Liukujat

Ollaan päästy viimeiseen eläinradan merkkiin, kun näitä on kuukausittain tarkasteltu suurinpiirtein sen ajan sisällä kun Aurinko on sitä kussakin merkissä kulullaan valaissut. Kaloista on vaikea saada tarttumapintaa merkin monimuotoisuuden vuoksi. Kun luulee tavoittaneensa, se pirulainen liukuukin jonnekin muualle. Jos yhdelle kalalle (kartan sijainnissa lähinnä, ei aina Aurinko) jokin teema on päällimmäinen, sanotaan vaikka uhrautuvuus, ei tätä kaikki tunnista lainkaan. Kaloissa on vaihtoehtoja, ja jopa mielivaltaisuutta siinä mikä sen aihepiiristä kulloinkin painokkaimmin esiintyy. Omilta kartoilta voisimme tarkastella, missä tämä sattumanvaraisuuden kohta on, ja mikä olisi omalla kohdalla yleisin tapa toteuttaa sitä. Ehkä yleisyyttä ei edes löydy, koska kalat muuntuu jatkuvasti. Se on kaleidoskooppimaisesti sitä mitä halutaan nähdä, eri tilanteissa vaikka empatiaa tai pakenemista.

Kalat summaa kaiken aikaisemman eläinradalla, siksi se on suuren synteesin merkki. Omalta kartalta synteesiä taitaa olla melko vaikea hahmottaa. Ristiriitaisesti samalla kalat edustaa hämmennystä ja sekaannusta (vai onko tämä Neptunuksen antia merkille?), ja hahmottaminen karkaa yhä kauemmas. Kalat on viimeisin muuttuvista merkeistä ja veden elementissä sutjakasti liukuva (huomatkaa toisto), jolloin se viimeistelee muutosprosessit pisimmälle. Kalojen kohta kartasta voi siksi olla sellainen, että se on muuntunut jo toisenlaiseksi kun sen on luullut hallinneensa. Kalat muistuttaa siitä, että mikään ei ole pysyvää, vaan joudumme lopulta luopumaan aivan kaikesta. Se ei silti ole yksinomaan pois ottamista, sillä kalat antaa myös – kunhan olemme vastaanottavaisia. Voisi naurahtaa, ettei kaloilla ole mitään rajaa; merkin taito vetää rajaa on selkeästi puutteellinen. Kun päästämme sisimpään vaikutteita, pelkäämme niiden haavoittavan. Jospa se mitä saadaan, onkin hyväksi?

Ylimmäinen optimismin planeetta Jupiter on kalojen hallitsija. Jupiterin suuruuden kautta on ymmärrettävää kalojen operointi universumin tasolla. Tässä maailmassa se ei oikein ole. On ikään kuin kalat pelaisivat säännöittä maailmassa, missä on odotuksensa pärjäämisestä ja saavuttamisesta. Yleisesti ottaen kalaisa maailma on pehmeätä, hyväksyvää, myötäävää, arvoiltaan kovin inhimillistä. Tämä ei silti ole estänyt useita (esimerkkinä nyt Auringot) kaloja tekemästä upeita elokuvia, voittamasta urheilupokaaleja, esittämästä filosofioita ja tutkimasta kovaa tiedettä. Mitä vaan toimii hyvin, kaikenlaista löytyy. Onhan se hallitsija Jupiter mahdollisuuksien planeetta.

Hyvät vai huonot uutiset ensin? Hyvää kaloissa on mielikuvitus, luovuus, kyky kompata toisia ja asettua heidän asemaansa, sekä monialaisuus. Samat seikat voivat kääntyä vastaankin. Mielikuvitus voi johdattaa harhaan ja irrottaa vaarallisella tavalla arjesta. Luovuutta ei arvosteta jos sitä ei edellytetä eikä odoteta. Toisen läheisyys voi olla liian symbioottista, ettei enää erota mikä on oma tunnetila. Liiat vaihtoehdot ovat ristiriitaisia ja hajottavia. Merkin huonoja puolia luetellaan astrokirjoituksissa ensisijaisina toteutumisina jatkuvasti; uhriksi heittäytyminen, riippuvuudet (väitän että tämäkin on sekoittamista Neptunuksen tematiikkaan), toisaikainen haaveksinta (ja on olemassa faktaa siitä että luovuus kukkii tällaisessa), arjesta pakeneminen, vaikeuksien väistäminen. Ja niin edelleen. Kumpaan osastoon liittäisimme henkisyyden ja spirituaalisuuden; joka tapauksessa kalat on enemmän aineeton merkki kuin tosiasiallinen tai käytännöllinen. Joskus näkee yhdistettävän taipumuksen masentua kalojen merkkiin, ja tähän väitän astrologisin perustein vastaan. Jupiterin hallitsema merkki! Toinen outous, jonka olen kuullut, on kalojen väittäminen tyhmiksi. Hyväuskoinen ihan varmasti, ja helposti huijattava. Näkemyksen planeetan Jupiterin merkki?

Miten teidän kartoillanne kalat on vienyt maton jalkojen alta, ollut jotakin ihan toisenlaista kuin luulitte? Mitä kalojen ominaisuutta luulitte ilmaisevanne kun se olikin uiskennellut muualle? Mihin olette sopeutuneet ja mistä liukuneet loitommaksi? Kommentoikaa kertomalla vaihtoehtoisia kalajuttujanne!

Mainokset

Avainsanat:

9 vastausta to “Liukujat”

  1. Anne Says:

    Aurinko on kaloissa ja 7-huoneessa. Rakastun helposti. Muutenkin ihmissuhteet ovat tärkeitä. Haluan tulla ihmisten kanssa toimeen. Niin kotona, ystävien ja sukulaisten kanssa, sekä työpaikalla.

    • Tarja Says:

      Vaikuttaa siltä että tuon ”onnettoman” merkin harmilliset puolet eivät ilmene sinulla. Seiskan Arskassa on aina se vaara, että hukkaa itsensä toisiin, ja mielestäni kaloissa vielä moninkertaisesti, kun tässä etsitään symbioosia. Hyvä jos et ole kokenut joutuvasi antamaan liikaa tai tekemään liiaksi kompromisseja tullaksesi kaikkien kanssa toimeen. Ehkä hallitsija Jupiter on edullisesti sijoittunut kartalla?

  2. Anne Says:

    Jupiter on Leijonassa 11-huoneen lopussa. Jupiter on t-ristissä. Oppositiossa Merkuriukseen ja Venukseen ja neliössä Neptunukseen.

    • Tarja Says:

      Leijonassa tuo tulen planeetta viihtyy, ja jos vähän sekoitetaan systeemejä, Jupiterin voisi tulkita olevan ilonsa huoneessa (pitäisi oikeasti silti määrittää merkkihuoneiden kautta). Aktiivinen planeetta kun on noin keskeisesti kulmissa, ehkä se antaa seiskahuoneelle tilaa esiintyä.

  3. Minä Says:

    Moi. Mulla on onnenpiste kaloissa ja olen sitä ihmetellyt kun tuntuu, että minun tapauksessani sen pitäisi olla epäonnenpiste. Minulla on paljon huonoja kokemuksia kaloista.
    Jos se nyt jotain hyvää on tuonut elämääni, niin olen kiinnostunut eri kulttuurin kentistä. Ja toisaalta koen vähäosaisten ja syrjäytyneiden ihmisten asiat lähelle sydäntäni. Teen mm. vapaaehtoistyötä.

    Neptunus on minulla 11. huoneessa kauriin merkissä. 0. 59 astetta kaurista.

    En pidä myöskään kaloja tyhminä. Joskus he voivat kyllä löytää itsensä jostain kapakoista ja sinne johtaa muut syyt kuin tyhmyys.

    Luova kala on ehdottomasti alansa huippu, musiikissa ja kuvataiteissa.

    Tyypillinen kala esimerkki voisi olla esim. madventuresin Tunna.

    Kalat voivat kyllä heittää marttyyrin viitan ylleensä helpostikkin, mutta toisaalta kielteiset asiat saadaan unelmoitua pois.

    Minulla on juuri alkanut neptunus neliö MC ja kauhulla odotan vaikutusta.

    • Tarja Says:

      Enpä ole minäkään saanut ymmärrystä onnenpisteen toteutumisesta, en ole kai osannut, peruspalikat taitaa riittää täällä. Muistaakseni onnenpisteen näyttäytymisessä on tärkeätä onko sen hallitsija kulmassa siihen, eli Jupiter. Millä kartan alueella kalat sinulla on, mikä huone rajautuu tähän merkkiin?

      • Minä Says:

        Mulla onnenpiste 1 huoneessa, missä on jupiter vesimehessä myös.

  4. IdaW Says:

    Hei, olen ASC Skorpioni ja sen perinteinen hallitsija Mars on Kaloissa (4. tai 5. huoneessa riippuen huonejärjestelmästä). Neptunus on 1. huoneessa. Luovuus, haaveilu, henkisyys ja operointi universumin tasolla on arkipäivää. Olen siirtynyt kokopäiväisesti luovalle alalle ja nyt tuntuu, että olen löytänyt oman polkuni. Jooga ja meditaatio on myös mukana jokapäiväisessä elämässä. Kaiken tämän ”hörhöilyn” vastapainoksi olen hyvin tavoitteellinen ja kunnianhimoinen.

    Kalat-energiassa hienointa on juuri tuo luovuus ja monipuolisuus. Tuntemani Kalat ovat älykkäitä ja erityisellä tavalla viisaita. Ajattelu on kypsää, laaja-alaista ja näkökulma usein ”out of the box”. Heidän kanssaan voi käydä huikeita keskusteluja ihan mistä vaan.

  5. Helenainen Says:

    Mulla on Kuu Kaloissa 7.huoneen puolella ja opp. AC Neitsyt.
    Jupiter tekee sekstiilin kuuhun 9.huoneessa ja siitä tykkään.(Luulin ,ett Neptunus hallitsee kaloja).kuu on auttanut minua väriterapiakursseilla tulkinnoissa ja oonhan mie taiteilijakin ja opiskellut taidetta paljon.Rakastumisia on ollut jopa liikaa eli sekoitaa mieltä,jos en stoppaa.Neptunus on 20 Vaakaa ja tekee se kuuhun aspektin myös.Kuu kaloissa osaa myös unelmoida ja se on ihan ok.
    Jupiter taas on tehnyt miusta muksusta asti maailmankansalaisen.Olen kuin kotonani kulkurina ja opiskelen uusia kieliä koko eloni ajan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: