Posts Tagged ‘oppositio’

Toisinpäin aikaa

13.10.2017

Millaiselta Jupiter uudessa merkissään, skorpionissa, on tuntunut? Jo pitkään viime vuosina (Uranuksen ja Pluton neliön tuloksena) maailmanmeno on kärjistynyt vastakkaisuuksiin. On valittava puolensa, ja se sysää heti jotakin vastaan. Jupiter laajentaa ja suurentaa, ja mitä ilmeisimmin vie tätä kehitystä aina vaan pidemmälle skorpionin ehdottomuudessa. Skorpioni on mustavalkoisuutta (sain tästä muistutuksen tai vinkin, josta kiitos) ja jos annamme Jupiterin isotella hallitsemattomasti, voi merkin armottomat ja julmat puolet ilmetä ikävillä tavoilla. Voidaan tottakai saivarrella missä menee pirujenmaalailun ja tiedostamiseen herättelyn raja. Jupiter skorpionissa on ehdottoman lojaali, mutta ennemmin kiihkeistä tunnesyistä kuin faktoista. Ja tosiasioiden esittäminenkin nykyään on kaltevalla pohjalla – onpa mielenkiintoista kun tulemme aikaan, jolloin Jupiter tulee kulmaan kalojen Neptunuksen kanssa (tämä vasta joulukuussa mutta mietityttää jo).

Jupiterin aikaisempi vastakkaisuuskumppani Uranus on lähipäivinä tähtiroolissa. Aurinko ja Merkurius kulkevat kohti vaa’an merkin loppua, ja siksi taas pallotellaan heräämisillä, uusiksi ajattelulla ja yllätyksillä. Merkurius aktivoi toisinajattelua kaiken viikonloppua vastakkaisuuden tarkentuessa sunnuntaina aamupäivällä. Tarkkaillaan väärinymmäryksen teemoja, pikaisia päätelmiä ja hätävalheita (jos vaa’an Merkurius ei sanasotaan lähde), mutta voi tämä vastakkainolo olla jotakin niin mukavaa kuin tuttujen asioiden miettimistä toisenlaisesta näkökulmasta. Tällaista astrologia juuri on, ja varsin monella kiinnostuneella on nämä planeetat kulmissa keskenään.

Perjantaina saadaan vielä tuntumaa siihen, mitä Venuksen ylitys neitsyessä merkitsi, kun ystävyyden ja mielihyvän tekijä on kriittisimmillään merkin viimeisellä asteella. Oma tuntumani on, että kimppakyyti Marsin kanssa toi ”muuta ajateltavaa” eikä Venus ajautunut itsesääliin ja tuskailuun. Näiden viimeisten koitosten selvittyä Venus pääsee omaan valtakuntaansa vaakaan lauantaina noin yhdeltä päivällä. Hyvä näin!

Aina vaan Neptunuksen kulku kaloissa on niin omituista ja eritahtista kaikkiin muihin taivaan palloihin verrattuna, ettei se pääse vieläkään kontaktiin ja energianvaihtoon. Neptunuksen tuntuma muutoinkin ajassa useimmiten taitaa olla ’ihan pihalla’. Ollaan hereillä alitajunnan suhteen, olisiko Neptunus siellä salakavalan vahva. Eli Neptunus on edelleen aspektiton.

Viikonlopun Kuu on Auringon heijastus, leijonakuu, eli juhlava, säkenöivä ja karismaattinen. Kuun henki voi olla rakastavaa ja jaloa hallintaa, ja kääntöpuolella laiskottelua, hommien teettämistä toisilla ja kunnian keräämistä tuloksista, sekä maukuvaa huomionkipeyttä. Kovin vaatimaton leijonan Kuu ei ole.  Sunnuntaina voisi silti rauhoittaa tahtia, kun Kuu jää kurssittomaksi aamusta ja siirtyy neitsyeen iltapäivällä noin kahdelta. Luulisi, että ahkera ja tunnollinen neitsyen Kuu antaa puhtia työviikon aloitukseen maanantaina, mutta tarkkailkaa miten on – Kuu siirtyy vanhankuun vaiheeseen maanantaihin tullessa, ja siksi alkuviikosta saattaa olla energiat vähissä.

Ensi viikolla myöhään torstaina illalla saadaan tavallista hurjempi Uusi Kuu. Kierto joka alkaa, ei ole ollenkaan tyypillinen vaakamaisen harmoninen. Aurinko on tuolloin täsmälleen vastapäätä Uranusta. Mutta mehän tiedostamme tämän jo useita päiviä aikaisemmin Merkuriuksen vuoksi! Rrrakastavaa viikonloppua ja mielenkiintoista tulevaa viikkoa!

Mainokset

Viikonloppu on lauantaiyönä

29.9.2017

Astrologisessa ajanlaadussa olemme edelleen tiukasti Pluton pysähdyksen ajassa. Myöhään torstaina illalla oli pikkumustan planeetan käännöksen keskikohta, ja nyt odotellaan liikettä eteenpäin. Kuu valaisi perjantaina aamutuimaan Pluton stopin tunnelmaa kauriissa ja toi sen pakottavuutta arkeen. Ehkä olemme kiihkeimmän transformaation ytimessä.

Kuu jatkaa kauriin lopussakin ajan keskeisimpien teemojen korostamista. Jupiterin ja Uranuksen vastakkaisuus on yhä erittäin tärkeä voima tässä ajassa; vielä tämän viikonlopun älylliset ja idealistiset nuoret kapinalliset ovat asteen etäisyyden sisällä toisistaan. Planeettojen vapautumisen riemu ja eteenpäin kurottamisen tahto purkautuvat Kuun kautta vahvimmin lauantain puolella yötä kahden ja kolmen välillä. Maltetaanko ollenkaan nukkua? Kolmen jälkeen Kuu tulee kurssittoman kulun asteisiin, kunnes siirtyy vesimieheen lauantaina aamulla vähän ennen kahdeksaa. Voimme virittää elämän tutkimuslaboratoriot taas esille, tarkastella ja miettiä maailman menoa, etsiä hengenheimolaisia ja verkostoitua. Saatetaan myös mennä vastavirtaan, tehdä erilailla ja yksilöllisesti.

Muutakin mielenkiintoista tapahtuu ja alleviivaavasti miltei samaan aikaan kuin Kuu muistuttaa isosta vastakkaisuudesta. Venus neitsyessä tulee vastapäätä Neptunusta kolmen aikoihin lauantaina aamuyöllä, eli vain muutamaa minuuttia aikaisemmin kuin Kuun neliö Jupiterille tarkentuu. Passivistit pallottelevat herkkiä teemojaan. Ihmissuhteissa on mahdollisuus kauniiseen, ylimaalliseen rakkauteen, mutta ehkä muistamme tiedostaa pettymyksen vaarat. Venuksen oppositio Neptunukselle korostaa taiteellisia elämyksiä, kenties henkisen ja mystiikan mieltymystä. Tässä ajassa on kuitenkin vahvempia energioita olemassa kuin tämä, ja se pitää tiedostaa ja etsiä jos haluaa tätä toteuttaa. Venus ja Neptunus eivät tungettele, mutta hiljaisina kavereina ovat oikein suloisia ja miellyttäviä.

Ja edelleen samoihin aikoihin, lauantaina aamuyöllä, Merkurius on päättämässä oman merkkinsä kulkua ja siirtyy vaakaan. Kauniit ajatukset tosiaan kukoistavat kun Venuksella ja Merkuriuksella on keskenään merkkitason lukutaito toisiinsa nähden, vastavierailu. Ehkä Merkurius vaa’assa auttaa meitä todella liikkumaan kohti toista, ei vain ajatuksen tasolla, ja korostaa mahdollisuutta ymmärtää toisten kantoja. Pistetäänkö popot vaihtoon ja kokeillaan miltä elo tuntuu jonkun toisen saappaissa?

Meneekö tunteisiin?

26.5.2017

Jännää riittää taivaalta! Venuksen ja Pluton välinen kynnyskulma taittuu vähitellen terästään, mutta kenties samoja teemoja hiertää perjantaina Kuun hankauskulma Plutolle. Veikkaisin haasteen tuntua eniten ihmissuhteissa, mutta voisi ilmetä esimerkiksi rahaan liittyvissä kysymyksissä myös.

Viikonlopun aikaan tuntuvinta puskua antaa jo Marsin vastakkaisuus Saturnukselle (Mars oobina ja Saturnus retrona), missä Marsin uhitteleva tekemisen tyyli haastaa Saturnuksen verkkaisuutta, tiukkuutta ja vastuukysymyksiä. Pallottelukulma voi lyödä vastustamaan auktoriteetteja tai etsimään olemisen tempoa. Kaksosissa liikkuva Kuu kiihdyttää vastakkaisuuden tuntua aikaisin lauantaina aamulla (kun Kuu ylittää Marsin), vaikka se tarkentuu vasta maanantaina aamulla. Mars näyttäisi olevan niskanpäällä, mutta silloin Saturnuksen rakentava ja vakauttava anti voi myös jäädä käyttämättä.

Onko teissä lukijoissa heitä, joiden omalla kartalla on sama Marsin ja Saturnuksen oppositio? Jäin miettimään tämän kulman hankaluutta pitkään, kuinka vaikeaa näitä perin erilaisia tekijöitä on ilmentää vastakkaisuuden kautta. Itselläni on tiukka yhtymä, mutta tässä idea on nimenomaan sulautua yhteiseksi energiaksi; oppositiossa pyritään vastavuoroisuuteen, mutta onko se vain vuorottaisuutta? Antaako vastakkaisuus kaksi vaihtoehtoista mallia valittavaksi, joko hitaasti tai nopeasti, ei mitään siltä väliltä?

Toiseen taivaalliseen energiakuvioon on syypää Merkurius, joka härässä edetessään muodostaa pitkäaikaisesta Jupiterin ja Neptunuksen hankauskulmasta hetkellisen Yodin. Tämä on intensiivisimmillään lauantai-illasta sunnuntain aamupäivään. Kohtalokkaan asetelman kärkenä on Jupiter, joka jo hitaasti lähestyy pysähdyksensä kohtaa vaa’assa. Mielipiteet, haaveet ja idealismi tunkevat esille, ja mahdollisesti optimistisessa sävyssä. Ollaan tarkkoina antaako vain katinkultaa, vai avautuisiko todella ymmärrystä sellaisesta, mitä on arkijärjellä vaikea käsittää.

Venus oinaassa alkaa lähestyä Uranuksen sijaintia. Ehkä ylitys ei muutoin olisi vielä ajankohtainen, koska tiivistyy vasta ensi viikon loppupuolella, mutta kaksikko asettuu sujuviin kulmiin tuohon Marsin ja Saturnuksen vastakkaisuuteen nähden. Nurinpäin pyörivät kaverukset saattavat tarjota äänekästä, voimakasta ja räjähtävää purkautumisväylää Marsin ja Saturnuksen muutoin yhdessä hankalasti ilmentyvälle energialle. Onko tämä sitten ollenkaan hyvä, että esimerkiksi ihmissuhteissa nämä voimat saisivat jalansijaa? Ei voi välttyä ajatukselta, että onpa Venuksella haastava aika tässä vastamerkkinsä loppuasteiden ylityksessä. Onneksi voimme tiedostaa ja olla hereillä omien valintojemme suhteen.

Tuore Kuu kaksosissa värjää viikonlopun tunnelmaa nopeatempoiseksi mutta iloiseksi. Ilmeikästä ja vaihtelevaa aikaa todellakin. Lauantaina aamulla Kuu saa viimeisen kulmansa Uranuksen kanssa, ja sen paukahduksen jälkeen jää huokaisemaan muutamaksi tunniksi, kun sitten iltapäivällä noin puoli kolmelta pääsee omaan ravun merkkiinsä. Olisiko tästä eteenpäin sopivaa aikaa viettää perheen parissa, huolehtia ”selviytymisestä” vaikka lepoa, ravintoa ja läheisyyttä tankkaamalla. Kun taivaalla muutoin on monenlaista jännitettä pinnan alla, saattaa ravun Kuu herkistää vetämään näitä ihon alle. Tunteissa myllertävää viikonloppua!

Valoa näkymättömään

3.7.2014

aurinko_plutoHuomenna perjantaina, 4th of July, on aamupäivällä kolmea minuuttia yli yhdeltätoista tarkimmillaan Auringon vastakkaisuus Plutolle. Astrologiassa katsotaan yleisenä ”totuutena”, että kulma on voimakkaimmillaan silloin kun se kerääntyy, eli tänään ja ensi yönä, kun Aurinko on vasta tavoittamassa tarkkaa oppositiota. Vastakkain tullaan ravusta kauriiseen 12°17’27’. Ei tämä aivan harvinainen ilmiö ole, Aurinko saa aikaan tämän vastakkaisuuden joka vuosi, ja muissakin näiden planeettojen yhteisissä kulmissa näille ominaiset energiat kärjistyvät. (Ja eiväthän nämä kumpikaan edes ole planeettoja, vai mitä?)

Tässä vastakkaisuudessa asettuvat vastakkain intensiiviset ja voimakkaat energiat. Vaikka Pluto yleensä keskittyy piilottamaan, Auringon vastakkaisuus nimenomaan on kulma, jolloin asioita voi paljastua. Mitä nyt nousee meillä ja maailmalla päivänvaloon, jää nähtäväksi.

Yksilön tasolla jotakin voi kärjistyä pakottavalla tavalla, eikä tämä välttämättä tunnu mukavalta, vaikka lopputulos voi olla katharttisen puhdistava. Tämä vaikutus lienee voimakkainta jos omalla kartalla on tekijöitä ravun ja kauriin polaariakselilla 12 asteen tienoilla. Tässähän on kyseessä pitkän Plutotransiitin hetkellinen kirkastuma, minkä Aurinko tuo mukanaan.

Koska tykkään katsoa ilmiöitä mieluummin positiivisesta näkökulmasta, tämä vastakkaisuus saattaa ilmetä voimakkaana psyykkisyytenä tai erinomaisena luovuuden huipentumana. Silti Pluton kanssa usein ollaan veitsen terällä, jolloin kyseessä voi olla hyvinkin raadollisen tuhoisan energian vapautuminen; kuten aina planeettojen osoittamien voimien vastaavuuksien kanssa, mitään ei ole pakko negatiivisesti toteuttaa. Tosin nyt pakko joudutaan kohtaamaan paljon todennäköisemmin, sillä se on Pluton toiminnan tapa. Tämä opposition ajankohta on puhtaimmillaan upporikasta ja rutiköyhää, sillä Pluto ei anna tilaisuutta harmaammille sävyille.

sun_vKun Aurinko kirkkaimmillaan symboloi tietoista puolta, asettuu tämä vastavuoroisuuteen alitajuisten ja pinnanalaisten tekijöiden kanssa. Aurinko osoittaa keskeisimpiä energioita ja teemoja ajassa, jolloin esimerkiksi ravun merkkiin liitetyt ominaisuudet asetetaan alttiiksi Pluton muutosvoimalle. Tämä voi tuoda eteen jotakin ainutkertaista elämänvoimaa, jos sen saa toteutumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mikään ei vedä vertoja Pluton intensiivisyydelle.

Muodostelmassa on myös Uranus mukana, sillä se on pitkän aikavälin neliössä Pluton kanssa, ja Auringon eteneminen tuo tähtivalon hiukan myöhemmin neliöön, eli kyseessä on T-risti. Jos omalla kartalla on nyt tekijöitä vaa’an 12 – 16 asteissa, muodostuu taivaan asetelmasta väliaikainen Iso risti pakottavia, mutta toimeliaita energioitaan tarjoten. Ketkä teistä saavat tämän?

 

Kohtaamisia, törmäyksiä ja pallotteluita

10.5.2014

aurinkosaturnusTänä viikonloppuna on kaksi samantyylistä voimaa ylitse muiden, eli tuolla sfääreissä Aurinko ohittaa vuosittaisen vastakkaisuutensa Saturnukselle, ja Venus ja Mars kalistelevat sapeleitaan, toinen toistaan halliten niin ikään oppositiossa. Tämä kulma, kahden tekijän asettuminen eläinradan vastakkaisiin kohtiin on vaakamainen kulma, se ilmentää kohtaamista, vastavuoroisuutta, energian vaihtoa, ylipäätään kontaktia. Oppositiossa on samaa henkeä kuin täydenkuun hetkessä. Se voi olla kielisuudelma, mutta voi olla rähinääkin.

Auringon vastakkaisuus Saturnukselle on tarkimmillaan tänään lauantaina 10. toukokuuta illalla puoli kymmeneltä (21:28). Samanlainen vastakkaisuus oli jo viime vuonna, vähän aikaisemmin huhtikuun lopussa ja vähän ennemmin härkä-skorpioni polaarimerkkipareissa, samoin Saturnuksen perääntyessä. Nyt vastakkain ollaan 20°01’ asteissa, viime vuonna 8°12’. Onko nyt lukijoissa Aurinkonsa härän kahdeksannessa asteessa omaavia? Kun te saitte viime vuonna tämän kuvion Auringonpaluun kartalle, olisi hyvä hetki ”neuvoa” heitä, jotka nyt saavat tämän saman riemukkaan haasteen osakseen.

Auringon ja Saturnuksen oppositiossa tuntunee ulkopuoliset paineet täyttää vaatimukset, mutta kyllä näitä paineita pystyy kasaamaan tällaisen kuvion alla ihan itsekin. Se että täytyy venyä johonkin mittaan, ei aina ole ollenkaan huono asia. Monet pystyvät härkäihmiset nauttivat siitä, kun saavat vaativan tehtävän hoidettavakseen. Saturnus auttaa konkreettisesti rajaamaan ja tiivistämään kaikkein olennaisimpaan, eikä tällainen ajan ilmiö kuvasta haihatteluja vaan realistista otetta. Eivätkä Aurinko-härät ole tuuliviirejä, he jos ketkä ymmärtävät mitä työtä aika osoittaa tehtäväksi. Joskus se voi olla urakan päättämistä, jonkun asian loppuunsaattamista, toisinaan jopa oman ydinenergian takaisin raiteilleen saattamista. Härän ja skorpionin merkkipari käsittelee omaamista ja omistamista, ehkäpä järkeistyksen tarve tulee yleisenä ilmiönä tällä tasolla meille kaikille. Jos vastapäinen Saturnus on tavallaan painostava, se lupaa myös tukea, järkeä ja vakautta, ja kuten aina Saturnuksen kanssa: mitä paremmin oman karttansa Saturnuksen on ymmärtänyt ja toteuttanut, sitä sujuvammin toteutuvat nämä aikaan liittyvät energiat.

venus_marsVenuksen ja Marsin välinen energia on toisella tavoin mielenkiintoinen. Venus kulkee oinaassa, Mars perääntyy vaa’assa, toinen toistensa merkeissä ja kumpikin ulkona omalta mukavuusalueeltaan. Olen usein miettinyt tällaisissa tapauksissa, pelastavatko planeetat vastavuoroisuudessa toisensa ja antavat todellista apua, vai upotaanko tässä yhdessä toinen toisensa kaivamaan kuoppaan. Tottakai tekee mieli kallistua enemmän tuon auttamisteorian puolelle!

Venuksen ja Marsin oppositio tarkentuu huomenna sunnuntaina noin puoli yhdeltä (12:26:40) oinaan ja vaa’an 9°30’52 kohdassa. Vastakkaisuus on melko tarkka myös avaruudellisen tason kautta, sillä ne ovat kontaparalleelissa keskenään; tämä piirre vahvistaa opposition luonnetta. (Jos verrataan Auringon ja Saturnuksen oppositioon, näiden deklinaatioasteessa on reilun parin asteen ero, joten näiden vastakkaisuus ei ole aivan yhtä tiukka). Venus ja Mars ovat planeetoissa toistensa vastaparit muutoinkin, nyt vaan merkkiasetelma on heittänyt häränpyllyä.

Ihmissuhteissa luulisi tällaisen opposition näkyvän, ja se voi olla kaikentasoista kontaktin ottoa. Kun me astroihmiset nyt tiedämme tämänlaatuisen seikan olevan ilmassa, osaamme varmasti ohjailla omia reaktioitamme välttämään avointa riitaa, kohti toisen tasapuolista ja hienotunteista kohtaamista? Oletan että pääsemme ainakin testaamaan miten energiat vyöryvät, sillä vastakkaisuus altistaa ja ajaa meidät kanssakäymiseen.

Kun tämä Venuksen ja Marsin kulma tarkentuu johtavissa merkeissä, voidaan olettaa aikaisemman Ison ristin teemojen olevan edelleen mukana (Venus lähestyy Uranuksen ylitystä, ja myös Kuu aktivoi vastakkaisuutta Marsin kohtaamisella). Mukana voi siksi olla isompia voimia ja asioita kuin me ehkä ymmärrämmekään yksittäisissä kohtaamisissa, tai kenties myös omiin arvoihin liittyvissä aloitteissa.

Kumpi vastakkaisuus omalla kohdallanne on keskeisempi?

 

Eettiset asiat esillä

19.10.2013

jupiter_plutoMe elämme Jupiterin ja Pluton aikakautta, vaikkei ihan tältä karttoja silmäillessä heti näyttäisikään. Näiden planeettojen välisten vastakkaisuuksien teemat ovat esillä siitä huolimatta, että niiden oppositio on tällä hetkellä reilun kymmenen asteen päässä. Kun hitaasti liikkuvat planeetat käyvät kulmissa toisiinsa, on tämä ennemmin ajanjakso kuin esimerkiksi kolme tarkkaa kulmaa. Sykli alkoi elokuun alkupuolella kun Jupiter oli ennättänyt ravun yhdeksänteen asteeseen, mutta saattaa olla, että tähän sykliin liittyvät asiat alkoivat rakentua jo Jupiterin mentyä rapuun aikaisemmin kesällä. Seuraava tarkka vastakkaisuus tulee Jupiterin lähdettyä perääntymään tammikuun lopussa 12 asteessa ravusta kauriiseen, ja viimeisen opposition saamme Jupiterin oikaistua liikkeensä huhtikuussa 13 asteessa, ja tämä onkin voimakas oppositio joka on Iso risti Marsin ollessa samaan aikaan vastapäätä Uranusta.

Aikaisemmin uumoilin Jupiterin ja Pluton vastakkaisuuksien liittyvän jollakin tavoin rikkauksiin, ja näin on tapahtunutkin, mutta voimakkaasti moraalin ja etiikan sävyttämin tapahtumin. Jupiter yhdistetään politiikkaan ja Pluto valtaan, ja tällä alueella on tosiaan tapahtunut. Meillä on ollut Hautala-gate, jonka tiimoilta on käyty keskustelua päättäjien moraalista, mutta myös omien eettisten ihanteiden täyttämisestä. Ytimessä on ollut jotakin hyvin suurta, kuten Jupiterille kuuluukin, eli jäänmurtajia, ja kyseessä on olleet isot rahat, joita saataisiin välillisesti arktisen alueen rikkauksien hyödyntämisestä. On ajalle ominaista, että keskusteluun nivoutuu laajempia eettisiä kysymyksiä, eli kyseenalaistusta pitäisikö arktiseen alueeseen lainkaan koskea, ja mitä sellainen merkitsisi koko ihmiskunnalle.

Toinen mielestäni ajan hengelle ominainen moraalinen kysymys on ollut maassamme esillä johtajien ylisuurista palkoista ja bonuksista. Tuntuu järjenvastaiselta, että jonkun eläkeyhtiön johtajan palkka voi olla mielettömän suuri; onko kenenkään ihmisen työpanos todella tämän arvoinen. Vaikka maan korkein johto koettaa näyttää esimerkkiä tekojen tasolla, suurista palkkioista on vaiettu, mutta toivottavasti tähänkin ahneuteen tulee katto.

Mielenkiintoinen ilmiö ajassa on myös hiljattain tehty iso peliyhtiön kauppa, jossa myyjät auliisti esittelivät moraalisia arvojaan. Nämä kaverit eivät halunneet kiertää veroja, eikä myynnistä saatu hinta ole jäämässä omaan ylellisyyteen vaan sillä aiotaan rahoittaa uutta yritystoimintaa.

Onko suomalainen yrityskulttuuri kokemassa etiikan ja moraalin tarkistuksen ruoppausta, kun Jupiter kulmillaan tulee osaksi Uranuksen ja Pluton massiivista uudistusta? Rahaan liittyvä valta ja sen käyttämisen etiikka voivat olla muillakin elämänalueilla esillä. Nyt kun Jupiter pian pysähtyessään korostuu, samoin kuin Pluto neliökulman tarkistuessa taas Uranuksen kanssa, moraalia voidaan mitata voimakkaasti monissa yhteyksissä. Todellinen uudistus vaatii kuitenkin tekoja, sillä pelkkä rötöstelyn paheksuminen ei riitä.

Jupiter vastaan Saturnus

24.3.2011

Silloin kun muinaisina aikoina astrologiaa alettiin tutkia ja sen määritelmiä luoda, olivat Jupiter ja Saturnus kauimmaisimpina tunnettuina planeettoina tärkeät vastakohtaisuudet. Näiltä ajoilta on peräisin Jupiteriin liitetyt määreet laajentua ja kasvaa, ja Saturnuksen rajoittava ja tiivistävä vaikutus. Jupiterin ja Saturnuksen keskinäinen sykli oli tuolloin pisin tunnettu planeettojen kiertojen osoittama aika. Se ymmärrettiin aikaa kuvaavaksi ja määrittäväksi sykliksi, ja Jupiter ja Saturnus ajan mittareiksi. Yhtymää pidettiin historiallisten aikakausien alkuina, sivilisaatioiden syntyinä sekä etenkin myöhemmällä ajalla ekonomissosiaalisina nousukausina. Jupiterin ja Saturnuksen yhtymä oli antiikin aikoihin suuri tapahtuma, ja se mielletään yhä kuninkaalliseksi aspektiksi noilta päiviltä lähtöisin olevan kunnioituksen vuoksi.

Tässä ajassa me olemme tuollaisen Jupiter ja Saturnuksen välisen syklin keskikohdassa, kun planeetat ovat vastakkain. Nämä kulminaatiot ovat pitkäkestoisia huipennuksia, ja vastakkaisuuksien aika alkoi viime keväänä toukokuun lopussa neitsyt-kalat-akselilla ja sen toinen vastakkaisuus tapahtui viime kesänä elokuun puolivälissä oinas-vaaka-akselilla.

Jupiter ja Saturnus kohtaavat taivaalla noin 20 vuoden välein. Viimeksi kohtaaminen, yhtymä, tapahtui härässä 22 asteessa (28.5.2000 16:53), ja tämä nyt tapahtuva vastakkaisuuksien sarja on siis tuon yhtymän huipennus. On helppo nähdä planeettojen syklin liittyminen taloudelliseen nousukauteen, joka alkoi vuosituhannen vaihteessa. Nyt olemme tarkistuskohdassa ja korjausliikkeen edessä, ja mitä todennäköisimmin kasvun taitteessa taantumaan. Maailmantalous on taitekohdassa. Aina laskukausi ei ole yksinomaan huonoista päätöksistä ja epäonnistuneista ratkaisuista johtuvaa. Viime aikoina ihmiskuntaa on kohdanneet valtavat onnettomuudet, jotka vaativat maksajaansa. Voimme myös pyöritellä mielessä ajatusta, että jos ydinvoima pääasiallisena energianlähteenä on tullut tiensä päähän, uudet energiamuodot saattavat maksaa enemmän.

Jupiterin ja Saturnuksen tarkka vastakkaisuus on pian, 28. maaliskuuta klo 23:41 (Hki). Tässä on kuitenkin huomattava, että sykli on paljon laajempi, eikä todennäköisesti tuona tarkkana hetkenä tapahdu paljoakaan asioita, jotka voitaisi liittää näihin planeettoihin suoraan. Jos ajattelemme ajanjaksoa viime keväästä tähän kevääseen, on vastakkaisuuden ”oireet” paljon helpompi havaita yhteiskunnallisista tapahtumista.

Jupiter kulkee oinaassa 14 asteessa ja Saturnus perääntyy vaa’assa, ylennysmerkissään. Vastakkaisuus aspektina kuvastaa kahden erilaisen yhteentörmäystä, mutta samalla ankaraa balanssin tavoittelua. Vaikka vastakkaisuudessa kalahdetaan yhteen, on harmonian etsintä myönteistä. Kivuttomasti tätä tasapainoa ei yleensä saavuteta, ja tässäkin on helppo nähdä missä planeettojen teemat pahiten ovat toisiaan vastaan. Jupiter haluaa edetä kiivaasti oinaassa tyylillä minä teen yksin ja onnistun siinä. Saturnus jarruttaa vaa’assa vaatimalla yhteistyötä ja toisten huomioon ottamista. Kompromissiin pääsy edellyttää tilan antamista kummankin planeetan energialle.

On myös mielenkiintoista tuumata hetki, mistä tämä Jupiterin ja Saturnuksen välinen sykli on lähtöisin. Mikä oli se ensimmäinen yhtymä? Planeettojen kierto alkaa oinaasta, ja voimme pitää syklin varsinaisena alkuna yhtymää oinaassa. Tottakai näitä on aina ollut. Syklin pituus on noin 800 vuotta ja tämä meidän aikamme Jupiter-Saturnus sykli on saanut alkunsa planeettojen yhtymästä 21.5.1702 (19:54 Hki) jolloin ne kohtasivat oinaan 6 asteessa. Silloin oli valtava painotus oinaassa, kuten tänäkin keväänä on; Kuu 4 asteessa sekä Neptunus ja Venus hiukan etäämmällä oinaassa. Ehkä karttaa voidaan pitää oireellisena senkin vuoksi, että vahva Mars kauriista on oppositiossa Uranukseen; yllätysten ja jopa onnettomuuksien elementit on kirjoitettu karttaan.

Tottakai Jupiterin ja Saturnuksen oppositiolla on henkilökohtaisella tasolla merkitystä, etenkin heille joilla on kartallaan planeettoja samoilla oinaan ja vaa’an 14 asteella. Näkisin tämän etupäässä kasvun paikkana. Ehkä hiukan haastavampi planeettojen toteutuminen on kyseessä neliöaspekteissa rapuun ja kauriiseen. Jos omalla kartallasi on planeettoja näissä asteissa, voit miettiä mitä mahdollisuuksia Jupiter nyt tarjoaa, ja millaisista reuna-ehdoista Saturnus muistuttaa. Kasvu voi olla kokonaisuudessaan hyvin hallittua ja omata kauaskantoista merkitystä. Miten planeettojen vastakkaisuus sinun karttaasi nähden näyttäytyy?

Hyvän maun takapiru

18.10.2010

Tänään täyttää pyöreitä Riku Mattila, ja synttäreiden lisäksi häntä saa onnitella nimityksestä Johanna Kustannuksen uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Saatat kysyä, että kukas tämä heppu olikaan, eikä mikään ihme, sillä menestyksestään huolimatta Mattila ei ole pyrkimällä pyrkinyt julkisuuteen.

Riku Mattila oli 80-luvun alussa Kauko Röyhkän Nartussa kitaristina, ja noita vuosia pidetään Röyhkän hedelmällisimpinä. Steppaillen, Onnenpäivä ja Lauralle ovat suomirockin huippuja. Nämä ovat kaikki Mattilan tuottamia, ja tuottajana hän onkin viime aikoina kerännyt kunniaa, palkintoja ja mainetta. Mattila on häärinyt takapiruna muun muassa sellaisten artistien musiikien takana kuten Tavaramarkkinat, Kolmas Nainen, Sielun Veljet sekä Ismo Alanko Säätiö, Mamba, YUP, Lauri Tähkä ja Elonkorjuu ja Maija Vilkkumaa. Mattilalla on hengästyttävän vaikuttava meriittilista. Hän on itsekin kitaristi ja muusikko, ja pari vuotta sitten palasi musiikintekoon uudestaan Kauko Röyhkän kanssa. Molempien äijien nimeä kantanut levy on kehuttu ja palkittu.

Mattilalla on selvästi ”kultainen kosketus”, mutta tästä huolimatta hän on itse melko lailla taustalla. Tarkan syntymäkellonajan puuttuessa lähdin spekuloimaan Mattilan astrologisella kartalla. Millainen voisi olla takapirun kartta?

Aurinkohan Mattilalla on tottakai vaa’assa, hyvän maun ja suosion omassa merkissä. Hänellä on Kuu vanhassa vaiheessaan, syntymän päivänä muuttamassa merkkiään neitsyestä vaakaan. Näistä valitsin neitsyen, koska se korostaa vaatimatonta taustavaikuttajaa, ahkeraa työntekoa ja täydellisyyden tavoittelua. Kuunvaihe on kaloissa ja osoittaa taiteellisuutta, jota Venuksen hallitsema vaaka-Aurinko ilmentää ja toteuttaa. Näillä tärpeillä saadaan nousu skorpioniin, ja mikä sopisi taustalle vetäytyvälle ja yksityisyydestään kiinnipitävälle henkilölle enää paremmin. Nousun tuntumassa ensimmäisessä huoneessa on silloin Neptunus, taiteiden, mielikuvituksen ja musiikin planeetta. Aurinko jäi kaappihuoneeseen, viimeiseen mystiikan ja intuition huoneeseen. Auringon hallitsija Venus on myös ensimmäisessä minän huoneessa, hyvin väljässä yhtymässä Merkuriukseen, molemmat skorpionissa, tuossa syvällisen rikkaassa ja vahvasti tuntevassa merkissä, jota kuitenkin leimaa kontrollointi ja piilottaminen. Venus on neliössä Uranukseen, mikä vie makua epätavalliseen ja hätkähdyttävään suuntaan. Auringon vaaka ja Kuun neitsyt voisivat yksinään olla varsin sovinnaisia.

Mattilan kartan juju ja runko muodostuu todella tiukasta Saturnuksen ja Marsin vastakkaisuudesta. Tämä on kaikkea muuta kuin iisi oppositio. Saturnus on äkkiä katsottuna vahvoilla omassa merkissään kauriissa, mutta Mars yllättää alennusmerkissään ravussa OOBina. Karttahahmotelmani mukaan Mars on myös kartan hallitsija, jos nousu olisi skorpionissa (käytän hallitsijoissa mieluiten perinteistä astrologiaa), hyvässä kolmiokulmassa nousuun ja taiteelliseen Neptunukseen.

Marsin ja Saturnuksen oppositiossa on kyse voiman ja rohkeuden toimimisesta. Pahimmillaan tämä on loputon alemmuudentunnon, aloitekyvyttömyyden ja voimattomuuden suo. Kehtaan kuitenkin epäillä Mattilan saavutuksia katsoessa, että vaikea aspekti on hänellä noussut kurinalaisen työn ja rohkeiden taiteellisten aloitteiden väliseksi pallotteluksi. Oppositiossa etsitään tasapainoa kahden ääripään välillä. Jos Saturnus on kauriissa rakentava eikä rajoittava, kurinalainen eikä estynyt, ja Mars taiteellisesti villi ja vapaa, tuloksia sopii odottaakin. Usein on niin, että paljon saavuttaneilla ihmisillä on kartoillaan vaikeita planeettakulmia. Vaikeus ei olekaan sitä, että se lyttää ihmisen katuojaan, vaan kasvattava ja kehittävä, energiaa antava ominaisuus.

Onnea Riku Mattila vuosista ja uudesta työstä!

Mahtileijat

12.6.2010

Olen huomannut, että lähipiiristäni löytyy useita ihan tietynsorttisia ihmisiä. Sitä en tiedä, mikä heissä vetää puoleensa. Heitä on omassa perheessä, sukulaisissa, ystävissä ja satunnaisissa tuttavuuksissakin. He ovat ihmisiä, joiden kartalla on Leija-kuvio.

Olen alkanut nimittää tätä planeettojen muodostamaa kuviota Mahtileijaksi. Se perustuu Suurkolmioon, jonka yhtä sakaraa vastapäätä oppositiossa on planeetta. Tämä planeetta muodostaa samalla sekstiilit kahden muun Suurkolmion planeetan kanssa. Leijassa on siis pää-asiassa helppoja kulmia; kolmioita ja kuusioita. Oppositio kaiken keskellä aiheuttaa jännitettä ja stressiä, joka purkaantuu kolmioiden ja kuusioiden kautta.

Kaikki varmaan muistavat Tenavat-sarjakuvien Jaska Jokusen, jolle leijan lennättäminen on vaikeaa. Itse lennätysprosessia ajattelemalla tavoitetaan hyvin leijan olemus. Se on tekniikkalaji, missä monen pienen osasen on toimittava aukottomasti yhdessä. Leijan materiaalit ja sää ovat ne avaintekijät. Tavallisesti kukaan ei saa leijaa taivaalle ensiyrittämällä, vaan on harjoiteltava, odotettava suotuisaa tuulenpuuskaa ja osattava päästää narua juuri sopivasti. Eikä mikään ole sen kauniimpaa katsottavaa kuin Leija, joka lentää värikkäänä korkealla taivaalla.

Leija-ihmisellä on mahtavasti potentiaalia, kertoohan sen jo kartalla oleva Suurkolmio. Hänen on kuitenkin voitettava tiettyjä esteitä elämässään ennen kuin saa ideansa toteutukseen. Leijatyypit ovat korkealentoisia ihmisiä, joiden visiot ja haaveet ovat mahtipontisia ja suuruudenhulluja. Kun he onnistuvat pyrkimyksissään, silloin lennetään korkealla ja komeasti. Onnistumista kuitenkin edellyttää valmistelu- ja opetteluvaihe, mikä ei aina suju halutulla tavalla. Yritys toteuttaa omia visioita täytyy toteuttaa oikeaan aikaan, sen suotuisan tuulen alla. Leijatyypeillä aaltoliike on aika tavallista elämässä. Välillä mennään siellä korkealla taivaissa, eikä silloin aina jakseta muistaa kiittää tukijoukkoja. Sitten ykskaks tuuli laantuu ja leija kapsahtaa alas, ja syöksykierre voi olla joskus jyrkkä. On näitäkin tapauksia, että valmistelut on jääneet puolitiehen, ja naru katkeaa kesken lennon. Tai maan pinnalla ei muisteta katsoa kunnolla eteenpäin, ja sotkeennutaan puun oksiin. Olen nähnyt lennon katkeamisia virkavallan puututtua toimiin, tai tapauksia missä koko elämä on sotkeentunut solmuvyyhtiin.

Leijatyypille on luonteenomaista elää sykleittäin, ja usein yhdessä syklissä toteutetaan yhtä asiaa, ja seuraavassa tuulenpuuskassa jotakin ihan muuta, eikä se välttämättä näytä hyvältä ansioluettelossa tai anna luotettavaa kuvaa ihmisestä. Voi olla, että moni leija-ihmisen potentiaali jää toteutumatta sen vuoksi, ettei toisilla ole uskoa heihin, eli se tarvittava tuulenvire puuttuu.

Opposition työstäminen leijan keskellä on näille ihmisille elämän pituinen haaste. Leijakartoilla ei ehkä ole edes muita haastavia planeettakulmia. Suuri määrä suotuisia kulmia antaa joskus epätervettä uskoa omiin lahjoihin ja kykyihin. Suhteellisuudentaju ei ole päällimmäisin luonteenpiirre leijoilla. Oppositio paljastaa haasteen, ongelman tai sisäisen ristiriidan, ja joskus vastakkaisuus voi näyttäytyä ulkoisina häiriötekijöinä. Leija-ihmisissä on tiettyä aggressiivisuutta ja aloitekykyä työstää ongelmaa, ja tavallisesti se hankalin asia tarjoaa ratkaistuna sitä huikeaa kasvua.

Kun omassa lähipiirissä on ollut useita Mahtileijoja, en ole voinut välttyä tietyltä kyynisyydeltä heidän alati uusien yritystensä johdosta. Olen nähnyt jo niin monta paikattua polvea kun lennätysreissulla on tuuskahdettu kumoon, että en enää mene niin innokkaasti tukien mukaan heidän touhuihinsa. Olen saanut kokea senkin, että leijanlennätys on yksilölaji. Silloin kun ollaan korkealla, ei juuri tukijoukkoja tarvita. Kyllä minä ihailen leijan kaunista lentoa joka kerta, mutta muistan jo, että todennäköisesti sieltä tullaan taas alas. Mutta sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, koska saavutus on tärkeintä. Leijan tuulissa on tehty remontteja, pidetty taidenäyttelyitä, julkaistu kirjoja ja perustettu yrityksiä. Ja kaikkine ongelmineenkin, leija-ihmiset ovat yksinkertaisesti mahtavia.

Onko sinun kartallasi Mahtileija? Onko lähipiirissäsi leijanlennättäjiä? Toistuuko ympärilläsi olevien ihmisten kartoissa jokin tietty piirre?

Monta harhaa tarjolla

3.6.2010

Marsin ja Neptunuksen vastakkaisuus tulee tarkaksi huomenna 4.6. iltakahdeksan jälkeen, mutta planeettojen teemat ovat varmasti näyttäytyneet joidenkin elämässä jo lähestyvän kulman aikana. Tämä aika hiukan ennen tarkkaa kulmaa on aina se voimakkain, ja planeettojen energiat alkavat laantua kohta kun vastakkaisuus (tai muu kulma) on ohitettu.

Laantumista odotellessa on hyvä hetki tarkastella, missä ja miten Mars ja Neptunus näkyvät. Mars edustaa kartalla energiaa, aktiivisuutta, aloitekykyä, elämänhalua ym. vitaalisuuteen liittyviä teemoja. Neptunuksen määritteleminen on vaikeampaa (Neptunuksen ilmentymistä voit kurkata aiempia pohdintojani täältä).  Ronald C. Davisonin listauksesta löytyy esimerkiksi seuraavaa: intuitio, mielikuvitus, idealismi, yliherkkyys, uhrautuminen, harhakuvitelmat, rappio ja luovuttaminen.

Vastakkaisuusaspekti kertoo köydenvedosta ja tasapainon etsimisestä kahden erilaisen kesken. Marsin ja Neptunuksen maailmat ovat aika erilaisia, ja siksi harmonian haussa poukkoillaan ääripäästä toiseen. Esimerkiksi riehakkaan voimallisesta idealismista rappiolla rypemiseen. Mars-Neptunus vastakkaisuus kuvastaa jossakin määrin maanis-depressiivistä tilaa. Mars-ääripäässä illuusiot saavat uskomaan sokeasti omaan kaikkivoipaisuuteen. Tämä voi olla riskien ottamista ja todellisuuden kieltämistä. Hyviä puolia toki löytyy myös, esimerkiksi voimakkaat taiteelliset visiot, energisesti toteutettu hyväntekeväisyys ja liikunnallisuus vesiurheilulajeissa, tanssissa ja luistelussa.

Neptunus-ääripäässä korostuu herkkyys ja vastaanottavaisuus. Usein näiden planeettojen kulmissa on kyse terveysongelmista, ja ne voivat olla allergioita, tulehdus- ja kuumetauteja, psyykkisiä häiriöitä ja alkoholismia. Marsin ”aloitekyvyn” ansiosta ongelmat nousevat pintaan äkkinäisesti ja hallitsemattomalla tavalla. Neptunus hallitsee kemiaa, ja se kulkee vesimiehen merkissä, joka taas liitetään hermojärjestelmään. Mars-Neptunus oppositio heilauttaa kemiallista tasapainoa.

Transiittien guru Rob Hand kertoo Mars-Neptunus opposition olevan fysiikalle rankkaa aikaa sekä henkisellä tasolla epävarmuuden ja riittämättömyydentuntojen esiinnousua. Petoksien mahdollisuus on ilmassa, niin kuin ehkä aina kun Neptunuksesta on kyse. Tämä transiitti voi nostaa esiin menneitä tekoja siten, että niistä joutuu nyt ottamaan vastuun. Moni sortuu tässä kohdassa alkoholiin ja huumeisiin mieluummin kuin tarttuisi toimeen. Transiitti voi siis olla äärimmäisen opettava ja kasvattava, kunhan sen uskaltaa kohdata.

Mars nostaa aina pintaan seksuaalisuutta, ja kun se matkaa leijonan merkin lopussa, valloitukset ovat todennäköisiä. Tämä vastakkaisuus on omiaan tuomaan epävarmuutta omasta seksuaalisuudesta, joten on helppo ajautua suhteisiin vain omaa viehätysvoimaa testatakseen. Mars-Neptunus on puhtainta machoilua, miehisyyden illuusion luomista ja ylikorostamista. Neptunuksen ollessa mukana ihmissuhdekuviossa ongelma on siinä, ettei tiedetä mitä halutaan, koetetaan valloittaa todennäköisesti täysin väärä ihminen, ja keinotkin saattavat olla vähemmän rehellisiä. Mars-Neptunus kuvio heittää petikaveriksi ihmisiä, joita et normaalioloissa kehtaisi esitellä isoäidillesi. Neptunuksen tuoma sumuisuus tuottaa ongelmia päätöksenteossa, ja oman tahdon analysointi on vaikeata. Näistä seksiseikkailuista on lopulta lyhyt matka kuvioihin, joissa on mukana uhriutumista tai pelastamisen teemoja.

Se mikä tässä nimenomaisessa vastakkaisuudessa tuntuu haasteelliselta, on sen tarkan ajankohdan Neptunuksen sijainti kolmannessa huoneessa. Kolmas huone käsittää suurelta osin arkisen elämän jokapäiväistä pyöritystä, ja Neptunuksen unelmat ja todellisuudenpakoisuus voivat mennä sinne huonompaan ääripäähän, ellei ole tarkkana. Neptunus ja arkitodellisuus eivät sovi yhteen, ja siksi pakoreaktiot ovat mahdollisia. Jos arkea ei oikein jaksa, pakeneminen olisi terveellisempää tehdä taiteen ja mielikuvituksen kautta. Uppoudutaan mieluummin elokuvaan ja kirjaan kuin pulloon ja piikkiin.

Miten Marsin ja Neptunuksen oppositio on näyttäytynyt sinun elämässäsi? Millaisia keinoja olet keksinyt nostaaksesi planeettojen positiivisen energian esiin?


%d bloggers like this: