Posts Tagged ‘OOB Merkurius’

Ajanhengen taivutuksia

19.1.2018

Kuka muistaa mitä epätavallista on tässä ajassa? Se on kerrottu aikaisemminkin, mutta veikkaan kaikkien unohtaneen – itsekin unohdin, ihmettelin vaan hiukan miten kirjoitustyöt saattaakin sujua niin mainiosti. Vastaus on Merkurius, se on lyhyessä ja äkkinäisessä jälkipompun OOB-tilassa. Merkurius oli jo aiemmin tässä kallistuskulman rajan ylittävässä kulussa marraskuun 10. – joulukuun 7. päivien välisen ajan. Peruutus sai kulkurytmin ihan sekaisin, ja nyt ponnahdetaan vielä kuin varmuuden vuoksi hetki kauriissa (17.-21. ja asteissa 7’58 – 13’48). Vaikka kauris olisi kuinka jyhkeä merkki, tämä tuntuu aivan siltä kuin Merkurius olisi riemuissaan. Retro ja vaativa merkki ovat jääneet taakse, ajatus kulkee taas. Tai saattoi sen hyvän Merkuriusfiiliksen tuova tekijä olla planeetan miellyttävä kulma Neptunuksellekin. Tosin itse uskon enemmän OOBiin, sekstiilit eivät yleensä tunnu missään.

Jotain muutakin astrotaivaalla tapahtuu. Venus siirtyi torstaina aamuyöllä vesimieheen ja alkaa ennakoida kauriin ihan valtavan painokkaan ajan raukeamista, kun Aurinko ja Merkurius tulevat perässä. Aurinko alkaa mitata vesimiehen aikaa jo lauantaina aamuyöstä alkaen, ja Merkuriuksella ottaa tammikuun aivan viime hetkille ennen kuin merkinvaihto on edessä. Venus vesimiehessä kuvastaa käsitteellisen, teorian ja abstraktin arvostusta, mutta vaikka tässä on ihanteellisuutta ja aatteellisuutta, ei kukaan syytä vesimiehen Venusta hörhöilystä. Jos osaa selittää ja perusteella vaikka kuinka ihmeellisen ajatusrakennelman, lienee se silloin vain älykkyyttä. Auringonkin tullessa mukaan ajanlaatu saa rauhallista etäännyttämisen sävyä. Jäädään tarkkailemaan tilannetta.

Saturnus kulkee kauriin alussa kuin orpo piru ilman vahvan energian kulmia muille planeetoille, saa yksin muhia hiekkakuopassaan, ja taitaa olla se todellinen ajanhengen vartija. Vaikuttaa hyvin tasaiselta ja järkevältä, mutta jos paineestaan raukeava Marsin ja Uranuksen välinen hiertokulma vielä tuntuu, saattaa jotakin täysin hallitsematonta ja yllättävääkin ilmaantua. Tästä kulmasta Mars jää myös aspektittomaksi, ja onhan se ihan samalla tavoin vahva omassa merkissään kuten Saturnuskin. Kummasta painokkuudesta te ottaisitte mieluummin voimaa itsellenne? Ja vielä tuosta kun aloituksessa parjasin 60 asteen kulmaa: saadaan tarkkailla ja tutkailla tuntuuko ja näkyykö, koska Jupiterin liike alkaa hidastua ja se on pitkään Pluton kanssa sekstiilikulmassa. Vesimiehen ajassa tykkäämme näistä koelaboratorioista.

Kuukin aloittaa viikonlopun vesimiehen hengessä, mutta Kuusta ei ole mitään hyötyä kun se kurssittomassa tilassaan odottelee uutta urakkaa. Kuu vaihtaa kulkunsa kaloihin jo perjantaina myöhään illalla puoli yhdentoista aikoihin, ja kalojen monimielinen ja kaleidoskooppimainen luonne voi tuoda viikonlopun päiviin ihan mitä tahansa. Väsymystä, haaveksintaa, luovuuden puuskia, herkistymisiä, pakoa ihan kaikesta, symbioosin tarvetta, uhrautumista. Kalojen Kuu taipuu. Vapaamielisen taipuisaa viikonloppua!

Mainokset

Kysymyksiä ajan tarkoituksesta

1.12.2017

Kun ajanlaatu on tällainen kuten nyt, ajautuu miettimään sen merkitystä. Mikä tarkoitus on, että juuri tällaiset sävyt ovat esillä? Mitä näillä pitäisi tehdä? Voiko tässä ilmanalassa onnistua? Puran ensin osiin, katsotaan sitten löytyykö tähän mitään järkeä – sillä just Järki hoi! tekisi mieli huutaa.

Merkuriuksen perääntyminen alkaa, ja harmillisen pahaenteisestä asemasta. Voimasanan kanssa tätä ensimmäiseksi ajattelin. Kaikki myrkyn ainekset on koossa, Merkurius vastamerkissään mikä altistaa sen toimivuutta, OOB-tilassa mikä lisää arvaamattomuutta, merkin kriittisellä viimeisellä asteella mikä herkistää ylenmääräisesti ja lisää kierroksia, ja sitten on vielä kimppakyyti Saturnuksen kanssa. Vain kaloissa Merkurius voisi olla kurjemmassa loukossa, mutta siellä ei koskaan OOBina. Nyt saadaan sellainen retrokauden avajaisjuhla että humpsista ja halleluja. Planeetan pysähdyksen tarkka hetki osuu sunnuntain aamulle, jolloin Merkuriuksen voi katsoa olevan pysähdyksissä ainakin sunnuntain aamuyöstä pitkälle pyhäpäivän puolelle.

Tähän Merkuriuksen keskeisyyden ja retrokauden alun aikaan osuu mielenkiintoisia piirteitä. Aurinko on tasan aktiivisessa kulmassa Neptunuksen kanssa. Ihan kuin ilma olisi sakeana suitsukkeen ja mirhamin tuoksuja, ehkä siis lievittävänä mutta totuutta muuntavana. Jupiterin ja Neptunuksen sujuva kulma on juuri tarkentunut sunnuntaina aamuyöllä kun Merkurius alkaa pysähtyä. Pyhää juhlaa, yleviä tarkoitusperiä, henkisiä ihanteita ja kaikki utopia tulee niin ketterästi että varmasti mennään sinne hörhöpäisyyden puolelle. Aikaa maalaava Kuu on kiihkeässä kasvussaan, kirimässä palloaan äärimmilleen sunnuntain alku-illan täyttäkuuta kohti – hulluakuuta vaiheeltaan Merkuriuksen pysähdyksen hetkellä (ja Merkuriuksen merkissä kaksosissa!). Taustalla saattaa vaikuttaa edelleen Marsin vastakkaisuus Uranukselle, perin tempoileva ja yllytysherkkä energialtaan. Venuskin voi olla ihan riehaannuksissaan mentyään perjantaina aamupäivästä vapauttavaan jousimieheen.

Viikonlopun Kuu voisi olla rauhaisa ja tyyni härässä. Kuun herkullisimmat hetket ovat perjantaina viiden – kuuden välillä alku-illasta, kun se on tarkimmillaan synkassa Jupiterin ja Neptunuksen kanssa. Ihanaa olotilaa voisi olla tarjolla, mutta ehkä ei kannata jättää viikonlopun ruoka-ostoksia tähän herkkään hetkeen. Kun Kuu lauantain puolella yöllä nappaa kulmaan Pluton kanssa, se jää tästä tyhjän päälle, odottelemaan, tekemättömään tilaansa, ja tätä kestää poikkeuksellisen pitkään. Taivaalla on muissa merkeissä paljonkin tekijöitä merkkien lopussa, mutta ne kaikki ovat ulottumattomissa Kuun kannalta, eivät hullua Kuuta auta. Vasta lauantaina myöhään illalla, miltei puolilta öin, Kuu siirtyy kaksosiin intoilemaan lähestyvästä täydestäkuusta. Sunnuntain kaksosen täydenkuun henki on havaitseminen, tiedostaminen, ja kuten aina täydenkuunaikaan, palaute ja vuorovaikutus. Voidaan kysyä, miten kirkkaasti tällaisena aikana voidaan herätä, nähdä ja olla itse tavoitettavissa (kun Merkurius retroaa vihonviimeisessä kartankohdassa, Neptunus sählää kulmillaan taivaan valoihin, ja muutoinkin idealismi kukkii).

Kauhistelu ei ketään auta. Jousimiehen aikaan liittyy usko ja luottamus. Ajan tarkoitus saattaa olla herättää näkemään kauneus ja sielukkuus, arvostaa sisäistä tietoa (Me rx), auttaa lujittamaan näkemystä ja moraalia (Me konj Sat), opettaa antautumaan avoimuuteen (kaksosen täysikuu). Kyseenalaistakaa totuuksia virkeästi mutta nätisti, olkaa tarkkoina mutta älkää torjuko herkempiä viboja. Huonot enteet ovat vain pintaa, ja luottavaisella asenteella voi tästäkin ajasta selvitä. Ennenkin ollaan selvitty – ja jos ei selvitä nyt, on taas paljon uutta opittavaa.

Rennon tiiviisti

24.11.2017

Yhtä juhlaa joukkareille! Aurinko toi meidät ajassa jousimiehen kauteen, ja yleisiksi piirteiksi ajanlaadussa vaihtuvat totuuden tavoittelu, mielipiteet ja ”uskonasiat” sekä rentous. Jousimies ei pingota vaan on joviaali, suurpiirteinen ja ottaa ensisijaisesti myönteisen kannan. Jousimiehen Auringon toimivuutta ja intoa ei varmaan paljoa hillitse kulmitta olo toisiin planeettoihin nähden, on se sen verran seurallinen merkki. Jousimiestä hallitseva Jupiter tavoittelee kulmaa Neptunukselle, mikä saattaa jo hyvinkin tuntua ajanlaatua muokkaavana piirteenä; Jupiter siis merkittävässä roolissa Auringon hallitsijana ja Neptunus parhaillaan pysähdyksissä. Sujuva linkki vahvistuu tulevalla viikolla ja tarkentuu vasta seuraavana viikonloppuna. Tämä on omiaan irrottamaan jalkoja maasta ja nostamaan päätä pilviin, arjen harmautta ei ehkä huomatakaan, ihanteellisuus kukkii ja parhaimmillaan tietysti ilmenee kauniisti viisaana sielukkuutena.

Merkurius tekee itseään tiettäväksi taivaan kulussaan (ihan muissa sfääreissä OOB-tilassaan). Lauantaina puolilta päivin Merkurius on tarkasti kulmassa Uranuksen kanssa, mikä voisi olla todella huikeata ellei Saturnus suitsisi vierestä pahimpia ylilyöntejä. Jousimiehen merkin lopussa Merkurius on jo selkeästi hitaalla, sillä Saturnuksen kohtaaminen ottaa pitkään. Retrojaksoaan lähestyvä kommunikaattori voi tuntea olonsa ahtaaksi ja rajoitetuksi, mutta saamme ainakin tavallista kauemmin harjoitella tiivistämistä, liikkeen kontrollointia ja rahansäästöä. Tulevaan pysähdykseen Saturnuksen teema jää mukaan, koska planeetat ovat molemmat jousimiehen merkin lopussa. Merkurius ylittää nyt verkkaisesti Saturnusta, tarkimmin tiistaina aamulla, ja peruuttaa retrona heti ylitse Itsenäisyyspäivänä. Viimeinen kohtaaminen tulee toivottavasti jo hyvin rakentavissa fiiliksissä ensi vuoden puolella kauriin merkin alussa. Linkistä lisää mietteitä Merkuriuksen ja Saturnuksen kulmista eli yhteisten energian toteuttamisesta.

Venus synkistelee ihan keskenään skorpionin syvyyksissä, sillä tuntuu olevan ovet lukossa. Onko tämä sitten hyvä, että aspektiton (vailla tuntuvia pääaspekteja)Venus saa rauhassa keskittyä arvomaailman merkityksien pohdintaan, tätä voitte kaikki tunnustella ajan hengestä. Kovin sosiaaliselta asetelma ei kuitenkaan näytä. Kuu käväisee lauantaina illalla nostamassa Venuksen päätä upoksista, ja tsekataan tämän aktiivisen kulman kanssa, että planeetalla on kaikki okei. Ensi viikolla Venus menee jo jousimieheen, joten nyt on eräänlainen herkkyysaika meneillään kärvistellä mielihyvän, omistamisen ja muiden Venuksen kiemuroiden suhteen.

Mars aktivoituu hitaasti vastakkaisuudesta Uranukselle, voisi jopa olettaa että ihan provosoituu. Tämä kohkaus on tarkka viikon päästä perjantaina, mutta varmasti tuntuu jo viikolla. Mars ja Uranus yhdessä eivät ole teemoissaan kaikkein turvallisin pallottelijapari, tässä mennään eikä meinata. Jonkinlainen riskianalyysi saattaisi olla asiaa kun hommaillaan.

Viikonlopun Kuu on meillä vesimiehessä ja kertoo coolista suhtautumisesta. On kiva olla porukassa samanhenkisten kanssa, katsellaan vähän mitä verkoissa on. Kuu kohtaa Kuun alasolmun lauantaina aamupäivällä, ja silloin voisi olla hereillä, ettei ruoki liikaa sellaista mikä ei ole toivottavaa. Yöllä Saturnuksen, hallitsijansa kulmasta Kuu kelaa hetken, ja sunnuntaina aamusta noin kymmeneltä siirtyy kaloihin. Muistetaan sitten kaikki, että Neptunus on edelleen pysähtyneenä, ja Kuun ylitys maanantaina aamulla erityisesti korostaa ajassa Neptunuksen henkeä. Ehkä joku nukkuu pommiin..

Monta ihmeellistä asiaa – hämmästyttää, kummastuttaa

17.11.2017

Neptunus on aina vaan tiukemmin pysähdyksissä, käännöksen ajan keskikohta on ensi keskiviikkona. Onpahan jotakin mitä syyttää kaikista mokista? Tähän viitaten, viime viikonlopun päivityksessä tapahtui tyypillinen missaus, epähuomiointi ja virhe, jota koetan tässä korjailla. Ensin kuitenkin nämä ajankohtaisemmat speksit.

Tänä viikonloppuna saadaan uusi kuunsykli alkuun skorpionissa. Perjantaina Kuu on skorpionissa se mustimmista mustin, Mustan Kuun yön Kuu (aiheesta löytyy vanhoja kirjoituksia vastaavista ajoista, Mustan Kuun öistä skorpionissa, kirjoittamastani Hullunkuunajan blogista; linkki1 ja linkki2). Että on synkimmistä synkintä aikaa, mikä voi sinällään olla jopa riemastuttavaa tai sielua avaavaa. Omalla vastuulla kuitenkin… Kuu tavoittaa Auringon lauantaina iltapäivällä hieman ennen kahta, putkahtaa siis taivaallisesta kohdusta uudelle kierrokselleen. Tämä on taas näitä pohdintaa ja jopa kysymysmerkkejä ja kulmien kohotusta tuovia syklin alkuja, jossa taivaan valot eivät ole terhakkaasti kulmassa mihinkään muuhun taivaan tekijään. Ihan kuin ajan hengen mukaisesti, Neptunuksen pysähtyessä, oltaisi omassa kuplassa. Lisäksi Kuu jää heti syntymästään kurssittomaan tilaan. Syklin alun tunnelma vaikuttaa siis hauduttelevalta ja harkitsevalta, eikä lainkaan eteenpäin rynnistävältä. Kuu siirtyy jousimieheen lauantaina illalla yhdeksältä, ja mitä ilmeisimmin vasta tästä alkaa reippaampi pyrkimys kohti uusia ideoita.

Aurinko ja oinaan Uranus ovat keskenään hankalassa hiertokulmassa, jossa yhteistä säveltä on vaikeata löytää. Tämä on tarkimmillaan perjantaina iltapäivällä, mutta kulma on edelleen olemassa Kuun uuden syklin alkaessa. Mars voisi kummankin hallitsijana, skorpionissa kulkevan Auringon ja oinaan Uranuksen, olla ratkaisevassa asemassa. Vaan kuinka Mars vaa’assa karauttaa apuun kun taitaa olla itsekin hieman pulassa, omalle luontaiselle energialleen perin vieraassa merkissä.

Tästä päästäänkin Marsiin, joka kirii kulmaa Plutolle. Tunnelma tiivistyy kaiken viikonloppua, kuullaanko ehkä sapelien kalistelua, uhittelua, kädenvääntöä, sillä melko vaarallinen fiilis tulee aktiivisesta ja kovasta kulmasta näiden kahden tekijän välillä. Pakkorakoja ja pakkokeinoja, tällaiselta tuntuu ennemmin kuin herkistelyltä. Kulma on tarkimmillaan sunnuntaina iltapäivällä kahden ja kolmen välillä.

Olen kovasti pahoillani kun en huomioinut ajallaan Merkuriuksen liikkeissä poikkeavuutta. Ihmettelin kyllä hieman kun astrologisissa keskusteluissa pomppi esille Merkuriuskokemuksia, mitkä olivat ihan kuin retromerkkua tyypillisimmillään. Selityksiä saimme varjo-alueesta ja jousimiehen merkistä, mikä on samalla lailla Merkuriukselle hankala kuten yllä viittasin Marsin oman tyylin hakemiseen vaa’assa. Merkuriuksen suhteen on olemassa muutakin ”selittävää”.

Merkurius lähti kulkemaan jousimiestä, ja aina tässä merkissä pitäisi vähän kilkattaa, samoin kuin kauriissa, kaksosissa ja ravussa. Nämä ovat ne tyypillisimmät eläinradan alueet, joita ylittäessään planeetta nousee poikkeukselliseen OOB-tilaan. Näin siis tapahtui Merkuriukselle jouskarissa jo viime perjantaina 10. marraskuuta. Tällaisessa kallistuskulman ylittäneessä tilassa planeetta, nyt Merkurius, ei käyttäydy ja toteudu oletuksien mukaan, vaan voi olla jotakin ihan toisenlaista, kummallista ja epätavallista. Se voi olla hienoa ja saavuttaa poikkeavalla näkökulmallaan jopa lahjakkuudeksi verrattavia asioita. Jousimiehen merkki silti huolettaa, sillä juuri tällaisessa kulussa Merkurius voikin olla kuin pahainen kakara, laittaa sammakoita kasseihin ja nastoja tuoleille, noin niin kuin kuvainnollisesti. OOB-Merkurius jousimiehessä voi olla juuri kuin retromerkku, kaksinverroin hankala, liian nopea, turhia riskejä ottava, ylimielinen ja ajatuksissa liian suoraviivainen.

Entäs sitten kun jousimiehessä kulkeva OOB-Merkurius on sekä tässä poikkeustilassa että perääntyvä? Ou-jee! Ehkä tekee mieli juosta summittaisiin suuntiin kirkuen. Tuleva ajanlaatu kysyy paljon enemmän kuin tavanomainen perääntymisjakso. Mahdollisuus OOB-tilassa on aina olemassa ”parhaudelle”, mutta ehkä realistisesti lottovoiton luokkaa. Useimmat eivät saa raaputusarvasta vitostakaan. Merkuriuksen perääntymisjakso todennäköisimmin kysyy hermoja.

Kun planeetan OOB-pomppaus osuu perääntymisjaksoon, se sekoittaa. Oletusarvoisesti planeetta nousee kallistuskulman rajan yli noin merkin puolivälissä, ja on korkeimmillaan merkinvaihdon jälkeen (kauriissa). Nyt Merkurius nousi OOBiksi jo kuudetta astetta tavoitellessaan, eikä ollenkaan pääse siirtymään seuraavaan merkkiin kun retrojakso pompauttaa sen takaisinpäin kuin squashpallon. Merkurius on kallistuksessaan korkeimmillaan 23.-25. marraskuuta, kun kulkee jousimiehen asteissa 23 – 25 ja silloin kallistuskulman arvokin on samoja lukemia, 25 ja risat. Merkurius ei siis ole ”pahimmillaan” OOB-riehaannuksissaan kauriin alussa vaan tukevasti jouskarin puolella, ennen retrojakson alkua. Perääntymisjakson alkupuolella Merkurius putoaa normaalikulkuun kallistuskulmassaan 7. joulukuuta illalla, eli siis muutaman päivän peruutettuaan. Mutta sekaisin sen kulku tosiaan on – kun Merkurius ensi vuoden puolella kulkee kauriissa, se loikkaa pienen kvanttihypyn OOBin puolelle kauriin asteissa 7’58 – 13’48. Tämä tapahtuu 17.-21. tammikuuta. Normaalisti Merkuriuksen OOB-jakso kulkisi suurinpiirtein jousimiehen merkin puolivälistä kauriin merkin puoliväliin. Nyt saadaan näitä riepaleita sieltä täältä, ja esimerkiksi Auringonpaluun kartoille OOB-Merkurius jää perin merkillisesti, ei lainkaan sellaisessa kohdassa kun Merkurius todella on merkinvaihdossa jousimiehestä kauriiseen.

Ihmeen kummallista ässä-Nepparin ja OOB-Merkun viikkoa!

Transiitteja koettavaksi asti

2.12.2016

vkl-jup-asp

Luukut auki kalentereista ja näin jousimiehen aikana symbolisesti muutoinkin! Taivaan energiavaraus on viikonlopun aikaan ihan sopivan aktiivinen, mutta ei tarjoa erityisen rankkoja voimia. Nostetaan pääosaan Aurinkoa hallitseva Jupiter, sillä Aurinkokuntaa koossapitävä isouden planeetta on eniten pelissä. Jupiterin ja Pluton välinen kulma on yhä olemassa, ja vaikka Marsinkin toimelias kulma loittonee, on siitä vielä paljon iloa. Jupiter ja Saturnus erityisesti pelaavat samaan päätyyn kun merkit,  vaaka ja jousimies, edesauttavat keskinäistä ymmärrystä. Se ”yllättävin” kulma on kaiken aikaa tulossa, vastakkaisuus Uranuksen kanssa. Uranus alkaa olla hitaassa kulussa ja saattaa alkaa jo keikautella asioita nurinpäin. Toivottavasti ei kuitenkaan niin isoja asioita kuin mannerlaattoja. Planeetat ovat aktiivisimpia asteissa 16 – 20 eikä mikään eläinradan merkki väisty joltakin osuvalta planeettavoimalta.

Perjantain juhlaplaneetta on Merkurius, joka vielä sätkii ja rähisee jousimiehen viimeisellä asteella arvaamattomassa, Uranuksen kaltaisessa, OOB tilassa. Vähän voisi katsoa mitä väitetään, ja on meillä ollutkin melkoinen OOB-Merkurius-jousimiehessä mediaviikko. Myöhään illalla yhdentoista jälkeen Merkurius siirtyy kauriiseen, mikä voi olla vastamerkin jälkeen helpompaa kuljettavaa. Paitsi kauriin puolivälistä Merkurius sitten lähtee retroilemaan ennen joulua, ja on jo varjossaan jos näin halutaan ajanjakso mieltää, kun Merkurius käväisee vielä niukasti jouskarin puolella. No, viikonloppu näyttää josko Merkuriuksen suhteen helpottaa vai ei.

venus_oobVenus on lauantain sankari. Voi että, kauriissa kulkeva Venus päättää nyt ratatasoisen kallistuskulmansa ylityksen, eli lauantain noin viiden jälkeen ei enää ole korostunutta, huomiota keräävää, erityistä Venusta. Ehkä tätä pitäisikin juhlia jo perjantaina, jotta mahdolliset kauniit, taiteelliset ja sosiaaliset potentiaalit saisi vielä hyötykäyttöön. 25 asteeseen kaurista tullaan, eikä taida Uranuksenkaan kulma enää innostaa. Huoh ja nyyh, mutta aivan varmasti on heitäkin, jotka huokaavat helpotuksesta kun Venus ei enää yllätä.

Kuu liikkuu myös kauriin merkissä, ja onneksi jo perjantaina illalla noin puoli seitsemältä ylittelee Pluton, joten saadaan toivoa että tästä rauhoittuisi. Kauriin Kuu tahtoo saada aikaan, ja kannattaa puuhastaa tärkeimmät ennen lauantain puoltapäivää, koska ihanaisen, vielä OOBisen Venuksen ylityksestä Kuu sitten jää tauolle, laakereilleen lepäämään ja hiljentymään kauriin merkin lopun ylityksessä. Jos oltaisi armollisia ihan kaikille, ei yritetä liikaa, ettei tule sutta ja sekundaa. Vesimieheen Kuu ennättää (vaikka onkin nyt aika hidas kulkunopeudessaan) lauantaina illalla vähän ennen kymmentä, joten sovittaisko myöhäiset treffit. Vesimiehen aika kanssa-käy, ollaan ihmisissä, verkoissa ja vertaisissa.

Laajennetaan tänne Taikablogiin vielä viikonlopun rupattelua transiittien kokemisesta. 16 – 20 asteiden planeetat ovat (perjantaina) seuraavasti: Pluto 15°59’ kaurista, Jupiter 17°05’ vaakaa, Mars 17°22’ vesimiestä, Saturnus 17°55’ jousimiestä ja Uranus 20°51’ oinasta. Mikä näistä antaa eniten ja miten olet käyttänyt planeetan voimaa? Minulla Pluto on kulmassa Merkuriukselleni ja Saturnus itselleen, molemmat parin kaariminuutin tarkkuudella – ajan tuntu on ollut yllättävän tehokas, mutta kyllä on kuristettu… Uranus, Jupiter ja Mars näköjään suunnittelevat joukkohyökkäystä minun karttani Jupiterille, ja kyllä kuplii kun ajattelinkin miten tällaisen ajan käyttäisin. Vähemmälläkin voisi pärjätä! Onko lukijoissa toisia, joiden kartalle 16 – 20 astetta antavat ilotulituksen (tai jonkinlaisen tulituksen)?

Ensi viikolla saadaan jännittää Venuksen siirtymää vesimieheen ja Auringon kohtaamista Saturnuksen kanssa. Hienoja aikoja! Mainiota viikonvaihdetta ja onnistuneita juhlia ensi tiistaille!

Rikkauden esimakua

25.11.2016

vkl-pluto-venus

Viikonlopun iso juttu on jo pilkulleen ohi (eilen torstaina) mutta eiköhän se vielä aikaa väritä, Jupiterin kulma Plutolle. Tämä hauskuus toistuu uusintoina ensi vuonnakin. Mahtavuus ja intensiivisyys räiskähtävät ajassa vastustamattomalla tavalla, tai ainakaan harva johtavamerkkinen (kauris, vaaka ja sen sellaiset) tätä pystyy väistämään. Aktiivinen kulma on muutosten kulta-aikaa, sillä Pluto transformoi ja Jupiter kasvattaa, ja kumpikin planeetta sisältää rikkauden teemaa. Kuten aina, planeettojen ilmentymiseen on useita erilaisia vaihtoehtoja, ja kukin teemme niitä todeksi sen mukaan, miten aika itselle osuu, tai minkälaiset valmiudet on tätä kaksikkoa työstää.

venus_plutoEikä Jupiterin ja Pluton hauskuus ihan tähän lopu, sillä Venus (OOB, ihmeellinen) on kauriissa samaan aikaan ylittelemässä Plutoa, ja siis toiminnallisessa kulmassa Jupiterille. Tämä oli tarkka perjantaina iltapäivällä, mutta henki on kanssamme viikonlopun ajan. Jupiterin vahvistaessa saadaan intohimoa, mustasukkaisuutta, draamaa, ihmissuhteiden ehdottomuutta, kolikoiden kilinää. Tosi hauskasti Kuu komppaa ylitystä merkeillään tässä ajassa, kun ensin on Venuksen omassa vaa’an merkissä ja sitten siirtyy skorpioniin Pluton puolelle.

Viikonlopun aloituksen Kuu on tavallista vaakakuuta yllätyksellisempi ollessaan perjantaina vielä Uranusta vastapäätä. Onneksi sentään laimenee ja rauhoittuu, muutoinkin vanhan kuun aikaan, kun Kuu jää tyhjän päälle lepuuttelemaan Uranuksen sähköiskusta. Skorpioniin Kuu siirtyy lauantaina aamupäivällä, ja totisesti peilaa Venuksen ylitystä Plutolle tällä. Ihan kuin taivas tahtoisi toistaa tyhmemmille. Syvää päätä osoitetaan niin voimakkaasti että bling-bling jouluvaloissa hävettäisi.

Toisen OOB iloittelijan Merkuriuksen ylitys Saturnukselle jousimiehessä alkaa loitota, ja uutta riekkumisen puhtia Merkurius saa vauhdikkaasta kulmasta Uranukselle. Tulen merkeissä taas raikaa, ajattelu ei pysy missään uomissa ja mahtaako suusta edes päästä ne sanat joita on ajatellut kun vauhti on reimaa. Jos tällaisena aikana ei tarjoudu älynväläyksiä niin koska sitten?

underworldTaikablogissa Pluto ei ole ollut esillä pitkiin aikoihin. Nyt on kommenttien areena vapaa Plutoon liittyville avautumisille (auki repimisille), liittyköön huolenne ja murheenne sitten syntymäkartan Pluton ilmentymiin tai transiitteihin tai jopa proge-Plutoon – nyt pimeyden ruhtinas kulkee 15 asteessa kaurista.

Kaikenlaista on taas tarjolla, kuin notkuvassa pikkujoulupöydässä. Nyt taidetaan kuitenkin viettää eräänlaista pimeyden sesonkia – ja toivotaan että Auringon kulma Neptunukselle vie ajatukset muualle! Ja se Neppari etenee perjantaina illalla ysin jälkeen. Unirytmiä korjaamaan.. Hyvät viikonloput!

 

Ajan vahvat Neptunus ja Merkurius

18.11.2016

vkl-neps

Voisipa luulla, että pysähtyvän Neptunuksen viikonloppu olisi leijailua korkeissa henkisissä sfääreissä, eikä maallinen koskettaisi. Tai että tämä olisi tässä sitten, ettei juuri muuta tapahtuisi. Neptunuksen pysähdyksen aika on sikäli harvinaista, että vuoden mittaan saadaan vain kaksi tällaista suunnan käännöksen ajankohtaa. Näinä ajanjaksoina Neptunuksen energia on suurempaa kuin muulloin. Jo pitkään toinen jakso on ajoittunut kesäkuun alkupuolelle, ja toinen näin marraskuulle. Neptunuksen pysähdyksen ajan keskikohta on sunnuntaina aamuvarhaisella, joten nyt sen voima on sakeaa. Ihanaa ja luovaa, mutta voi olla häivyttävää ja petollistakin. Ensi viikon perjantaina illalla Neptunuksen voi katsoa jälleen etenevän eläinradalla.

Mutta muutakin tapahtuu. Merkurius kulkee jousimiehessä ja tämähän tarkoittaa sen radassa herkkää aluetta. Kyllä vaan, Merkurius on noussut OOB tilaan. Älynväläys! Sanansäilä! Planeetan energia voi olla jossain määrin hallitsematonta, liian nopeaa, suoraviivaisia päättelyketjuja, rahan tuhlausta, ja jos planeetan anti saadaan haltuun, se voi olla ilmaisultaan ihmeellistä, älyllisesti kauaksi näkevää. Merkurius on nyt perjantaina illalla kulmassa pysähtyneeseen Neptunukseen, joten hallitkaa ja hillitkää, mutta ilmaiskaa luovasti. Myös Venus kauriissa on edelleen samanlaisessa korkeassa ratatasossa Maahan nähden.

Kuu on viikonlopun aluksi vielä omassa ravun merkissään ja on lauantain puolella muutaman tunnin kurssittomana ennen leijonan merkkiin menoa aamuyöstä. Kuu leijonan juhlantuntu resonoi upeasti pysähtyvän Neptunuksen kanssa, aika ei ole lainkaan arkista vaan täynnä glamouria ja gloriaa ja muita komealta kalskahtavia asioita. Kuun suhteen saadaan mielenkiintoinen planeettakuvio, mikä on vahvimmillaan lauantaina illalla. OOB Venus on mukavassa kulmassa pysähtyneeseen Neptunukseen, ja nämä molemmat saavat kulman leijonan Kuulta, kun Mars vahvistaa vaikutusta Kuuta vastapäätä. Se on Yod, kohtalokas kuvio. Toivottavasti ei merkitse kenenkään kohdalla särkyneen sydämen oireyhtymää, sydänsuruja. Paras visio tulee taiteellisesta luomistyöstä, mutta on tässäkin luomisen tuskaa selkeästi mukana. Voidaan pohtia, kuinka Kuu kokee saamansa huomion, ja kuinka vaikeaksi menee jos se alkaa temppuilla lisää taputuksia ja silityksiä.

Aurinko on päättämässä kohta skorpionin vaellustaan – ei voi olla totta että aika kulkee näin nopeasti. Merkin viimeasteilla se on ajoittain vailla planeettakulmia, koska muut pallukat matkaavat lähempänä merkkiensä puoltaväliä, ja Uranuskin on perääntynyt jo aika syvälle oinaassa. Eräänlainen skorppariuden loppuhuipennus siis kyseessä. Maanantaina ihan vuorokauden viimeisellä tunnilla jousimiehet saavat aloittaa juhlinnan!

vkl-invisibleTaikablogissa tekee aina mieli laajentaa astrologista pohdintaa vähän vielä pidemmälle. Neptunusta miettiessä tuli mieleen, kuinka Neptunus ja Pluto jakavat psyykkisten syvyyksien lisäksi toisenkin yhteisen teeman, näkymättömyyden. Neptunuksen kohdalla se on huomaamattomuutta, sivuuttamista ja sivullisuutta, jotka usein tuntuvat latistavilta ja epäoikeudenmukaisilta. Plutossa näkymättömyys on tahdonalaista tai jonkin pakon vuoksi väistämätöntä, se on halua piilottautua ja piilottaa, kätkeä ja salata. Helpon vaikutelmaa ei Plutokaan koskaan anna totaalisuudessaan. Oletteko te koskaan tunnistaneet elämässänne näkymättömyyden jaksoja, ja löytyykö niihin vastaavuus Neptunuksesta tai Plutosta esimerkiksi transiittina?

 

Kolmesataakolmekymmentäkuusi edellistä tuntia

7.6.2014

uranus_maisemaAvaan teille hiukan parin viimeisen viikon tekemisiäni, ja koetan kyllä nivoa asiat astrologisiin puitteisiin, jotta lukukokemus ei olisi ihan sietämätön. Taivaalla on kulkenut varjoalueellaan OOB-tilan innostama Merkurius (nyt kallistuskulmassa ollaan jo ihan rajoissa, mutta tuon pariviikkoisen aikana kurkittiin kielletyllä alueella). Astrologiseen seuraan liittyvät tehtävät tupsahtivat eteeni päällekkäisinä vyöryinä, ja ovat lykänneet kaikkea muuta ainakin tuon pariviikkoisen verran eteenpäin. Yksityiselämän puolella oli tietysti koulujen päättäjäiset, valmistujaisjuhlat ja lasten kesäloman alku, joten normiselämästä ei pystynytkään varastamaan kaikkia ylimääräisiä tunteja. En missään nimessä yritä nyt marttyyrinkruunua otsalleni sovittaa, sillä ihan itse olen nokkani näihin seuratoimiin vuosia sitten tunkenut. Minullahan on kartallani OOB Vesta, ja olen kyllä huomannut sen raivaavan aika ajoin yllättävän paljon reviiriä itselleen.

Merkuriuksen varjoisuus näyttäytyi erityisesti seuran jäsenkirjeen työstössä, sillä oikeastaan mikään ei siinä mennyt kuten olin kuvitellut. Kolmeen kertaan aloitin koko projektin nollapisteestä, että loin kokonaan uuden pohjan tiedotevihkoselle. Sitten päätin olla armollinen itselleni, ja sai mennä painoon mokineen kaikkineen. Onpahan sitten syksyllä helppo tehdä hiukan paremmin. Aina kun hermo petti kunnolla, laadin seuran johtokunnan kokoukselle esityslistaa. Kylläpä siitä tulikin megakokous, eli rivien väleistä voisi päätellä että hermo meni useasti, mutta ei tilanne nyt aivan noin synkkä ole. Taidan olla seuratyössä harvinaisen hidas hämäläinen, koska vasta nyt vuosien jälkeen alan kunnolla vasta nauttia kaikesta suunnittelusta ja valinnoista, mitä seurassa oikein tehdään, mihin purren kokkaa suunnataan.

Kaiken sättäämisen keskellä valmistui varsinainen sättäys. Seuran kotisivut on uusittu ja vaihdettu toimivaksi uudella alustalla ja toisessa nettiosoitteessa. Aikataulun olisin voinut säätää joustavammaksi itselleni, mutta ”jotenkin tuntui” että olisi parasta tehdä tämäkin projekti samaan syssyyn – ennen kuin Merkurius kääntyisi perääntyväksi. Sitten oltaisi saatu odotella pitkälle heinäkuuhun ennen kuin aika olisi ollut astrologisesti suopea, ja silloin minulla ei todellakaan olisi ollut tähän aikaa. Käytännön ratkaisutkin ilmanmuuta painoivat; aikaisempi sivusto lakkaa pian toimimasta. Seuralle itselleen perääntyvä Merkurius ei olisi ollut niin vaikea, onhan sen omallakin syntykartalla retro Merkurius.

Uranus_ringsVasta kun sivut oli heitetty julkiseen bittiavaruuteen, huomasin miten Uranus näyttäytyi osoittelevana tuon hetken kartalla (kartta on ollut esittelyssä seuran FaceBook sivulla ja sitä saa analysoida). Uusien sivujen julkistamisaikaa ei siis säädetty astrologisesti sopivaksi, vaan ne menivät eteenpäin omaan tahtiinsa. Näiden sivujen kartalla Uranus on Keskitaivaalla. Tietotekniikka on luonteeltaan Uraanista.

Seuran kartalla Uranus on jousimiehen alussa, ja transitoiva, varjo-alueen hidas Merkurius oli ravusta siihen nähden tietysti kvinkunssikulmassa. Kaikenlaista toimimatonta sivuilla paljastuikin myöhemmin, vaikka olin kuvitellut niiden jo pyörivän ihan mukavasti. Vastaan tuli muutamia mystisiä kohtia, joissa jo kertaalleen korjatut asiat menivät uudelleen omia aikojaan väärin.

Tämän ajan Uranus oinaan puolivälissä (ja se sivujen kartan MC) on parhaillaan ylittämässä seuran Kuuta. Näitä ylityksiä tulee luonnollisesti useita, koska on kyse pitkästä ajanjaksosta, mutta tämä näytti kovin osoittelevalta ollessaan samassa asteessa. Tämän jälkeen oli jo ihan pakko tehdä seuran tämänvuotinen Auringonpaluun kartta, ja tutkia sieltä Uranuksen teemoja. Koska seuran Aurinko on vaa’assa, oli selvää että pitkäaikainen Uranuksen ja Pluton neliö osuisi siihen jotenkin – oli kuitenkin yllätys (itseasiassa aika noloa seuran puheenjohtajalle) että Uranuksen vastakkaisuus Auringolle on tuon paluukartan kaikkein tarkin pääaspekti. Aurinko on kolmannessa huoneessa! Kyllä ne asiat siis näkyvät kartoilta, kun niitä vaan osaisi katsoa ja niihin ”uskoisi”.

KP_seuraUteliaisuuttani pyöräytin esille vielä kaikkein hektisimmän ajan Kuunpaluun kartan. Näytti jopa huvittavalta, kun kartan kolmannessa huoneessa (tiedonvälitys, tietotekniikka) oli tuo samassa asteessa oleva Kuun ja Uranuksen yhtymä. Koska kyseessä on itseasiassa Uranuksen pitkäaikaisen ylityksen transiitti, on se jossakin määrin olemassa ihan kaikilla vuoden ajan Kuunpaluiden kartoilla. Mutta ei ainoallakaan toisella paluukartalla näin tarkasti samassa asteessa sekä kolmannessa huoneessa!

uranusglTäällä Taikablogissa on joissakin vanhoissa päivityksissä linkkejä noille aikaisemmin käytössä olleille seuran sivuille, esimerkiksi seuran julkaisujen tiimoilta. Näitä en ole vielä kaivanut esille ja päivittänyt – en ole kertakaikkiaan jaksanut ja viitsinyt, sillä olen halunnut napata pitkästä aikaa hiukan enemmän aikaa bloggaamiseen. Enköhän näitä korjaile, jos keksin miten löytäisin ne satojen juttujen seasta kaikkein helpoimmin. Siihen asti pyydän kärsivällisyyttänne ja käyttämään tätä linkkiä etsiessänne tietoa Tampereen Astrologisesta seurasta.

PS. Paljon ylimmäräistä hupia on tuottanut uusien sähköpostien ja kotisivujen sisäänkirjautumisien tunnuksien muistelu. Menevät mokomat keskenään sekaisin..

 

Mukavia muutoksia

29.5.2014

me_veTänään Helatorstain pyhäpäivänä taivaalla tapahtuu mukavia muutoksia merkinvaihdoksien myötä. Jo aamuyöllä hetki Auringonnousun jälkeen Venus pääsi omaan härän merkkiinsä. Oi että tämä tuntuu helpottavalta ja suloiselta, ei pelkästään siksi että siirtymä vastamerkistä oinaasta omalle alueelle härkään on upea juttu, myös sen vuoksi että Venuksen kontakti Kuun alasolmulle voidaan katsoa päättyneeksi. Nämä tekijät on voineet viime aikoina rassata Venuksen alaisuuteen liittyvissä asioissa, ja olihan siinä vielä lisätä tuo aina merkin lopussa kohdattava viimeinen ylitys, viimeisen asteen ”kurimus”.

venus_härkäVenus härässä rauhoittaa ja tyynnyttää mieltä, antaa meille luvan nauttia ja kokea mielihyvää. Raha-asioiden suhteen tämä tuntuu erittäin hyvältä, ja ihmissuhteissa voisi olla odotettavissa seesteisempi, rakastavampi ja jopa uskollisempi vaihe. Vaikka en mielläkään Venusta härässä mitenkään räiskyväksi, voisi tämä luoda mukavat puitteet esimerkiksi tulevan viikonlopun juhlille. Juhannuksen aikaan on sitten jo kaikenlaista muuta taivaan energioissa enemmän esillä, mutta saattaa Venus vielä härän viimeisiltä asteilta tuoda oman sulonsa keskikesän viettoon.

mercurycancerMyös Merkurius on muuttamassa merkkiään samana päivänä, nyt torstaina 29. toukokuuta rapuun, ja tämä tapahtuu joitakin minuutteja puolenpäivän jälkeen. Merkuriuksen kohdalla ei kannata jäädä suremaan omasta kaksosen merkistä muuttoa rapuun, sillä eipä aikaakaan kun viestinviejä peruuttaa takaisin omaan ilmavaan maailmaansa. Merkurius on edelleen korkealla OOB tilassa vielä viikon verran, ja tottakai kulkee nyt jo perääntymisalueen varjossa, eli planeettaan liittyy joitakin poikkeustekijöitä, jotka saattavat näkyä sen toteutumisessa tulevina päivinä. On mukavaa, että Merkurius ei jää merkinvaihdossaan kuitenkaan ihan täysin heitteille, vaan Kuu auttaa viestien välittämisessä kaksosista: Merkuriuksella ja Kuulla on siis välillään vastavierailu, jolloin vierekkäisten merkkien hankaus ei taida näkyä nyt ollenkaan.

Vaikka rapu ei ole astroteknisesti hyvä merkki Merkuriukselle, on planeetta osoittanut toimivansa oikein hauskasti näin iloisessa ja luovassa merkissä. Astrologiassa oman merkin vierekkäiset (ja kvinkunssimerkit) katsotaan sellaisiksi, joiden kanssa yhteinen sävel löytyy hankalimmin. Mielestäni tämä sääntö ei ihan päde sataprossaa Merkuriukseen, koska planeetalla on ihan poikkeuksellinen neutraali luonne. Se sopeutuu ja selviytyy ihan missä vaan. Ravun runsaus ja kukkeus, OOB tilan korostamana, voi kuitenkin olla vaikeasti hallittavaa, joten ollaan huolellisia rahojen, viestien ja liikkumisen suhteen.

venus_mercuryMerkurius ja Venus ovat jo jonkin aikaa kulkeneet keskenään tasatahtiin mukavassa kulmassa, ja tämä miellyttävä ote pysyy vielä tulevan viikonlopun ajan ilonamme. Tämä samaan tahtiin kulkeminen ei ole aivan tavattoman harvinaista, mutta sellaista voi sattua ainoastaan silloin kun Merkurius on valmistautumassa pysähdykseen. Merkurius on tavanomaisessa vauhdissaan paljon nopeampi verrattuna Venukseen, mutta nyt Merkuriuksen hitauden vuoksi niiden rytmi on osunut hienosti yksiin. Toivottavasti tästä on ollut teille iloa ja apua? Itse olen ainakin huomannut viilanneeni sanoja ja kuvia poikkeuksellisen paljon ja huolellisesti (en tosin tänne blogiin, mistä olen pahoillani).

Heittäydytään ottamaan iloiten mukavat uudet energiat vastaan!

Hetkessä tuhat uutta asiaa

28.5.2014

gemini_nmUusi Kuu syntyy tänään 28. toukokuuta illalla hiukan ennen Auringonlaskua 20 minuuttia vaille iltakymmeneltä 7°21’ kaksosia. Vielä tämän päivän ajan laahustetaan vanhan Kuun ajassa, mutta huomisesta alkaen uudenkuun dynaaminen luonne puskee päälle. Monet ovat saattaneet tunnistaa ajassa kiireen ja uteliaisuuden aineksia jo viimeviikkoisesta Auringon siirtymästä kaksosiin, ja nyt kun Kuu pyörähtää uudelle kierrokselleen samasta merkistä, voimme uskoa kaksosten yleisten teemojen vain vahvistuvan.

Kaksosten Uusi Kuu on tunnelmaltaan vapaa, sillä se ei kanna vanhoja ristejä mukanaan. Toivoa siis sopii, että kevättä hallinnut Iso risti alkaisi hellittää meistä. Uudenkuun luonne on eteenpäin katsova, ja vaikka kaksonenkin on nopea ja virkeä merkki, sen temmellyskenttää taitaa kuitenkin olla enemmän tämä hetki. En pitäisi tällaista uudenkuun aikaa erityisen harkitsevana, ennemmin impulsiivisena. Uteliaisuus ajaa tutkimaan ja ottamaan selvää, eikä prosessi taida olla johdonmukainen vaan hektinen, ryöpsähtelevä ja moneen suuntaan ulottuva. Tässä on mahdollisuutensa, kunhan emme sorru omaan näppäryyteemme.

gemini_infoKaksosten Kuu on viestinnässään avoin, ja taitaa välttää kaikenlaisten leimojen lyömistä. Tämä on tietyllä tavalla amoraalista, jos vertaa kaksosen vastamerkkiin jousimieheen, missä on oltava idea, aate ja leimallinen näkemys siinä, mitä asiaa ajetaan. Kaksos-Kuu ei mielestäni ole sallivuudessaan samalla tavoin hyväuskoisen, rakastavan hyväksyvä kuin neliömerkkinsä kalat. Ei tässä ole minun mielestäni kyse ihan minkä tahansa agendan ajamisesta hälläväliä -tyyliin. Eikä tämä Kuu omaa samanlaista luokittelevaa analysoinnin halua kuin toinen neliömerkki neitsyt. Millainen siis on kaksosen viestintä, mihin se perustuu? Määrään, iloon vai tiedon itsensä arvostamiseen?

Uuden Kuun syntymisen hetkellä taivaalla on pari tekijää, jotka tuovat aikaan työn tuntua ja haastetta. Kaksosissa Aurinkoa ja Kuuta hallitseva Merkurius sattuu olla parhaillaan oman merkkinsä viimeisellä kriittisellä asteella. Lisäksi voidaan pitää merkille, että Merkurius liikkuu jo perääntymisensä varjoalueella, ja siksi ajassa leijuu älyllisiä, loogisia, viestintään ja liikkumiseen liittyviä epäilyksiä. Uuden Kuun alla tehtävissä aloituksissa sietää olla tarkka ja harkitseva. Ainakin minun ajatuksissani aika näyttää kuitenkin ennemmin rakentuvan nopeasti soljuvaksi, hektiseksi ja hosuvaksi, koska Merkurius on edelleen OOB tilassa, ja minun mielestäni virheiden mahdollisuus kasvaa.

Toinen erityistä huomiota vaativa tekijä on samalla tavalla kohta merkinvaihdoksessa oleva Venus, oinaan viimeisellä kriittisellä asteella. Venus ei taida malttaa odottaa hetkeä, että pääsisi karistamaan vastamerkkinsä haasteet, ja pääsisi heittäytymään härän merkin turvaan ja nautintoon. Hätäisten arviointien mahdollisuus näyttää aina vaan lisääntyvän.

Kun Aurinko ja Kuu illalla kohtaavat kaksosissa, ne molemmat tavoittelevat sujuvaa kulmaa Marsille. Myös tässä on lujaa menemisen tuntua, kun Mars on hetki sitten päässyt oikaisemaan liikkeensä itselleen ominaiseen etenemiseen. Marsin kulku on kuitenkin vielä melko tahmeata, vauhti ei varmaan kiihdy siten kuin Mars tahtoisi, ja tämä seikka saattaa lisätä yleistä hosumisen tyyliä.

twins_ragtimeSaabinen symboli Uudelle Kuulle on Lakko tuotannossa. Kas vaan, kyllähän protestoimisen takana aate pitäisi olla? Uuden Kuun tuleva aika taitaa pitää sisällään erinäisiä neuvotteluja, joissa penätään oikeuksia ja pidetään kiinni saavutetuista eduista. Selkärankaa tulisi löytyä riittävästi, ettei tarvitse tehdä huonoa kompromissia.

Vikkelää kaksosaikaa kaikille!


%d bloggers like this: