Posts Tagged ‘Noususkorpioni’

Etsintöjä kasvottomuuden takaa

24.3.2012

Sormeni ovat syyhynneet kirjoittaa jotakin Vladimir Putinista jo ennen kuin naapurimaan vaalituloskaan oli selvillä. Nytkään se ei oikein luonnistanut, epäilenpä siksi koska Merkurius livahti eilen takaisin kaloihin ja sai ajatukset vellomaan vanhoissa asioissa. Minä harhauduin etsimään Ljudmilaa, rouva Putinia. Kansainvälisessä mediassa on vellonut jo vuosikausia hurjia huhuja Putinin vaimosta. Heidän väitettiin eronneen jo neljä vuotta sitten, tai että rouva nähtiin julkisuudessa viimeksi kaksi vuotta sitten eikä kukaan ole sen koommin kuullut hänestä; Putinin väitetään sulkeneen vaimonsa mielisairaalaan, tai vaimon vetäytyneen luostariin, tai jopa surmanneen hänet. Putin itse on liikkunut julkisuudessa avoimesti parinkin erittäin nuoren kaunottaren kanssa. Joka tapauksessa on himpun verran outoa, että vaimosta ei hiiskuta sanaakaan, vaikka mies on sentään valittu maansa presidentiksi. Tämä sinänsä inhimillinen ilmiö kertoo paljon Venäjästä.

Huomaan väisteleväni fokusta Putinin kohdalla. Mies on pelottava; vallankäytön ilmentymä. Välirikko vaimon kanssa lienee tosiasia. Jos se tapahtui pari vuotta sitten, Venus pysähtyi ”sattumalta” lähelle Putinin omaa Venusta skorpionissa. Edistetty Kuu ylitti hänen Uranuksensa (näkyy usein erottavana tekijänä) saman vuoden lopussa. Miehen Mars sai tärskyn Kuunpimennyksessä (seksuaalisuus?). Astrologiasta on niin helppo löytää selittäviä tekijöitä nopeallakin vilkaisulla.

Ei ole synastriakaan kaikkein helpoimmasta päästä herralla ja rouvalla; Ljudmilan kauris-Aurinko neliössä Vladimirin Aurinkoon ja vastapäätä Uranusta, Venus vastaan hallitsevaa Plutoa Keskitaivaalla. Mutta synastria on siitä jännä astrologian osa-alue, että toiset parit saavat haastavatkin kuviot toimimaan. Pääasia että kontakteja on. Merkittävästä yhteensopivuudesta kertovat Ljudmilan Juno miehensä Vertexillä, ja hänen Venuksensa sijainti lähellä Kuunsolmua ja Junoa vesimiehessä.

Putinista on juuri ilmestynyt kirja nimeltä Kasvoton mies. Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi. Teoksessa kuvataan valtapeliä, vallankäyttöä ja politiikkaa Venäjällä, keinoja joilla Putin on varmistanut valtansa. Yhdestä näkökulmasta on esitetty ”totuus”, joka ei Putinia mairittele, mutta Venäjän ollessa kyseessä on lopulta mahdoton sanoa mikä on totta.

Paljastuuko Putinin kasvot hänen karttansa kautta? Aurinko on vaa’assa, alennuksessaan, ja yhtymässä vahvaan kontrolloivaan Saturnukseen. Asetelma voi kertoa pätemisen tarpeesta. Aurinkoa hallitsee Venus, tässäkin on alisteisuutta koska Venus on skorpionissa vastamerkissään ja vastahuoneessaan ensimmäisessä huoneessa. Tunteita ja sosiaalista käyttäytymistä kontrolloidaan myös. Kun Pluto vielä asettuu Keskitaivaalle, kertaantuu kontrolloinnin teema moninkertaiseksi.

Kuu on Putinin kartalla kaksosissa, emmekä taida yllättyä sen skorpionin vaiheesta enää. Kaksosten ominaisuuksista on hyvä muistaa kaksi puolta, jotka voivat olla vastakkaiset; fasadi ja todellinen minä. Osa miehestä voi olla hyvinkin kommunikoiva, supliikkimies, niin kuin se mukava korkeatasoinen valtiovieras, joka käyskenteli meidän presidenttimme kanssa Kultarannassa. Tunnepuoli näyttää kuitenkin olevan ohjauksessa.

Mutta entä jos tulkitsemme Putinin karttaa karman näkökulmasta? Silloin perääntyvä Jupiter on osoittamassa hyvää karmaa. Se ei tule ensimmäiseksi mieleen Putinin yhteydessä. Jos Putin olisikin toteuttamassa hyviä töitä, me katsomme silloin liian kriittisesti ja negatiivisesti muita syntymäkartan tekijöitä. Niistä kaikista pitää löytyä positiivisia seikkoja (näinhän minä olen teille saarnannut?).

Mars vaikuttaa jotenkin naivin avoimelta kartalla jousimiehessä. Me muistamme varmaan lihaksien pullistelukuvat eräretkiltä. Mars on kartalla arvaamaton OOB planeetta, samoin kuin Kuukin. Putinista tulee mielikuva miehestä, joka ei pelkää mitään. Mutta minua hän vähän pelottaa.

Tulevaisuuden kannalta on mielenkiintoista kun Kuunsolmuakselit siirtyvät lähemmäksi skorpionin-härän linjaa. Pimennyksiä alkaa paukahdella Putinin kartalle Kuulle ja Jupiterille, Merkuriukselle ja Venukselle, ja horisonttilinjalle. Tulee mieleen, joudummeko katsomaan, kumpi on kovempi luu, nykyaika vai Putin.

Minä taisin sortua esittämään noita-akkaversion Putinin astrologiasta. Tehkää te töitä, ja koettakaa selittää kaikki parhain päin. Kuka onnistuu?

Taiteellinen Musta Joutsen

21.1.2011

Mediassa on sanottu, että tänä vuonna elokuva-alan palkinto Oscarin naispääosan palkinto on jaettu ennen kuin näyttelijöitä on asetettu edes ehdolle. Kultaisen pystin pitäisi mennä Natalie Portmanille osastaan balettielokuvassa Black Swan. Kävi miten kävi helmikuun lopussa varsinaisessa gaalassa Hollywoodin Kodak-teatterissa, voidaan silti jo katsoa Portmanin astrologista profiilia.

Portman syntyi Jerusalemissa Israelissa, mutta muutti myöhemmin perheensä kanssa Yhdysvaltoihin. Lahjakkaasta lapsinäyttelijästä, jonka jo ensimmäinen osasuoritus Luc Bessonin Leonissa on muistettava, on  kasvanut erittäin muuntautumiskykyinen näyttelijä. Portman on lisäksi älykäs ihminen, valmistunut Harvardista pääaineenaan psykologia, ja hän on lisäksi kielitaitoinen. Viime vuonna Portman on astunut elämässään harppauksin eteenpäin. Osa Mustassa Joutsenessa oli fyysisesti vaativa, ja Portman on ollut julkisuudessa hiukan huolissaan, kuinka hänen arvostamansa isä kokee roolin. Elokuvan kuvauksissa Portman tapasi tulevan miehensä, tanssija Benjamin Millepiedin, ja nyt pari odottaa esikoistaan.

Portmanin karttatiedot eivät ole täysin varmistettuja. Kellonaika on peräisin astrotheme sivustolta, mutta aina näihin tietoihin ei voi luottaa. Portmanin persoonan ydin on muuttuva ja Merkuriaaninen. Hän on eloisa ja ilmeikäs Aurinko kaksonen, ja Kuu on samoin Merkuriuksen hallitsemassa neitsyessä. Aurinko ja Kuu ovat keskenään neliössä, mikä voi olla haastava ja jatkuvasti kyseenalaistava, mutta samalla tehokkaan aktiivinen. Hän on muuntautumiskykyinen ja –haluinen, eikä varmasti jämähdä esittämään yhtä ja samaa naistyyppiä elokuvissaan. Portmanin olemuksessa on nuorekkuutta, mutta toisista piirteistään hän saa kypsyneisyyttä. Kuunvaihe ainakin näillä tiedoilla on rapumainen, mikä viittaa taiteelliseen herkkyyteen.

Skorpionin teema saattaa olla merkittävä Portmanin persoonassa, jos kellonaika pitää paikkansa. Nousu tulee skorpioniin, ja lisäksi kaksos-Aurinko on skorpionin huoneessa. Syvällisen ja kepeän, tai yksityiseen vetäytyvän ja helposti kommunikoivan kahden eri merkin energioita ei ole välttämättä helppo yhdistää. Skorpioninousun oikeellisuutta puolustaa se, että Portmanin on kerrottu olevan vahvasti yksityinen henkilö ja kunnioitusta herättävä persoona.

Aurinkoa hallitseva Merkurius on ravussa yhtymässä Venukseen, ja on pysähtynyt, eli ilmaisun planeetta on kartalla tärkeä. Venus ravussa taas on kallistuskulmansa ylittänyt, ja voi tarjota taiteellista lahjakkuutta, ja Portmanin tapauksessa voidaan todeta näin tapahtuneen. Merkurius ja Kuu ovat keskenään vastavierailussa, ja tällainen planeettojen yhteispeli vahvistaa kumpaakin. Samoin parhaimmat ja myönteisimmät planeetat Venus ja Jupiter ovat keskenään hyvässä sijainnissa, Venus on Jupiterin ylennysmerkissä ja Jupiter Venuksen hallitsemassa merkissä.

Kartan tärkein kuvio T-risti rakentuu Auringon ja Neptunuksen vastakkaisuudesta ja näiden neliöstä Kuuhun. Tällainen kuvio parhaimmillaan viittaa taiteelliseen luovuuteen, mutta voi siinä olla sävynsä todellisuudenpakoisuudesta, itsepetoksesta ja reaalimaailmasta otteen menettämisen pelosta. Neptunus on elokuvien planeetta, ja se antaa resurssiksi Portmanille illuusioiden luomisen taidon. Keskitaivaan leijona sopii erittäin hyvin tähän luovuuden, ilmaisun ja esiintymisen kuvioon.

Jupiter ja Saturnus ovat vahva pari suosion alueella. Näiden planeettojen yhtymän on joskus sanottu ilmentävän kuninkaallisuutta, ja olihan sellainen myös merkkirajan ylitse Prinsessa Dianalla. Portmanin vahvaa ja kestävää suosiota ilmentävät ylennyksessä oleva Saturnus ja huonesijainnista iloitseva Jupiter.

Kartta on muodoltaan veturikartta, jossa letkaa vetää Mars kaksosista ja vastahuoneestaan. Tämä vahvistaa kaksosen teemoja Portmanin persoonassa, ja antaa toiminnan perustaksi nopeuden, kanssakäymisen ja oppimisen. Nopeutta ja sähäkkyyttä voimistaa vastakkaisuus ensimmäisen huoneen Uranukseen.

Portmanin nousulla on kiintotähti Acrux, joka kertoo konkreettisen ja fyysisen maailman tärkeydestä. Sen mukaan Portman keskittyisi etsimään käytännön ilmausta ideoille, rakentamaan jotakin konkreettista ideoiden ympärille. Acrux on taivaan pienimmästä tähdistöstä, Ristin tähdistöstä. Tämä tähti kartan keskeisellä kohdalla voi kertoa kyvystä tehdä rahaa ja saavuttaa valtaa.

Portmanin viime vuoden tärkeyttä kuvastaa transiiteissa hänelle viime syksykesällä tullut Saturnuksen paluu, mikä on tavallisesti ajankohta jolloin elämään tulee mukaan uudenlaista vastuuta. Portmanilla tämä on tapahtunut uuden parisuhteen, avioliiton ja perheen perustamisen kautta. Pluto alkaa hellittää otettaan vastapäätä Portmanin tärkeistä planeetoista ravussa, Merkuriuksesta ja Venuksesta. Voimme ajatella, että hän on kokenut viime vuosina muutoksen niin oman ilmaisunsa kuin arvojensakin suhteen. Usein Pluton transiitti Venukselle tuo elämään aivan uudenlaisen intensiivisen rakkauden. Näyttäisi siltä, että rakkauselämän saralla Portman kaipaa jossakin määrin ylikierroksilla käymistä. Hänen viimeisen huoneen Plutonsa on yhtymässä Junoon, ja Rakkauden piste on ensimmäisen huoneen arvaamattomalla Uranuksella.

Voisiko kartoista ennustaa, tuleeko Oscar patsas ja tunnustus Portmanille? Jupiter ohittaa juuri vastakkaisuutta syntymäkartan Jupiteriin, ja edistyskartalla Kuu liikkuu vaa’assa lähestyen Plutoa. Venus on viiden asteen päässä Keskitaivaalta leijonassa, riittäisiköhän tämä?

Pikkusisko

20.6.2010

Sisarkateutta välttääksemme katsotaan myös pikkusisko Maddyn, eli Ruotsin Prinsessa Madeleinen karttaa. Maddy on vilkas ja eläväinen kaksonen, johon ristiriitaa tuo syvällinen ja privaatti skorpioninousu. Tämä asetelma oman ydinenergian ja ulospäin annetun julkikuvan välillä on yksi hankalimpia. Voin kuvitella, että Maddyn täytyy kokea osa edustustehtävistään ahdistavina.

Aurinko on kartalla parisuhteen alueella, eli Madeleine suuntaa elämänsä enemmän läheisiin ihmissuhteisiin kuin edustamiseen. Samaan teemaan viittaa karttatyypin kiikkulauta, jossa ihmissuhteet ovat tärkeällä sijalla elämässä. Kiikkulaudassa tulee esiin myös sama ristiriitaisuuden teema kuin Auringon ja nousun välillä.

Maddyn karttaa hallitsee ilman Suurkolmio vesimies-Kuun, vaaka-Marsin ja kaksos-Merkuriuksen kesken. Hän on idearikas ihminen, jolle ihmissuhteet ja ylipäätään kanssakäyminen ihmisten kanssa on tärkeää. Suurkolmiot voivat antaa lahjakkuutta ja ne helpottavat elämää mukavasti.

Työhön liittyvät planeetat ovat vahvoja Maddyn kartalla. Venus on omassa härän merkissään ja kertoo esteettisestä näkemyksestä ja kädentaidoista, joiden jälki on kaunista. Saturnus on omassa huoneessaan uran alueella ja ylennettynä vaa’assa, mikä voi näyttäytyä kunnianhimona uralla. Vaikka ihmissuhteet olisivat Maddyn elämässä etusijalla, hän tuskin silti jää täysin rouvaksi ja kotiäidiksi. Minä nimittäin veikkaan, että kyllä hänkin löytää vierelleen sopivan ihmisen, huolimatta Kuun ja Uranuksen kulmasta hänen kartallaan. Maddyn suosio on suuri, siitä osoituksena suosion alueella karttaa Jupiter (laajentava) ja Pluto (karismaattinen).

Neptunus on aika mainio Maddyn kartalla, se on Aurinkoa vastapäätä, ja voi ensinnäkin kertoa glamourinhohtoisesta elämästä tai hyväuskoisuudesta vääriä ihmisiä kohtaan, mutta toivottavasti se antaa myös mielikuvitusta ja luovuutta. Madeleine oli auttanut häiden alla sisustamaan Haagin linnaa Victorian ja Danielin kodiksi, ja tämäntyyppisissä töissä hänellä on varmasti silmää.

Isosisko Victorian kanssa Madeleinen välit näyttäisivät olevan perustaltaan kunnossa, mutta lievä etäisyyskään ei ole mahdotonta. Muutama kiva kontakti heidän karttojensa välillä on nimenomaan Merkuriusten ja Jupiterien kautta, ja siksi kanssakäyminen on vaivatonta ja hyvää. Siskoksissa voi olla jotakin samaa myös sen kautta, että Victoria on nousuvesimies, ja Maddyllä on Uranus väljästi nousevana planeettana. Tämä mahdollistaa myös häneltä yksilölliset ja epätavalliset ratkaisut elämänsä kysymyksissä.

Madeleinen elämässä alkoi uusi jakso viime syksynä syyskuussa kun hänen edistetty Kuunsa lähti toiselle kierrokselle. Vielä tämän tulevan syksyn aikana hänen elämässään voi tulla merkittävää eteenpäin menoa kun progressiivinen Kuu alkaa tehdä kivaa kulmaa syntymäkartan Auringolle. Samaan aikaan kulma on edistyskartalla hiertävä (Aurinkoon), mutta näinhän se elämässä menee – täydellistä on vain harvoin.

Mikä sinun mielestäsi kuvastuu ulospäin Madeleinen olemuksessa: noususkorpionin salaperäisyys ja seksuaalisuus, Aurinkokaksosen iloisuus vai vahvan Venuksen sensuellisuus?

Kala ilman polkupyörää

25.3.2010

Paradoksaalista, että kaikkein maskuliinisimpaan eläinradan merkkiin, oinaaseen, liittyy kiinteästi myös feminismi. Tämän päivän syntymäpäiväsankari on Gloria Steinem, nainen joka on modernin feminismin pioneereja. Hän on todellinen oinas; alullepanija, kiihkeä, heikompien puolustaja. Steinemin suusta on kotoisin tämä lentävä lause ”Nainen ilman miestä on kuin kala ilman polkupyörää”.

Steinem työskenteli puputyttönä New Yorkin Playboy Clubilla. Hän teki muistiinpanoja naisten kohtelusta, julkaisi ne ja hänen uransa feminismin esitaistelijana alkoi. Steinem oli aktiivisesti mukana naisasialiikkeessä ja poltiikassa. Julkisuudessa paljon esillä olleena henkilönä hän herätti ajattelemaan naisten asemaa ja oikeuksia.

Jos kenkä ei sovi, pitääkö jalkaa muuttaa?

Steinem on tulen hallitsema ihminen. Tulipersoonat ovat innokkaita, energisiä ja dynaamisia. Auringon ja Marsin vahva yhtymä oinaassa on itseasiassa hyvin maskuliininen. Steinemilla oli aina rohkeutta ja ”munaa” nousta esille. Hän kysyi kiperiä kysymyksiä, ravisteli ja shokeerasi. Tämän kruunaa myös oinaassa sijaitseva Uranus työn alueella. Myös hänen Kuunsa on tulimerkissä leijonassa, ja Kuunvaihekin on leijonaa, ettei ole mikään ihme että hänen uransa on ollut niin näkyvä. Steinemissa on tiettyä ihanteellisuutta ja idealismia (Kuu yhdeksännessä huoneessa, Neptunus uran alueella, Jupiter vaa’assa), mutta hän tiesi mitä teki hakiessaan maailman huomiota.

Nousuakseli Steinemin kartalla on skorpionissa, mikä on kvinkunssissa voimakkaisiin oinas-planeettoihin. Skorpionista on hänen olemuksessaan kotoisin ehdottomuus ja piikikkyys. Kotitausta näkyy varsin selvästi kartalta; äidin mielisairaus ja vanhempien avioero. Saturnus on vesimiehessä vahva kodin alueella ja se kertoo niin isän rajoittavasta asenteesta kuin omista velvollisuuksista sairasta äitiä hoitaessa.

Steinemin Venus vesimiehessä keskittyi enemmän maailmanlaajuiseen ”sisterhoodiin” kuin omaan rakkauselämään. Venus Kuunsolmulla ajoi hänet toteuttamaan naisasiaa yleishumaanilla tasolla. Steinemin tyyli ei ole akateeminen, vaan päinvastoin hänen mielestään akateemisuus on hölynpölyä mikä ei kiinnosta ketään. Steinem jatkaa edelleen työtään naisten oikeuksien puolestapuhujana ja haluaa auttaa heitä löytämään omat voimansa.

Jumala voi olla yksityiskohdissa, mutta Jumalatar on kysymyksissä. Aloitettuamme kyselyn, ei paluuta ole.


%d bloggaajaa tykkää tästä: