Posts Tagged ‘7. huone’

Jäiset rakkauden marjat

11.4.2012

Kylmän talven jäänteitä on näkynyt meidän keväässämme pitkään. Pahoittelen kuvanlaatua, mutta oheisesta napsaisusta saatte mielikuvan meidän pihan jääpuikkoisista ruusunmarjoista. Tällaisia olen tuijotellut, ja miettinyt rakkauden olemusta. Olen pohtinut käsitettä rakkauden kuoleminen. Mihinkään vihonviimeiseen päätelmään en ole päässyt, sillä minua vaivaa tuossa kyseenalaistukseni, onko rakkautta koskaan ollutkaan jos sen kokee kuolleeksi. Taidan olla lopultakin se romantikko, minkä aina itsestäni kiellän. Onko rakkaus ikuista, ja ”päättymisen” hetkellä se on vain muuttanut muotoaan?

Astrologisesti kun katsotaan rakkauden teemoja, aloitetaan aina Venuksesta. Minun tekee nyt mieli keikauttaa ikiaikaisia määritysten sisältöjä, sillä kyse voi olla myös Kuusta. Venus on mukavaa, suloista ja miellyttävää, mutta vasta Kuun kohdalla on mukana tunteet. Venus on arvoja ja mielipiteitä, mutta eikös se ole ennemmin Kuu mikä on vaistonvarainen ja sokea niin kuin rakkaus? Oletan että moni lähtee hanakasti puolustamaan Venusta rakkauden symbolina, mutta ei Kuuta auta kokonaan sivuun jättää, koska silloin voi mennä ohi silmien puoli totuutta.

Ehkä rakkaus voi todellakin kuolla niin ettei siitä jää yhtään hitusta henkiin. Millaisia asioita voisi olla silloin meneillään transiitteina? Sitä en usko, että kenenkään syntymäkartasta voisi mennä sanomaan, että jokin planeettojen välinen kontakti osoittaisi alttiutta rakkauden päättymiselle. Vaikka kartalla olisi hankalia kuvioita, on suhteen päättyminen vain yksi selitysmalli.

Mikä planeetta toimisi transiittina viikatemiehenä? Mielestäni ainakin kahteen planeettaan liittyy selkeästi tällaiseen viittaavaa symboliikkaa, mutta vaihtoehtoja saattaa löytyä useampiakin. Pluto on niin elämän kuin kuolemankin symboli, ja se voi osoittaa eliminointia, tuhoa ja hävitystä. Pluto on kuitenkin todistetusti usein mukana suhteen alussa, kun koetaan kiihkeä symbioosivaihe ja ainutkertainen hurma, eli tälläkin mustalla planeetalla on vahva, latautunut positiivinen antinsa.

Saturnus on toinen planeetta, jonka ominaisuutena on kovettaa, jäädyttää ja lopettaa. Saturnus on melkoisen hyötykeskeinen planeetta, ja se saattaa nuivettaa ja kuivattaa suhteen päätökseen, jossa toimimaton hylätään sen vuoksi, että se on jo tehtävänsä täyttänyt. Muistakaa silti, että tuo on taas vain se kolikon toinen puoli, sillä Saturnus juuri sitouttaa ihmiset suhteeseen ja kertoo kunnioituksesta. Saturnus näyttää usein pitkäkestoisia suhteita, mutta saattaa tosiaan riippua ihmistyypistä, kuka hallitsee Saturnuksen määrittämän suhteen.

Uranustakin voisimme harkita tässä yhteydessä, sillä sen teemoihin kuuluu etäännyttää ja erottaa toisistaan. Uranus näyttää olevan usein mukana kuvioissa silloin, kun vanha vaihdetaan uuteen (ja näissä tapauksissa etenkin tahdon kyseenalaistaa onko mitään todellista rakkautta alun perin ollutkaan, vai ollaanko rakastettu ennemmin rakkauden tai rakastuneena olon ideaa). Uranuksen kertomat rakkauden kuolemat ovat hätäisen oloisia ja äkkivääriä ratkaisuja, sellaisia joita toisen osapuolen on vaikea ollenkaan ymmärtää. Ja ihan pakko kertoa, että kokemukseni mukaan Uranuksen eroissa tullaankin katumapäälle.

Neptunuksessakin on puolensa, mikä saattaa transiittina tuoda pettymyksen ja luopumisen. Tässä minä taas kyseenalaistan, sillä rakkaus voi silti olla olemassa, vaikka suhteesta joutuukin luopumaan. Tässä kenties kynnyskysymykseksi tulee, että joutuu hyväksymään rakkauden päättymisen toiselta osapuolelta. Kaikkein vähiten näistä ulkoplaneetoista kuitenkin yhdistän Neptunusta rakkaudettomuuteen, ja tämän planeetan transiiteissa saatetaan kaihota saavuttamatonta rakkautta.

Kummasti tuohon valikoitui jo kaikki ulkoplaneetat ja hitaita, pitkäkestoisia transiitteja suovat planeetat. Jos joku haluaa kokeilla selittää rakkauden loppumista Jupiterin tai Marsin transiitilla, niin kommenteissa on estradi vapaa. Minä en näistä keksinyt tapaa enkä muotoa, ja Mars saattaa olla liian nopea transiittina jotta se oikeasti voisi rakkauden hävittää.

Sen lisäksi, että noita planeettojen transiitteja tutkii Venukselle ja Kuulle, voisi joissakin tapauksissa katsoa myös Auringolle tulleet kulmat. Seitsemännen huoneen kärki ja huoneessa transitoivat planeetat voivat myös kertoa tarinoitaan. Vertexin suhteen en ole huomannut lainkaan vastaavuutta, mutta en kiistä etteikö se saattaisi olla mahdollista. Näen kuitenkin Vertexin osoittavan enemmän ihmisiä, jotka ovat tulossa elämään kuin kertovan tapahtumista, joissa ihmisiä poistuu elämästämme.

Jotta kukaan ei vetäisi virheellisiä johtopäätöksiä, huomautan vielä lopuksi, että jutun aihe ei noussut omasta rakkauselämästäni.

Mitä mieltä olet perusväittämästäni, että kuoleeko tosirakkaus koskaan? Jos joku on kokenut rakkauden kuolevan, saattoiko tuohon yhdistää mitään transiittia? Vai olisiko kyseessä ns. kohtalokkaammat asiat kuten Kuunsolmujen liikkeet tai pimennykset?

Advertisement

Merkuriuksen tehokuuri

29.7.2011

Myös Merkurius vaihtoi eilen merkkiä, mutta keskityin silloin blogissa vain Venukseen, koska oletan että Merkuriuksen kulku on teille jo aika kattavasti esitelty. Merkurius siis ennemminkin mateli neitsyeen kuin olisi ollut normaalissa reippaassa etenemistahdissaan, 28. heinäkuuta illalla minuuttia vaille yhdeksältä. Merkuriuksen hidas vauhti liittyy sen pysähtymiseen, mikä on pian edessä 3. elokuuta. Vielä ehtisi ennen perääntymistä tallentaa tiedostot, hoitaa paperiasiat kuntoon ja hankkia tekniikkaa, mikä sopii mainiosti neitsyen maailmaan. Tosin on muistettava, että takuuta ei ole olemassakaan, eli Merkurius on nyt jo varjo-alueellaan.

Merkurius ei pitkään viihdy nyt neitsyessä, koska jo 8. elokuuta päivällä planeetta peruuttaa takaisin leijonaan. Se käy siis lähinnä hakemassa perääntymisen teemat omalta merkiltään. Merkurius on hyvin korostunut ajassa seuraavan vajaan parin viikon aikana. Neitsythän on sen super-voimamerkki, koska siinä Merkurius on omassa merkissään sekä ylennyksessään. Merkinvaihdon kartalla eilen Merkurius oli kaikkein vahvin planeetta, eikä edes viime aikojen kesto-päsmäri Saturnus ylennyksestään vaa’asta voittanut sitä. Merkuriuksen vahvuus ennen sen perääntymistä voi näkyä arjessa monella tavalla, ja neitsyessä ollaan ehkä enemmän kallistuneita oppimiseen ja tietoon kuin Merkuriuksen ollessa kaksosissa.

Neitsyeen siirtymisessään Merkurius on aivan samalla tavalla väliinputoavana kuin oli eilen Venuskin. Merkuriusta ei oikeastaan tässä auta mikään, sillä se on itse oma hallitsijansa. Vähän harmillinen takapakki tämä on, ja jos se kertaantuu varjo-alueella olon kanssa, voi tästä koitua harmeja. Seitsemännen huoneen sijainti viittaa taas kahdenväliseen kommunikaatioon ja yhteistyökuvioihin esimerkiksi kaupankäynnissä. Miksei myös lääkäri-potilas-suhteisiin, koska neitsyessä ollaan.

Merkuriuksen merkinvaihtoon liittyy muusta taivaan rakenteesta eri merkkien nolla-asteet ja näissä olevien tekijöiden kulmat. ”Pahin” vastustaja on vastakkaisuusasetelma Neptunukseen, mikä on voimassa aika kauan, koska Merkurius on hitaassa liikkeessään pitkään vastapäätä hitaasti vesimiestä kohti perääntyvää sumujen planeettaa. Tarkimmillaan tuo kulma oli jo, aamulla noin puoli seitsemältä, ja uudestaan tässä aktivoidutaan silloin Merkuriuksen palatessa leijonaan 8. elokuuta maanantaina iltapäivällä noin viideltä. Tällöin siis kolahtaa yhteen linjalla leijona – vesimies. Kaikelle Merkuriuksen tekemiselle voi käydä hassusti kun Neptunus harhauttaa, mutta ei aina ole syytä maalailla piruja seinille. Olen joskus kutsunut tätä Merkuriuksen ja Neptunuksen kulmaa hullun tiedemiehen aspektiksi, koska sillä on taipumus muuttaa ajattelu oivaltavan inspiroituneeksi, mutta kertakaikkiaan pöhköksi. Sanotaan nyt vaikka näin, että Saturniaaninen maailma ei kaksisesti arvosta tällaisen Merkuriuksen älynväläyksiä. Epätavallinen ajattelu voisi kuitenkin tuoda näkökulman vaihdoksen, ja se saattaa joskus johtaa tuloksiin.

Nyt merkinvaihdoksessa Merkurius oli myös semisekstiilikulmassa Venukseen sekä vaakaan siirtyneeseen Junoon. Semisekstiili on kulma vierekkäiseen merkkiin 30°. Nämä ovat kuin vierekkäiset naapurukset saman kadun varrella. Juno vaa’assa on samaan tapaan vahvan oloinen tässä merkissä kuin Merkuriuskin omalla alueellaan, joten onko se tässä tapauksessa Venus draamakuningattarena joka järjestää kohtauksen? Semisekstiilissä on yhteentörmäyksen vaara, sillä pohjimmiltaan asenne on erilainen. Toisen erilaisuus voi kuitenkin olla avartavaa, eli olisikohan tässä paljon omasta asenteesta ja suvaitsevaisuudesta kiinni. Jutun luonne muuttuu Neptunuksen myötä, sillä yhdessä nämä planeetat ja Juno muodostavat fokusoituneen Yodin. Yodin ytimeksi tulee yllä esitelty Merkuriuksen ja Neptunuksen vastakkaisuus, mikä voisi olla vaikka visioiden aistimista.

Lisäksi Merkurius on kvinkunssissa oinaan alkuun jumittuneeseen Cerekseen, mikä saattaisi tässä tapauksessa avata silmiä ravinnon ja terveyden suhteen parhaimmillaan. Koska Merkurius lähtee perääntymään, se ei tavoita tarkaksi kulmia Plutoon ja Uranukseen, eli nämä ovat vuorossa vasta perääntymisen jälkeen syyskuussa.

Tämän merkinvaihdoksen kartan Saabinen symboli lienee voimassa ainakin siihen saakka, kunnes Merkurius palaa takaisin leijonaan. Se on Tulenpalvoja, missä avainsana on magia. Ihan tavalliset asiat ei olekaan mielessä, vaan on kyse lähinnä ihmeistä. Tässä voidaan luulotella liikoja omista kyvyistä, tai saavuttaa jotakin aivan uskomatonta.

Mahtaako kenelläkään olla Merkurius kartallaan aivan neitsyen alussa 0 – 1 asteissa? Ehtiikö joku saada useita Merkuriuksen paluita? Ne toistuvat tietysti myös leijonan loppupuolella Merkuriuksensa omaaville. Turvallista korostuneen Merkuriuksen aikaa kaikille!

Horisontissa vihollisia

18.4.2011

Missään tilaamassani / hankkimassani astrologisessa tulkinnassa en ole törmännyt vihollisten tulkintaan. Astrologian perinnepäiviltä on kotoisin vihollisten teeman sisällyttäminen kahden eri huoneen alaisuuteen. Jos vihollisten miettiminen oli menneinä päivinä oleellista kaiken henkiinjäämisen ja pärjäämisen kamppailun keskellä, voidaan ehkä aiheesta pohtia onko koko teema jäänyt tarpeettomaksi meidän päivinämme.

Vihollisalueet ovat kartalla horisontin yläpuolisissa huoneissa kummallakin kartan puoliskolla heti akselin yläpuolella, siis seitsemäs ja viimeinen huone. Perinteinen astrologia määrittää näihin vielä tarkennukset; avoimet ja julkiset viholliset ovat seitsemännen huoneen asioita, ja näkymättömät viholliset viimeisen huoneen aluetta. Yleensä annetaan esimerkki, että jos joudut oikeuteen, se on seitsemännen huoneen asia (vaikka yhdeksäs huone liitetään lakiin, asioitten puinti tapahtuu seitsemännessä huoneessa). Seitsemäs huone on ylipäätään toisten kohtaamista, ja se pitää sisällään kaikenlaisen vuorovaikutuksen niin parisuhteen kuin riidatkin.

Viimeisen huoneen näkymättömät viholliset onkin ollut vaikeampi selitettävä ja mitä ilmeisimmin myös tulkittava. Tällä viitataan oman itsen sisäisiin vihollisiin, tyhjäksi tekemiseen, tapoihin joilla jätät toteuttamatta potentiaalejasi ja tilaisuuksiasi. Usein pelko on tällainen jähmettävä asia. Viimeisen huoneen vihollisuus kumpuaa siis omista ajatuksista ja teoista, tai ennemminkin tekemättä jättämisistä. Täällä kaikki on omaa syytä, kun seitsemännen huoneen kohdalla vihollisuus paremminkin iskeytyy kohdalle ulkopuolelta.

Huoneen merkki tai merkit kertovat osan tarinaa, ja huoneessa sijaitsevat planeetat täydentävät sitä. Näiden lisäksi kannattaa tuumia huoneen hallitsijaplaneetan osuutta kuvioon, sillä etenkin perinteinen astrologia painottaa hallitsevan planeetan merkitystä. Jos huoneissa ei ole planeettoja, on hallitseva planeetta kertomassa teemasta. Jos esimerkiksi seitsemännen tai viimeisen huoneen kärki on neitsyessä, silloin Merkurius on huoneen hallitsija. Jos huoneessa on väliinputoava merkki, eli kärki olisi neitsyessä mutta huone pitäisi sisällään myös vaakaa, on vaa’an hallitsija Venus tällöin kanssa-hallitsija. Näistä hallitsijoista tutkitaan, miten hyvin tai ahdistetusti ne sijaitsevat kartalla. Näistä pitäisi saada vinkkejä vihollisten teeman tulkitsemiseen.

Käytin siis ilmaisua pitäisi saada, koska ainakin itse koen yllättävän vaikeaksi vihollisten määrittelyn. Johtunee varmaan Jupiterista, joka määrittää osittain kummankin huoneen teemoja omalla kartallani. Olen niin yltiöpositiivinen, että en näe vihollisia. Ja luonnollisesti niin ylevä, että sisäisiä demoneita ei kertakaikkiaan ole. Ja täällä blogissa olisi käyttöä ihan omalle sarkasmi-alleviivaukselle.

Oliko sinun horisontissasi vihollisia?

Auringon polttama Merkurius – äly karrella?

15.10.2010

Astrologian Taika blogissa käsiteltiin eilen traditionaalisessa astrologiassa käytettävää termiä ”kombusti planeetta” jossa planeetta on yhtymässä (8.5 asteen tarkkuudella) Aurinkoon. Tämän katsotaan vahingoittavan planeetan kykyä ja voimaa toimia sille tarkoituksenmukaisella tavalla. Planeetta joutuu tavallaan Auringon pimentoon, varjoon tai kuten ennen todettiin sen polttamaksi tai häikäisemäksi. Kaikkien energioiden tulisi kuitenkin päästä purkautumaan jotenkin. Miten siis Merkuriuksen joutuminen Auringon polttamaksi voisi näkyä traditionaalisen astrologisen näkökulmasta tulkittuna? Myönnän etten ole traditionaaliseen astrologiaan kovinkaan perehtynyt, mutta käsittelen tässä omaa karttaani case-tapauksena ja toivon että erikoisesti tradiotinaalisesti suuntautuneet kollegat ja harrastajat korjaavat päätelmiäni, jos on tarpeen. 

Auringon läheisyyden katsotaan heikentävän siis planeettan toimintavalmiuksia. Merkurius symboloi mm. älyä, kommunikaatiota, kommunikaatiovälineitä, kulkuneuvoja, koulutusta, lapsia, nuoria ihmisiä. Oma Merkuriukseni sijaitsee Ravun merkissä ja on asteen tarkassa yhtymässä Aurinkooni Ravussa. Se on OOB-planeetta (out-of-bounds) joka on kiertoradallaan Auringon ja Maan kiertoradan ulkopuolella, jonkinlainen ”villi kortti”. 

Kombustissa oleva Merkurius hallitsee Kaksosia ja kartallani se tarkoittaa 7. huonetta joka vaikutuspiiriin kuuluu kahden kahdenkeskiset sopimukset, kumppanuudet, avioliitto, johon vanha nimitys ”House of Marriage” viittaa. 

Placidus-kartta

Auringon hallitsija on Leijona. Kartallani Leijona on ”intercepted” (väliinputoava, sijaitsee piilossa) merkki ja sijaitsee 8. huoneessani jonka kärjellä on Rapu. ”Intercepted” sana kuvaa tilaa jossa jokin merkki sijaitsee huoneessa, jota hallitsee sitä edeltävä merkki eikä se itse; merkki on tavallaan kuin komerossa piilossa siinä huoneessa jossa se sijaitsee.  Sen esille saamiseen tarvitaan huoneen hallitsijaa eli tässä tapauksessa Aurinkoa (Ravussa) joka juuri tämän kombusti-hässäkän sai aikaiseksi.

Huone (elämän ala) jota kombusti planeetta Merkurius hallitsee tulee korostumaan, mutta nimenomaan ongelmallisella tavalla. 8. huone (”House of Death”) on yleensä sangen vaikeaksi mielletty huone, aivan samoin kuten muut kriisihuoneet eli huoneet 6. huone (”House of Slavery”) ja 12. huone (”House of Self-undoing”). Kriisi-käsitettä on rakentavaa lähestyä ”kiinalaisittain” eli kiinalaisella merkkikirjoituksella –  ”kriisiä” tarkoittava merkki koostuu kahdesta merkistä, ”vaara” ja ”mahdollisuus”. Mikään huone ei ole tästä näkökulmasta katsottuna mahdoton, ainoastaan haasteellisempi. 

8. huoneen teemaan liittyy yhteiset resurssit; toisten arvot, itsetunto, rahat; rahat joita ei ansaita ansiotyöllä; kollektiivinen alitajunta; kuolema, seksi, tabut; transformaatio. Minusta on aina ollut mielenkiintoista että ns. kuoleman huone on ei ole viimeinen huone eli 12. huone astrologiassa, vaan jokseenkin keskellä karttaa. 8. huoneen teemoihin kuuluu jaetut resurssit, olkoon ne sitten perintöjä, apurahoja, henkistä tukea taikka seksiä, vrt. yhdyntä, ”tuleminen yhdeksi lihaksi”. Kun katsoo mitä huonetta minun henk.koht. Aurinko Ravussa hallitsee, niin vastaus on myös 8. huone kummallakin huonejärjestelmällä. 

Regiomontanus-kartta, huomaa väliinputoava Leijona

Katsottaessa missä huoneessa tuo kombusti eli Auringon ja Merkuriuksen yhtymä tapahtuu, päädytään traditionalistien usein käyttämällä huonejärjestelmällä eli Regiomontanuksella 8. (transformaatio, muutos, jakaminen) ja Placidiuksella 7.huoneeseen (kumppanuudet). 

Kartallani Venus (24 astetta Kaksosia) on myös ns. Auringon säteiden alla (alle 17 asteen päästä Auringosta). Venuksen kuvastessa arkkityyppisti naisia, ihmissuhteita, mutta myös elämän rikkauksia ja arvojamme, ja Merkuriuksen symboloidessa lapsia voi tulkita että lapsiin liittyvät asiat ovat mahdollisesti heikentyneitä. Näihin liittyvät sopimukset (Merkurius), erikoisesti rahaan (Venus, 8. huoneen painotus) liittyvät sopimukset (Merkurius) ovat epäedullisia ja vaikuttavat Merkuriusmaiseen elämänkulkuun (esim. opiskelumahdollisuuksiin, matkusteluun, ostovoimaan – Merkuriushan hallitsee kaupankäyntiä) rajoittavasti. 

Tai sitten että henkilökohtaisissa suhteissa, esim. avioliitossa (7. huone ja avioliittohan on sopimus = Merkurius) olen heikoilla; jaettaessa yhteisiä resursseja, fyysisiä tai emotionaalisia, syystä tai toisesta tai en osaa jakaa niitä. Mahdollisesti teen tunneperäisiä ratkaisuja (Rapu) ja sopimuksia (Merk) omaksi ja lasteni vahingoksi tai itseäni tai heitä rajoittaen. 

Olen hyväksynyt aikonani tunneperäisin syin (Aurinko/Merkurius Ravussa) aivan liian alhaisen elatusmaksusopimuksen (alle sen mitä varattomien vanhempien lapsille maksetaan), enkä saanut mitään kompensaatiota kunnalta, koska ex-miehelläni oli ns. varaa maksaa enemmän, mutta koska en hakenut muutosta raastuvan kautta, voidaan katsoa ettei kuntakaan ole velvollinen maksamaan erotusta. Jäin kotihoidonvapaalle kaikista kolmesta lapsesta vaikka se taloudellisesti oli järjetöntä, mutta minusta ainoa oikea ratkaisu itselleni ja lapsilleni oman elämäni näkökulmasta. 

Voisi tulkita että joku lapsista tai lapset (Merk) ovat sairaita (Aurinko polttaa Venusta); todennäköisesti tytär (Venus naisen symboli) ja se vaikuttaa raha-asioihin, arvoihin (Venus) hyvin voimakkaasti muuttaen (8. huoneen teema) ihmisen arvomaailmaa (Venus). 

En olisi alkanut opiskelemaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja (joista olin aina kiinnostunut) ellei kolmas lapseni toisesta avioliitostani (niin, avioliiton huonettani hallitsee Kaksonen) olisi ollut vauvasta saakka vaikeasti allerginen. Tämän lapsen Kuu (hoiva) on muuten Vaa’assa asteen tarkassa yhtymässä minun uran ja elämän päämäärän eli MC-akseliin. Hän kerran pienenä sanoi tulleensa opettamaan minua. 

Tai että puolisoni olisi sairas (tämä pätisi enemmän miehen kartalla, Venushan on naisen arkkityyppinen symboli) tai joutuisi kärsimään emotionaalisesti latautuneesta (Aurinko/Merkurius Ravussa) ja omalaatuisesta kommunikointitavastani tai kiinnostuksen kohteistani (OOB-Merkuriukseni).  

”Meillä on aina täysikuu”, sanoi mieheni jokin aika sitten Facebookissa. 

Kombusti-Merkuriukseni merkissä Kaksosissa ja kartan voimakkaassa kulmahuoneessa (7. huoneessa; kumppanuudet) on myös Mars (energia), Venus (ihmissuhteet) sekä Onnenpiste yhtymässä Venukseen.   Uran, julkisen näkyvyyden ja sosiaalisen aseman akseli eli MC on myös Venuksen (joka on ”Auringon säteiden alla”) hallitsemassa merkissä Vaa’assa (joka on taas 7. huoneen ns. luonnollinen hallitsija), niin päädytään jonkinlaiseen kehäpäätelmään. Kohtaamani ihmiset ja kumpanuudet vaikuttavat uraani ja urani on sidoksissa heihin. Valitse kumppanisi huolella… Kaikki tapahtuu kipeiden asioiden kohtaamisten ja käsittelyn kautta (8. huone) itsessäsi ja muissa, uutta syntyy vain luopumalla vanhasta, ellei muuten niin pakon edessä. OOB-Merkuriukseni tekee mentaalisia kykyjä lisäävää sekstiiliä Uranukseen Neitsyessä (tarve tehdä asioita paremmin) 9. huoneessani (elämänkatsomus), joten kriisit ovat auttaneet aspektin lupaamaa luovaa potentiaalia toteutumaan, mutta kenties epäsovinnaisilla tavoilla. 

Olen vaihtanut siis ammattia hyvin Jupiter&Merkurius-vaikutteisesta urasta (liike-elämä, markkinointi) lapsen sairauden innoittamana luontaishoitoihin ja astrologiaan. Opiskellut oman työni ohessa ja/tai itsenäisesti. Oman yrityksen perustaminen tapahtui tietenkin (tätä en silloin huomannut) progressiivisen Uudenkuun aikaan. 

Nykyisen työni kohtaamiset ovat nimenomaan kahdenkeskisiä (Vaaka, 7. huoneen painotus) ja toivon mukaan hoivaavia ja eheyttäviä (Rapu, 8. huoneen teema.) Enkä kirjoittaisi tätä nyt jos takanani ei olisi nämä valinnat ja kokemukset, kaikki nämä ihmiset ja ihmissuhteet. OOB-Merkuriukseni puhui ja minä kuuntelin? 

Kirjoittaja Soile Naskali keskittyy astrologina mieluiten syntymäkartan tulkintaan. Hän on Suomen Ammattiastrologit ry:n jäsen ja mukana Astro-TV:ssä. Soilen yritys Ki-Shiatsu tarjoaa astrologian ohella mm. shiatsua ja reikiä. 

Miten sinä koet Auringon polttaman planeetan?

Parisuhde ja Progekartta

8.10.2010

Joku aika sitten katseltiin täällä blogissa millaisia merkkejä ja planeettoja löytyy parisuhteen kulmalta ja alueelta. Syntymäkartan rakennetta voidaan erään katsantokannan mukaan pitää potentiaalina, joka kulkee elämässä mukana vähän kuin onnenamuletti tai riippakivi. Jos sait astrokorttien ekassa jaossa käteesi, siis seiskahuoneeseen, vaikka Pluton, Marsin ja Saturnuksen stelliumin, niin ei hätää. Tilanne saattaa olla tällä hetkellä jo toinen.

Jos sukellamme astetta syvemmälle astrologian syövereihin ja tutkimme, mitä tämä hetki meistä ja elämästämme haluaa kertoa. Tee itsellesi edistyskartta tälle hetkelle ja sille paikkakunnalle, missä nykyään asut.

Progressiivista karttaa voi tutkia ihan ”raakana” eli sellaisenaan. Edistyskartalla hitaat planeetat liikkuvat tuskin ollenkaan, Pluto ja Neptunus kaikkein hitaimmin, ja jos ne ovat edistyskartallasi hitaassa vaiheessa, ne saattavat olla kymmenenkin vuotta täsmälleen samassa asteessa. Aurinko liikkuu asteen vuodessa ja Kuu noin 12 – 15 astetta vuodessa. Kuultakin ottaa silti noin 28 vuotta kiertää koko karttaympyrä, joten myös taivaan vikkelin valo on harvinainen herkistäjä parisuhteen alueella.

Jos syntymäkartalle et ole saanut planeettoja parisuhteen alueelle, tilanne ihmissuhteessasi saattaa muuttua olennaisesti ajankohtana, jolloin edistyskartalla tulee planeetta tähän huoneeseen. Kun nousuakseli muuttuu edistyskartalla, muuttuu tottakai tilanne myös vastapäisen horisonttiakselin suhteen. Toiset nousumerkit ovat nopeampia kuin toiset, ja syklien nopeuden näkee omalla kohdallaan parhaiten tekemällä edistyskarttoja esimerkiksi parin tai viiden vuoden väleille. Onko parisuhteen alueen merkin vaihdos tuntunut muutoksena?

Itselläni progekartan teemat ovat niin nätit ja ruusuiset, että epäilen voiko se olla ollenkaan totta ja minne on koira haudattuna – ja Neptunus onkin parisuhteen huoneessani. Vaikka parisuhteen alue rajoittuu tällä hetkellä vaakaan, Venus on juuri siirtynyt kaloihin ja Kuukin kulkee parisuhteen alueella, voi olla että tämä blogikirjoitus oli harvinaisen terveellinen muistutus itsellenikin.

Muista myös katsoa huoneen hallitsijan sijainti, huoneen planeetat ja niiden kulmat. Tunnistatko edistyskartan parisuhteen alueen teemat omiksesi?

Kartta ja parisuhde

26.9.2010

Astrologisen kartan seitsemäs huone kertoo suoraviivaisimmin parisuhteesta elämässä. Onko sinulla planeettoja tässä huoneessa?

.

Aurinko – tavallisesti hyvin parisuhdehakuinen asenne ja voi olla jopa läheisriippuvainen. Katsoo minuuttaan parisuhteen kautta. Omalla isäsuhteella saattaa olla alitajuista merkitystä, joko niin että etsii elämäänsä isähahmoa, tai että pyrkii itse olemaan auktoriteetti suhteessa.

Kuu – turvallisuushakuinen asenne parisuhteeseen. Muodostaa tiukan emotionaalisen siteen kumppaniin ja voi vaatia paljon huomiota puolisolta. Etsii äitihahmoa huolehtimaan itsestään, tai ottaa itse huolehtijan roolin. Merkistä riippuen yleensä parisuhdehakuinen asenne sekä uskollisuutta suhteessa.

Merkurius – liikkuvainen ja sopeutuvainen asenne parisuhteeseen, mutta tarvitsee paljon älyllisiä virikkeitä ja keskustelua suhteen sisällä. Itseä nuorempi kumppani mahdollinen. Ei välttämättä kovin seksuaalinen parisuhde.

Venus – rakkaudennälkäinen asenne ja joskus voi rakastaa rakkautta enemmän kuin ihmistä. Hyvin parisuhdehakuinen asenne, riippuvaisuutta suhteesta ja hakee toisen hyväksyntää. Sosiaalisuus ja viehättävyys tärkeitä kriteereitä kumppanin valinnassa. Mahdollisuus saavuttaa onnea parisuhteen kautta.

Mars – etsii toimivaa ja eteenpäinmenevää ihmissuhdetta, yhdessä tekemistä. Parisuhde voi ruokkia omaa elämänhalua, eli ilman kumppania kokee olevansa apaattinen. Riitoja parisuhteessa.

Jupiter – oman minuuden laajentamista parisuhteen kautta, kumppani voi olla aatteellinen, uskonnollinen tai ulkomaalainen. Taipumusta liioitella parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Mahdollisuus onneen liitossa, mutta ei välttämättä uskollisuutta.

Saturnus – tarve vakaaseen liittoon, mutta varovainen asenne, joka saattaa viivästyttää parisuhdetta. Suhtautuu vakavasti parisuhteeseen, on valmis tekemään töitä sen eteen, ja yleensä joutuukin käymään läpi opettavaisia asioita. Etsii luotettavaa kumppania, uskollisuus tärkein arvo suhteessa, ikäero voi olla teemana suhteessa eli toinen puolisoista vanhempi. Kontrollointi ja rajoitukset ovat mahdollisia.

Chiron – haavoittumisen teema parisuhteessa, joko etsii itselleen eheyttäjää tai joutuu parantamaan kumppanin sielun haavoja. Teemana voi olla oppiminen ihmissuhteista läheisen intiimin suhteen kautta.

Uranus – usein erottava tekijä, rauhattomuutta ja vapaudenkaipuuta liitossa joka voi johtaa eroon. Etsii kumppaniksi epätavallista henkilöä, shokeeraamisen tarvetta. Nopeat parisuhteen solmimiset ja erot. Tarve uudistaa parisuhdettaan jatkuvasti. Joskus voi osoittaa vaikeutta päästää toinen intiimisti lähelle.

Neptunus – romanttinen ja idealistinen asenne parisuhteeseen. Itsepetoksen ja pettämisen teemoja, mutta myös sielunkumppanuutta. Ei välttämättä kovin seksuaalinen suhde. Joskus glamourin ja huippukohtien etsintää toisen ihmisen kautta, vieraantumista arkirealismista, mikä yleensä johtaa pettymyksiin.

Pluto – tarve kiihkeään, intensiiviseen parisuhteeseen, jossa valtataistelun teemat ei ole vieraita. Kumppani voi osoittautua hankalaksi ihmiseksi, esim. narsistiksi. Ihastuu vain vahvoihin henkilöihin ja halveksii heikkoutta. Emotionaalisen kiinteyden tarve suuri suhteessa. Ero voi koitua tuhoisaksi.

Nämä lyhyet päätelmät planeetoista parisuhteen alueella herättävät varmasti mietteitä ja mielipiteitä. Ota huomioon myös huonetta hallitseva planeetta, etenkin silloin jos siinä ei ole planeettoja, eli esim. jos seitsemännen huoneen kärki on vaa’assa tai härässä, Venus hallitsee huonetta.

Parisuhteen huone ei yksinään kerro kaikkea ihmissuhteista, vaan kokonaisuus muodostuu myös Kuun ja Venuksen teemoista sekä viidennestä ja kahdeksannesta huoneesta. Kuinka selkeästi sinä näet parisuhteesi seitsemännen huoneen kautta?


%d bloggaajaa tykkää tästä: