Posts Tagged ‘Iso Risti’

Lohikäärmeeltä täysin erilainen ajankuva

24.4.2014

fastwroomTässä tulee olemaan lukuisia viuh-vauh päiviä, mikä ikävä kyllä tietää sitä, että blogiin ei taida putkahtaa uusia päivityksiä. Tällaisina hetkinä toivon aina, että voisin kloonata itseni, ja ihan varmasti itse keskittyisin astrologiaan ja ne kloonit saisivat tehdä puutyöt, ruuanlaitot ja suhata ooppelinromulla pitkin maakuntaa. Viikonloppuna tulen olemaan Tampereella messuilla, joten tervetuloa kaikki lukijat moikkaamaan!

Kun tässä on ollut suuria ja jossain melko kiivasmielisiäkin pohdintoja Ison ristin merkityksestä ajassamme, ajattelin laittaa teille vielä pohdintaan erään näkökulman, mikä mielestäni ei ole tainnut tulla muualla vielä esille – tämä on kuitenkin vain luulo, sillä kaikkea en ole minäkään ehtinyt lukea, ja on olemassa esimerkiksi rajoituksia siinä, etten pääse osallistumaan kaikkiin mahdollisiin keskusteluihin eri palstoilla.

draconicMuistattehan Lohikäärmeen ja Draconic kartan? Kuunsolmuista johdettu kartta saattaisi osoittaa myös ajankohdan syvempää merkitystä. Tämä ei ole oma ideani, kunhan nyt esittelen teille millaisin monin eri muodoin tätäkin tekniikkaa voisi hyödyntää. Harvassa taitavat olla kuitenkin he, jotka pohtivat kunkin ajan teemoja sen ns. sielutason kautta?

Katsotaan silti. Draconic kartta johdetaan Kuunsolmujen sijainnista siten, että kartan yläsolmu siirretään nollaan asteeseen oinasta, ja samassa asteluvun osoittamassa suhteessa ihan kaikki kartan muutkin tekijät siirtyvät. Nyt keikautetaan miltei koko karttaympyrän toiselle puolelle, sillä tässä ajassa vaa’an loppuasteissa kulkeva Kuun yläsolmu siirtyy aivan toiselle puolelle karttaympyrää, vastamerkkiinsä oinaaseen.

Kärjistetysti voisi esittää, että Ison ristin tekijät vaihtaisivat vain vastapäiselle kartanpuoliskolle, mutta eihän näin tarkan teknisesti kuitenkaan ole. Draconic kartan Iso risti tulee muuttuviin merkkeihin! Toisenlaiseksi muodostuminen ja uusien vaihtoehtojen etsiminen on siis oleellisesti näkyvillä sielutason ajan kartassa. Eli jo johtavien merkkien Iso risti käytännön tasolla ryhtyy toimeen, kohtaa uudistustarpeen, näyttää samaan aikaan Draconic kartan taso muutoksen olevan haluttu ja luonteva. Merkeittäin kuvion tekijät siirtyvät siten, että perääntyvä Mars tulee kaloihin, Uranus neitsyeen, Jupiter jousimieheen ja Pluto kaksosiin. Herättääkö ideoita? Heti on huomattavissa se, että Jupiterin edullinen asema säilyy kummankin kartan tasolla. Onko Ison ristin todellinen sisäinen luonne jopa Jupieriaaninen; kasvava, eteenpäinmenevä, näkemykseen keskittyvä ja viisas? Todetaanko kuorossa että hmmm!

Myös Auringon siirtymä härästä vaakaan tuntuu kovin sopivalta, Venuksen hallinnassa ollaan joka tapauksessa. Tästäkin tulee positiivinen yleisvaikutelma. Venus itse siirtyy leijonaan, mikä ei ole sille yhtä mainio merkki kuin tällä hetkellä kuljettu kalat, mutta toisaalta tässä saadaan kehiin erittäin hieno vahvuustekijä: Draconicin Aurinko vaa’assa ja Venus leijonassa ovat keskenään vastavierailussa. Tämä ilmiö antaa vahvuutta ja sujuvuutta kummallekin planeetalle.

Tämä on kiireessä ja hätäisesti tehty päätelmä, mutta olisiko sittenkin niin, että tämä keväinen Iso risti ei ole katastrofaalinen ja tuhoa ennustava, vaan sen tarkoitus on ainoastaan merkitä luontevaa ajankohtaa uusille ideoilla, toimintatavoille ja ajattelukuvioille? Ja kaikki uudistus tapahtuisikin hyvin myönteisessä hengessä?

Ajanlaadun Draconic kartta 24.4.2014 sisäkehällä tavallinen Zodiak, ulkokehällä Draconic kartta

Ajanlaadun Draconic kartta 24.4.2014
sisäkehällä tavallinen Zodiak, ulkokehällä Draconic kartta

Oheinen kartta on ajallisesti tehty torstai aamupäivälle, eikä sen akseleiden ja huoneiden sijainteihin kannata kiinnittää mitään huomiota, koska nehän ajassa muuttuvat koko ajan. Hitaat tekijät kuitenkin pysyvät myös Draconic kartalla pitkän aikaa samoilla kohdin.

Kuinka valmiita te olisitte katsomaan aikaa positiivisesti ja kaivautumaan esiin virkeine ideoine kaapeista ja peittojen alta?

Mainokset

Ristisaattoa keväässä

22.4.2014

cardcross

Minut on vallannut jo kardinaaliristiväsymys, aivan kuin tänä keväänä ei taivaalla mitään muuta tapahtuisikaan. Ja näin voi tosiaan olla, että muunlaiset ilmiöt jäävät vaimeiksi, kun leijonanosan ajan hengestä nappaa itselleen juuri parhaillaan tiukkana oleva Iso risti Marsin, Jupiterin, Uranuksen ja Pluton välillä (vaikka leijonaa ei kuvio niin ilmiselvästi kosketakaan, astrologisesti). Mielestäni on ihan mahdotonta ennustaa maailman tapahtumista, mitä ristin iso energia vastaa. Vastaavuudet nähdään vasta aikojen kuluttua. Mitään tuhoja tai katastrofeja en tahdo ilmoille maalata, ja jos tällaisia myllerryksiä meillä tai muualla ilmenee, ne on sitten helppo selittää tähän isoon ajan kuvioon kuuluviksi. Tämä viikko on toki ristin huipennusta, mutta se on rakentunut jo pitkän ajan kuluessa, ja nyt tapahtuville asioille on perustat laskettu jo aikoja sitten; ei mitään synny yhtäkkiä tyhjästä.

Yksilön sisäisten tuntemusten tasolla ristin tarjoama energia on paljon mielenkiintoisempaa, mutta koska ne tulevat jokaisen elämään omanlaisina asioina, on näitä aivan yhtä mahdotonta toisen ennustella. Omian tuntojaan on kuitenkin hyvä tarkastella tällaisena aikana. Mielestäni voimat tai energiat näyttäytyvät mielekkäämpinä jos niitä koettaa ohjata ja ottaa itse käyttöön haluamallaan tavalla, tietoisena niiden voiman tasosta. Koska tähän aikaan on latautunut harvinaisen paljon, on tätä kaikkea parempi todella käyttää kuin uhraisi aikaansa väistelyyn. Aika voi tarjota meille ainutkertaisia mahdollisuuksia, sillä tällaista yhdistelmää ei toista elinaikanamme tule (en ole tarkistanut, mutta uskaltaisin väittää että kuvio on sen verran harvinainen).

pluto_rxPluto on parhaillaan aloittamassa pitkää perääntymisjaksoaan, mikä kestää aina syyskuulle saakka ja juuri 10 asteen puolelle kauriissa. Ainakin tämän voiman saattaisi voida näin otollisena aikana helposti kääntää omien sisäisten ja psyykkisten voimien tarkasteluun sekä uudelleensyntyyn.

Toivon vilpittömästi, että aika suo jokaiselle mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa sisäisesti, vaikka tämä sitten tapahtuisikin melkoisella voimalla ja kenties fyysisiä rajojamme kolkutellen; toivottavasti henkisen kasvun rajat paukkuvat samassa suhteessa, ja pystyisimme tavoittamaan laajaa näkemystä, oikeita arvoja ja sisäistä vahvuutta. Ollaan matkalla, eikös vaan.

PS. Kurkkaan tänään myös Hullunkuunajassa miten Kuu liittyy ajan ilmiöihin.

Psiiih, painekattilassa

16.4.2014

steamAjan henki on näinä päivinä kuin painekattilassa olisi. Yleensäkin pimennysten välinen pariviikkoinen on aina ajanlaadultaan erityistä; joskus tämä voi olla myönteinen asia ja kohottaa yleistä tietoisuutta, mutta nyt meillä on paljon tavallista voimakkaammat energiat kertomassa vallitsevasta ilmapiiristä.

Eilen olleen täydellisen Kuunpimennyksen ja 29. huhtikuuta tapahtuvan Auringonpimennyksen väliseen aikaan osuu keväisen Ison ristin huipennus. Jupiter, Uranus ja Pluto ovat jo kaikki johtavien asteiden 13 asteessa, ja enää odotamme vain Marsin painavan liipaisinta perääntyessään. Toki näin erikoisen voimakas neliöiden ja oppositioiden asetelma määrittää koko kevään ajanlaatua, siis paljon pidemmällä ajanjaksolla kuin tarkkana hetkenä, mutta on jotenkin tälle ajalle luonteenomaista, että tarkan ristin täytyy todentua juuri pimennysten välissä. Voimme ajatuksissamme vertailla, miten erilainen tunnelma voisi olla, jos risti olisi ollut jo aikaisemmin, ja pimennykset vasta sen jälkeen, tai toisinpäin. Nyt saamme kaikki yhdessä rysäyksessä, ja tälläinen tahtoo kärjistää asioita äärimmilleen.

Lisäksi tuo kaikki ylempänä maalailemani tapahtuu samaan aikaan kun Pluto on liikkeessään pysähtynyt. Tämä tuo lisää intensiivisyyttä aikaan; normaalisti yksinomaan Pluton pysähdyksen pariviikkoinen riittää nostamaan yleistä intensiteettiä, ja nyt saamme paljon muutakin.

ajanhenkiPimennysjaksossa olo tarkoittaa sitä, että Aurinko liikkuu lähellä Kuunsolmujen linjaa. Nyt solmut kulkevat siten, että yläsolmu on ns. kartan syksypuolella, ja alasolmu, lohikäärmeen häntä, on kevätmerkeissä, meidän pallonpuoliskomme leveyksiltä tarkasteltuna. Aurinko tulee Kuun alasolmulle pitkänäperjantaina iltapäivällä. Tämänkin voisi tavallaan tulkita ns. huono-enteiseksi astrologiseksi symboliikaltaan. Itse katson solmun ylitystä ennemminkin vapauttavana tekijänä, ja koetan perustella miksi näin on. Kuunpimennyksen jälkeen Kuu ylitti Kuun yläsolmun vaa’assa, ja aina taivaan valon ollessa tällä valojen keskinäistä suhdetta kuvaavalla teknisellä linjalla Kuunsolmut pysähtyvät ja vaihtavat kulkusuuntaansa. Tällaista kutsutaan solmun huojunnaksi. Kun solmulinja kääntyi eteneväksi eli päinvastaiseksi normaaliin kulkusuuntaansa nähden, olen pitänyt tällaista solmun kertomien suunnan ja tarkoituksen suhteen tavallista vaativampana aikana. Tämä ajanjakso näyttäytyy suunnan kyseenalaistuksena ja pohdinnan jaksona, mikä ei sinänsä ole välttämättä ollenkaan huonoa. Tällainen solmun huojunnan aika päättyy yleensä Kuun tullessa neliökulmaan Aurinkoon nähden, mutta niin ei olekaan tällä kerralla – tässäkin mielessä aika on poikkeuksellista! Koska Aurinko on juuri lähestymässä Kuun alasolmua, ehtii Aurinko solmulinjan ylitykseen ennen kuin Kuu tulisi tähän vaadittuun neliökulmaan. Aurinko itse kääntää solmut ylityksellään ja pidättelevä tuumauksen aika jää näin odotettua lyhyemmäksi. Tämä mielestäni vapauttaa tunnelmaa omalta osaltaan dynaamisemmaksi, vaikka toki tuo perjantai solmulinjan ylityksen vuoksi saattaa olla erityisen haasteellinen.

Olen viimepäivinä keskustellut tavallista useamman henkilön kanssa, myös ihan muissa kuin astrologisissa yhteyksissä, ja on ollut havaittavissa kuinka he kokevat olevansa paineissa. Olen monesti siteerannut kirjailija T.S. Eliotin lausetta Huhtikuu on kuukausista julmin. Näin voi olla myös tänä vuonna, ja on ikävää sekä turhauttavaa, kun ei oikein osaa antaa rohkaisua sitä tarvitseville. Mielestäni voimme kuitenkin luottaa tulevaan, sillä nämäkin paineet tulevat laantumaan. Ei ole pakko provosoitua. Myös rauhaa ja tasapainoa voi etsiä aktiivisesti.

 

 

Merkittäviä suhteita

16.8.2013

venus_vaaka_sVaikka ihan ei vielä voi tuulettaa, illalla on hillityn juhlan paikka. Venus on eilisillasta saakka ylittänyt neitsyen viimeistä astetta (tänään on siis mitä suurimmassa määrin vielä työpäivä!), mutta tänään perjantaina 16. elokuuta Venus siirtyy omaan merkkiinsä vaakaan hiukan puoli seitsemän jälkeen. Kun sattuu vielä Venuksen omalle päivälle eli perjantaille, oikein hyvältä näyttää.

Kun Venus tulee omaan merkkiinsä, se saa hetken olla omassa rauhassaan aspektittomana. Johtavien merkkien alku-asteet ovat nyt rauhoittuneet siinä määrin, että aivan ensimmäisissä ei ole Pluton tai Uranuksen painostusta. Siirtymä symboloi Venukselle vahvuutta, mitä se joko tulee osoittamaan tai tarvitsemaan, ihan näkökulmasta riippuen.

Venuksella on noin viikon kuluttua iso rooli taivaalla, sillä se viimeistelee Jupiterin, Uranuksen ja Pluton T-ristin Isoksi ristiksi. Ihmissuhteet, sopimukselliset asiat, talous ja arvot nousevat mukaan ajan suureen keskusteluun, ja diplomatiaa varmaankin tulemme tarvitsemaan. Venuksen ensimmäinen tarkka kulma, neliö Plutolle, ajoittuu ensiviikon lauantaille 24.8. päivällä, vastakkaisuus Uranukselle tulee pari päivää tämän jälkeen maanantaina 26.8. illalla, ja tarkka risti huipentuu keskiviikkona 28.8. kohta puolenyön jälkeen kulmalla Jupiterille. Tällöin johtavien merkkien 9 – 13 asteet ovat suurimman paineen alla, mutta koska kyse on isosta aikaa määrittävästä kuviosta, antakaa liukumaa suuntaan ja toiseen hiukan.

Jos Venus siis saa aluksi noin viikon kerätä voimaansa kokoon aspektittomana, on seuraava viikko erittäin aktiivinen ja kenties jopa ratkaiseva, ja lopun kulkuaan suurinpiirtein 18 asteesta vaa’an merkin loppuun Venus jää uudelleen aspektittomaksi. Eikä se ole huono asia; vahvaa Venus-aikaa on luvassa.

libraJuuri luin jostakin vanhemmanpuoleisesta kirjoituksesta, että vaaka on Venuksen merkeistä positiivinen. Meidän on ehkä hiukan vaikea mieltää vaakaa maskuliiniseksi merkiksi, mutta nämä määreet voivat ennemminkin kertoa Venuksen toiminnallisuuden aktiivisuudesta, kuin että tätä nyt pitäisi tulkita siten, että Venus toisessa omassa merkissään härässä toteutuisi jotenkin huonommin. Hyvyydestä ei siis ole kyse, mutta saattaa olla suoruudesta, ripeydestä, avoimuudesta ja näkyvyydestä joilla Venus vaa’assa nyt toteutuu. Venuksen hallitsemissa asioissa tapahtuu nyt rivakammin, sosiaalisuus ihmisten kesken on vilkkaampaa, arvoja tuodaan enemmän esille yhteiskunnallisella tasolla ja maailmalla liittoudutaan puolille ja vastaan. Ja oltaisiinko talouden kysymyksissäkin oikeasti paremmalla puolella, kun tämän kuluvan neitsytkauden päätteeksi on kuulunut huhuja että talous olisi joiltakin osin vankentumassa.

suhdeVaakaa kutsutaan parisuhteiden merkiksi ja Venusta rakkauden planeetaksi. No jaa, taidan hiukan toppuutella, koska vaakaan sisältyy kaikenlainen ihmisen hakeutuminen kontaktiin toisten kanssa, ylipäätään kohtaamiset. Eivät kaikkien ihmisten kaikki suhteet ole parinmuodostusta ja seksiä (minkä kanssa mielestäni Venuksella on aika vähän tekemistä) vaan vuorovaikutusta. Hyvin usein kun vaa’an merkkiä käsitellään, se mielestäni feminiinistetään kauneudeksi ja kiltteydeksi. Vaaka on johtava ilman merkki, älyllinen, strateginen, ajatteleva ja pelisilmää harjoittava. Venus vaa’assa kertoo meille tyylikkäästä sulavuudesta ja hienostuneisuudesta, ja annetaan planeetan osoittaa miten nätisti asiat saadaankaan rullaamaan ihan vaan ajattelemalla pikkuisen perusteellisemmin molemmilta puolilta.

Toivotan menestystä ihmissuhteisiinne!

Taidetta marginaalissa

18.3.2013

Coco_model

Ylläoleva kuva on Tampereen Työväenmuseo Werstaan näyttelystä Minä, te ja muut. Siinä on esillä taidetta eri alueilta kuten maalauksia, valokuvia, videotaidetta ja installaatioita. Aivan erityiseksi näyttelyn tekee se, että taiteilijat ovat eri maista naisia ja romaneja. Näyttely kertoo kaksinkertaisen marginaalin murtamisesta, kuinka olla vastoin odotuksia naisena taiteilija ja oman kulttuurinsa edustaja.

Suomesta näyttelyssä on mukana Kiba Lumberg, joka on paitsi kuvataiteilija, tekee myös videotaidetta, performanssia ja laulaa (kuvan teos ei kuitenkaan ole hänen). Itselleni Lumberg on kuitenkin tutuin kirjailijana.

Lumbergin astrokartta on piirretty oinaskartaksi keskipäivän kellonajalla. Hän on pimennysten välissä syntynyt Aurinko-kaksonen, jolla Aurinko on Kuun alasolmulla. Tämä on kartan karmallisin kohta, ja saattaisi kertoa esimerkiksi ihmisestä, joka saa tässä elämässä tilaisuuden toteuttaa itseään niillä eväillä, joita on itselleen kerännyt aikaisemmissa elämissä. Kun Saturnuskin on kartalla perääntyvä, se alleviivaa karmallisen tulkinnan osuvuutta. Saturnus mielletään planeetoista karman herraksi, joten olisiko Lumberg peräti syntynyt täyttämään tehtävää.

k_lumberg_oinaskartta

Keskipäivän kellonajalla Kuu tulee herkulliseen kohtaan aivan vesimiehen alkuun, vaikka toki Kuu voi olla oikeasti vielä kauriin puolella. Vesimieskuu sopisi tälle raja-aitoja murtaneelle, epätyypillisen elämänpolun valinneelle taiteilijalle erittäin hyvin. Kuu näyttäisi olevan skorpionin vaiheessa, mikä toisi syvyyttä niin luonteeseen kuin ilmaisuunkin. Kartassa huomio kiinnittyy Kuuta vastapäätä olevaan viimeisen asteen Uranukseen ravussa, mikä jo yksinään kertoo epätavallisista valinnoista, erilaisuudesta, outoudesta, ennakkoluulottomuudesta ja halusta uudistaa, tarkoitan siis koko asetelmaa, jossa Kuu on vastapäätä viimeisen asteen Uranusta.

Lumbergin astrologinen kartta on ns. vaikea kartta, mikä viittaa yleensä tieltä raivattaviin esteisiin ja energiaan yrittää eteenpäin, haluun saada aikaan, viimekädessä pystyvyyteen ja siihen että ihmisellä on annettavaa. Kartalla on hieman vinksallaan oleva Iso risti kiinteissä merkeissä, ja se on voimakkaiden tekijöiden rakentama: Mars vesimiehessä (yhteisöllisyys, edistyksellisyys) oppositiossa Plutolle ja Jupiterille leijonassa (suuri ego, rikasta luovuutta, vahva johtaja), ja Saturnus skorpionin lopusta tavoittelee vastakkaisuutta merkkirajan yli niinikään perääntyvälle Merkuriukselle kaksosissa (taas saamme huomata että on kyse kirjailijasta, muun luovuuden ohella). Tahtoa ja lujuutta Lumbergilta löytyy, mutta voi hän joissakin asioissa myös hakata päätään seinään itsepäisyyttään. Hän ei ehkä tunne käsitettä päästä helpolla. Saturnus ja Mars ovat ristin voimatekijät ollessaan myös vastavierailussa keskenään, toistensa merkeissä siis, joten sopii toivoa että haastava neliö kääntyisi aktiiviseksi, päättäväiseksi tekemiseksi.

chironKenties vielä ristiäkin mielenkiintoisempi, ja samalla osoittelevampi, on Yod kuvio, missä Venus ravussa on kärkenä, ja hiertävät kulmat tulevat Chironille ja Kuun yläsolmulle. Lumbergin elämän suunnassa on kipua ja rosoa, mikä kiertyy yhteen naiseuden, taiteen ja feminiinisen yhteisön kautta kathartiseksi parantavaksi kokemukseksi. Varmaan on totta sekin, että Lumbergille oma naiseuden toteuttaminen on pohdittu ja tiedostettu suunta. Chironin kohdalla voi pistää merkille, että sen ja Pluton välillä on Johndron kulmista väistämätöntä missiota ilmoittava Tao.

Ulkoplaneetoista myös Neptunus on aika mielenkiintoinen vaa’assa, sillä se on yhtymässä Vesta asteroidiin, siihen intohimon ilmoittajaan. Tämä pari on toiminut Lumbergilla esimerkiksi osallistumisena politiikkaan, vasemmistolaisena hänellä on siis ihanne tasata hyvinvointia, ja omissa valinnoissaan Vesta on vienyt hänet taiteen, etenkin videotaiteen pariin.

Voitte arvailla mikä tekijä kartalla on kaiken kruunuksi OOB ja vailla pääaspekteja toisiin planeettoihin, kertomassa miksi taide on valikoitunut sosiaalisesti tiedostavan, (romani)naisen ihmisarvoa puolustavan aktiivin ns. lempeäksi välineeksi. Planeetta korostuu vielä liikkeensäkin kautta, sillä se on erittäin hidas kulussaan, ja tämänkin kautta nousisi olemuksessa ja valinnoissa esille. Nyt siis kolminkertaisena erityismerkityksissään, ja ohittamattomana tekijänä kokonaisuuden kannalta.

Vaikka kartta olisi astroteknisesti kuinka vaikea, on tämä kartta todella upea ja moniulotteinen. Tässä taas yksi hyvä esimerkki siitä, että haasteet elämässä antavat myös rikkautta.

Ristin haastoa

17.7.2012

Yksi tämän kesän voimakkaimmista planeettakuvioista näyttäytyy tänä iltana 17. heinäkuuta taivaalla johtavien merkkien alkupuolella asteissa 7 – 8. Kuu viimeistelee tai naulitsee ajan T-ristin Marsin, Uranuksen ja Pluton välillä Isoksi Ristiksi. Vaikka asetelma on Kuu nopean kulun vuoksi ohimenevä, symboloi tämä ajassa olevia jännitteitä kenties hiukan laajemminkin kuin vain tapahtumahetkellä illalla pikkuista vaille seitsemältä.

Taivaan asetelma on totaalisen tuntuinen, sillä monet muutkin tekijät ovat kytköksissä ristikuvioon. Näistä merkityksellisin taitaa olla laajentava La Grande Jupiter kaksosissa, joka on helpossa kulmassa Marsiin, joka opponoi Uranusta, joka tekee kulmaa Plutolle… Iloista lastenlaulua tästä ajasta tuskin saa. Jupiter tuo sävyksi ison, kansainvälisen, laajan ja mahtavan, eli mitä nyt pamahtaakin, possahtaa oikein kunnolla. Hyvinvoinnin tekijä Ceres on Jupiterin tuntumassa, ja strategisen sotataidon asteroidi Pallas on Uranuksen tuntumassa oinaassa. Jupiter ja Ceres vetävät mukaan Chironin kaloista. Merkuriuskin perääntyy lähemmäksi tarkkaa kulmaa Uranukselle. Aurinko ja Saturnus ovat muuten vaan neliökulmassa toisiinsa nähden.

Ajan henki on aktiivinen jännittyminen ja energian purkautuminen. Näyttäisi olevan väistämätöntä, että joissakin kolkissa maailmalla on nähtävissä tuhoisia vaikutuksia. Esimerkiksi Syyriassa sotiminen on kiihtynyt aina vaan, ja ehkä tulossa on kulminaatiopiste noissa tapahtumissa. Ihan rauhallista ei ole ollut muuallakaan. On myös enemmän kuin todennäköistä, että itse Maapallo reagoisi tällaiseen pingottamiseen liikehdinnällä. Astrologian kautta on mahdotonta ennustaa, missä maailmalla Ison ristin tunnelma kärjistyy, mutta esimerkiksi Turkin nousulle kuvio osuu.

Onneksi yksilötasolla voimme tiedostamalla koettaa ohjata näitä energiapurkauksia. Vaikka Iso risti tuntuisi jysäyttävän oman kartan räjähdykseen, on ihan mahdollista että voima osoittautuisi positiiviseksi. Omilla valinnoilla pystyy vaikuttamaan omaan eloonsa, enkä tarkoita peiton alle jäämistä ja pään piilottamista pensaaseen. Parhaimmassa tapauksessa asioihin saadaan vauhtia ja asioita järjestymään aktiivisesti. Tosin kyllä voimat näyttävät nyt sen verran valtavilta, että täytyy oikeasti tietää mitä tahtoo ja tekee, jotta lopputulos olisi myönteinen.

Teissä lukijoissa on varmasti useita, joiden omalle kartalle Iso risti asettuu vähemmän mukavan tuntuisesti. Mikä on teidän keinonne selviytyä ajan haasteista? Laittakaa vinkit jakoon, sillä näistä toiset voivat saada hyviä oivalluksia omiin tilanteisiinsa. Maailmallakin on varmasti tapahtunut jotakin, minkä voisi yhdistää tähän ajan henkeen?

Tulevaisuus odottaa

5.12.2011

Meillä on kohta taivaalla jotakin tosi jännää. Uranus on perääntynyt heinäkuusta lähtien, mutta kohta eteenpäinmenon vaihde löytyy. Käännösvaiheessaan planeetta on aina erittäin hidas ja lopulta pysähtyy käännöksensä asteeseen; nopeasti liikkuvat planeetat pysähtyvät vain hetkeksi, mutta ulkoplaneetoilla se kestää useita päiviä.

Uranus saavuttaa käännöksensä asteen 6. joulukuuta yöllä kymmentä vaille kahdelta. Tuo aste ei ole mikä tahansa, vaan eläinradan tärkein aste nolla astetta oinasta. Tarkalleen Uranuksen pysähtyminen on 00°38’ oinasta. Uranus kääntyy eteneväksi 10. joulukuuta aamulla viisi yli yhdeksältä, mutta tuolloin sen liikkeessä ei tapahdu yhtään mitään, vaan tuo on vain pysähtymisen keskikohta. Hidas liikahdus eteenpäin tapahtuu 14. joulukuuta iltapäivällä varttia vaille viideltä. Eli Uranus on pysähtyneenä kahdeksan ja puoli päivää 6. – 14. joulukuuta.

Pysähtynyt planeetta on ajassa keskeinen vaikuttaja. Me elämme nyt uraanista aikaa. Uranus on vahva, keskeinen, merkittävä ja johtaa koko taivaan kööriä. Etenkin kun pysähtyminen tapahtuu oinaan nolla-asteessa, on lupa odottaa merkittäviä ja isoja tapahtumia. Ne ihmiset, joiden omalla kartalla oinaan nolla aste on tärkeä, tai omaavat planeettoja tai akseleita muiden johtavien merkkien ravun, vaa’an tai kauriin nolla-asteessa, ovat mukana tapahtumien ytimessä. Kaikki jotka saavat kartalleen kulmia pysähtyneeltä Uranukselta, saavat erityisannoksen sähköisyyttä, nopeutta, heilautuksia, ravistusta, vapaudenhalua ja muistutuksia yksillöllisyydestä.

Uranus yhdistetään atomienergiaan, tuulivoimaan, tietotekniikkaan, dynamiittiin, hermostojen toimintoihin sekä astrologiaan. Olisi enemmän kuin sopivaa, jos pysähtyneen ja eteenpäin kääntyvän Uranuksen aikaan esiteltäisiin maailmalla jokin mullistava keksintö. On ehkä liikaa pyydetty, jos sellainen saataisi astrologian alalla? Kukin voi vaivata omia älynystyröitään näiden päivien aikana, josko se merkittävä älynväläys tulisi.

Jos jokin on uraanisen yllättävää ja järisyttävää, niin se että Suomen Auringonpaluukartalle tulee jo toisena vuonna perättäin pysähtynyt Uranus. Kyllä meidän pitäisi tällä menolla olla jo siellä tulevaisuudessa. Pohditaan tuon kartan teemoja huomenna lisää, mutta tässä tällainen maistiainen jo pohjustukseksi.

Jos tätä Uranuksen pysähtymistä verrataan viime heinäkuun pysähdykseen, on tunnelma nyt positiivinen ja erittäin voimakkaasti uutta kohti suuntaava. Asiat voidaan ottaa impulsiivisesti ja tehdä erilaisia ratkaisuja, mutta tunteilu ei ole Uranuksen juttuja. Paikoilleen pysähtyminen tapahtuu kuudennessa huoneessa vaa’an noustessa, jolloin pysähtymiskartan akseleiden ja Pluton kanssa muodostuu Iso risti. Kuvio on intensiivinen, vääntävä ja pakkaa sekoittava. Erityisesti tulevaisuuden asioihin viittaa Auringon sijainti miltei Kuunsolmulla. Me olemme tekemässä tulevaisuutta juuri nyt.

Molskis ja loiskis!

2.8.2011

Mars siirtyy rapuun keskiviikkona 3. elokuuta sellaiset parikymmentä minuuttia jälkeen puolenpäivän, silloin siis yhdeksännessä huoneessa kartalla kulkien. Mietin millaisia visioita tulee Marsista veden merkissä; vesihiihtoa, sukelluksia, loiskahduksia, roiskuttelua, tulvimista ja kaatosadetta. Ei mitään kovin pehmeätä, koska Mars kulkee juuri nyt eniten siellä äärirajoillaan kallistuskulmansa ylittäneenä OOB planeettana.

Tulevaa toimintaa on uskaliasta hahmotella Marsin merkinvaihdon kartan kautta. Kun katson karttaa, minulle tulee mieleen sulkea silmät tiiviisti kiinni ja pitää kieli keskellä suuta. Vähän kuin olisi jossakin huvipuiston hurjassa kieputtimessa, missä voi koska tahansa tulla saavillinen vettä niskaan. Luvassa ei ole tällä kertaa helppoa eikä kevyttä.

Marsin siirtyminen rapuun on ensinnäkin Marsille meno alennusmerkkiinsä. Kun planeetta muutoinkin suihkii taivasta villinä ja vapaana, etten sanoisi yltiöpäisenä,on alennusmerkin sijainti arveluttava. Osataanko nyt tehdä ja toimia niin, ettei synny vahinkoa ja tuhoa? OOB planeettaa voi olla vaikea kontrolloida, mutta nimenomaan kurinpitoa Mars tarvitsisi (eikä ole ihan hetkeen luvassa kulmaa Saturnukseltakaan). Alennusmerkissä tuo järjissään olo on aina vaan työläämpää.

Eikä tässä ole ollenkaan kaikki ilo-uutiseni. Kun Mars siirtyy rapuun, johtavaan merkkiin, pitäisi kaikilla blogin lukijoilla hälytyskellot kilkattaa. Johtavien merkkien alkuasteilla Uranus ja Pluto perääntyvät molemmat keskenään neliössä. Mars siis asettuu kulmiin näihin, ja yhdessä tämä on kuin sota+räjähdys+hävitys. Eikä tässäkään vielä kaikki.

Kun Mars siirtyy rapuun, on Kuu tällä siirtymäkartalla kurssittomana, eli VOC Kuuna, ja tästä tulee Marsinkin tekoihin koko merkissä kulkemisen ajaksi tuottamaton sävy. Yhtään sen parempi ei ole noin tunnin kuluttua merkinvaihdosta, kun Kuu pääsee vaakaan, johtavaan merkkiin – Kili-kali-kili-kali! Kuu viimeistelee Marsin, Uranuksen ja Pluton T-ristin Isoksi ristiksi, mikä on aina vaan jännitteisempi. Tätä kivaa kestää koko keskiviikon, ja illasta kymmenen jälkeen se alkaa vähän laueta kun Kuu on ohittanut tarkan kulman Plutoon nähden.

Marsin ja ulkoplaneettojen jännitettä riittää ensi viikolle saakka, sillä 9. elokuuta on vuorossa tarkka neliö Uranukselle ja 11. elokuuta tarkka vastakkaisuus Pluton kanssa. Ison ristin teema on voimassa vielä senkin jälkeen, kun Kuu on vaimentunut tämän suhteen. Asteroidi Juno on astunut vähän aikaa sitten vaakaan ja on tarkoissa kulmissa kaikkiin näihin planeettoihin. Minulle tuli mieleen kuvajainen tästä Monacon Albertin Charlenesta kun Junoa mietin, ihan kuin vastavihitty vaimo painajaiseksi muuttuvassa liitossa. Voihan olla, että ruhtinaskunnassa on kaikki okei, mutta juorulehdistö on kiivaasti uutisoinut muuta.

Lisää Marsin kivaa tarjoilee rapuun siirryttäessä helppo kulma Neptunukselle. Jos ajatellaan, että helppo kolmio tarjoaa purkautumisreitin Ison ristin jännitteille, niin vaikka kuinka tavallaan rakastaisin Neptunusta niin en tämän planeetan suohon haluaisi tässä paikassa vajota. Neptunus tarjoaa petosta, unohdusta, pään sekoitusta, pettymystä ja luovuttamista. Ei kiitos.

Suunnataan katse kohti Merkuriusta, joka on hidas-hidas ja aivan juuri kääntynyt perääntymään tuntien pysähtymisensä jälkeen. Auttaisiko tällainen planeetta? Tällekin tekisi mieli kääntää selkä. Kun nämä helpot kulmat ja Pluton vastakkaisuuden yhdistää, mikäs haaste näistä rakentuu? Mystinen suorakaidehan se siinä jälleen. Moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä –kuvio.

Eli kun me yleensä säikymme perääntyvää Merkuriusta, pompatkaamme tällä kertaa vähän vielä korkeammalle OOB Marsin vuoksi. Jos tiedostamme, että ilmapiirissä saattaa nyt olla haastetta ja jännitettä, osaamme olla varuillamme. Tällaisina aikoina on kamalaa olla taas noita-akka astrologi ja pelotella kaikki sekopäisiksi, mitä en tosiaankaan halua tehdä. Tahdon ennemminkin tyynnyttää teitä sillä, että on näistä ajoista mahdollista selvitä, kunhan katsoo mitä tekee.

Tässä oli faktat Marsin siirtymisestä rapuun, ja nyt alkaa työ. Heittäkää pelastusrengas! Millaisia keinoja te keksitte, joko astrologisesti tai ihan käytännön tasolla, että toiminta saataisi vastakin rullaamaan? Ollaan tarkkoja liikenteessä. Harkitaan vähän ehdotuksiamme. Mietitään ennen kuin toimitaan. Jos jollakulla on omasta takaa meneillään Saturnuksen transiitti, kiittäköön hän luojaa tästä, sillä järkeviä vastavoimia tarvitaan. Jaetaan hyviä ehdotuksia!

Pysähtyykö koko Risti?

7.7.2011

Eilen pohjustin juttua pysähtyneistä planeetoista. Nyt saadaan sitten tutkia pysähtyneen planeetan energiaa kunnolla, sanoisinko raskaimman kautta. Uranus on efemeridilistauksen mukaan samassa asteessa ja minuutissa 4°33’ oinasta 5. – 16. heinäkuuta välisen ajan, eli kahdentoista päivän ajan pysähtyneenä. Ensi viikon maanantaina Uranus naksahtaa sinne perääntymisen puolelle, mutta koska sen vauhti on käytännössä olematon niin ennen tuota päivää kuin sen jälkeenkin, on planeetta siis pysähtynyt.

Uranuksen pysähtyminen on tiivistävä ja kokoava teemaltaan, koska perääntyminen alkaa tästä. Siksi tämä pysähtyminen on erittäin voimakas, ja jos halutaan arvottaa positiivisen ja negatiivisen määreillä, niin kyllä tämä enemmän sinne negatiivisen suuntaan minun mielestäni kallistuu.

Tähän hankaluuteen ja vaikeuteen on syynsä, eikä pelkästään Uranuksessa. Ajat nyt ovat tämmöiset, Uranus ei ole taivaalla yksinäisessä tyhjiössä. Se on melko väljästi vastapäätä Saturnusta, ja tämä vastakkaisuus on vähitellen väistymässä. Kulma Plutoon sen sijaan vain tiivistyy tulevaisuudessa, eli näiden kahden yllättävän muutosplaneetan energioista on vielä paljon kokematta. Tällä hetkellä Ison ristin neljäntenä pyöränä häärii – ihan kuin pikkuisen naiivisti – Venus ravussa. Minulle tulee mielikuva kuin herttainen ja viaton Venus pyörisi nyt väärässä seurassa, sellaisesta mistä äiti on aina varoittanut.

Näiden kuvioiden lisäksi Kuu tiukentaa tänään Ison ristin siirtyessään aamulla vaakaan. Tässä on paljon pelissä, etenkin heillä joilla on omalla kartallaan johtavien merkkien 4-5 asteissa planeettoja tai akseleita. Isojen ristien pingoittuminen alkoi jo osittaisesta Auringonpimennyksestä heinäkuun alussa, ja saattaa olla vieläkin isompi paukku luvassa sitten kun Mars tulee tälle kartankohdalle, vaikka kuvio on enää T-risti elokuussa. Pluto, Uranus ja Mars yhdessä ja samassa kuviossa ovat ihan liikaa. Kuun vaikutus on luonnollisesti ohimenevä, mutta joskus ehtii saada paljon tuhoa aikaan ihan muutamassa tunnissa.

Venyttääkö tämä ristien aika toisten pinnaa? Ainakin minä pimahdin eilen ihan täysin, ja astrologisessa mielessä on kummastuttavaa, jossei ihan järkyttävää, että tuolla hetkellä Venus oli täsmälleen ihanassa kolmiokulmassa Aurinkooni. Se näistä hyvien transiittien energioista silloin, kun jotain paljon isompaa on kehittymässä taivaalla. Ihan varmasti joku tässä vaiheessa tuumaa, ettei elämää pitäisi elää transiittien mukaan. Ei pitäisikään, mutta toisinaan niiden energiat vastaavat omaa tilannetta kirjaimellisesti.

Nyt kannattanee siis hengittää syvään, tuumata ja harkita. Minä taidan hukata meileistäni lähetä-täpit vähäksi aikaa, ennen kuin hankin itselleni kunnianloukkaussyytteen tai vastaavaa. Tiedostetaan siis mahdollisesti haastavat energiat tässä ajassa, ja toimitaan sen mukaisesti.

Varjossa Auringon alla

30.6.2011

Uuden Kuun syntymä ravussa osuu pimennyssyklin viimeiseen koitokseen eli samaan hetkeen osittaisen Auringonpimennyksen kanssa. Uusi Kuu syntyy perjantaina heinäkuun ensimmäisenä viittä vaille keskipäivän ja tottakai näkyvimmässä kymppihuoneessa tällöin. Aste on ravun 9. Ravussa syntyvä uusikuu on kaikkein vahvimpia Kuun hetkiä, joten emme me ihan heikoilla ole, vaikka pimennys tuleekin.

Uuden Kuun aloituksien kartan tunnelmia vetää kriittiseksi Ison ristin olemassaolo. Aurinko ja Kuu ovat väljästi vastapäätä Plutoa kauriissa, ja neliössä Saturnukseen vaa’assa ja Uranukseen oinaassa. Nämä ovat kaikki vaativia planeettoja. Iso risti yhdistetään tulen elementtiin aktiivisuutensa vuoksi, ja kun katsomme uuden Kuun karttaa, siellä tuli on tällä hetkellä vähemmistössä (Uranus oinaassa, Kuunsolmu jousimiehessä). Kenties energisyyttä ei ole helppoa suunnata, asiat taitavat olla liian vaikeita ja suuria. Johtava laatu painottuu planeettojen kautta kun ristikin on näissä merkeissä, ja tätä kautta energialle saadaan helpommin suunta. Isoon ristiin liittyy halu saada toteuttaa. Jos siis tämä Auringonpimennys osuu omalle kartalle, nyt voisi olla aika toimia. Tai ehkä on olemassa asioita, joille on pakko tehdä jotakin.

Uusien aloituksien teemassa on rapu-uudessakuussa herkkää ja haavoittuvaista, mutta samalla kaunista ja riemukasta. Rapuun ei samalla lailla liitetä innovatiivisuutta kuin oinaaseen, mutta mielestäni ravussa alkaa uusi elämä. Ravun aika oikein huutaa sikiämistä ja hedelmällisyyttä. Nyt kun Uusi Kuu joutuu vastahuoneeseensa julkisen elämän alueelle, ei uuden kehto olekaan kotikammarissa vaan hiukan suojattoman oloisena kaikkien silmien alla. Se mitä nyt aloitetaan, on tarkoitettu näytettäväksi laajalti.

Jo Isoon ristiin liittyy suunnan ottaminen ja tarkoituksen täyttäminen, ja mission teema vaan tiivistyy melko lähellä ravussa uutta Kuuta olevan kiintotähti Alhenan kautta. Alhena kuuluu Kaksosen tähdistöön ja ihan tarkasti ottaen on kaksosista Polluxin jalka. Alhenaan liittyykin kantapään tai jalkaterän haavoittumisen teema myytin kautta, sillä uskomuksen mukaan kuolematon Aurinkojumala kosketti maata jalallaan tasausten ja seisahduksien hetkinä, ja maallisen pyhittämisen tapahtumassa haavoitti itseään. Tästä nousee Alhenan idea, mission toteuttaminen ja itsensä uhraaminen hyvän asian puolesta. Uusissa aluissa on nyt idealismia ja humanitääriset seikat nousevat tärkeämmiksi kuin yksilön etu.

Kertovatko Saabiset symbolit samasta ylevyydestä? Suuri osaksi leikkamaton timantti. Tässä on karheaa ja särmikästä kauneutta, jossa on potentiaalia täydellisyyteen. Tämä symboli kuvaa suuria mahdollisuuksia, mutta juuri nyt on syytä olla varovainen, jotta kauan aikaa sitten aloitettu työ ei mene hukkaan. Rapua tässä symbolissa on selvästi kaukaa ja syvältä peräisin oleva alkulähde. Symbolin avain on piilevyys, sillä alku ei taida olla nyt ilmeinen. Symbolista tulee silti turvallinen olo, sillä tokihan me osaamme ravun aloituksissa olla varovaisia.

Pimennyksen varjostamisesta huolimatta rehevää rapu-uudenkuun aikaa!


%d bloggers like this: