Archive for kesäkuu 2022

Elämä esiin ja ohjekirjat roskiin

12.6.2022

Mikä astrologinen syntymäkartta on? Tämän pohtiminen ja oivaltaminen on ollut yksi merkittävimpiä rakenteellisia muutoksia hellenistisen astrologian opiskelun tuomassa katsannon häränpyllyssä viime vuosina. Nykyään usein sanotaan, että astrologinen kartta on kuva itsestä, se kuuluisa ”blue print”, joka kertoo sinusta. Aikalailla ensimmäisiä opettajani alleviivaamia oppeja oli, että syntymäkarttaan ei pidä identifioitua. Sinä et ole astrologinen karttasi. Planeetat kartalla eivät ole sinun – useinhan kysytään juuri näin, että missä sun Venuksesi on. Planeetat kartalla ovat jumalolentoja.

Syntymäkartta saa merkityksensä siitä hetkestä, jolloin elämä alkaa. Kartta on elämän airut ja se kertoo sinun elämästäsi. Koko elämästä ja kokonaisvaltaisesti, ja ihminen yksilönä on vain yksi pieni osa karttaa. Minä, minuus, on kartan ensimmäinen merkki(paikka), mutta se on muutakin, esimerkiksi persoona, psyyke, mieli, sielu, fyysinen keho ja sen tila. Eräänlaisena yläkäsitteenä syntymäkartan ensimmäistä merkkiä (sitä jossa nousuakseli jossakin asteessa sijaitsee) voidaan pitää elämänä, eli tässä kartankohdassa on tietopaketti siitä millainen elämänkulku on, kun matkaat sitä kehossasi, mielessäsi ja sielussasi.

Kaikki muut kartankohdat antavat tietoa elämän osa-alueista, joihin itsellä ei aina ole määräysvaltaa. Esimerkiksi kartan viides merkki kuvaa lapsia, jälkeläisiäsi sinun elämässäsi, mutta itse ei näitä asioita pysty kontrolloimaan. Muihin kartankohtiin liittyy siksi aina kaikenlaista sellaista, mikä on myös toisten käsissä ja riippuvaista heidän valinnoistaan ja viimekädessä koko maailmasta. Tästä syystä, vaikka syntymäkartan Venus sattuisi sijaitsemaan tässä kohdin, se ei ole yksinomaan ’sinun’. Planeetta samalla antaa tietoa omaan elämään liittyvistä Venuksen teemoista, mutta planeetan sanoma tai viesti on aina riippuvainen sen asemasta kartalla ja mitä planeetalle tapahtuu juuri kyseisellä hetkellä.

Useimmat astrologiaan ja sen osa-alueisiin tutustuneet tietävät, että hellenistinen astrologia on tapahtumakeskeistä. Tämä on vaan osaltaan totta. Karttaa luetaan aikaa vastaan, siten että monisyinen ajanhallintasysteemi osoittaa, mikä elämänalue on kunakin ajankohtana esillä. Koko kartta ei huuda jatkuvasti, vaan elämä näyttäytyy sykleissä. Astrologinen kartta elää koko ajan, näyttäen kartan paikkojen (merkkien) ja planeettojen kautta sitä mitä ”tapahtuu”, mutta se voi yhtä hyvin olla sisäinen mielentila kuin asia, jonka miellämme tapahtumaksi. Koska kartta elää monenlaisten syklien kautta, ei ole edes mahdollista samaistua johonkin planeettaan minuuden kuvaajana. Koska astrologinen kartta kertoo elämästä, sen antama tieto muuttuu koko ajan, mehän tiedämme että muutosta tapahtuu koko ajan. Maailma muuttuu, me muutumme, eikä välttämättä eteenpäin (mutta tämä on jo kokonaan toisen blokkauksen aihe).

Olen tuntenut suurta intoa jakaa teille ajatuksiani astrologiasta, mutta samalla kokenut hellenistisestä näkemyksestä kirjoittamisen haastavaksi. Tämä on niin iso kokonaisuus missä kaikki liittyy kaikkeen, ja lopulta kierretään takaisin metafyysiseen alkuun, että yhtä pientä asiakokonaisuutta on vaikea irrottaa esittelyyn. Miltei aina kun pyörittelen jotakin astrologista ajatusta tai dilemmaa mielessäni, huomaan sen kiertyvän valintojen, vapaan tahdon, kohtalon ja ihmisen osan suuriin teemoihin.

Millaisia ajatuksia jutusteluni herätti? Onko haikeaa luopua ajatuksesta, ettet saisikaan omistaa syntymäkarttaasi, vaan se kuuluu elämälle jota elät, tekijänä ja kokijana?


%d bloggaajaa tykkää tästä: