koen olevani asiakkailleni ”palvelija” pos. mielessä, ja teen työtä mielelläni ja kokonais-valtaisesti. Saturnukseni tekee puolineliötä venukseen, jolloin vastuu myös toisinaan painaa. Olen ollut koko ikäni samalla alalla, mutta vasta nyt koen statukseni olevan vahva työssäni. Saan vuosien työnteolleni ansaittua arvostusta. Neitsyt mc ei kaipaa kunniaa eikä gloriaa, mutta asiallinen kiitos (asiakkailta ja työnjohdolta) lämmittää suuresti mieltä. Tulipa tässä mieleeni, että olen työskennellyt kauris esimiehenikin kanssa liki kolmekymmentä vuotta 🙂 yhdessä. . Näinhän sen pitääkin mennä tässä hetkessä, kun ottaa huomioon saturnukseni huone sijainnin, omassa merkissään ja tr. saturnuksen siirtymisen omaan merkkiin…odottelen siis saturnuksen paluuta. Ehkä vielä jonain päivänä kauriissa oleva jupiterinikin tuo sitä ”mammonaa” minulle. Kenties, kun hoidan saturniaanisesti hommani, niin molemmat antaa palkkion myöhäisemmässä vaiheessa: jupiter ja saturnus. Noh, sitä odotellessa; hihat vaan heilumaan,

  5. Hanni Says:

    Minulla on syntymäkartalla pysähtynyt Saturnus Kauriissa ensimmäisessä huoneessa, tosi vahva asema siis. Kun 1990-luvun alussa Uranus ja Neptunus tulivat Saturnuksen päälle, koko Saturnukseni romahti. Olin muutenkin maa-ihmisenä ollut hyvin saturnaalinen, mutta Uranus ja Neptunus aiheuttivat sen, että heittäydyin työttömäksi, sekosin spiritualismiin, aloin harrastaa henkistä kasvua ja voida muutenkin paljon paremmin. Nyt kun Pluto on vuorostaan Saturnukseni päälle, joudun luopumaan viimeisestäkin suorittamisesta ja vahvuuden teeskentelystä.

    • Tarja Says:

      Mielenkiintoinen kertomus Hanni! Mitä ilmeisimmin noin vahva Saturnus-kauris on vienyt elämänhallintaan kontrolloinnin keinoilla, ja elämä opettanut miten antaa periksi. Voisi ajatella, että transiiteilla on tarkoituksensa. Plutossa on myös vahvaa kontrollintarvetta, suuntautuen tällä kartan alueella todennäköisesti omaan psyykeen. Tämä voisi olla mieltä rikastuttavaa, jos pystyy väistämään pakonomaisuuden.

  6. Anne Says:

    Rentoutua en osaa yhtään. Koko ajan pitäisi tehdä jotain. Television katsominenkin on joskus hankalaa, kun pitäisi samalla tehdä muutakin.

  7. Paula Says:

    Kauris tyhjien 11. ja 12. huoneiden kärkenä. Saturnus 1.huoneessa Kaloissa, yhtymä Venukseen ja Kheironiin, neliö Jupiter, trini Neptunus.
    Mielikuvitus kiehtoo minua ja nautin mielikuvituksellisista jutuista mutta oma ilmaisuni on enempi toteavaa ja ns. arkirealismia. Pikkasen on ajoittain sitäkin että vaikea rentoutua ennen kuin ”kaikki” tehty – koska siis?
    Jos olosuhteissa on paranettavaa, omissa tai toisen, yleensä teen jotain jos vaan voin. Viihdyn erinomaisen hyvin yksikseni mutta toisaalta niin ystävyys-kuin parisuhteessa kestolinjalla. Ja olen, kuulemma, aika hyvä vetämään rajat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: