Kolmenlaisia aikamerkkejä

’Decans’ ajattelussa eläinradan merkkiä hallitsee kolmikantatyyliin kolme planeettaa, kukin merkin kymmentä astetta. Nykyinen astrologinen kolmijaottelu pohjautuu Egyptissä käytössä olleeseen ajanhallintasysteemiin, jossa tähdistöt symboloivat ajankulkua taivaankannella. Kun tiettyyn aikaan vuodesta tietty tähdistö oli etsityssä kohdassa yötaivasta, voitiin tästä päätellä kellonaika. Kaldealaisen planeettajärjestyksen mukainen kierto hallitsijoiden kymmenen asteen osuuksissa merkeistä antaa astrologiseen tulkintatraditioon yhdistyvän systeemin, jolla voi tarkastella kunkin merkin kolmenlaista ilmiasua.

Koska dekaanit liittyvät aikaan, tekee mieli tarkastella ajanlaatua erityisesti tästä näkökulmasta. Tietysti astrologia sinälläänkin kuvastaa aikaa koko ajan, mutta dekaanit avaavat merkeistä yksityiskohtia. Aurinko, Kuu ja planeetat lipuessaan merkkien kolmen ”vaiheen” läpi saavat kolmikannan hallitsijalta kuin vinkkiä tai opastusta, että näin, tähän suuntaan, ottamalla hallitsijan huomioon saa ajasta enemmän irti.

Kaldealainen planeettajärjestys laittaa juurevat seitsemän näkyvää taivaan kulkijaa liikkeen mukaiseen järjestykseen: Saturnus – Jupiter – Mars – Aurinko – Venus – Merkurius – Kuu. Eläinradalla kierto alkaa aivan kuin kesken oinaan kohdalla Marsista, joten ajan jatkumossa saadaan kalojen lopusta ja oinaan alusta 20 asteen mittainen Mars-annos.

Kaldealainen planeettajärjestys antaa jokaiselle tekijälle viisi tällaista kymmenen asteen saumaa päästä luomaan omanlaistaan tunnelmaa eläinrataan – paitsi Mars saa sen yhden ylimääräisen, koska se toistuu peräkkäin kalojen lopussa ja oinaan alussa. Planeetat eivät sijoitu ns. johdonmukaisesti hallitsemiinsa merkkeihin kymmenyksissä. Mars on aivan poikkeustapaus, sillä se saa kymmenen astetta niin oinaasta kuin skorpionistakin, sekä ylennysmerkistään kauriista. Verrataan Venukseen, mikä saa osakseen molemmat vastamerkit oinaan ja skorpionin, sekä alennuksensa neitsyen.

Millä tavoin nämä eri hallitsijat tuntuvat ajanlaadussa? Hahmottelin muutamia mahdollisia avainsanoja kunkin planeetan tiimoilta, mutta tulkinnan synteesi tulee luonnollisesti siitä, mikä tekijä ja merkki ovat kyseessä.

Saturnus Realismi, terve järki, järjestelmällisyys, suunnitelmallisuus, kontrollointi, kuri, tiivistys, kova työ, vastuu, velvollisuudet, moraali

Jupiter Menestys, mahdollisuudet, suosio, kasvu, paljous, kohotus, juhla, hedelmällisyys

Mars Tahto, tekeminen, aloitus, spurtti, nopeus, valloitus, riita ja tora

Aurinko Vitaalisuus, luovuus, elämänilo, esilläolo, ulospäinsuuntavuus, yang-energia

Venus Mielihyvä, tyytyväisyys, vastaanottavaisuus, passiivisuus, sosiaalisuus, tunteiden ilmaisu

Merkurius Älyllisyys, ajattelu, pohdinta, liikkuvuus, hektisyys, kiire, rauhattomuus, keskustelu, ilmaisu

Kuu Intuitiivisuus, vastaanottavaisuus, fiilikset, tunteella reagointi, sisäinen olotila, rutiinit, arkisuus, toistuvuus

Ajassa planeettojen liikkeitä eri kymmenyksissä voi seurata ja tunnustella. Kun kirjoitin tätä postausta, molemmat Aurinko ja Kuu olivat Kuun kymmenyksissä, Aurinko härän keskimmäisessä ja Kuu ravun viimeisessä kolmanneksessa. Tässä turvallisuushakuisuus on maksimissaan, hoivan ja hellittelyn tarve on kova, ravintokin voi näytellä tärkeätä sijaa (ilmankos minun oli haukattava välillä kulhollinen homejuustolla ryyditettyä spagettia kun tätä kirjoitin). Kuu ravussa ja Kuun kolmanneksessa on aivan älyttömän intuitiivinen ja vaikutteita imevä, ehkä hirmuisen tarvitseva mutta pehmeän suloisella tavalla kuin vauva, jota rakastetaan ja joka varmasti saa syödäkseen. Oliko teillä kenelläkään Kuu-maiset fiilikset?

Mainokset

Avainsanat:

3 vastausta to “Kolmenlaisia aikamerkkejä”

  1. Sanna Says:

    Hyödynnän dekaaneja etenkin Edistys-Kuun pohdinnassa. Ja dodemerkin kautta siihen saa nyt ihan uusia ulottuvuuksia.
    Ja ihan osuu minuun, kun Au Kauris on Marsin dekaanissa ja dodemerkki Ravussa. Olen toimija-johtajatyyppi vahvalla omalla näkemyksellä.

    • Astrologian Taika Says:

      Progen taso on juuri se mikä minuakin juuri nyt eniten kutittelee! Alatasot kertovat niin hienosti, persoonasta ja ajastakin, kyllä näistä löytyy. Vastuullinen toimija, mutta salaisuus monelle, että sinua ei kaikki jutut kiinnosta – jotain tähän suuntaan kenties sinulla. Kauris-rapu akselilla on se vastuunkantamisen ja sille uhrautumisen taakka, Marsin ripaus omaa tahtoa ei ole pahitteeksi.

      • Sanna Says:

        Aika hyvin!! Meinasin kirjoittaa aikaisempaan, että johtajuutta kyllä on, mutta nämä 39 vuotta se on mennyt pitkälti muiden kannattelemiseen ja velvollisuuksiin. Jospa sitä sitten kuusikymppisenä pystyy jo jotain omaakin juttua tekemään tällä tarmolla ja energialla. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: