Planeettojen pysähdyksiä riittää ajanlaadun merkkipaaluiksi. Nyt päättää Pluto keväällä huhtikuussa alkaneen perääntymisjaksonsa. Kaukaisten ulkoplaneettojen kulussa Maasta katsottuna on säännönmukaista, että ne näyttävät liikkuvan taaksepäin eläinrataa vasten useita kuukausia. Koska tällainen toistuu aina, ei ole harvinaista että syntymäkartalla ulkoplaneetat perääntyvät. Se ei ole harvinaista minään hetkenä, ei siis ajanlaadussakaan. Pysähdysten jaksot ovat niitä, joita kannattaa pohtia tulkinnallisessa mielessä.
Pluto on ollut pysähdyksissä jo kaiken viikkoa, ja pysähdyksen keskikohta osuu maanantain aamuyölle, lokakuun alkuun. Eteneväksi planeetan liike voidaan tulkita ensi viikon sunnuntaina, 7. lokakuuta. Riippuu näkemyksestä ja tarkastelutavasta kuinka pitkän ajan katsoo kaukaisimman ulkoplaneetan pysähdyksen ajaksi, tulkintatapoja on useita. Havainnot maailman menosta ovat vastanneet käsitystä, ettei Pluton pysähdyksen hetki olisi ainoastaan yhden päivän mittainen.
Pysähdys painottaa, alleviivaa ja nostaa esille voimakkaalla tavalla. Pluton kohdalla voidaan huomioida planeetan symboliikasta ainakin valta, voiman suuntaus tiettyyn kohteeseen, intensiivisyys, tuho ja eliminointi, painostus, pakottaminen, tabuihin liitettävät asiat ja pinnanalaiset muutosprosessit. Yksilön kohdalla muutos ilmenee lähinnä psyyken muutoksina, joskus jopa uudelleensyntymisen kokemuksina, ja maailmanlaajuisesti vallalla olevien trendien tai liikkeiden nousuina ja tuhoina. Plutoa pidetään pelottavana planeettana, eikä se kevyttä huttua olekaan. Vain tosi tarkoituksella.
Menneinä vuosina pitkään Plutoon liitetyt vaiheet ja tapahtumat olivat luonteeltaan enemmän rysähdysmäisiä, koska kävimme pitkään läpi Uranuksen ja Pluton aktiivista kulmaa toisiinsa. Nyt Pluto on palannut suoraviivaisemmin omaan tyyliinsä, pinnanalaisuuksiin, piilovaikuttamisiin ja salassa pidettyihin asioihin. Voisi ajatella, että Pluton pysähdyksen aikaan kaikenlainen jemmaaminen ja salailu kukoistaisivat, mutta se onkin toisinpäin. Pysähtyvä Pluto paljastaa, ruoppaa syvältä esiin. Siksi ei yllätä tipan vertaa, että viime päivien uutisissa on käsitelty mm. joukkoraiskausta ja valtateemoja.
Pluton taakkana on ollut sen yhdistäminen niin moniin ikäviin ja haavoittaviin asioihin, että planeettasymboliikan myönteiset tai suotuisat puolet ovat hävinneet taistelun paikasta valokeilassa. Pluton pakonomaisuus on valtavan tehokasta. Se on rikas, niin symbolisesti sisältörikas, arvokas, kuin maallisella tavalla vauras, tai voisi kärjistää ökyrikas. Kokemuksellisella tavalla Pluto on elämänmakuinen, ainutkertainen, kiihkeä, vastustamaton ja mukaansatempaava – tai käytän ilmaisua ryöstävä. Pysähtyneen Pluton aikaan tarvitaan vahvaa tahtoa ja oikeamielisyyttä, ettei tule antaneeksi pahalle pikkusormea. Jos Pluto näyttäytyy parhaimmalla tavallaan, se on ikimuistoinen.
Ensi viikolla ajanlaatu tulee tosiaankin poikkeukselliseksi, koska myös Venus on pysähdyksensä kohdassa skorpionissa. Venuksen pysähdyksen keskikohta ajoittuu viikon päähän perjantaille myöhäisiltaan, ja taas voidaan punnita tuntemuksia missä vaiheessa Venus alkaisi olla pysähtyneessä tilassa viikolla, mitä ilmeisimmin torstaina jo, ja voisi pysähdyksen tuntua olla ilmassa pidempäänkin. Monet astrologian piirissä tahtovat niputtaa Pluton ja Venuksen pysähdyksen merkin skorpionin yhteen. Modernin astrologian tulkinnassa yhteneviä teemoja onkin vaivatonta havaita, mutta voi olla aiheellista myös miettiä kiihkottomasti missä määrin Pluton yhdistäminen skorpioniin on muuntanut merkin teemoja (ihan samoin on käynyt vesimiehelle ja kaloille). Joka tapauksessa fakta on, että Pluto ja Venus ovat yhtä aikaa pysähdyksissä noin 4. – 6. välisenä aikana, tarkimmin juuri 5. päivä perjantaina. Jos Pluto on ollut jo tätä ennen useita päiviä pysähtyneenä, ja pariviikkoisen stopin ajat toistuvat kaksi kertaa vuodessa, niin Venuksen pysähdystä voidaan pitää jopa merkittävämpänä. Tästä lisää ensi viikolla – voimia kaikille tälle viikolle!