Posts Tagged ‘Neptunus’

Herkkuja ja ihanteita

2.3.2018

Arvata saattaa, että kalakattaustahan meille on tarjolla viikonlopun ruokalistalla. Kaksi annosta menussa ja kumpikin á la carte -listalta: Aurinko ja Neptunus kohtaavat, ja heti perään Merkurius ja Venus. Kumpaa saisi olla? Jos ei ole herkistyksiä ja altistuksia, voisi uskaltautua kokeilemaan ensimmäistä, mutta keittiömestari suosittelee jälkimmäistä, joka takuulla hivelee kaikkien makunystyröitä.

Siis mitä ihmettä? Aurinko on kaloissa edennyt siten, että väistämätön vuosittainen kohtaaminen Neptunuksen kanssa tapahtuu nyt. Nämä ovat yhdessä sen verran hukassa muulta kartalta, että tuloksena voi olla mitä vaan. Toivottavasti herkkyyttä, empatiaa, universaalia rakkautta ja pyyteettömyyttä. Ehkä ihania luovuuden pirskahduksia. Koetetaan olla hereillä ja tietoisia, ettei tulisi se paha kakku; näkymättömyyttä, unohdusta, riippuvuuksia, saamattomuutta. Ylitys tarkentuu sunnuntain iltapäivälle, mutta energiana on monen päivän ”herkku”.

Merkuriuksen ylitys Venukselle tarjotaan runsaampana, koska planeettapari on mukavasti kulmassa Jupiteriin (josta intoilen pian lisää!). Tästä saattaisi jopa saada jonkinlaista otetta, vaikka kaloissa tämä on aina kyseenalaista. Ilmaisun, viestinnän ja mielen planeetta Merkurius kohtaa ylennyksessään keekoilevan Venuksen, ja siksi kaikenlainen kohtaaminen on varsin plussamerkkistä ja suloista. Elämyksiä voisi olla tarjolla, kauniita ajatuksia, ehkä ihan runoutta – mutta kukkaronnyörien kanssa sitten tarkkana. Tämä on just sitä jeesustelua että annettaisi viimeinenkin ihokas yltä. Mikä on muuten ajatuksena kaunista. Planeetat kulkevat ihan tasatahtia noin asteen etäisyydellä kaiken viikonloppua, ja sunnuntaina illalla Merkurius huipentaa suloisuuden ylitykseen.

Saimme neitsyen parantavan ja huolehtivan täydenkuun, ja neitsyen Kuun aika voisi olla oikein tuottelias ja hyödyllinen, etenkin jos uskaltaudutaan ihmisten ilmoille ”kohtauksiin”. Tavallisestihan neitsytkuu jää huolehtimaan asiat kuntoon taustalle, mutta näin täydenkuunaikaan voisi uskaltautua ihan esille, ottamaan kunnia itselleen. Kurssiton aika ei näin tehokkaassa fiiliksessä tunnu missään, ja se ajoittuukin nätisti lauantain puolelle yötä. Vaakaan Kuu siirtyy lauantaina aamupäivällä, ja kanssakäymisen ideasta päästään paremmin jyvälle. Kuu antaa vielä maanantaina hauskan potkun tulevalle viikolle tullessaan aamulla vastapäätä yllätysten ja poikkeustilojen Uranusta (varustautukaa henkisesti…).

Varsinainen suuri intoilun aihe on Jupiterin tuleva pysähdysaika. Se on ensi viikolla, mutta tottakai astrologian piireissä tulkitaan monella tavalla, niin pysähdyksen kestoa kuin merkitystäkin. Pysähdyksissä oleva planeetta katsotaan ajassa painokkaaksi, ja siksi Jupiter maalaa isosti ensi viikkoa. Se on näkemystä, filosofiaa, elämäntapaa, toivottavasti viisauttakin, ja samalla irtautumista rajoituksista, pikkumaisuuksista ja rutiineista. Jos arki ei oikein maita, syytetään porukalla Juppea! Pysähdyksen kohdan voisi katsoa esimerkiksi siten, että tullessaan pysähdyksen kaariminuutille planeetta on stopissa, ja nyt Jupiterin tapauksessa se on tuossa kohdassa keskiviikkoaamusta 7. maaliskuuta noin kello kahdeksasta ja perääntyy tästä kohdasta pois sunnuntaina 11. maaliskuuta aamuyöllä puoli kuudelta. Suunnanvaihdoksen keskikohta osuu ensi viikon perjantaille. Vietetään siis isosti ja runsaasti Jupiterin merkkipäiviä!

Mainokset

Täsmätärppejä

23.2.2018

Viikonlopun kohokohtia tarjolla, mutta kalojen henkäystä ei voi välttää, ja kalojen moninaisuus tekee ajastakin arvaamattoman. Voi olla mitä vaan ja toisaalta ei yhtään mitään (nyt saa syyttää astrologia ympäripyöreyksistä!).

Venus ja Mars mittelevät aktiivikulmalla toisiaan, kaloista ja jousimiehestä, ja tarkimmillaan kulman anti on sunnuntaina iltapäivällä. Kalojen Venus on romanttinen, antautuva ja suloinen. Jousimiehen Mars on reipas, valloittava ja hauska. Ihan kuin parisuhde entisaikain leffoissa! Ihmissuhteissa hälyttää idealismivaroitus, sillä näillä voimilla etsitään tavoittamatonta, haavetta, ideaalia. On hauskaa ja kutkuttavaa, mutta realismin kanssa tällä energialla ei ole paljoakaan tekemistä. Taitaa olla kuin parisuhdetta kaipaavan treffinhakuilmoitus, etsitään sitä ja tätä, eikä mikään riitä. Joku voi kuitenkin onnistua ja tämä voisi olla melkoinen elämys. Muuttuvien merkkien 18 asteella on onnen avaimet.

Toki Venuksen ja Marsin voimin voi tehdä paljon muutakin. Ehkä se jopa kannattaa huijata johonkin muuhun kuin parisuhteeseen. Empatiaa, rohkaisua, laajalle leviävää hyväntahtoisuutta voi olla tarjolla. Venuksen ja Marsin kulmassa tällä kerralla erityisen mielenkiintoista on se, että Jupiter hallitsee näitä kumpaakin. Jupiter itse on jo hidas skorpionissa, suunnittelee maaliskuun alun pysähdystä, ja siksi se on hieman tavallista painokkaampi. On syytä epäillä, että Venuksen ja Marsin kulma olisi nyt erityisen herkullinen ja merkityksellinen.

Toinen hauska kalaisa energia vahvistuu myös sunnuntaina iltapäivällä. Merkurius kohtaa Neptunuksen, ja voidaan olettaa Neptunuksen jyräävän tässä ylityksessä. Plussaa on, jos saisi taiteellisia elämyksiä, luovaa ilmaisua, henkisiä ajatuksia. Mutta kun! Pitäisi olla jäitä hatussa – no ei ongelma näillä pakkasilla – että ajatukset olisi selkeitä, ei sopivasti unohdettaisi, pysyttäisi totuudessa, mitään ei kadotettaisi. Tämä viikonloppu on Merkuriuksen suhteen sellaista liukastelua kuin olisi perääntyvän Merkuriuksen aika, mutta ruusunpunaisten rillien läpi katsottuna. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa Merkuriuksen ja Neptunuksen mahdollisuuksista, mutta ei kirjoiteta mitään alle sitovasti.

Onneksi taivas yleensä tarjoaa vastapainoa, ja niin nytkin, kun sunnuntain iltana tarkentuu Auringon ja Saturnuksen kaikkein myönteisin ja suloisin kulma (jos ei noviilia lasketa mukaan, naurahdan). Tämä energia antaa helppoa lujitusta, mukavalta tuntuvaa jämäkkyyttä, värikästä asiallisuutta ja keinoja ilmaista mielikuvitusta. Tämä voisi olla sellainen kulma, jota tarjoaisin jokaisen omalle kartalle tukipilariksi, jos näitä karttoja saisi ihan itse piirrellä.

Kuu pitää hereillä kaksosissa. Tutkitaan, viestitään, ilmaistaan, ja tämä sopii niin hyvin kaveriksi Merkuriuksen toimiin. Se varaus voi olla hyvä muistaa, että kaksosen Kuu ei aina ole turhan tarkka lähteiden luotettavuudesta ja moraalin vankkuudesta. Mielenkiintoista ja opettavaista tällainen ajanlaatu varmasti on, mutta ei oteta kaikkea nyt aivan tosissaan. Hullutellaan, leikitellään, kepeillään. Uranus viskaa sopivasti Kuun rullaamaan loppumerkkiä tyhjän päälle lauantaina iltakymmeneltä. Sunnuntaina aamuyöllä Kuu siirtyy omaan ravun merkkiinsä ja ollaan toisella tavoin intoa piukassa. Asentoon komennus saadaan sunnuntaina iltapäivästä noin viideltä (tarkoittaa Kuun vastakkaisuutta Saturnukselle) ja tästä ryhdistäytymisestä on hyvä suunnata tulevaan viikkoon. Hauskaa viikonloppua!

Joulun paketointia

23.12.2017

Millaisia lahjapaketteja saamme universumin planeettaenergioina tänä jouluna? Kurkataan vähän kääreiden nurkista! Merkurius päätti perääntymisjaksonsa jousimiehen merkin puolivälin tienoilla – toivottavasti kaikki eksyneet ja kadonneet löytävät kotiin. Tämänkin retrokauden aikaan sattui ja tapahtui, mutta onneksi jousimiehessä Merkuriuksellakin on kyky toipua nopeasti.

Venus päättää jousimiehen merkin ylitystä ja joutuu juuri aattopäiväksi viimeisen asteen ylitykseen. Kun OOB-tilassa kulkeva Venus kärjistyy ja herkistyy erityisesti, voisi tietysti ilmapiiriin nousta jotakin vähemmän miellyttävää. Tehdään vähän töitä, jotta näkisimme mitä oikeasti arvostamme. Julistetaan jouskarin paatoksella läheisille kuinka rakkaita ja tärkeitä he ovat? Venus tulee viimeiselle asteelle jouluaattona heti joulurauhanjulistuksen jälkeen puoliltapäivin, ja pääsee siirtymään kauriiseen joulupäivän aamuna.

Kauriin merkin alussa on ihanasti tunkua, Aurinko ja Saturnus, ja pian siis myös Venus. Korostuuhan tämä kirkkaasti, mutta voimakkaalla ja miellyttävällä tavalla. Saadaan makustella kaikkea sitä, mikä kauriissa on hyvää – sen vakaus, luotettava lujuus, pitkämielisyys, perinteiden kunnioitus, sen varmistaminen että kaikki selviydymme.

Jospa saisimme jotakin jännää pakettiin myös Uranukselta? Planeetta alkaa olla käännöstä vaille oinaassa, noin kahden kaariminuutin päässä H-hetkestä joulun aikaan. Jos mieli tahtoo toisenlaista, pukinnutun nurinpäin, Uranus auttaa. Saattaa se huojuttaa vaikka emme tuulenpuuskaa kysyisikään.

Voimissaan matkaava skorpionin Mars ei ihan tavoita Jupiteria vielä pyhien aikaan, mutta jos jonkun omalla kartalla on herkullisesti jotakin tekijää skorpionin asteissa 10 – 14, silloin voisi olla hyvä sauma saada napattua molempien dynaamisten ja aktiivisten tuliplaneettojen hehku omiin toimiin ja yrityksiin.

Omasta mielestäni kaunein ja herkin lahja saadaan Kuulta. Ajansävyä heijasteleva yön valo menee kalojen nostalgiseen ja saduista lumoutuvaan merkkiin lauantaina, aatonaattona myöhään iltapäivällä, hämärän hyssyssä. Kuu kohtaa Neptunuksen niin mainion sopivasti juuri aattopäivänä, hieman ennen neljää. Uskotaan pukkiin, tonttuihin, hyvään tahtoon, joulun rauhaan. Näiden pehmeiden taivaan tekijöiden sulautuva energia ja tyyli on suloista, lempeää, kaunista ja harrasta. Aaah. (tästä voisin jeesustella vaikka koko joulun…)

Kuu varmistaa meille myös railakkaat Tapanin ajelut siirtymällä ”Kreivin aikaan” oinaaseen aamuyöllä. Lepäilyn ja rauhoittumisen jälkeen jaksetaan taas innostua uusista kujeista ja elämän leikeistä.

Harvinaisen ihanaa joulua kaikille!

Rennon tiiviisti

24.11.2017

Yhtä juhlaa joukkareille! Aurinko toi meidät ajassa jousimiehen kauteen, ja yleisiksi piirteiksi ajanlaadussa vaihtuvat totuuden tavoittelu, mielipiteet ja ”uskonasiat” sekä rentous. Jousimies ei pingota vaan on joviaali, suurpiirteinen ja ottaa ensisijaisesti myönteisen kannan. Jousimiehen Auringon toimivuutta ja intoa ei varmaan paljoa hillitse kulmitta olo toisiin planeettoihin nähden, on se sen verran seurallinen merkki. Jousimiestä hallitseva Jupiter tavoittelee kulmaa Neptunukselle, mikä saattaa jo hyvinkin tuntua ajanlaatua muokkaavana piirteenä; Jupiter siis merkittävässä roolissa Auringon hallitsijana ja Neptunus parhaillaan pysähdyksissä. Sujuva linkki vahvistuu tulevalla viikolla ja tarkentuu vasta seuraavana viikonloppuna. Tämä on omiaan irrottamaan jalkoja maasta ja nostamaan päätä pilviin, arjen harmautta ei ehkä huomatakaan, ihanteellisuus kukkii ja parhaimmillaan tietysti ilmenee kauniisti viisaana sielukkuutena.

Merkurius tekee itseään tiettäväksi taivaan kulussaan (ihan muissa sfääreissä OOB-tilassaan). Lauantaina puolilta päivin Merkurius on tarkasti kulmassa Uranuksen kanssa, mikä voisi olla todella huikeata ellei Saturnus suitsisi vierestä pahimpia ylilyöntejä. Jousimiehen merkin lopussa Merkurius on jo selkeästi hitaalla, sillä Saturnuksen kohtaaminen ottaa pitkään. Retrojaksoaan lähestyvä kommunikaattori voi tuntea olonsa ahtaaksi ja rajoitetuksi, mutta saamme ainakin tavallista kauemmin harjoitella tiivistämistä, liikkeen kontrollointia ja rahansäästöä. Tulevaan pysähdykseen Saturnuksen teema jää mukaan, koska planeetat ovat molemmat jousimiehen merkin lopussa. Merkurius ylittää nyt verkkaisesti Saturnusta, tarkimmin tiistaina aamulla, ja peruuttaa retrona heti ylitse Itsenäisyyspäivänä. Viimeinen kohtaaminen tulee toivottavasti jo hyvin rakentavissa fiiliksissä ensi vuoden puolella kauriin merkin alussa. Linkistä lisää mietteitä Merkuriuksen ja Saturnuksen kulmista eli yhteisten energian toteuttamisesta.

Venus synkistelee ihan keskenään skorpionin syvyyksissä, sillä tuntuu olevan ovet lukossa. Onko tämä sitten hyvä, että aspektiton (vailla tuntuvia pääaspekteja)Venus saa rauhassa keskittyä arvomaailman merkityksien pohdintaan, tätä voitte kaikki tunnustella ajan hengestä. Kovin sosiaaliselta asetelma ei kuitenkaan näytä. Kuu käväisee lauantaina illalla nostamassa Venuksen päätä upoksista, ja tsekataan tämän aktiivisen kulman kanssa, että planeetalla on kaikki okei. Ensi viikolla Venus menee jo jousimieheen, joten nyt on eräänlainen herkkyysaika meneillään kärvistellä mielihyvän, omistamisen ja muiden Venuksen kiemuroiden suhteen.

Mars aktivoituu hitaasti vastakkaisuudesta Uranukselle, voisi jopa olettaa että ihan provosoituu. Tämä kohkaus on tarkka viikon päästä perjantaina, mutta varmasti tuntuu jo viikolla. Mars ja Uranus yhdessä eivät ole teemoissaan kaikkein turvallisin pallottelijapari, tässä mennään eikä meinata. Jonkinlainen riskianalyysi saattaisi olla asiaa kun hommaillaan.

Viikonlopun Kuu on meillä vesimiehessä ja kertoo coolista suhtautumisesta. On kiva olla porukassa samanhenkisten kanssa, katsellaan vähän mitä verkoissa on. Kuu kohtaa Kuun alasolmun lauantaina aamupäivällä, ja silloin voisi olla hereillä, ettei ruoki liikaa sellaista mikä ei ole toivottavaa. Yöllä Saturnuksen, hallitsijansa kulmasta Kuu kelaa hetken, ja sunnuntaina aamusta noin kymmeneltä siirtyy kaloihin. Muistetaan sitten kaikki, että Neptunus on edelleen pysähtyneenä, ja Kuun ylitys maanantaina aamulla erityisesti korostaa ajassa Neptunuksen henkeä. Ehkä joku nukkuu pommiin..

Monta ihmeellistä asiaa – hämmästyttää, kummastuttaa

17.11.2017

Neptunus on aina vaan tiukemmin pysähdyksissä, käännöksen ajan keskikohta on ensi keskiviikkona. Onpahan jotakin mitä syyttää kaikista mokista? Tähän viitaten, viime viikonlopun päivityksessä tapahtui tyypillinen missaus, epähuomiointi ja virhe, jota koetan tässä korjailla. Ensin kuitenkin nämä ajankohtaisemmat speksit.

Tänä viikonloppuna saadaan uusi kuunsykli alkuun skorpionissa. Perjantaina Kuu on skorpionissa se mustimmista mustin, Mustan Kuun yön Kuu (aiheesta löytyy vanhoja kirjoituksia vastaavista ajoista, Mustan Kuun öistä skorpionissa, kirjoittamastani Hullunkuunajan blogista; linkki1 ja linkki2). Että on synkimmistä synkintä aikaa, mikä voi sinällään olla jopa riemastuttavaa tai sielua avaavaa. Omalla vastuulla kuitenkin… Kuu tavoittaa Auringon lauantaina iltapäivällä hieman ennen kahta, putkahtaa siis taivaallisesta kohdusta uudelle kierrokselleen. Tämä on taas näitä pohdintaa ja jopa kysymysmerkkejä ja kulmien kohotusta tuovia syklin alkuja, jossa taivaan valot eivät ole terhakkaasti kulmassa mihinkään muuhun taivaan tekijään. Ihan kuin ajan hengen mukaisesti, Neptunuksen pysähtyessä, oltaisi omassa kuplassa. Lisäksi Kuu jää heti syntymästään kurssittomaan tilaan. Syklin alun tunnelma vaikuttaa siis hauduttelevalta ja harkitsevalta, eikä lainkaan eteenpäin rynnistävältä. Kuu siirtyy jousimieheen lauantaina illalla yhdeksältä, ja mitä ilmeisimmin vasta tästä alkaa reippaampi pyrkimys kohti uusia ideoita.

Aurinko ja oinaan Uranus ovat keskenään hankalassa hiertokulmassa, jossa yhteistä säveltä on vaikeata löytää. Tämä on tarkimmillaan perjantaina iltapäivällä, mutta kulma on edelleen olemassa Kuun uuden syklin alkaessa. Mars voisi kummankin hallitsijana, skorpionissa kulkevan Auringon ja oinaan Uranuksen, olla ratkaisevassa asemassa. Vaan kuinka Mars vaa’assa karauttaa apuun kun taitaa olla itsekin hieman pulassa, omalle luontaiselle energialleen perin vieraassa merkissä.

Tästä päästäänkin Marsiin, joka kirii kulmaa Plutolle. Tunnelma tiivistyy kaiken viikonloppua, kuullaanko ehkä sapelien kalistelua, uhittelua, kädenvääntöä, sillä melko vaarallinen fiilis tulee aktiivisesta ja kovasta kulmasta näiden kahden tekijän välillä. Pakkorakoja ja pakkokeinoja, tällaiselta tuntuu ennemmin kuin herkistelyltä. Kulma on tarkimmillaan sunnuntaina iltapäivällä kahden ja kolmen välillä.

Olen kovasti pahoillani kun en huomioinut ajallaan Merkuriuksen liikkeissä poikkeavuutta. Ihmettelin kyllä hieman kun astrologisissa keskusteluissa pomppi esille Merkuriuskokemuksia, mitkä olivat ihan kuin retromerkkua tyypillisimmillään. Selityksiä saimme varjo-alueesta ja jousimiehen merkistä, mikä on samalla lailla Merkuriukselle hankala kuten yllä viittasin Marsin oman tyylin hakemiseen vaa’assa. Merkuriuksen suhteen on olemassa muutakin ”selittävää”.

Merkurius lähti kulkemaan jousimiestä, ja aina tässä merkissä pitäisi vähän kilkattaa, samoin kuin kauriissa, kaksosissa ja ravussa. Nämä ovat ne tyypillisimmät eläinradan alueet, joita ylittäessään planeetta nousee poikkeukselliseen OOB-tilaan. Näin siis tapahtui Merkuriukselle jouskarissa jo viime perjantaina 10. marraskuuta. Tällaisessa kallistuskulman ylittäneessä tilassa planeetta, nyt Merkurius, ei käyttäydy ja toteudu oletuksien mukaan, vaan voi olla jotakin ihan toisenlaista, kummallista ja epätavallista. Se voi olla hienoa ja saavuttaa poikkeavalla näkökulmallaan jopa lahjakkuudeksi verrattavia asioita. Jousimiehen merkki silti huolettaa, sillä juuri tällaisessa kulussa Merkurius voikin olla kuin pahainen kakara, laittaa sammakoita kasseihin ja nastoja tuoleille, noin niin kuin kuvainnollisesti. OOB-Merkurius jousimiehessä voi olla juuri kuin retromerkku, kaksinverroin hankala, liian nopea, turhia riskejä ottava, ylimielinen ja ajatuksissa liian suoraviivainen.

Entäs sitten kun jousimiehessä kulkeva OOB-Merkurius on sekä tässä poikkeustilassa että perääntyvä? Ou-jee! Ehkä tekee mieli juosta summittaisiin suuntiin kirkuen. Tuleva ajanlaatu kysyy paljon enemmän kuin tavanomainen perääntymisjakso. Mahdollisuus OOB-tilassa on aina olemassa ”parhaudelle”, mutta ehkä realistisesti lottovoiton luokkaa. Useimmat eivät saa raaputusarvasta vitostakaan. Merkuriuksen perääntymisjakso todennäköisimmin kysyy hermoja.

Kun planeetan OOB-pomppaus osuu perääntymisjaksoon, se sekoittaa. Oletusarvoisesti planeetta nousee kallistuskulman rajan yli noin merkin puolivälissä, ja on korkeimmillaan merkinvaihdon jälkeen (kauriissa). Nyt Merkurius nousi OOBiksi jo kuudetta astetta tavoitellessaan, eikä ollenkaan pääse siirtymään seuraavaan merkkiin kun retrojakso pompauttaa sen takaisinpäin kuin squashpallon. Merkurius on kallistuksessaan korkeimmillaan 23.-25. marraskuuta, kun kulkee jousimiehen asteissa 23 – 25 ja silloin kallistuskulman arvokin on samoja lukemia, 25 ja risat. Merkurius ei siis ole ”pahimmillaan” OOB-riehaannuksissaan kauriin alussa vaan tukevasti jouskarin puolella, ennen retrojakson alkua. Perääntymisjakson alkupuolella Merkurius putoaa normaalikulkuun kallistuskulmassaan 7. joulukuuta illalla, eli siis muutaman päivän peruutettuaan. Mutta sekaisin sen kulku tosiaan on – kun Merkurius ensi vuoden puolella kulkee kauriissa, se loikkaa pienen kvanttihypyn OOBin puolelle kauriin asteissa 7’58 – 13’48. Tämä tapahtuu 17.-21. tammikuuta. Normaalisti Merkuriuksen OOB-jakso kulkisi suurinpiirtein jousimiehen merkin puolivälistä kauriin merkin puoliväliin. Nyt saadaan näitä riepaleita sieltä täältä, ja esimerkiksi Auringonpaluun kartoille OOB-Merkurius jää perin merkillisesti, ei lainkaan sellaisessa kohdassa kun Merkurius todella on merkinvaihdossa jousimiehestä kauriiseen.

Ihmeen kummallista ässä-Nepparin ja OOB-Merkun viikkoa!

Mystinen energia-aika

10.11.2017

Sieltä se hiipii. Neptunuksen pysähdyksen aika. Syvä huokaus. Ulkoplaneetan kulkusuunnan muutos Maasta katsottuna kestää useita päiviä ja on yleensä noin parin viikon mittainen painotus sen aihepiireissä. Pysähtyneenä planeetta on voimakkaimmillaan. Neptunuksella pysähdyksen ajan keskikohta on 22. marraskuuta, ja jos tästä lasketaan noin viikko taakse ja eteenpäin, Neptunukselle herkimmät alkavat tunnistaa tämän huipennuksen ensi viikolla. Jo nyt planeetta on hidas, ja saattaa näinkin olla painokas. Neptunus on vaan niin piilevä ja alitajuinen, ettei sen sumua tahdo huomata vaikka keskellä seisoisi. Konkreettisella tavalla Neptunus-aika usein näkyy unessa (väsymys, unettomuus, sekavat unet ja painajaiset) ja muutoin sestoaa mystisissä jutuissa, epätodellisuudessa, illuusioissa ja epätietoisuudessa. Kaamosaikaan en uskalla luvata luovuuspiikkejä, mutta aina voi yrittää tehdä vahvaa Neptunusta myönteisellä tavalla.

Tämän pysähdyksen jälkeen Neptunus edetessään pääsee kiinni kalojen merkin puoliväliin jo. Ensi kesänä Neptunus on ulottanut matkansa 16’29 kaloihin. Jos Neptunus nyt pysähtyessään 11’27 kaloissa on tarkasti oman kartan tekijän yllä, olisi tämä kaikkein merkittävin kohta kauan kestävää, edestakaista transiittijaksoa.

Tämän viikonlopun ajankohtainen iso kulma on Saturnuksen ja Uranuksen välillä, mutta tästä kirjoitin jo ennakoiden viime viikolla, joten luntatkaa sieltä. Kuu terästää kulman tuliseksi Suurkolmioksi, aivan tasassa lauantaina aamupäivällä just ennen yhtätoista. Jos jollakulla on kartallaan tekijöitä tulen merkeissä 25’37 niin tarkkailkaa mitä kolmiovoima saattaisi antaa. Tai paremminkin – ottakaa itse kun näin tarjotaan!

Kuu on meillä siis aluksi komeassa, pöyhkeässä ja huomiohakuisessa leijonassa. Näinä päivinä elon juoksu voi koskettaa auktoriteettikysymyksiä, johtajuutta, luovuutta, näkyvyyttä ja sydämen paloa; rakkaudesta kutsumukseen. Ehkä aika tällä kerralla täsmentyy vielä tarkemmin yleisteemoiksi kun Kuu kohtaa Kuunsolmun leijonassa, lauantain puolella yötä hieman ennen yhtä. Yllä kerrotun Saturnuksen ja Uranuksen tasakulman jälkeen Kuu viettää kurssitonta kulkuaan kunnes menee neitsyeen lauantaina illalla vähän ennen seitsemää. Neitsyen aikaan kiinnitetään huomio toimivuuteen, korjaamisiin, puhdas(otsaisuuteen), neuvomiseen ja hyödyksi olemiseen.

Ihanin sokerimurunen viikonlopusta karkaa meillä ensi viikon puolelle, mutta ihan varmasti hekumasta saa jo kiinni. Venus ja Jupiter kohtaavat skorpionissa (maanantaina aamupäivällä) ja kun merkki on näin voimallinen, on tämä ehdotonta kliimaksia ja äärimmäistä nautintoa. Jos aistillisuus lyö ylitse, on tämä rietas ja bakkanaalinen. Yhtä lailla on mahdollista, että suuri onni koskettaa sielua syvältä. Seiska-asteen vesimerkit kuohuvat korkeimmalle aallossa.

Ensi viikolla tapahtuu Merkuriuksellekin, joka jousimiehessä kohti merkin loppua ja retroa mennessään tulee tiistaina yöllä kulmaan Neptunuksen kanssa. Ilmaisu saa pakosti outoja piirteitä, joten pinnistelkää erityisesti totuudessa pysymisessä. Voi olla sielukasta, kaunista, herkkää, mutta niin petollista. Rahapusseista kiinni, etsikää kadonneita viestejä, tarkistakaa kaikki ajat ja summat, älkääkä eksykö. Kiitetään taivaan korkeampia tahoja ettei kulma ole tarkimmillaan Neptunuksen tarkassa pysähdyksessä!

Yksinäisten sydänten kerho

25.8.2017

Pysähtyneen Saturnuksen viikonloppu saattaa monesta tuntua kurjalta; painostavalta, raskaalta, vaativalta, uuvuttavalta. Tämä ei ole helppo ajan energia, koska siinä on korjaamisen ja pyrkimisen sävyä. On sellaista mitä vanha-kansa sanalaskuissaan tietää: työ tekijäänsä kiittää. Miten vahvan Saturnuksen saisi palkitsemaan? Tekemällä, yrittämällä, kurottamalla – Saturnus ei pidä laiskottelusta, luovuttamisesta, epämääräisyydestä. Pitää jaksaa, tehdä velvollisuutensa, täyttää normit ja säännöt, tehdä vuoro loppuun.

Saturnuksen otteen vaimenemista voitte tunnustella ensi viikon mittaan. Kyllä tämä muutaman päivän ottaa ihan varmasti, kun eteenpäin käännöksen keskikohta on perjantaina. Voi olla viikko, mutta ehkä joku selviää lyhyemmässä ajassa. Jos todistus näyttää kymppiplussaa, voi muuttua iloksi jo jossain vaiheessa viikkoa.

Toinen suuri astrologinen juhlanaihe on Merkuriuksen uuden kierroksen alku, aamutähdeksi syntymä. Tämä tapahtuu siten, että perääntymisvaiheessaan oleva Merkurius ylittää Auringon. Nyt tämä tapahtuu Merkuriuksen omassa merkissä neitsyessä noin 4 asteessa ja lauantaina myöhään miltei puolenyön aikaan. Merkurius on tästä lähtien sävyltään asiallinen, täsmällinen, opettava, huolellinen, analyyttinen. Puhtoinen Merkurius ei jätä tilaa likaiselle mielikuvitukselle. Neitsyestä alkunsa saava Merkuriusjakso on planeetalle mieleinen, ja voi osoittautua aktiiviseksi Merkuriusajaksi, ja voisi olla suotuisa esimerkiksi opiskeluille. Jaksoa kestää noin joulukuun puoleenväliin, jolloin saamme sitten jousimiehen sävyssä taas uuden Merkuriuksen.

Venus on merkinvaihdoksessa ravusta leijonaan, ja saattaa jollakin tavoin kipuilla ja oireilla, olla ihan synnytystuskissa. Venuksen kulma Uranukselle lykkää irti, tuuppaa reunan yli, irrottaa otetta ovenkarmeista. Vaa’an loppuun parahiksi ehtivä Kuu nostaa esille siirtymäriittiä; Venukseen kerääntyy painetta olla aktiivinen, tehdä päätös ja ratkaisu, mikä ei oikeastaan ole planeetalle itselleen erityisen luonteenomaista. Odotukset saattavat saada Venuksen ravun viimeisellä asteella kokemaan epämukavuutta. Johtaako tämä taas pimahduksiin ja yllätyksiin esimerkiksi ihmissuhteissa, jää nähtäväksi, ja teille teoissa hallittavaksi. Lauantaina aamulla puoli kahdeksalta Venus siirtyy leijonaan, ja tämä on hyvä hetki tunnustella raukeaako tuska merkinvaihdoksesta (= tuntuuko Venuksen ja Uranuksen neliö enää merkkirajan yli).

Kuun viikonlopun tähtihetki on ihan heti perjantaina alkuillasta. Mitäs isoa ja kivaa ylitettävää siellä vaa’assa onkaan? Kuun kurssittomuus on lyhytaikaista Uranuksen innostavan opposition myötä, lauantain aamupäivä noin ysistä puolille päivin. Skorpionin Kuu lauantaista lähtien on varautuneempi, yksityisempi ja syvyyttä kysyvä. Jos Venus leijonassa oireilee yhä Uranuksen kulmasta, on Kuulla draamaa tarjottavana. Saturnus hillitsee ja kontrolloi, mutta älkää liikaa itseänne ruoskiko.

Eräänlainen leimahdus ajassa saattaa tulla myös Marsin ylittäessä Kuun yläsolmua leijonassa. Tällaisen voisi katsoa suotuisaksi ajaksi ryhtyä toimeen ja aktivoivan kollektiivisesti. Yläsolmu kuvastaa tavoitetta ja suuntaa, sitä mihin pitäisi suunnata, johtotähteä. Onko Marsin kanssa suunta aina hyvä ja suotuisa, keinot parhaat? Tätä voidaan pohtia. Siltä näyttää, että yksilöllisiä eroja on saada Mars toimimaan rakentavasti.

Mielenkiintoinen ilmiö juuri tähän aikaan on Neptunuksen jääminen ilman olennaisimpia kulmia eli aspektittomaksi; vain hetkellisesti skorpioniin siirtynyt Kuu on kulmassa sunnuntaina yhden aikoihin. Aspektiton planeetta voi olla vahva, sellainen omassa liemessään kiehunut, tiivistynyt ja kiteytynyt – eli olla juuri sellainen miten Saturnus toteutuu. Kun Saturnus pysähtyneenä on erityisen vahva samaan aikaan (ja todennäköisesti paljon Neptunusta merkittävämpi ajanlaadussa nyt), tulee näistä tuntuma yksinäisyydestä, vetäytymisestä, retriitin hausta. Neptunus ja Saturnus ovat molemmat hiljaisia, helposti sisäänpäin kääntyviä, omaa yksityistä tilaa korostavia ja joskus jopa ankean masentavia sosiaalisten kontaktien puutteessaan. Vetäytyminen voi olla monelle tarpeen, eli kuunnelkaa vaatisiko sielunne hetkellistä eroa muusta maailmasta.

Ajassa on muitakin vetäytymiseen ja yksinäisyyteen viittaavia piirteitä, kuten Merkurius viimeisessä vaiheessaan omassa kierrossaan (siis ennen uuden Merkuriuksen syntymää lauantaina illalla); tämä on sävyltään sisäinen, hiljainen, pohdiskeleva ja kaikkein eniten yksinään ajatuksiinsa jäävä. Kuun siirtymä lauantaina noin puolenpäivän aikaan skorpioniin tuntuu samantyyliseltä. Neitsyen Aurinkokin on omaa tilaa kaipaava, se voi olla sosiaalinen vaikka virka-aikaan, mutta vetäytymisen hetkensä sen on saatava. Näin ollen, pysähtynyt Saturnus saattaa kaikkein herkimmin näyttäytyä nyt yksinäisyyden tuntoina tai vetäytymisen tarpeena.

Terveellisen rauhoittavaa viikonloppua!

Parast’ aikaa

9.6.2017

Olisiko tässä kesän vahvin aika (ja teema?) meneillään! On Jupiterin käännöksen hetket käsillä, ja ajassa planeetan energia on juuri nyt voimakkaimmillaan. Suureellisuus leijuu ajanlaadussa vielä tarkan pysähdyksen jälkeenkin muutamia päiviä. Tässä ei kuitenkaan ole vielä ollenkaan koko ajankuva, sillä toinenkin juttu jyllää ihan samoilla volyymeillä. Perjantaina aamulla Neptunus saavutti pysähdyksensä asteen ja kaariminuutin kohdan, ja silloin myös se alkaa olla pysähdyksissä eli voimakkaimmillaan. Näiden stoppaajien tuhtiutta lisää se, että planeetat ovat jo pitkään olleet toisiinsa kulmassa. Vaikka kulman luonne on sokea, on tässä mielenkiintoista se, että planeetat kuitenkin ovat sellaisilla eläinradan alueilla, joista ne näkevät toisensa; kuin varjosta, mutta tunnistavat kuitenkin.

Jupiterin pysähdyksessä oleellista on Big Picture, suuren näkemyksellisen kokonaisuuden hahmottaminen. Itsevarmuus, onnistuminen, suopeus ja menestys voivat olla todeksitulon tyylit, mutta on mahdollista että Jupiter vain laajentaa isompiin mittasuhteisiin sitä mikä on jo valmiiksi olemassa. Hyvä kumuloituu, mutta saattaa myös rytistä vauhdilla jorpakkoon.

Neptunus on samoin kulkemansa merkin puolivälin tienoilla ja lähtee peruuttamaan Juhannuksen tienoilla, mutta pysähdyksensä asteella on tarkasti noin viikkoa ennen. Neptunus liukuilee suuntiinsa niin, että siitä on melko mahdotonta napata täsmällistä piirrettä. Rakastava ja henkinen, läpäisevällä tavalla antautuva, mielikuvituksellinen; Neptunus on haikean ihana, mutta reaalimaailman kanssa sillä ei ole paljoakaan tekemistä. Tuleva pariviikkoinen on eteerisen henkisellä tasolla juhlaa.

Kuu merkkaa meille täydenkuunajan tullessaan jousimiehessä kaksosten Aurinkoa vastapäätä. Nyt Jupiterin ollessa pysähtynyt, on täydenkuun aika symbolisessa mielessä isompi, mahtavampi, toivottavasti avartavampi kuin yleensä. Mahdollisuuksien kuutamo! Lauantaina aamuyöllä Kuu kohtaa jousimiehen lopussa Saturnuksen, mutta ehkä emme edes tästä karahda maankamaralle, jos uneksumme tuohon aikaan Neptuniaanisia maailmoja. Aamupäivällä Kuu jää vaihtopenkille Uranuksen raisun kulman myötä, ja iltapäivällä hieman ennen kolmea Kuu siirtyy vastamerkkiinsä kauriiseen. Mennään siis käänteisesti tämä viikonloppu, ensin huvi ja sen jälkeen työ. Lauantain illan Kuun vastakkaisuus ravun Marsille saattaa juuri näissä merkeissä olla jännä, tai raju tai voimallinen. Sopii tiedostaa, sillä mieltä saattaa hangata karheasti. Sunnuntaina illalla Kuu kerää jännitettä lähestymällä Plutoa, ja kiihko voi tiivistyä yhtä lailla luovuuteen kuin kipeyteenkin.

Kesän parasta viikonloppua kaikille!

Hyvänhelmi

30.4.2017

Perääntyvän ja kulkusuunnassaan kääntyvän Jupiterin hankauskulma kalojen Neptunuksen kanssa on touko-kesä-heinäkuun ”helmi”. Kulma on ensimmäisen kerran (tänä vuonna) tarkka 17. toukokuuta, ja on vielä aktiivinen silloinkin kun Jupiter kesäkuussa pysähtyy ja kulkusuunta oikenee. Miltei samaan aikaan myös Neptunus tulee pysähdyksensä kohtaan, mikä on melkoisen osoittelevaa. Aluksi toukokuussa Neppari kaloissa on passiivisuuden huipentuma, eikä retroplaneetta Jupiter kiltteyden ja toisten huomioonottamisen merkissä vaa’assa ole ainakaan omatahtoinen ja räväkkä. Sävy kuitenkin muuttuu kesällä, kun toisen tarkan kulman aikaan (5.7.) Jupiter on jo etenevässä liikkeessä. Haihattelulla on vähemmän voimaa, ja Jupiter vaa’assa on kuitenkin johtavassa merkissä.

Kvinkunssikulman luonne itsessään on piilevä ja sillä tavoin hankalasti toteutettava, että sitä on vaikea saada toimimaan demokraattisesti, molemmat planeetat tasa-arvoisesti ja samanaikaisesti huomioiden. Kulmalle on tyypillistä, että se kalvaa hiljaisesti, siten että on vaikea täsmällisesti naulita mitä todella tapahtuu. Ettei vain Neptunus kaloissa lisäisi tätä vaikutelmaa.

Jup-Nep ovat idealistisia planeettoja, ja siksi kyse voi olla uskonpuutteesta, sisäisestä tarpeesta tarkistaa näkemystä ja perusteita, joiden mukaan elämme. Tämä voi kertoa uskonkriisistä, siitä että luottamuspula on hiipinyt hiljaisesti jäytämään mieltä. Kvinkunssissa on silti poikkeuksellisen ymmärryksen tai oivalluksen mahdollisuus. Tässä pitkään taustavaikutusta antavassa kulmassa on edellytyksiä ymmärrykseen, konsensukseen, jopa sovitukseen. Jupiter ja Neptunus ovat monella tavoin samankaltaisia taivaan tekijöitä. Ne ovat aatteellisia, henkisiä, käytännön pikkuasioista irrottautuvia, ennemmin juhlaan kuin arkeen suuntaavia. Molempiin planeettoihin liittyy hyvyyden teemaa, Neptunuksella universaalin rakkauden kautta ja Jupiterilla pyrkimystä yleiseen hyvyyteen kehityksen ja kasvun myötä. Nyt merkit ovat myös jännästi piilevän samankaltaisia, sellaisia jotka näkevät toisensa; vaaka ja kalat ovat keskenään antiskionimerkkejä. Kun kulma tarkentuu juuri merkkien puolivälin tienoilla, kohtaavat planeetat toisensa myös varjosta. Näin niillä on mahdollisuus tunnistaa toisensa, jakaa tietynlainen samankaltaisuus, jolloin kvinkunssikulma saattaisi olla ennemmin ”näkijäkulma” kuin hiertävä vaiva.

Härässä kulkeva Aurinko saa kulman vielä tärkeämmäksi toukokuun 3. – 6. välisenä aikana, sillä kokonaisuudesta muodostuu Yod kuvio, jossa Jupiter on kärjessä. Jupiterin ja Neptunuksen kvinkunssi on tarkimmillaan vasta 17. toukokuuta, ja Yod häilähtää ajassa aikaisemmin. Yodissa henkinen viisaus ja elämäntavan merkitys saattaa korostua, ja Jupiterin isouden teeman vuoksi se on kattavaa. Neljästoista aste on keskeinen, jos tutkitte miten kuvio ja kulma istuvat omille kartoillenne; kumpikin tarkka kvinkunssikulma tapahtuu tässä asteessa.

Idealististen planeettojen mielenkiintoisesti yhteensovittamaton, mutta silti henkistä avartumista tarjoava kulma voi tulevien kuukausien aikana ilmetä esimerkiksi toisiin ihmisiin ja yhteistyöhön kohdistuvana luottamuksen testauksena. Aina kun Neptunus on jossakin mukana, on olemassa pettymyksen mahdollisuus. Odotamme paljon hyvää, olemme valmiita antamaan itsestämme, mutta löytyykö reitti tehdä tästä totta? Saattaa olla, että nyt taivas tarjoaa juuri näitä reittejä ja keinoja, joilla saamme enemmän hyvää aikaan yhdessä. Neptunus kaloissa antaa mukaan avaruudellisia ulottuvuuksia, laajaa synteesiä, eikä Jupiter nyt ainakaan pienennä mitään. Tästä kulmasta on sanottu, että sen karmallinen opetus on rajojen luomisessa. Niinpä. Aihetta voisi olla syytä miettiä myös siitä näkökulmasta, kannattaako mitään rajata ulos.

Tämä sama kulma, toisissa merkeissä, on omalla kartallani yksi tärkeimmistä, ns. erilainen energian reitti. Jupiter ja Neptunus mittaavat toisiaan yhdeltä kannalta katsottuna työn ja uran alueilla, mutta hiukan laajemmin tarkasteltuna siellä, missä kohtaan toiset ihmiset ja olen julkisesti esillä. Jos se on ollut hankala kulma, ei sen anti ole omalla kohdallani ollut lainkaan ”pahaa”. On ollut kiva lohduttautua, että samojen energioiden kanssa sai työskennellä muuan Leonardo da Vincikin. Olettaisin, että saman kulman ilmaantuminen aikaan oireilee jollakin tavoin minussa. Tuloksista, seurauksista, ehkäpä juuri te lukijat saatte nauttia tai kärsiä.

Vuodenvaihteen tunnelmaa

30.12.2016

17happynewyear

Uudenvuoden viikonvaihteen planeettojen tunnelma on hauskasti (tai vajavaisesti) puolet pollasta tyhjänä! Jupiterin ja Uranuksen pitkäkestoinen vastakkaisuus antaa raamit toimia vain muutamien merkkienergioiden puitteissa. Saturnus on yhä kulmissa tähän vapautumista tavoittelevaan kaksikkoon ja antaa tukeaan sekä osaamistaan rajojen hallintaan. Viikonlopun (ja muutoinkin tähän aikaan) mittaan operoidaan oikeastaan vain kauriin, vesimiehen ja kalojen teemoissa, kärjistetysti katsottuna.

Vuodenvaihtumisen kohdilla meillä on vain yksi ”isompi” planeettakohtaaminen (mutta pitäkää muistissa Jupiter ja Uranus, sillä tämä on se näiden viikkojen keskeisin energia!) kun Mars kaloissa ylittää Neptunuksen. Oi kuinka noita-akat hykertelevät tämän kammottavasta latauksesta. Kaikissa planeettojen toteuttamisen voimissa tarvitaan valintaa, eikä tämä ole välttämättä sen pahempi yhdistelmä kuin muutkaan. Mars edustaa toimintaa, aloitetta, tekemisen tyyliä, ja Neptunuksen sävyissä mennään. Kuka haluaa fantasiaa, satua, elokuvaa, taidetta? Hyväntekeväisyydestä minä aina saarnaan, ja ehkä siihen suuntaan voisimme vähän pinnistellä. Jos joku tarvitsee auttavaa kättä, ojennetaan se. Herkkyys ja henkisyys ovat Neptunuksen juttuja, ja Marsin akti voi auttaa tavoittamaan näilläkin alueilla jotakin uutta. Varotaan tuliliemiä..

mars_neptunusMarsin ja Neptunuksen kulmia on täällä blogissa aikaisemmin tarkasteltu näin. Planeetat eivät välttämättä sovellu kokoamaan energioitaan yhteen luontevimmalla mahdollisella tavalla, mutta ei tämä mahdottomaltakaan vaikuta. Ne kenen omalla syntymäkartalla on tämä sama Marsin ja Neptunuksen yhtymä, varmaankin kokevat tarjoutuvan energian kaikkein voimakkaimmin. Kalojen 9 asteen ei tarvitse olla missään kulmassa oman kartan yhtymään, kyllä se tuntuma ajasta suodattuu. Blogissa voidaan keskustella, juhlinnan lomassa, näistä kahdesta – onko ollut transiitteja jommin kummin päin, miten oman kartan kulman toteuttaminen sujuu, tai ihan yleisiä ajatuksia Marsista, Neptunuksesta ja kaloista.

Merkinvaihdoksia ei ihan tämän viikonlopun mittaan saada. Merkurius perääntyy kohti jousimiestä, mutta siirtyy kurkkamaan sinne vasta ensi viikon puolivälissä. Venus on varsin mukavasti vesimiehen merkin lopussa vuodenvaihteen aikaan, ja omaan ylennysmerkkiinsä pääsee hekumoimaan ensi tiistaina aamupäivästä. Ei Venuksellekaan kolahda vielä mikään erityinen haaste viikonlopun mittaan.

Aurinko lähestyy kauriissa vakaasti, tasaisesti Plutoa, mutta mitä jos sovittaisi ettei se vielä tämän viikonlopun aihe (harmi, haaste, dilemma) olisi ollenkaan. Auringon ylitys Plutolle on tarkka viikon päästä lauantaina, toki saattaa jo ilmoitella itsestään, etenkin heille joilla on kartoillaan tekijöitä johtavien merkkien puolenvälin tienoilla. Mutta jos päätetään ja valitaan, ettei noin yleisesti millään lailla haittaisi vuodenvaihteen iloitteluja? (pilke silmäkulmassa!)

Perjantaina Kuu päättelee kauriin ylitystä ja on pitkään kurssittomassa tilassa, joten nyt ei kannata erityisesti ponnistella. Kuu siirtyy sopivasti, kuin tilauksesta, vesimieheen lauantain puolella yöllä, ja vesimiehen merkkihän meille tietysti sopii yleisiin rakettien katseluiden kokoontumisiin, porukoissa juhlintaan, ystävien tapaamiseen. Oikein hyvää Uudenvuoden viikonloppua kaikille!

 


%d bloggers like this: