Posts Tagged ‘Desiili’

Missä pienet kulmat ovat?

2.4.2014

XIOlo on kuin virran viemällä; ei kuitenkaan kuin uitetulla koiralla vaan ennemmin kuin seikkailijalla, joka ei matkalle lähtiessä tiedä mitä periltä löytää. Taikasivujen FaceBookin keskusteluketjussa sivuttiin ihan muussa yhteydessä pieniä kulmia, ja niiden merkitys jäi pyörimään päähäni. Pikkukulmia esitellään melko vähän astrologiassa, mutta niissä saattaisi olla paljonkin tutkimatonta potentiaalia.

Ajattelin ihmisten erilaisuutta. On kai täysin mahdollista, että joku suoraviivainen tyyppi ns. käy vain parilla tarkalla pääaspektilla, vaikka oppositiolla ja kolmiolla, ja saa muutaman planeetan välisestä dynamiikasta tarvitsemansa. Päinvastainen tapaus voisi olla eräänlainen astromaailman hifistelijä, joka resonoi parhaiten hienovireisillä taajuuksilla eli pikkukulmien kautta. Jos kartalla sattuu olla suhteellisen monta tietynlaista pientä kulmaa, saattaa tällainen harvinaisemmin esiin otettu toiminnan tyyli olla se kaikken kertovin kyseisen ihmisen kokonaisuudessa.

Mietin myös aspektittoman planeetan toteutumista kartalla. Aspektittomuus tulee siitä, ettei tälle planeetalle osu ollenkaan pääaspektja. Pikkukulmia ei tässä lasketa ollenkaan. Eli – voisiko olla niin, että aspektiton planeetta saisi paremman rauhan toteuttaa pikkukulmaansa, jos sellainen löytyy? Jospa aspektittoman planeetan perusominaisuuteen jopa kuuluu, että se nousee esille mahdollisen pienen kulmansa myötä, ja aspektittomuuden puhdas olemus saisikin sävyä pikkukulman luonteesta?

ImaagikkoSaattaa vaatia esimerkin? Omalla kartallani on jopa kaksi aspektitonta diktaattoria, Aurinko ja Venus. Ja nämä omituiset otukset ovat keskenään desiilikulmassa. Jos oletukseni voisi toimia, silloin molempiin aspektittomiin planeettoihin tulisi desiilikulmasta innostavaa ja kokeilevaa häivähdystä. Tästä tulee heti hieman virkeämpi käsitys Auringosta kaloissa ja Venuksesta kauriissa. Ja kyllä minussa sen verran kapinallisuutta on, että voisin tämänkin ristiriitakulman nähdä tahdon ja arvomaailman välillä.

Voisimme etsiskellä omilta kartoilta pieniä kulmia erityisesti aspektittomien planeettojen kohdalta, ja tunnustella kuinka pieni kulma on pyrkinyt meissä eloon. Toki saa miettiä näitä kulmia myös niiden planeettojen kohdalta, jotka omaavat myös pääaspekteja; jääkö pikkukulma silloin herkemmin ison aspektin varjoon?

Ja hyvin tyypillistä minulle, että taidan pyrkiä luomaan kokonaan uudenlaisia kategorioita kulmien ryhmittelyyn. Mielestäni kvinkunssi 150° on sellainen pirulainen kulmaksi, ettei sitä sovi ollenkaan tituleerata vähäiseksi pikkukulmaksi. Monet yhdistävät kvinkunssin samanlaiseksi kuin semisekstiilin, mutta minun mielestäni 30°-kulma on aivan erilainen ärsytyksen tasoltaan, ennemmin tietoisesti utelias ja kiinnostunut kuin kvinkunssin tiedostamaton, ratkaisua vailla oleva ja kauemmaksi lykättävä.

Myös kahdeksalla jaolliset oktiilikulmat ovat mielestäni kokonaan omanlainen kokonaisuutensa, ja ennemmin sukua pääaspektien neliöille ja vastakkaisuuksille kuin aivan toisen henkisille pikkukulmille; siispä jännitteiset puolineliö 45° ja puolitoistaneliö 135° olisivat tavallaan aktiivisempia ja selkeämmin esillä, kenties toimeliaampia kulmia kuin muut. (Väittäkää toki vastaan niin syntyy edes keskustelua).

XIV”Oikeiksi” pikkukulmiksi ottaisin kolmen porukan kvintiilikulmia ja näiden lisäksi noviilin ja septiilin. Tämä on kuitenkin vain tämänhetkinen mielipiteeni, ja otan varauksen muuttaa mieltäni tarvittaessa.

Kvintiili 72° on mentaalinen ja älyllinen kulma, mikä yhdistetään luovuuteen ja lahjakkuuteen. Kulma kuvastaa vapaasti virtaavaa näkemystä. Kvintiiliperheen kulmien luonne yleisesti ottaen on helppo, mutta se voi olla myös tiedostamaton ja vaimea, etenkin jos kartan Merkurius ja Uranus eivät nouse voimakkaasti esille kokonaisuudessa. Desiili 36° on puolikas ylläolevasta, samaa jengiä siis, ja sellainen arvaamattomampi, vähän kuin villi ja vapaa kukkaislapsi; hyväätarkoittava, innostunut, mutta saattaa olla kaikessa estottomuudessaan turhan roisi hallitsemattomana. Bi-kvintiili 144° on kaksoiskerrannainen, johon voidaan liittää vastavuoroisuutta ja lahjakkuutensa toteuttamista yhdessä toisten kanssa, hiukan ideariihimäiseen tyyliin.

Noviilia 40° olen luonnehtinut sulokkaaksi kulmaksi, jotenkin hunajaiseksi kaikessa hyvyydessään, eli hyvin empaattiseksi, suvaitsevaikseksi ja ennen kaikkea epäitsekkääksi. Ajatelkaapa miten muuttaisi luonnettaan aspektiton oinas-Aurinko, josta paljastuisikin noviilikulma?

Septiili 51,5° on pikkukulmien mystikko, kuin sisäinen erakko joka pohtii syntyjä syviä, avaruutta, isompia kokonaisuuksia ja täydentymistä eheäksi tai valmiiksi.

Ihan omin sanoin sitten, mitkä planeetat pääsevät osallisiksi näistä ns. erilaisista kulmista?

Mainokset

Helios!

11.8.2012

Minun on pitänyt ottaa blogissa esille heliosentrinen astrologia jo useita kuukausia, mutta en ymmärrä mihin tämä aika hukkuu. Innostuin aiheesta kovasti kun sain keväällä kuulla tästä ajatuksia herättävän esitelmän astroseuran järjestämänä, ja vakaana aikomuksena oli perehtyä tähän syvemmin jotta irtoaisi jonkinlaista rintaääntä kirjoitukseen. Paitsi että kissanviikset täällä on mihinkään ehditty perehtyä, mutta esittelenpä silti auringonhiukkasen verran asiaa.

Me astrologit yleensä tapaamme katsoa karttoja geosentrisestä näkökulmasta eli Maa-keskeisestä katsannosta. Heliosentrisen astrologian idea on katsoa samaa ajan karttaa Auringosta käsin. Geosentriselle normiskartalle me emme merkitse Maata näkyviin, vaikka joku saattaa tietää, että Maa on aina Auringon sijaintia vastapäätä kartalla. Heliosentrisellä kartalla toimitaan saman logiikan mukaan: siihen ei merkitä Aurinkoa näkyviin, ainoastaan Maa. Maan symboli on hiukan hämäävästi samantapainen kuin Onnenpisteen. Maan symbolissa on pystyristi (vrt. Saturnuksen symboliikka, klikkaa linkkiä) pallon sisällä, ja usein se on vihreä (Onnenpiste on kuin äksä-kirjain pallossa).

Heliosentrisessä kartassa rakenne on melko lailla erilainen kuin mihin ollaan totuttu. On esitetty, että siltä voisi oikeastaan jättää eläinradan viitekehyksen kokonaan pois, ja tutkia ainoastaan planeettojen suhdetta toisiinsa. Tulkinnallisesti on varmaan helpompaa, jos tiedämme missä merkissä kukin tekijä on, mutta ideana tuo on melkoisen avaava.

Heliosentrisessä kartassa ei ole lainkaan akseleita, ei siis nousua tai Keskitaivasta. Kartta piirretään yleensä viitteelliseksi oinaskartaksi. Eikä Aurinkokeskeisessä kartassa ole lainkaan huoneita, eli planeetat vain lilluvat avaruudessa kuten ne oikeastikin tekevät. Kun huonesijaintiin sidottu tulkinta jää planeetasta pois, jäljelle jää puhtaammin planeetan oma energia.

Kaikkein kummallisimmalta aluksi vaikuttaa Kuun puuttuminen tältä kartalta. Mehän laskemme ison osan astrologisesta tulkinnasta Kuulle, luemme sen mukaan tärkeimpiin tekijöihin. Heliosentrinen kartta sivuuttaa kaikkien planeettojen kuut, ihan samalla logiikalla Maan Kuun kuin Marsin Phobosin ja Deimosin, Saturnuksen Titanin sun muut. Kuuttomutteen on siis vaan sopeuduttava, tai muutoin tulkinta karkaisi käsistä aivan liian monimutkaiseksi ja laajaksi.

Eikä Heliosentrinen kartta näytä Kuunsolmujakaan, mikä on sekin aivan loogista, jollei Kuu ole mukana.

Ja sellainen hauska piirre myös on, että avaruudessahan mikään planeetta ei oikeasti peräänny, vaan nuo retrot ovat ainoastaan planeetan liikeradan ja Maan välisen suhteen mittausta. Helioskartalla kaikki etenee, ja tässäkin mielessä planeetan ydinenergia korostuu.

Olen miettinyt (pääni puhki) millainen on Maan astrologinen tulkinta, mitkä teemat ovat Maata ja miten kukin tätä omaa planeettaa ilmentää olemuksessaan. Ylipäätään Maa on melkoisen unohdettu astrologiassa; olen kuullut vain aivan muutaman astrologin muistuttavan Maasta kartalla. Esoteerisessa astrologiassa Maata pidetään Auringon vastaparina, jonka kautta Auringolta saatu energia ja luomisvoima toteutetaan. Maa kuvaa siten polkua, jota kuljetaan tässä inkarnaatiossa. Maa on ihmiselle yhdistelmä eläimellisyyttä ja sielua (vrt. jousimiehen symboli jossa hevosen ruumis ja ihmisen yläosa; Maa on jousimiehen merkin esoteerinen hallitsija). Käytännössä Maa näyttäytyy ristiriidan paikkana, onhan se Auringolta tulevan opposition toinen pää. Sen vuoksi Maan kohta kartassa on usein haaste tai läksy. Niin, näitä läksyn osoittajia astrologiassa riittää. Maa on siksi planeettana sukua Saturnukselle, siinä lienee samantyyppistä juurevuutta ja käytännöllisyyttä. Konkretian kohtako Maa on meille?

Aurinkokeskeisellä kartalla on jännää, miten sisäplaneetat Merkurius ja Venus voivat siirtyä ihan minne vain, suhteessa Maakeskeiseen karttaan. Näitä ei enää sido Auringon läheisyys. Myös Mars, Jupiter ja Saturnus voivat pikkuisen siirtyä heliosentrisellä kartalla eläinradan asteissa, suhteessa siis tavalliseen astrologiseen syntymäkarttaan. Ulkoplaneetat pysyvät kutakuinkin samoilla kohdilla, eroa ei enää tule paljoa; Pluton suhteen on aivan sama katsooko sijaintia Auringosta vai Maasta käsin.

Tästä tulikin nyt kovin tekninen esitys heliosentrisen kartan rakenteesta eikä juuri muuta, johtuen ilmiselvästi siitä että tutkimusmatkani Aurinkokeskeisen kartan tulkinnassa on yhä kesken. Mielestäni tämän kartan pointti on planeettojen väliset kulmat, aspektit. Toki voi katsoa heliosentristä karttaansa suhteessa geosentriseen ”syntymäkarttaan”, tutkia esimerkiksi mitkä tekijät muuttuvat ja miten, ja tuleeko näiden kahden kartan kesken kontakteja.

Madonnan heliosentrinen kartta

Esimerkiksi pläjäytän nyt Pop-ikoni Madonnan kartan; kylläpä sinkoutuu uusiin sijainteihin planeetat! Rohkeneeko kukaan antautua tulkitsemaan Madonnan heliosentristä karttaa, esimerkiksi kulmien kautta? Tässä tarkimmaksi kulmaksi tulee Maan ja Marsin välinen desiili, pääaspekteista Merkuriuksen ja Neptunuksen neliö. Tosi mielenkiintoiselta näyttää samantasoisuuksien tutkiminen, sillä Maa on samassa tasossa Venuksen, Jupiterin ja Uranuksen kanssa, siis kuin yhtymässä näihin. Muillakin planeetoilla on paljon linkkejä tasojen tasolla, mutta Merkurius ja Pluto ovat ihan omissa sfääreissään erossa toisista: tämä lienee näille planeetoille normaalitila koska kummankin kiertorata on elliptinen.

Heliosentristä tulkintatapaa harva kai käyttää yksinään, mutta sitä suositellaan käytettäväksi tavallisesti käytetyn kartan apukarttana. Jos olet tehnyt itsellesi heliosentrisen kartan, millainen se on ja miten se muuttui verrattuna tavalliseen karttaan?

Mieluisia aspekteja

27.4.2012

Tehdään tänään pieni harjoitus omilla astrologisilla kartoilla. Mistä aspekteista pidät eniten? Pääsetkö parhaimpaan tuloksiin sujuvien energioitten kautta sekstiileillä ja kolmioilla, vai oletko sellainen tapaus, että tarvitse vähän ylimääräistä potkua neliöiden tuomista haasteista tai ulkopuolista herättelyä oppositioiden kautta? Toimiiko sinun sisäinen dynamiikkasi pikkukulmilla kuten noviileilla, septiileillä tai kvintiileillä? Vai oletko kimurantti tapaus, joka saa kattavimmat elämyksensä kvinkunssien antamista avautumisista? Tai löytyisikö porukasta sellainenkin, jonka aktiivisuus herää parhaiten melko haastavien puolineliöiden tai puolitoistaneliöiden myötä?

Kun olet tuuminut tätä erilaisten kulmien luonnetta, kannattaa tutkailla omaa karttaa, mitkä kulmat siellä ovat kaikkein voimakkaimmin esillä. Jos kartalla on eniten yhtymiä, ehkä transiititkin näyttävät isoimman voimansa vain ylityksissä. Voi olla avartavaa katsoa kartan kaikkein tarkin kulma, ja katsoa tuoko se luontaisen taipumuksen ymmärtää tämän kulman dynamiikkaa kaikkein parhaiten. Toiset ihmiset voivat taas olla akseliherkkiä, eli kartta ikään kuin herää eloon vasta kun planeetta tulee kulmaan tai ylittää jonkun kartan akseleista (jolloin aina on pelissä enemmän kuin yksi elämänalue; akseleissahan on aika kaksi ääripäätä).

Astrologia on sen verran subjektiivista, että vaikka esimerkiksi neliöt julistetaan haasteiksi, eivät ne välttämättä useita neliöitä omalla kartallaan omaavalle henkilölle tunnu ikäviltä haasteilta vaan ennemmin jopa tutuilta tilanteilta, joissa on oppinut ottamaan härkää sarvista kiinni. Omien tuntemusten arvoa astrologiassa ei kannata ollenkaan vähätellä, koska olemme ihmisinä niin erilaisia.

Itse olen julistanut kvinkunssia ”lempikulmakseni”, ja tämän mysteerin tutkiminen niin omalla kartalla kuin transiiteissakin on näyttänyt voimansa. Toisaalta myös voimakkaat ylitykset eli yhtymät ovat olleet omalla kohdallani tuottoisia. Kvinkunssia tekevien planeettojen transiittien olen huomannut liittyvän ihmeen usein työasioihin, eikä mikään ihme, sillä oman karttani kvinkunssi kulkee kuudennen ja kymmenennen huoneen välillä. Planeettojen ylityksissä on enemmän kyse omakohtaisten ratkaisujen ajoista, ja tämän näkisin vastaavan oman karttani stelliumin voimakeskittymää, jossa kaikkein henkilökohtaisimmat energiat pääsevät esille.

Teitkö sinä mitään löytöjä erilaisista kulmista? Mikä voisi olla sinun oma kulmasi? Pidemälle astrologiassa ehtineet voivat miettiä myös paralleeleja…

Isoja vai pieniä kulmia?

28.3.2012

Ei ollakaan vähään aikaan käsitelty synastriaa eli parisuhteiden ja ihmissuhteiden astrologiaa. Mieleeni tuli sellainen kysymyksenasettelu, että määrittääkö karttojen välillä oleva tarkin planeettojen välinen kulma suhdetta, vaikka kulma olisi pikkukulma? Täytyykö tarkimmaksi katsotun kulman olla ptolemaiolainen pääaspekti, jotta sen olemuksen tuntisi suhteessa?

Ulkoapäin ei toisten parisuhteesta pysty sanomaan paljon mitään, ja siksi täytyy käyttää omia kokemuksiaan esimerkkeinä. Tosin, kokemuksen opettamana, osaan jo kyseenalaistaa näenkö omistakaan suhteistani mistä näissä on kyse.

Näissä omissa vertailuissani raakkasin ulos ulkoplaneettojen keskenään muodostamat kulmat, koska ”aineistossani” sattuu olemaan sen verran samanikäisiä kavereita kuin itsekin olen, ettei oikein ole mieltä pitää Plutojen yhtymää äärettömän tärkeänä.

Suolaa ja sokeria on riittänyt suhteessa, jossa taisteluparilla on Auringot puolen asteen tarkkuudella toisiaan vastapäätä. Parempi asetelma varmaan olisi se naisen Kuu, miehen Aurinko, ja tässä kolisee kaksi päätä yhteen aika helposti. Tosin täydennetäänkin toisiamme. Tämä oli siis se pääaspekti, ja sen olemassaolo näkyy, kuuluu ja tuntuu. Vielä paljon tarkempi pikkukulma tulee minun Aurinkoni noviilista mieheni Kuulle. Asetelma on perinteisten sukupuoliroolien kautta ajateltuna taas väärin (mutta ei se mitään, naureskelee minun suurpiirteinen nousujouskaripuoleni). Voisiko parisuhteeseen toivoa sen parempaa kulmaa kuin noviilia? Se kertoo ymmärryksestä, myötämielisyydestä, myötätunnosta, suvaitsevaisuudesta ja epäitsekkyydestä. Muutaman vuoden yhteiselon kokemuksella voisin väittää, ettei kukaan kestä vastaavaa oppositio-suhdetta ilman jotakin tällaista pehmentävää pohjavirtaa. Noviili on siis ainakin toistaiseksi osoittautunut olevansa tarkempana kulmana etualalla.

Minun ei edes kannattaisi ottaa esimerkikseni aikaisempaa avioliittoani. Sen synastrian kulmasaldossa ei ole kehuttavaa. Planeettojen dynamiikassa jutun juoni näyttää olleen molemminpäin Venusten ja Marsien sekstiilit. Vahvempaa kulmaa ilmeisesti olisi tarvittu. Pienistä kulmista tarkin on ”mitätön” Merkuriusten välinen semisekstiili – mistä se muka parisuhteessa kertoo? Että puhutaan toistemme ohi 16 vuotta ennen kuin tajutaan lopettaa?

Ensirakkaus on kuitenkin aina ensirakkaus, vai mitä – Venuksen ja Jupiterin välinen kolmio! Kahden kaariminuutin erolla! Sen muistan edelleenkin lämmöllä. Pikkukulmista Kuun ja Venuksen välille tulee semisekstiili, ja tämä havainto pistää miettimään aina vaan tarkemmin tuon vähäiselle huomiolle jäävän kulman symboliikkaa. Siinä on kiinnostusta, mutta lopputulos jää vieraaksi ja oudoksi. Tämän suhteen tragedia lienee lopulta ollut miehen Venus minun Antivertexilläni.

Sitten on vielä suhde, jota ei ollenkaan pitäisi analysoida julkisuudessa. Sitä leimasi Kuiden välillä kvinkunssit. Juttu tarjosi paljon materiaalia omien sokeitten pisteitteni ymmärtämiseen, jos koettaisin tämän nyt diplomaattisesti muotoilla. Pikkukulmista tarkin on Marsin desiili Venukselle, ja tässä kohdassa alan olla vakuuttunut pikku-kulmien kyvystä kertoa olennaisin. Viidennen harmonian kulma on mystinen, innostava, muutosvoimainen, ja aivan kauhea väärin käytettynä. Paljon luetussa aspektikirjassani viitataan sellaisiin avainsanoihin kuin kesyttämätön, lainsuojaton, ristiriitainen, yhteensopimaton, vapaa, kokeileva, seksuaalisesti magneettinen ja eroottisesti aktiivinen. Astrologian avulla todellakin ymmärtää paremmin kaikenlaisia hullutuksiaan?

Ainakin omalla kohdallani persoonaplaneettojen pienetkin kulmat toisiinsa näyttävät toimivuutensa, jos kulma on todella tiukka. Kannattaa pohtia, ilmoittavatko nämä pikkukulmat ennemmin hienovireisiä pohjavirtoja kuin todellisia suhteen suuntaviivoja. Voi olla, että jossakin parisuhteessa tuo suuntaviiva on sen verran vahva, ettei se jätä tilaa vähäisemmille nyansseille.

Mitäpä jos näkisit vaivan, ja laskisit pienet kulmat esiin parisuhteestasi? Näistä saattaa tarjoutua oivalluksia, jos uskaltautuu tulkitsemaan miten kunkin kulman on omassa parisuhteessaan ymmärtänyt. Onko kukaan yhtä hullunrohkea ja avoin, ja uskaltaa tilittää omia esimerkkejään kommenteissa?

Minor transiitteja

15.12.2011

Minulla oli vuosia sitten muutaman kuukauden projekti, jonka aikana koetin selvittää pienten kulmien transiittien tuntumia. Otin selville kaikenlaisia septiilejä, noviileja ja kvintiilejä, esimerkiksi miten tuntui Jupiterin septiili Kuulle tai Saturnuksen noviili Auringolle. Tulos oli se, etten tullut juuri hullua hurskaammaksi. Tästä huolimatta en menisi väittämään, ettei teoria toimi, ettei pienillä transiiteilla olisi mitään merkitystä. Epäilen ennemminkin omia tulkintataitojani noihin aikoihin.

Ajattelinkin teiltä tiedustella, oletteko laittaneet merkille näitä vähäisempiä kulmia transiitteina? Jos teillä on esimerkkejä, laittakaa kommentteihin jakoon. Uskon että joku on havainnut jotakin, vaikka ne varmaan ovatkin vaimeampia kuin pääaspekteissa tulevat transiittikulmat.

Lähtökohdaksi näiden pikku-transiittien kohdalla kannattaa ottaa isot ja painavamerkityksiset planeetat kuten Pluto ja Saturnus. Kartan kokonaisuus kannattaa ottaa huomioon ensinnäkin muiden transiittien osalta, että onko samaan aikaan meneillään jotakin samantyyppistä, jota tämä pieni kulma voisi vahvistaa. Tai myös toisinpäin, että mahtaisiko jokin isompi voima tehdä tyhjäksi pienen kulman annin.

Toiseksi voisi omaa karttaa tutkailla, millaisia pikkukulmia sieltä löytyy jo valmiiksi. Jos esimerkiksi omalla kartalla on tavallista enemmän septiilejä, mahtaisivatko ne toimia myös transiittien tasolla herkemmin. Voi myös tuumia sitä, että jos esimerkiksi Pluto tekee kvintiilin Venukselle, millaiset on oman kartan Venuksen kulmat. Esimerkiksi jos oman kartan planeetta on vain oppositiossa kartalla, olisiko liian tottunut saamaan sen planeetan kautta vaikutteita toisilta, ettei siksi kykenekään huomioimaan sisäisesti toteutuvaa pientä kulmaa.

Sitten tulevista päivistä: saattaa olla että joiltakin päiviltä jää blogi tulematta ihan silkan ajanpuutteen vuoksi. Nyt on sen verran paljon meneillään muita juttuja, että jostakin pitää nipistää.

Rakkauden parantava voima

7.1.2011

Vihdoin ja viimein Venus pääsee jättämään vastamerkkinsä skorpionin ja siirtyy jousimieheen perjantaina 7. tammikuuta noin puoli kolmelta iltapäivällä. Tämä on askel valoisampaan ja optimistisempaan suuntaan ajan ilmapiirissä. Merkinvaihdos tapahtuu kuudennessa huoneessa, ja tavallisesti valittelisin, että jopa on huono enne, mutta tällä kertaa uskon toisin. Tässä on tarkoituksensa, että Venus nousee esille kuudennen huoneen valossa.

Venus on jousimiehessä itsevarma, hauskuutta rakastava ja suurpiirteinen. Rakkaudessa Venus toteutuu vapaudenhaluna, optimismina ja kenties levottomuutena, haluna saada kokemuksia ja joskus sitoutumiskammona. Rakkauskäsitys on idealistinen ja aatteellinen, ja vaikka jousimiehen teemoihin kuuluu suurpiirteisyys, on samansuuntainen arvomaailma usein ehdoton edellytys ihmissuhteen onnistumiselle. Venus jousimiehessä arvostaa laajaa näkemystä, koulutusta, filosofisia aatteita, uskontoa, ulkomaiden vaikutteita, reippautta ja rentoutta. Taloudessa Venus jousimiehessä on antelias ja parempaan huomiseen uskova.

Merkinvaihdoksen hetkellä Venus on loittonemassa neliöstä Neptunukseen sekä kolmiosta Jupiteriin ja Uranukseen. Jupiterin kanssa Venuksella on kuitenkin edelleen yhteispeli käynnissä, sillä Venus astuu tämän hallitsemaan merkkiin, ja Jupiter vielä kulkee Venuksen ylennysmerkissä. Jupiter on Venuksen hallitsijana vahva planeetta kartalla, koska sillä on sen ilon huonekin sijainnissaan.

Merkinvaihdossa Aurinko ja Saturnus ovat tarkassa nelissä keskenään, ja Venus asettuu näiden keskelle siis aikalailla tarkasti puolineliöön kumpaankin planeettaan. Venus hallitsee Saturnusta vaa’assa, ja Saturnus Aurinkoa kauriissa, piiri pieni pyörii! Vaikka puolineliön luonne on harmillisen kalvava ja jääräpäisen joustamaton, tulkitsisin mielelläni tämän kaiken itsepäisyyden vahvistavana ja tuloksia tuottavana, kunhan energiat luonnollisesti ohjataan oikein. Planeettojen keskinäisten suhteiden vuoksi lujuudessa on mahdollista onnistua.

Muutoskartan tarkin Venuksen kulma on desiili Plutoon. Desiilistä ei ehkä moni ole kuullut, ja harvoin tätä minor-aspektia esille nostetaankaan. Desiili kuuluu kvintiilien aspektiperheeseen ja on puolikas kvintiilistä eli 36°. Tämä on mukavasti myönteinen kulma, ei todellakaan mikään silmille ryöpsähtävä suuri onni, vaan hienovaraisempi tekijä. Desiilin merkitys tulee sen vahvistavasta vaikutuksesta jo olemassa olevaan lahjakkuuteen, luovuuteen ja jopa älykkyyteen. Jos siis Venus saa hyvän kulman Jupiterilta ja Uranukselta, ja paljon lujaa tahtoa Auringolta ja Saturnukselta, viimeistelee Pluto nämä energiat voimallaan.

Siirtyessään jousimieheen Venus ohittaa asteroidi Panacean skorpionin viimeisessä asteessa, ja on siis merkinvaihdoksessa vielä yhtymässä tähän. Panacea on parantaja jumalatar, jolla on käytössään täsmälääkkeet, hauteet ja mikstuurat jokaiseen vaivaan. Panacea tarkoittaakin yleislääkettä tai jopa ihmelääkettä. Huomaatte varmaan, kuinka sanaa on käytetty paljon lääketeollisuudessa lääkevalmisteiden nimissä (Panadol, Panacod jne). Yleisemmässä merkityksessään asteroidi Panacea tarkoittaa ongelmien ratkaisua. Venuksella on nyt siis käytössään lääkkeet ongelmien ratkaisuun. Eikä siis ole sattumaa, että se on merkinvaihdoksessa kuudennessa huoneessa, terveydenhoidon alueella, ja yleisimmin voimme ajatella että kuudennessa huoneessa ratkotaan pulmia. Venuksen perääntyminen skorpionissa nosti esille varmaan paljon tulehtunutta ihmissuhteissa, ja nyt saamme optimismin tuulahduksen suhteiden parantumiseen.

Tämä hetki saa Saabiseksi symbolikseen Kaksi keijukaista kuunvalossa. Tämä on feminiininen, intuitiivinen ja haaveilevakin symboli, mikä korostaa heittäytymistä hetkeen ja järkeilyn unohtamista. Symbolin avainsana ylemmyys viittaa henkiseen kykyyn nousta uhkaavien asioiden yläpuolelle. Nyt ei pidä antaa turhan negatiivisuuden antaa vaikuttaa, vaan korostaa jousimiesmäistä optimismia, kohdata vaikeudet kuin vesi hanhen selästä, herkistyen alitajunnan kauneudelle ja mielikuvitukselle. Minä toteutan nyt ajalle ominaista optimismia, enkä edes mainitse turhia luulotteluja.

Olisiko elämässäsi ihmissuhteita, joita tulisi parantaa? Näetkö millaisin muunlaisin keinoin Venus voisi nyt ratkaista ongelmia?


%d bloggers like this: