Posts Tagged ‘cazimi’

Miksi Merkurius perääntyy?

27.4.2023

Astrologisen ajattelun ja tekemisen planeetalle Merkuriukselle on varattu oppijärjestelmässä poikkeuksellinen rooli. Merkuriusta koskee toisenlaiset säännöt ja periaatteet kuin muita planeettoja. Merkurius on juhlittu eli ylennyksessään omassa neitsyen merkissään, kun toiset planeetat saavat ylennyksensä merkin muualta eläinradalta (joko kolmio- tai sekstiilimerkistä omasta merkistä katsottuna). Miksi Merkurius toimii erityisen hyvin juuri neitsyessä sen kahdesta merkistä, eikä kaksosissa? Tähän valintaan saadaan ilmeisesti vastaus tarkastelemalla Thema Mundi opetuskarttaa, jossa kaksonen on sijoittunut hankalaan kohtaan kahdenteentoista merkkiin, mutta neitsyt suotuisammin kolmanteen paikkaan. Planeettojen ilon kohdalla, kartan alueella missä ne toimivat mieluiten tai luontevimmin, Merkurius on ainoa planeetta jonka ilon paikka on kulmalla, tärkeässä tai ratkaisevassa saranakohdassa. Merkurius voi iloita niin horisontin yllä kuin alla, eikä millään muulla planeetalla ole tällaista mahdollisuutta. Tämä osoittaa sektijakoa, eli sitä onko kyseessä päivä- vai yöplaneetta; planeettojen ilojen kartassa päiväporukka Aurinko, Jupiter ja Saturnus ovat horisontin yllä, ja vastaavasti yötiimi Kuu, Venus ja Mars alapuolella. Merkurius saa itse päättää, tai oikeammin Merkuriuksen asema Aurinkoon nähden määrittää sen sektin.

Merkuriuksen erityinen kyky olla rajojen molemmilla puolilla kertoo planeetan mielenkiintoisesta roolista, mitä ei kovin usein tuoda astrologiassa esille. Merkurius ylittää rajoja, se voi olla ”henkinen” ja kehollinen, tietoinen ja alitajuinen, ja ennen kaikkea Merkurius ylittää elämän ja kuoleman välisen rajan. Merkuriuksen työnä on sielun kaitsijana olo silloin kun maallinen elämä päättyy tai alkaa. Merkurius saattaa sielun rajan toiselle puolelle tai tuonpuoleiseen, miksi sitä halutaankin kutsua, ja samalla tavoin kuin sielu on valinnut uuden elämän, Merkurius saattaa sen uudestisyntymään.

Merkuriuksen toistuvat perääntymiset kuvastavat rajanylityksiä, joissa se vaipuu alas tuonelaan ja ilmestyy myöhemmin uudelleen näkyviin. Perääntyessään Merkurius on symbolisella saattokeikalla sielun opastajana. Näin ajatellen Merkuriuksen perääntymisten ajat voidaan katsoa sieluun yhteyden saamisen ajoiksi. Usein sanotaankin, että Merkuriuksen retron aikana mieli kääntyy sisäänpäin. Mieli tavoittelee sielua, tai ehkä tämä on toisinpäin, että sielu muistuttaa tällaisina aikoina itsestään. Sielu on valinnut elämän ja maallisen vaelluksen on tarkoitus täyttää tuo valinta. Tuntuu turvalliselta, että sielun tarkastusajat tapahtuvat juuri Merkuriuksen perääntymisissä, koska näitä saadaan kolmesti vuodessa.

Merkuriuksen perääntyessä hiljennytään tai uppoudutaan ajatuksiin, ja mikä olisi sen tärkeämpää pohtia kuin miksi olen täällä ja olenko oikealla tiellä elämässäni. Vastaako se mitä olen ja teen sielun valitsemaa osaa. Varsinkin tällaisessa Merkuriuksen perääntymisjaksossa kuin nyt sen tapahtuessa pimennysten aikaan tuntuu että ollaan tavallista syvemmissä vesissä, maailmojen välisessä rajatilassa. Ehkä sielun merkityksestä saa paremman otteen.

Merkurius perääntyy tyypillisesti vuoden jaksossa saman elementin merkeissä, joskus siten että perääntyminen päättyy toisen elementin puolelle. Nyt pitäydytään maan merkeissä koko ajan, keväällä härässä ja syksyllä neitsyessä. Merkuriuksen perääntyminen alkoi kohta Auringonpimennyksen jälkeen ja härässä pohditaan Venuksen teemoja. Pimennysten välinen aika voi olla tärkeä tai merkityksellinen heille, joiden kohtaloa Venus osoittaa. Tämä on hyvä ajankohta kelata mitä sanottavaa Venuksella on, miten se elämässä toteutuu, sillä ensi kesänä saadaan Venuksen perääntyminen leijonassa.

Merkuriuksen perääntymisen tärkein oivallusten ja selkiytymisen aika on sen kohtaaminen Auringon kanssa. Cazimi eli Auringon sydämessä olon aika ajoittuu 1. toukokuuta aamupäivästä noin puoli kahdestatoista 2. toukokuuta myöhäiseen iltapäivään vähän yli viiteen. Auringon antaman tietoisuuden jälkeen on vielä pohdittavaa, ja miettimisen tulosta voi odottaa kun Merkurius vapautuu Auringon säteiden alta. Se nousee aamutähdeksi teknisesti ottaen 12. toukokuuta kun Merkurius on kuudennessa asteessa härkää ja Aurinko 15 astetta edellä. Mietin Merkuriuksen näkymistä aamutähtenä, mielestäni härän merkissä on se vaikeus että se nousee meillä niin nopeasti: Aurinko seuraa vain muutamien minuuttien kuluttua kun Merkuriuksen voisi nähdä aamutaivaan horisontissa. Jos Merkuriuksen perääntymisen sisimmän tutkimisesta seuraa tehtävää, muutettavaa tai hoidettavaa, Merkurius kääntyy etenemään 15. toukokuuta aamulla. Vielä voisi malttaa pienen hetken ja odotella Jupiteria härkään? Hyvältä näyttää!

Advertisement

Jupiterin uusi kirkkaus

10.4.2023

Jupiterin cazimi on tämän kevään valoisin ja kohottavin planetaarinen tapahtuma, ja se voi olla koko kalenterivuoden paras juttu koska mitään kovin erikoista ei ole tarjolla pitkään aikaan. Cazimi on se hetki kun planeetta kohtaa kierrossaan Auringon. Uuden Kuun syntymän saamme joka kuukausi, ja tämä kierto on verrattavissa kaikkiin planeettoihin. Nopeat lähellä Aurinkoa kiertävät Merkurius ja Venus ottavat itse tähteä kiinni, mutta hitaammin liikkuvien Marsin, Jupiterin ja Saturnuksen kanssa se on Aurinko mikä eläinradan asteissa kohtaa hitaammin liikkuvan tekijän ja synnyttää tämän uudelleen.

Jupiterin hetki on tarkimmillaan 12. huhtikuuta keskiviikon puolella yöllä yhden aikoihin. Hellenistisessä astrologiassa yhtymää Auringon kanssa kutsutaan Auringon sydämessä oloksi ja sen oppien mukaan cazimi tapahtuu silloin kun planeetat ovat yhden asteen sisällä toisistaan. Näin ollen Jupiterin uudelleensyntymä tapahtuu pääsiäismaanantain iltapäivän varttia yli neljän ja torstain aamun noin puoli kymmenen välillä.

Jupiterin, ja muidenkin ulkoplaneettojen sykli Auringon kanssa alkaa joka vuosi, ja tällä kerralla Aurinko kirkastaa Jupiterin oinaassa, Auringon ylennysmerkissä, 21 asteessa. Siksi tämä cazimi on erityisen kirkas ja valoisa luonteeltaan. Aivan ilman synnytyskipuja ei uuteen kauteen päästä, sillä oinasta hallitsee Mars, joka parhaillaan matkaa ravussa, putousmerkissään, ja siis hankausta ilmentävän neliökulman etäisyydellä. Aurinko hallitsee tätä juhlaa selkeimmin, mutta ei Jupiterin itsensä asiat aivan huonosti ole. Jupiter kerää tulen elementissä ollessaan hyvää tuulta, saa yhteisön tukea, sillä se on yöaikaan tulen elementin kolminaisuushallitsija. Meillä käy siis tuuri kun meidän asteillamme cazimin tarkka hetki tapahtuu yöllä.

Jupiterin uudelleensyntymä voi olla uusi idea tai innostus, mikä planeetan oman luonteen mukaisesti liittynee johonkin mukavaan, menestystä tuovaan ja oloja vakauttavaan asiaan. Oinaan hengessä tykkään merkin rehellisyydestä ja suoruudesta, jopa fyysisestä eteenpäinmenon voimasta. Oinaassa raivataan uutta polkua, ja siksi tämä Jupiterin cazimi on poikkeuksellisen tuore ja uutta luova. Mukana saattaa olla ripaus glamouria tai suostuttelun kykyä, jolloin uusi syntyvä Jupiterin osoittama menestys ei ole luonteeltaan väkivaltaisen valloittava, kuten voisimme muutoin oinaassa ajatella näin olevan.

Jupiterin ja Auringon yhtymän hetkestä ei kuitenkaan voi odottaa oivallusta tai idean julkituloa juuri tuolla hetkellä, sillä syntymä on kuten vauva, jonka pitää hetki kasvaa ilmoittaakseen potentiaalinsa. Tällainen ilmoituksen ajankohta tapahtuu kun Aurinko on liikkunut riittävän etäälle Jupiterista, kun Jupiter vapautuu sen polttavien säteiden alta ja nousee aamutaivaalle omassa kirkkaudessaan kertomaan näkemyksensä ja mielipiteensä millaista kurssia aikoo tämän vuoden käydä, minkä suunnan aikoo ottaa. Säteistä vapautumisen hetki ajoittuu meillä toukokuun toiseen päivään. Ehdimme siis hyvin pohtia miten Jupiterin viisautta ja suotuisaa tuulta nyt käytämme.

Vaikka Jupiter on ajanlaadun keskiössä ollessaan Auringon sydämessä, uudestisyntymä ei ole aivan kaikille yksilöille tasapuolisesti yhtä upea. Tulen elementin nousumerkin omaavat todennäköisesti saavat tästä parhaiten irti, kun cazimi tapahtuu oinaassa tai Jupiterin kaltaisessa kulmassa leijonaan tai jousimieheen. Oinaan merkin sijaintia syntymäkartalla voi pohtia (kokomerkkipaikoin) minkä paikan teemat näyttäytyvät, esimerkiksi leijonanousulla opiskelu, uusi ideologia tai uskoon hurahtaminen, tai jousimiesnousulla uusi harrastus, luomisvoima tai lapsen tulo maailmaan.

Mahdollisuuksia antavaa Jupiterin uutta kierrosta kaikille!


%d bloggaajaa tykkää tästä: