Posts Tagged ‘Planeetat’

Päivitellään planeettoja

16.12.2018

Tämän jutun aihe on ollut blogissa aikaisemminkin esillä, mutta koska olen toivottoman ja onnellisen optimistinen, pidän itsestään selvänä että lukijoissa on sellaisia, jotka eivät ole kahlanneet kaikkia vanhoja päivityksiä läpi.

Astrologia kuvaa ajanlaatua planeettasymboliikan kautta, ja planetaaristen piirteiden tunnistaminen antaa mahdollisuuden ajan hallintaan. Ajanlaadussa katsomme pääasiassa planeettojen keskinäisiä kulmia, ja kenties Kuun merkkiä kertomaan yleisestä sävystä. Ajankuvan rakentamisessa sivuutamme päivän planeettahallitsijan sujuvasti, sillä tämä tietous saattaa tuntua aivan ilmeiseltä.

Ajan kuvauksessa voisi olla hyvä pysähtyä miettimään kunkin päivän omaa luonnetta, koska astrologia telmii nimenomaan aikakysymyksissä. Onko planeetan omana päivänä sen merkitys isompi ja painavampi, näyttäytyykö sen kulmat selkeämmin, tai pysähdysjaksossa jos jokin näistä ”ässä”-päivistä on omana päivänä – olen taipuvainen ajattelemaan, että ilman muuta näin on, koska astrologiassa ei ole sattumia.

Englanniksi kun miettii viikonpäivien nimiä, osa näistä on jo nimeltään täysin selkeästi tietyn planeetan omia. Satur-day lauantai on Saturnuksen päivä, Sun-day sunnuntai Auringon ja Moon-day maanantai Kuun päivä. Tiistaita hallitsee Mars, keskiviikkoa Merkurius, torstaita Jupiter ja perjantaita Venus.

Astrologia ei sitten välitä tuon taivaallista meidän nykyisestä kalenteristamme ja aikakäsityksestämme. Päivän hallitsija ei vaihdu vuorokauden vaihtuessa vaan silloin kun Aurinko nousee horisontissa. Tämä oli itselleni suuri ahaa-elämys vain muutamia vuosia sitten ja silloin jaoin tämän ihmettelyn teille toisillekin täällä blogissa. Jos siis olet syntynyt yöllä tai aamulla ennen auringonnousua vuorokauden vaihtumisen jälkeen ( = Aurinkosi on horisonttilinjan Asc-Desc alapuolella), kuulut edellisen päivän hallitsijan vaikutuspiiriin. Aikaisin sunnuntaina syntyneet eivät olekaan sunnuntailapsia vaan ovat lauantaisen Saturnuksen alla.

Eri viikonpäiviä ei ole taidettu yrittää luonnehtia astrologian vihjeiden kautta. Hassulta tuntuu ajatellakin, että jokainen maanantai olisi samanlainen kuin edellinen. On selvää, että planeettojen monisyinen teemakirjo näyttäytyy vaihtelevasti, yhtenä aikana jokin piirre on selkeämmin esillä kuin toisena vastaavana viikonpäivänä. Kunkin päivän ajanlaatua voidaan myös kokea omista lähtökohdista, esimerkiksi jos kokee Saturnuksen kovin haastavana planeettana omakohtaisesti, ehkä silloin lauantaipäiviin kerääntyy harmeja.

Kuunpäivänä maanantaina esillä ovat vaistot, intuitiot, tunnelmien vaihdokset, vastaanottavaisuus, äiti- ja lapsiteemat, naiseus, hedelmällisyys ja kohtu, ravinto, huolehtiminen, arkipäiväisyys ja jatkuvuus. Maanantaisin mennään rutiinilla.

Marsin päivänä tiistaina aloitetaan, edetään, vauhditetaan, nopeutetaan, kiritään, kilpaillaan, uhitellaan ja valloitetaan. Tiistaisin ollaan rohkeita, puolustetaan itseä ja muita. Mars kuvastaa lyhyitä spurtteja, joten työt on hyvä jakaa pieniin urakoihin.

Merkuriuksen alla keskiviikkona mieli on keskiössä, ajatellaan, tuumitaan, pohditaan, analysoidaan. Viestit välittyvät niin omasta alitajunnasta (tai toisista ulottuvuuksista, rajojen takaa) kuin reaalimaailmassa. Tämä on puhetta, kirjoittamista, laskemista ja itsen ilmaisua. Keskiviikkoisin mennään paikasta toiseen, voi olla kiirettä, tai keho kaipaa liikettä. Jos vilunki on mielessä, ajoitetaan tähän päivään.

Torstai Jupiterin päivä kuvastaa mahdollisuuksia. Teemana on enemmän, laajemmin, kauemmas. Ajassa on ennakkoluulottomuutta siten, että jotakin voi ilmaantua jos ollaan vastaanottavaisia, mutta samalla oman näkemyksen ilmentämistä esimerkiksi tuomitsemalla. Voidaan testata kannattaako tuuriin luottaa, kokeillaan riskinottoa, ja kaivataan elämää suurempia elämyksiä.

Venuksen päivä perjantai kertoo mielihyvästä, mukavuudesta ja sosiaalisuudesta. Yleissävy on passiivinen ja nautinnollinen. Venus voi olla kauneutta ja estetiikkaa, kohottavia elämyksiä, sekä arvojen ilmentämistä; tehdään tiliä tykkäänkö tästä vai en.

Saturnuksen päivä lauantai on tilinteon paikka, arvioidaan onko saavutettu tavoitteet mennyttä tarkastellen ja luodaan uusia päämääriä. Teemoja ovat vakaus, pysyvyys, lujuus, pitkäjänteisyys ja tavoitteellisuus. Tunnetaan helposti huonoa omaatuntoa siitä mitä olisi pitänyt tehdä paremmin, huolehditaan ajan katoavaisuudesta, ollaan oikeamielisiä, moraalisia ja keskitytään hyötyyn.

Auringon päivä sunnuntai keskittyy itseen, minuuteen, omien juttujen toteuttamiseen. Aurinkoa on näkyvyys, juhlinta, loisto ja auktoriteetti. Tässä on olemisen ydin, ja aina kannattaa ylläpitää vitaalisuutta.

Koska nämä kaikenlaiset hallintamäärittelyt astrologiassa ovat ikiaikaista perua, jää näissä ulkoplaneetat sivuun, mutta kyllähän ne ajassa muulla tavoin sitten näkyvät hyvin. Ajanlaadussa voi miettiä esimerkiksi alkuviikosta Marsin ja Pluton hienovaraista kulmaa, mikä on maanantaina aamulla tarkimmillaan. Kulma on kuitenkin vielä olemassa tiistaina Marsin päivänä; painottuuko energia kuitenkin tähän tarkan kulman jälkeiseen aikaan Marsin päivän vuoksi, vaikka yleensä astrologiassa ajattelemme, että lähestyvä kulma olisi painokkaampi?

Päivähallitsijoita voi miettiä ensinnä siltä kannalta, mikä on se oma päivä, kokeeko tuon päivän usein viikosta jollakin tavalla poikkeuksellisesti, mutta myös koko kartan kautta siten, mitkä planeettavoimat kartalla ovat keskeisiä, tai omassa ajanlaadussa juuri nyt erityisiä. Ajatellaan vaikka progekartan pysähtynyttä Merkuriusta jollakulla, olisiko silloin keskiviikoissa erityistä ajattelun piikkiä. Jos syntymäkartalla on Jupiter Almuten / muutoin keskeinen, onnistuuko projektit torstaisin. Energiat ja teemat voivat toimia melko monimutkaisilla tavoilla, joten ei se aina ole niin, että oman syntymän viikonpäivä olisi automaattisesti se paras.

Jos emme ihan heittäydy palvomaan planeettoja niiden omina päivinä, niin voimme vaikka kunkin planeetan päivänä palauttaa mieliin millainen rikas symbolikirjo kuhunkin planeettaan liittyy, ja pohtia olisiko planeetoissa jotakin sellaista, jota pitäisi tehdä ja toteuttaa.

Jos joku haluaa pistää tikulla silmään menneitä kaivellen, voi tutustua tähän vuosien takaiseen juttuun jolloin aihepiirin otin esille, tästä linkistä.

Mainokset

Kulmasta kiinni

4.11.2013

busybook_vintageAvataanko Taikablogin puuhakirjasta itsetuntemuksen lisätehtäväsivu? Joskus oman kartan pelkkä tekninen tarkastelu saattaa paljastaa jotakin, mikä auttaa huomaamaan itsessä piirteitä, joita ei itse tunnista olemuksessaan kovin selkeästi. Meillä on usein vankka näkemys omasta kartasta, ja hyvä niin. Tunnemme ja tiedämme itsemme. Mutta jos kasvaa haluamme, täytyisi nähdä myös osatekijöitä, jotka eivät ole niin ilmeisesti esillä, mutta ne kuitenkin ovat olemassa.

Nyt voisimme laittaa planeettojen väliset kulmat harjoituksen alle. Jotta villakoiran ydin löytyisi edes jotenkin, kannattaa pysyä vain niissä pääaspekteissa, eli katsotaan kartalta vain yhtymä, sekstiili, neliö, kolmio ja oppositio. Minä laskin mukaan myös karttani ainukaisen kvinkunssin, ja voitte omalla kohdallanne päättää, onko jokin pienemmistä kulmista niin tärkeä, että sitä ei kannata sivuuttaa.

Ynnätkää planeettojen tekemät ja saamat kulmat eli aspektit jokaisen planeetan kohdalta (ei varmaankaan kannata ottaa mukaan asteroideja eikä akseleita, pysytellään vaan planeettaenergioiden tasolla). Löytyykö kartalta planeetta, joka saa eniten kulmia? Sellainen planeetta on kaikkein aktiivisin kartalla, ja planeetan maailma pääsee ”levittäytymään” olemuksessanne kaikkein voimakkaimmin. Tässä kohdin kannattaa tuumia hetki, oliko löydös itsestäänselvä vai yllätys. Jos kaikkein aktiivisinta planeettaansa ei tiedosta, se saattaa näkyä olemuksessa alitajuisella tasolla. Tätäkään en haluaisi tuomita, että alitajuisuus olisi aina pahasta. Meillä voi käydä tuuria, että planeettaa toteuttaa kuitenkin kivasti. Jos planeetan keskeisyyden tiedostaa, voisi kenties saavuttaa vielä vähän enemmän ja parempaa.

Minulle oikeastaan kävi juuri noin, että kaikkein aktiivisin karttani tekijä yllätti itseni. Tähän voisi lisätä muutaman hymynaaman ja itseironisen naurahduksen. Olen ihan takuuvarmasti laskenut kulmat ennenkin, mutta en ole kunnolla sisäistänyt asiaa. Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun taivastelin oman Kuuni hallitsevuutta ajatuksissani ja olemisessa. Olisin voinut katsella ihan vaan yksinkertaisesti aspektitaulukkoa, että Kuuhan se siellä kurkottelee kulmiin kaikkein useimmin, ja kun kyse on ydintekijästä kartalla, tuntuu vastaavuus moninkertaisesti. Tämä oli kuitenkin oikein hyvä muistutus, sillä Kuu on ollut ikään kuin hukassa eli liian alitajuinen minussa. Monet jo tietävätkin, ettei ole kauaa, sillä Kuuta on alettu työstää oikein urakalla. Intuition ja tunnelmien mukaan mennään, mutta varsin usein arjen tasolla.

sun_yJos Aurinko tulee aktiivisimmaksi, mielestäni tämä viittaa mahdolliseen persoonan eheyteen, kun tahto ja minuus ovat kokonaisvaltaisesti esillä. Merkuriuksen keskeisyys voisi olla mukavaa, silloin voisi olla itsellä hyvä tuntuma mitä on tekeillä kun sisimmän viestit kulkevat vikkelään. Venuksen keskeisyyden voisi kuvitella näkyvän sosiaalisuutena, mutta kertokaa te kenen Venus on se aktiivisin tekijä, millä muilla tavoin planeetta ilmenee? Onko keskeinen Mars aina jonkinverran ärhäkkä, vai onko tällainen ihminen vain alati liikkeellä? Kuka löytää kartaltaan keskeisimmäksi jonkun hitaammista planeetoista – ja miten se näkyy?

Mikä planeetta teidän kartallanne on aktiivisimmin mukana menossa? Kannattaa myös hetki analysoida kulmien luonnetta, ovatko ne kovia vai pehmeitä. Jos olette itsellenne mahdollisimman rehellisiä, miten tarkkaan tiedostatte aktiivisimman planeetan toimivuuden? Pääseekö tällainen planeetta esille myös tavoilla, jotka voisi luokitella tuon planeetan varjopuoliin?

Synteesi osa 1 – Yleisnäkemys

21.7.2012

Kartantulkinnoista on esitetty monenlaisia muistilistoja miten pitäisi edetä, mutta harjoittelu ja oman tyylin löytäminen saavat muokata jokaiselle yksilöllisen tavan katsoa karttaa. Kaikki eivät katso kaikkia asioita eivätkä samassa järjestyksessä, mutta toisaalta ihan perusasiat on kartoista hyvä tsekata aina, ettei jotakin oleellista jäisi tulkinnassa huomaamatta. Minä esimerkiksi silmään aluksi karttaa hätäisesti visuaalisesti, ja ensimmäisenä tsekkaan onko mikään planeetta OOB, koska se on niin mielenkiintoista tietää. Eli, ei ole olemassa yhtä virallista ja oikeata tapaa tulkita astrologista karttaa.

Aivan aluksi kartasta on hyvä muodostaa karkea yleisnäkemys, jossa ei vielä takerruta mihinkään nippelitietoon. Tämä on hyvin suurpiirteistä huomioimista, mikä luo suuntaviivoja tulkinnan pohjaksi. On kuitenkin niin, että ellei tätä perustaa ole olemassa, ei ole suuntaa jolle tarkempi tulkinnallinen osuus rakentuu. Jokaisessa tulkinnassa tulee sitten eteen tekijöitä, jotka ovat ristiriidassa ja vastakkaisia näille karkeille oletuksille. Erilaisten tekijöiden kirjosta muodostuu persoonallisuus.

1. Yleissilmäys karttaan

Uutta karttaa on hyvä hetken aikaa tuijotella ja silmitellä. Kokenut kartankatsoja bongaa jo heti tässä vaiheessa yksityiskohtia, mutta niiltä voi aluksi ihan tietoisesti sulkea mielensä. Kun karttaa alkaa hahmotella, on hyvä pitäytyä aluksi aivan yksinkertaisessa versiossa, missä on planeettojen lisäksi korkeintaan Chiron mukana. Asteroidit ja muut pisteet ehtii lisätä myöhempiin versioihin, sillä liika sälä karttasivussa yleensä vaikeuttaa karkeata hahmottamista.

Aloittaa voi esimerkiksi katsomalla kartan sektoreita ja mille alueelle planeetat ovat enimmäkseen sijoittuneet. Onko horisontin (ensimmäisen huoneen kärjestä kellonmukaisesti klo 9 kohdalta vastapäätä seitsemännen huoneen kärkeen klo 15) yläpuolella vai alapuolella enemmän tavaraa? Koska Merkurius ja Venus ovat aina lähellä Aurinkoa, kannattaa tsekata onko suurin osa persoonaplaneettoja jommallakummalla puolella karttaa (Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus ja Mars). Karkeasti ottaen jos yläpuoli on korostuneempi, yksilö suuntaa aktiivisemmin ulospäin, jos taas alapuoli on miehitetympi, on asenne subjektiivinen. Astrologisissa ohjelmissa on olemassa grafiikat, joista näkee millä kartan alueella on eniten tekijöitä.

Useimmissa huonejärjestelmissä Keskitaivaan ja kodin akselin (MC – IC) sijainti vaihtelee siten, että jompikumpi sektori 1 – 3 tai 4 – 6 on suurempi (ja vastaavasti samassa suhteessa horisontin yläpuoliset huoneet), eli kartan neljä sektoria eivät ole asteiltaan aivan yhtä suuret. Onko planeettojen enemmistö vastaavasti jommallakummalla puolella MC – IC linjaa, vasemmalla huoneissa 10 – 3 vai oikealla huoneissa 4 – 9? Korostunut vasen eli itäpuoli kertoo omakohtaisuudesta, korostunut oikea eli länsi suuntaamisesta enemmän toisia ihmisiä kohti. Lopuksi voi etsiä yhden neljästä sektorista, missä on eniten planeettoja. Painottakaa persoonaplaneettoja tässä, sillä Aurinko ja Kuu samalla sektorilla voittavat yhdelle sektorille sijoittuneet kolme ulkoplaneettaa Uranuksen, Neptunuksen ja Pluton. Tai voi vaihtoehtoisesti tutkia hemisfäärit, jotka eroavat pikkuisen sektoreiden jaosta. Linkistä muistinvirkystystä aiheeseen.

2. Karttatyyppi

Karttatyypin voi vilkaista jo ihan alkuvaiheessa, koska sekin näyttää tekemisen tavan suuntaviivoja. Tyyppejä ovat siis ne Veturi, Kulho, Kiikkulauta jne. Linkistä löytyy reitti karttatyyppien luo.

3. Pyhä kolminaisuus Aurinko, Kuu ja nousuakseli

Katso näiden tekijöiden merkit ja valojen huoneet, ja pohdi miten toimivat yhteen. Nousuakseli on siis kartassa vasemmalla ensimmäisen huoneen kärki. Löytyykö yhteistä kartan tärkeimpien kohtien välille? Ovatko maskuliinisissa vai feminiinisissä merkeissä, onko korostuvaa laatua (johtava, kiinteä, muuttuva) tai elementtiä (tuli, maa, ilma, vesi) joista näkyisi jo teema? Mitkä planeetat hallitsevat nousua, Aurinkoa ja Kuuta? Tämä tarkoittaa siis sitä, että katsotaan missä merkissä nämä ovat, ja tutkitaan missä sijaitsee se planeetta, minkä oma merkki tämä on. Esimerkiksi jos nousu on oinaassa, katsotaan Mars, jos Kuu on härässä, tutkitaan Venusta ja jos Aurinko on kaksosissa, vilkaistaan Merkurius. Toivon että tämä merkkien hallinta on jo kaikilla hallussa, koska se on yksi olennaisimpia asioita astrologiassa. Tässä voi käyttää joko modernia tyyliä, missä ulkoplaanetatkin hallitsevat, tai perinteistä, missä Jupiterilla, Saturnuksella ja Marsilla on kaksi merkkiä plakkarissaan. Voitte luntata kuvasta jutun alussa!

Sitten voisimme koettaa hahmotella jo tutkittujen seikkojen perusteella suurpiirteistä näkemystä. Käytän omaa karttaani esimerkkinä. Minun karttani on painottunut horisontin alle, itäpuolelle ja ensimmäisen sektorin alueelle. Kaikki viittaa johdonmukaisesti subjektiivisuuteen, ja näin korostuneena taitaa olla jo itseriittoista. Karttatyyppini on Roiskekartta, mikä sekin on omaehtoisen ja minäkeskeisen ihmistyypin kartta, yleistettynä. Aurinko ja Kuu ovat kaloissa toisessa huoneessa, nousu jouskarissa, ja perinteisen katsannon mukaan Jupiter kaksosista kuudennesta huoneesta rulettaa näitä kaikkia (Jupiterin voi lukea myös seiskahuoneeseen koska se on niin lähellä kärkeä). Nousu ja sen hallitsija ovat maskuliinisia, valot femakkoja. Muuttuva laatu korostuu huomattavasti, elementeissä 2xvesi, tuli, (ilma). Tässä on siis kyse subjektiivisesta ihmisestä, joka melkoisella itsevarmuudella (nousu jouskarissa) kuvittelee (kalaa kartalla) tietävänsä (kaksonen) kaiken tai ainakin paljon (Jupiter), muuttaa näkemystään jatkuvasti (muuttuva) ja vähät välittää siitä mitä muut tästä tuumavat (Roiske). Nouseeko teidän omista kartoistanne positiivisempi yleisvaikutelma ja karkea yleistys?

Mennään vähän syvemmälle kartan kiemuroihin ja nippelitietoihin tulevissa päivityksissä, niin yleisnäkemys alkaa saada punaa poskilleen ja lihaa luittensa ympärille.

Merkkien kopiointia

13.6.2012

Minulle liehutettiin kuin punaista lippua, kun kysäistiin, että olenkos koskaan miettinyt.. joten täytyypä tuumia täällä porukalla! Millainen ihmistyyppi kopioi toisten tuotoksia, plagioi? Tätä varkautta on niin monenlaista, aina väitöskirjojen plagioijista piraattikopioiden lataajiin. Kun netistä löytää niin helposti ja niin paljon, tuossa tuntuu moni sokeutuvan tekijänoikeuksien suhteen. Vaikka siis törmää johonkin kivaan tai hyödylliseen, sitä on harvoin lupa kierrättää eteenpäin omissa nimissään.

Ketkä ovat astrotaivaan kopioija-katteja ja matkija-apinoita? Tyypittelyt ja yleistykset harvoin toimivat sellaisinaan todellisen ihmisen kartoilla, mutta koska eläinradan merkit ja planeetat pitävät sisällään tiettyjä teemoja, näiden suhdetta kopiointiin voi miettiä.

Kaksosen ja jousimiehen akselia pidetään moraalin akselina, ja tähän minä nyt ensimmäiseksi tarraudun. Jos näissä merkeissä mennään moraalittomuuden ääripäähän, nämä voisivat olla niitä potentiaaleja iloisia tiedon jakajia, jotka eivät ole niin turhantarkkoja sen suhteen, kenen päästä ja kynästä asia on alun perin lähtöisin.

Oinaan ja vaa’an akseli tuli mieleeni heti perään. Hätäisyydessään ja kiireessään oinas voi ottaa toisen omaa käyttöönsä, jos onnistuu perustelemaan sen itselleen. Oinaan moraali on mielestäni itsekästä, vain hänen oma tuomionsa painaa, ja urputtajat saavat jäädä taakse pikkuhiekkaan. Mutta miksi myös vaaka? Pahimmillaan vaa’an teemat sisältävät kiipijän ja mielistelijän, ja jos kopioinnista näyttäisi olevan hyötyä vaa’an asemalle, tämäkin merkki voisi kärjistettynä sortua pönkittämään omaa uskottavuuttaan ”viattoman valkoisilla valheilla”. Vaakakin voi ajatella sosiaalisesti yleistä hyödyllisyyttä, että hänen omassa vaakakupissaan se painaisi enemmän kuin tekijänoikeus.

Pidänkö leijonaa ja vesimiestä yhtään sen parempana moraaliltaan? Saakoon nämäkin jalot merkit osansa. Leijona kaipaa kunniaa ja glooriaa, eivätkä kaikkien leijonien kaikki teot ole suinkaan täysin puhtoisia. Pätevyyden tarve ja huomion kipeys voi ajaa epätoivoisiin tekoihin. Leijona on kärjistetysti myös vähän laiska, ja jos kopiointi auttaa pääsemään helpommalla taputuksen kohteeksi, niin mikä ettei. Vesimiestä taas voi ajaa kopiointiin jalompi aate. Tämä tyyppi voi olla sitä mieltä, että kaikki kuuluu kaikille, varsinkin tiedon suhteen, että sitä pitää jakaa siitä huolimatta, mistä se on lähtöisin.

Skorpionin ja härän akselilla täytyy jo tuumia. Katkeroitunut skorppari voisi plagioida silkkaa ilkeyttään, eli hiukan samaan tapaan kuin oinas, tämäkin Marsin hallitsema merkki oikeuttaa itse omat tekonsa. Jos minä antaisin jollekin merkille puhtaat jauhot pussiin niin mieluusti härälle. Härkä on sen verran itseriittoinen, ettei tarvitse toisten tietoa, hän kyllä pärjää omillaan. Toisaalta ahne härkä voisi vaikka ladata piraattikopion ohjelmasta, ettei pankkitilille tulisi ikävää aukkoa.

Neitsyestä en oikein tiedä, niuhojahan ne ovat? Jos neitsyt sortuisi kopioimaan, hän voisi murehtia itselleen vatsahaavan moisesta, ja kokeilu jäisi kertayritykseksi. Toisaalta myös neitsyt on Merkuriuksen hallitsema merkki, ja Merkurius on huijareiden ja varkaiden planeetta. Kalojen moraali lienee paradoksi, ja he elävät illuusioissa, että jos uivat yhtä aikaa tarpeeksi moneen suuntaan, heitä ei saa kiinni vilunkipelistä. Kalat voivat elätellä myös illuusioita, että olemme kaikki yhtä, eikä kosmoksen tasolla tällaisella asialla ole mitään merkitystä.

Mutta entä ravut ja kauriit? Tämän akseliparin tyypit ovat klassisimmillaan yhteiskunnan tolpittajia. Heitän tästä merkkipolariteetista väitteen, että tällainen kopioija olisi yksittäistapaus ja poikkeus mikä tekee säännön, ja silloin täytyisi yksilön kartalla olla jotakin muuta pahasti pielessä eli osoittamassa puuttuvaa selkärankaa.

Planeettojen suhteen voidaan ajatella, että jos Neptunus on keskeisessä asemassa kartalla, on silloin olemassa mahdollisuus, että se toimisi negatiivisesti. Neptunukseen liittyy petollisuus ja huijaaminen, samoin kuin Merkuriukseenkin. Merkuriuksen tyyli on vaan enemmän pikkukeppostelua, toisaalta kuitenkin juuri tiedon kopioiminen voisi olla tyyliltään Merkuriaanista. Jupiter ilman muuta saattaa olla jollakin yksittäisellä kartalla itse ylijumala, joka saa tehdä itse mitä vain, kunhan alamaiset eivät riko hänen laatimiaan lakeja.

Mikä merkki tai planeetta sinulle tuli ensimmäiseksi mieleen kopioinnin yhteydessä? Onko muissa planeetoissa tämän tyyppisiä ikäviä teemoja? Jos jonkun tekee mieli oikaista esittämiäni kärjistyksiä, kommenteissa on tilaa vastaväitteille!

Astropartiolaiset

26.2.2012

Astrologian harrastuksen alkuvaiheessa voi olla vaikeata hahmottaa, mitä tarkoittavat käsitteet nouseva planeetta ja Scout planeetta. Nouseva planeetta on kartalla planeetta, joka on lähellä nousuakselia ensimmäisen huoneen puolella. Aurinko ja Kuu voivat olla noin kymmenen asteen päässä akselista, ja persoonaplaneetoille Merkuriukselle, Venukselle ja Marsille voi antaa vähän orbia myös, mutta hitaammin liikkuvat planeetat tulisi olla viidestä kolmeen asteen päässä akselista ollakseen nousevia. Tulkinnallisesti tämä planeetta antaa sävynsä nousuakselille ja siis ihmiselle hänen asenteeseensa ja usein myös ulkonäköön.

Onko Scout planeetta ollenkaan tuttu käsite? Kävin selaamassa muutamia suomenkielisiä astrologian sanastoja, mutta en löytänyt ainuttakaan käännöstä scoutille tässä yhteydessä. Sehän on partiolainen, vahti, tiedustelija tai tunnustelija. Se lähetetään sotatilanteessa vakoilemaan vihollisen puolelle. Mitä Scout planeetta astrologisesti tarkoittaa? Tällä tarkoitetaan lähimpänä Aurinkoa olevaa planeettaa itäpuolella, ja siksi sitä joissakin yhteyksissä kutsutaan myös oriental planeetaksi. Se on siis kellonsuuntaisesti Auringon vasemmalla puolella, asteissa ennen Aurinkoa.

Kaikilla kartoilla Scout planeetta ei ole ollenkaan lähellä Aurinkoa. Minunkin kartallani kun Aurinko on kaloissa, on Scout planeetta kauriissa. Ja vastaavasti toisilla kartoilla se voi olla ihan liki, Auringossa kiinni. Scout planeetan idea on se, että kun Aurinko tulee nousuakselille, on tämä Scout planeetta mennyt sen edeltä, kurkistanut varovasti maastoon, tehnyt tiedusteluja ja ottanut selvää tuntemattomasta, minkä Aurinko joutuu kohtaamaan.

Scout planeetan tehtävä on huomioida ja tarkastella, etsiä merkkejä, vahtia ja pitää silmällä. Se on siis tässä mielessä kartan valppain planeetta. Tämän planeetan kautta tunnustellaan maailmaa ja otetaan kontaktia toisiin, se määrittää ensikosketusta muihin. Scout planeetta on tavallaan ensimmäisenä äänessä. Huomasin ajattelevani, että tässä kohdin karttaa katsotaan hyvin Aurinkokeskeisestä näkökulmasta. Minun mielestäni kaikilla kartoilla Aurinko ei ole määräävin ja painavin planeetta, vaikka se egoa kuvastaakin. Toisille yksilöille muut asiat kuin ego ovat tärkeämpiä, ja se näkyy kartaltakin.

En silti väitä, etteikö Scout planeetalla olisi merkitystä omassa toiminnassa. Me havainnoimme ympäristöä omalla tavallamme, ja Scout planeetta saattaa hyvinkin kertoa tuosta tavasta. Scout on mielenkiintoinen transiittien suhteen, sillä tämä planeetta saa ennen Aurinkoa samat transiitit. Jos Scout planeetta on kaukana Auringosta, ehtii näitä transiitin asioita pohtia usein aika pitkään ennen kuin on vuorossa planeetan kulma Auringolle. Näin ehtii harkita ja varautua. Mutta jos Scout planeetta on ihan Auringon tuntumassa, jää reagointiaika lyhyeksi, ja silloin on toimittava välittömästi, usein vaistojen perusteella.

Se mikä planeetta on tuossa asemassa, osoittaa omaa vastaanoton tapaa. Kuu Scout planeettana vahvistaa kosketusta arkipäivän asioihin. Tällainen ihminen toimii vaistojen ja alitajunnan ohjaamana, ja oma huomio voi keskittyä turvallisuuden varmistamiseen ja talouden asioista huolehtimiseen, mutta ehkä silti omat tunteet ovat etusijalla. Kuun vastaanottavaisuuden vuoksi ulkomaailma ja toiset ihmiset pääsevät helposti ”sisälle”.

Merkurius Scout planeettana korostaa tietoa, ajattelua ja kommunikointia. Planeetan omalle energialle Scoutin asema sopii hyvin, sillä Merkurius on virkeä ja hereillä; ihminen voi olla utelias, liikkuvainen, osallistuva ja tulevaisuuttaan suunnitteleva.

Venus on Scout planeettana samalla tavoin ihmisläheinen ja vastaanottavainen kuin Kuu, mutta oma fokus voi olla yhtälailla esteettisessä näkemyksessä, rakkausasioissa, raha-asioissa tai diplomaattisessa suhtautumisessa. Venus tässä tunnustelijan asemassa voi olla harmoniaa hakeva, sovitteleva, mutta myös mielistelevä ja omaa taloudellista hyötyä havitteleva.

Mars on aktiivinen tunnustelijaplaneetta, joka voi etsiä valloituskohteita, ja saa siis ihmisen aloitteelliseksi. Mars voi olla hyökkäävä tai puolustava, tai keskittyä toiminnalliseen puoleen elämässä. Mars Scout planeettana saattaa antaa uhittelevan sävyn vastaanottaa toisia ihmisiä, ja se voi kuvastaa voimakasta tahtoa.

Jupiter tiedustelijan omaavat ihmiset ovat virittyneet kulttuureihin, oppeihin, aatteisiin ja näkemyksiin. Ne saattavat havaita hengenheimolaiset tai etsiä itse ihmisjoukkoja, joille jakaa opetustaan ja näkemystään. Jupiter voi tuoda myönteisen asenteen ja laajan sydämen, jolloin nämä ihmiset voivat olla erittäin pidettyjä ja ihailtuja.

Saturnuksen luotsaama ihminen katsoo maailmaa vakavasti, vastuullisesti ja järjestelmällisesti. Saturnus Scout planeettana antaa todennäköisesti konservatiivisen maailmankuvan. Millainen kartta sitten muilta osin onkin, tällainen ihminen voi olla varautunut ja kylmäkiskoinen, tai koettaa vahvistaa omaa statustaan kunnianhimoisesti. Realismi ja järki ohjaavat tunnustelua.

Uranus Scout planeettana suosii nopeita ja poikkeuksellisia ratkaisuja, jolloin asenne maailmaa kohtaan on uudistusta etsivä, vieraitakin elementtejä hyväksyvä, kenties radikaali ja sopeutumaton. Jos Uranuksen arvaamattomuus antaa runsaasti liikkumatilaa tavoittaa ihan mitä hyvänsä, pitävät toiset joskus tällaista ihmistä vähän hankalana tyyppinä, jota on vaikea ymmärtää.

Neptunus toimii Scout planeettana intuitiivisesti ja alitajuisesti, eikä tällainen ihminen yleensä ole räikeä tai kovaääninen vaan mieluummin vastaanottaa itse vaikutteita. Tiedustelu voi kohdistua taiteellisuuteen, herkkyyteen, henkisyyteen ja hyväntekeväisyyteen, mutta mahtaako Neptunus Scoutina ihmiset olla helposti harhaanjohdettavia, hämmentäviä ja joskus myös epäluotettavia?

Pluto Scout planeettana varmistaa kiihkeän ja valikoivan asenteen, missä kaikkea ei osteta. Plutolla on paljon ominaisuuksia, jotka voivat osoittaa oman asennoitumisen suuntaa; seksuaalinen, vallanhaluinen, manipuloiva, elämännälkäinen, ainutkertainen tai karismaattinen. Näistä ihmisistä ei taida helposti päästä selvyyteen, ja he voivat keskittyä voimakkaasti pitämään oman persoonansa pimennossa.

Kun oman kartan Scout planeetta on löytynyt, pitää miettiä kuinka helposti tuo planeetta pääsee toimimaan. Onko merkki- ja huonesijainnit edulliset, ja onko planeetan kulmat auttavia? Tai voi käydä kuten minulle, että Scout planeetta on väliin-putoavassa merkissä ja aika hankalassa sijainnissa muutoinkin, jolloin ulkomaailman tiedustelu ei ole aina niin sujuvaa; moni asia jää huomaamatta.

Kerropa kommenteissa omasta tiedustelijastasi, kuinka se toimii ja vastaako yllä esitettyjä tyypittelyjä, ja mitä kaikkea voit lisätä oman planeettasi kohdalla? Jos sinulla on nouseva planeetta, onko tämä samassa hengessä kuin Scout (jos on eri planeetta)? Kuka löytää kaksi toisistaan poikkeavaa vastaanoton tapaa itsestään?

Planeettojen vaikutuksia tässä ja nyt

17.1.2012

Mikä planeetta on ollut eniten esillä viime päivinä? Onko kyseessä osa pidempää sykliä esimerkiksi ulkoplaneetan transiitin tai edistyskartan voimakohdan vuoksi? Vai onko jokin planeetoista muuten vaan pompsahtanut ajatuksiisi? No, myönnettäköön, että tuo viimeinen kysymykseni alkoi naurattaa itseänikin. En tiedä kuinka pahaksi olette astrologian harrastuksen suhteen päässeet, mutta jotenkin oletan, että ns. tavalliset ihmiset eivät pohdi planeettojen symboliikkaa kaiken aikaa.

Jos näin kuitenkin on, että jokin planeetta näyttää muuten vaan kutkuttavan mieltä ja pohdituttavan, niin löytyykö tällaiselle mitään selitystä transiiteista, proge kartasta tai esimerkiksi paluukartoista (Auringon tai Kuun)?

Viimeksi kun kyselin syksyllä reilu puoli vuotta sitten, minkä planeetan energioissa te pompitte mukana juuri nyt, vastauksia (kaikkia kahta!!) dominoi hitaiden ulkoplaneettojen transiitit. Ne kaikkein hitaimmat ja sen myötä myös pitkävaikutteisimmat tuli mainittua, Pluto ja Neptunus. Nyt on mielenkiintoista katsoa, onko tunnelma vaihtunut ja joku muu planeetta yleisimmin esillä tässä talven ajassa. Että ollenkaan pääsisi asioita vertailemaan, siihen tarvitaan teiltä lukijoilta vastauksia.

Minä lunttasin sitä syksyistä kyselyäni, ja sain hämmästyä että omalta osaltani olen yhä vaan samassa tilanteessa. Se on aina vaan Mars mikä eniten ja useimmiten on ajatuksissa ja näyttäisi tulevan konkreettisestikin tapahtumissa esille. Onkohan oloni yhtä Mars-painotteista koko loppuajan kun progekarttani nousuakseli kulkee oinaassa? Vai sattuisiko korostuminen nyt vaan yleiseen ajan hermoon, koska Mars on nyt hidas liikkeessään ja valmistautuu pysähtymään? Ensimmäiseen kysymykseen vastaus löytynee vasta ajan kanssa, ja tämä selviää nopeammin kuin muistinkaan, kun nousuni tänä syksynä vaihtuu rauhalliseen härkään. Sama nousu tulee myös kohta Auringonpaluuseeni, mikä tuntuu erittäin sopivalta ”yhteensattumalta”. Jälkimmäiseen heittooni vastaisin kyllä, mutta mitä mieltä te olette? Oletteko huomanneet planeetan kulkunopeuden olevan yhteydessä sen energioitten tuntumisen voimakkuuteen? Tuo saattaa mennä turhan hienosäädön puolelle, mutta ajatuksena on mielenkiintoinen.

Minä vähän odottelen Saturnus-vastauksia, sillä Marsin tavoin sekin on hidas kulussaan, vaikkei Saturnuksen käännös ihan vielä olekaan edessä. Saturnus on kuitenkin sillä merkin viimeisellä kriittisellä asteella, mikä kannattaa noteerata planeettojen kulussa erityisesti. Tällaisena aikana Saturnus tarjoaa meille korostuskynää teemojensa esittelyyn.

Mikä planeetoista on siis esillä ja miksi?

Vain Planeetta puuttuu!

23.6.2011

Miltä nousuplaneetta näyttää? Voisi kuvitella, että on helppoa nähdä ihmisen olemuksesta, mikä on hänen nouseva merkkinsä ja etenkin nouseva planeetta, sillä sen luulisi antavan omanlaisensa leiman ulkonäköön. Kaikilla ei ole lainkaan planeettaa nousuakselinsa lähellä. Miten te lukijat, joilla on sellainen ylellisyys kuin nousuplaneetta, koette sen näkyvän ulkonäössänne? Vai onko nousuplaneetan energia sittenkin enemmän omaa sisäistä asennetta ja tyyliä määrittävä juttu? Keksin että voisimme testata tätä – kokeillaan muutamasta kuvasta, miten helppoa tai vaikeata käytännössä nousuplaneetan näkeminen on.

Alla on kuvat, joille voisitte miettiä nousevat planeetat. Minulla on näiden henkilöiden syntymäajat tiedossa ja karttatiedot ovat tarkkoja, eivätkä summittaisia, joten nousuakselin lähellä oleva planeetta on kartalla oikeasti tällä kohdalla.

Aurinkomerkin vaikutuksen eliminoimiseksi nämä kolme ihmistä ovat sikäli samalla viivalla, että heidän syntymäpäivänsä ovat perättäisinä päivinä ja kaikilla on siis sama Aurinkomerkki. Voittehan siitäkin esittää arvauksianne, jos se teidän mielestänne pärstäkertoimesta erottuu.

Ettei homma menisi ihan arvailuksi, annan tiedoksi nousuakselin merkin. Kirjoita vastauksesi kommentteihin esim Kuva 1: Venus, kuva 2: Aurinko jne ja voit kertoa myös mikä sinut sai ajattelemaan juuri tätä planeettaa. Vain planeetta puuttuu!

Kuva 1 Nouseva Skorpioni

Kuva 2 Nouseva Kauris

Kuva 3 Nouseva Neitsyt

Kaksin aina kaunihimpi

27.5.2011

Kyllä minä nyt huijasin teitä aika ikävällä tavalla. Ei tämä juttu kerro synastriasta eli parisuhde-astrologiasta. Tai, koska astrologia taipuu niin helposti, te voitte ajatella aihetta myös karttavertailujen kautta. Kaksi planeettaa yhdessä on yhtymäksi kutsuttu planeettojen liitto. Siinä kaksi energiaa sulautuu toimimaan yhdessä. Yhtymä on karttojen voimakohta, niin hyvässä kuin huonommassakin. Kaikkien planeettojen teemat eivät muovaudu yhdeksi kokonaisuudeksi yhtä helposti kuin vaikka Kuun ja Venuksen energiat. Varsinkin ulkoplaneetta yhdessä persoonaplaneetan kanssa on aika haastava, mutta väitän että tällaisista voimanpesistä löytyy kasvun kautta ne mielenkiintoisimmat mahdollisuudet. Esimerkiksi Kuun ja Pluton yhtymä on samalla kertaa raastava ja ainutkertainen.

Yhtymiä löytyy miltei jokaiselta kartalta. Väljyydessään Auringon ja Kuun kanssa toinen planeetta voi olla kymmenen asteen päässä. Tämän jutun yhteydessä pitäytyisin kuitenkin niihin tiukkoihin yhtymiin, jotka ovat sellaisia paukkuja persoonassa, mitkä eivät voi olla tuntumatta ja näkymättä. Tosi monella on Auringon ja Merkuriuksen yhtymä, koska planeetat ovat avaruudessa niin lähellä toisiaan. Kyllä tämäkin mielenkiintoinen on kun sitä lähtee pohtimaan. Myös Auringon ja Venuksen yhtymiä löytyy kartoilta paljon, meidänkin perheessä useita.

Taivaalla on viime aikoina Venus ja Mars kulkeneet pitkään kimpassa, ja molemmat ovat olleet myös Merkuriuksen kanssa samassa asteessa. Tänään taivaalla säkenöi / räjähtää / ravistaa Kuun ja Uranuksen kohtaaminen oinaan alussa.

Eri aikakausina tietyt planeetat kulkevat pitkään yhdessä, siten että kokonaisella sukupolvella on monella samojen planeettojen yhtymä. Tällainen on esimerkiksi se 60-luvun puolivälissä ollut Uranuksen ja Pluton yhtymä, tuo X-sukupolven leima otsassa. 90-luvulla Uranus ja Neptunus keikkuivat monien kartoilla, ja tästä sukupolvesta saamme kohta kuulla. Niin, ja sitten on tietysti näitä Jupiter+Uranus ihmisiä, jotka ovat koko viime vuoden olleet ajankohtaisesti esillä ja ajan hermolla, koska sama taivaan kuvio saattoi oireilla vahvasti heidänkin elämässään. Jupiter ja Saturnus ovat perinteisen astrotavan mukaan kuninkaallinen pari kartalla, koska vanhan ajattelun mukaisesti olivat ne suurimmat vaikuttajat. Viimeksi nämä taisivat olla kimpassa uuden vuosituhannen alussa.

Minkä planeettojen yhtymät eniten kutkuttavat sinun mieltäsi? Se voi olla oman kartan juttu, mutta myös ajatuksen tasolla minkä planeettojen yhteinen energia muodostaisi kaikkein mielenkiintoisimman tuloksen. Esimerkiksi Auringon ja Kuun yhtymä on aina jännä tulkittava kartoilta. Kummalla puolella Kuu on, merkitsee tulkinnan sävyssä huikeasti, eli onko se vanha Kuu vai untuvikko uusi Kuu. Minun äidilläni on tällainen asetelma, missä Aurinko on merkkinsä viimeisellä kriittisellä ”kriisiasteella” ja Kuu viereisessä merkissä juuri syntyneenä uutena Kuuna. Kun planeettojen merkki on tällätavoin eri, tulee tästä vielä yksi ulottuvuus yhtymään. Toiset astrologit eivät lue merkkirajan ylittävää kulmaa aspektiksi ollenkaan, mutta kyllä minun mielestäni planeetat ovat lähellä jos ne kerran ovat lähellä, ja kaksi eri merkkiä tuo yhteiseen energiaan vielä vähän lisää sovitettavaa. Äidistäni muuten sen verran vielä, että ei ole ihme, että hän kokee itsensä paljon voimakkaammin tuon innokkaan uuden Kuun kautta, ja ennen kuin kellonajan kautta varmistin, hän luuli Aurinkonsakin olevan tässä samassa merkissä.

Moni yhtymä tuntuu ensivaikutelmana aika hankalalta, kuten tämä toinen meidän suvussa ilmeisesti geneettisesti periytyvä Marsin ja Saturnuksen yhtymä. Näissä pahiksissa yhdessä riittää opeteltavaa, mutta mielestäni mikään planeettapari ei ole niin vaikea, etteikö sitä onnistuisi toteuttamaan myös positiivisesti. Mikä on sinun mielestäsi kaikkein vaikeimmalta, ajatuksen tasolla, tuntuva planeettayhtymä? Olisiko se Saturnuksen yhtymät melkein mihin tahansa planeettaan? Vai miten hurjalta kuulostaisi Mars ja Pluto?

Olen viime aikoina pyöritellyt erityisen paljon eri planeettojen yhtymiä Neptunuksen kanssa, sillä jostain kumman syystä näitä on tullut esiin monissa tulkinnoissa. Olisiko tuo jonkinlainen Neptunuksen tulon alleviivaus omaan kalojen merkkiinsä nimenomaan minulle, kalatyypille. Persoonaplaneetoista Aurinko, Kuu ja Venus ovat usein aika haavoittuvaisia Neptunuksen kanssa. Merkurius taas on arvaamattomampi kaveri, koska tällaisen ihmisen ajattelu ja ilmaisu voivat olla ihan mitä tahansa. Tuumin juuri, että olenkohan koskaan törmännyt asiakkaissa Marsin ja Neptunuksen yhtymään – kauhea ajatus mutta kuinkahan tällaiset ihmiset onnistuvat pysyttelemään hengissä. Jakakaa te huojentavia tietoja näistä Mars-Neptunus ihmisistä, mikäli sellaisia tunnette.

Mikä on sinusta kaikkein kivoin planeettojen yhtymä? Tai mielenkiintoisin, jännittävin, pelottavin?

Symboliikan alkeet

1.5.2011

Kuinka tarkkaan olette ruotineet planeettojen ja astrologisten merkkien kuvasymboliikkaa? Niiden sisäistäminen on avuksi planeettojen ja merkkien luonteen ymmärryksessä. Ihan pelkästään symboliikalla pystyy jo tulkitsemaan jotakin.

Suora pystylinja planeetan kuvasymbolissa osoittaa kohtaloa ja viittaa älyllisyyteen. Horisontaalinen viiva, etenkin planeettasymbolin alaosassa, kertoo materiaalisuudesta ja fyysisyydestä, eli tässä ollaan tekemisissä maallisten ja konkreettisten asioiden kanssa. Jos viiva on yläosassa symbolia, se kertoo metafyysisestä tasosta. Yhdessä nämä viivat muodostavat ristin, joka kuvastaa aineellisuutta. Se kertoo tosiasiallisuudesta ja konkretiasta. Näitä löytyy esimerkiksi Venuksen ja Saturnuksen symbolista. Suorat linjat astrologisessa symbolissa tarkoittavat älyllisyyttä, selkeää ajattelua ja objektiivisuutta. Joissakin lähteissä viitataan tunteettomuuteen, mutta mielestäni kyseessä on ennemminkin omien tunteiden irrottaminen asiasta. Kaksosen merkki on puhtaimmillaan tätä.

Ympyrä on astrologian symboliikassa äärettömyyden kehä ja sillä sillä on henkinen merkitys. Esimerkiksi Auringon symbolissa on ikuinen kehä ja sen sisällä piste osoittamassa sisäistä valoa. Puoliympyrä viittaa sieluun ja tietoisuuteen. Kun puoliympyrää pilkotaan vielä pienempiin ”väkäsiin”, on oikealle kaartuva kaaren palanen ulospäinsuuntaava extrovetti, ja vasemaan kaartava sisällepäin katsova introvertti. Esimerkiksi Merkurius ja härkä sisältävät nämä molemmat, ja yleensä ne kuvioissa tulkitaankin sielulliseksi ja tietoisuutta kuvastavaksi puoliympyräksi.

Pyöreät ja kaarevat muodot astrologisissa symboleissa kuvastavat tunnetta ja tunteellisuutta, tai tunneperäistä asennoitumista. Ne ovat hyvin vastaanottavaisia. Mieti esimerkiksi ravun symbolia, joka koostuu kahdesta ympyrästä keskellä ja puolikaarista yllä ja alla; tässä henkisyys muodostaa äärettömyyttä kuvaavan jatkumon, jossa sielu ja tietoisuus suojaavat, ja samalla ottavat ja antavat. Toiset ovat nähneet ravun merkissä hedelmöittyvän munasolun, ja sekin sopisi teemaan hyvin.

Olen joskus miettinyt sitä, miksi ihmeessä Merkuriuksen ja Pluton symbolit ovat niin samankaltaiset. Pilkottuna osiin Merkuriuksen pohjalla on aineellisuuden risti, eli Merkuriuksella on kyky käsitellä konkreettisia asioita. Ikuinen kehä ristin päällä kuvastaa hengen ylemmyyttä konkreettiseen nähden, ja ajattelun planeetta Merkurius tosiaan on. Ylimmäisenä tavoittelee korkeuksia sielun puoliympyrä, ja Merkuriuksen kohdalla sen ymmärtää hyvin jatkuvan tietoisuuden tavoitteluksi.

Pluton pohja on ihan samanlainen; aineellisuuden ristin yllä on tietoisuuden puoliympyrä, ja näiden yläpuolella irrallisena henkisyyden ikuinen kehä. Irrallisuus voi kuvastaa myös jälleensyntymää, ja tämä tapahtuu henkisellä tasolla.

Molemmilla planeetoilla Plutolla ja Merkuriuksella on pääsy psyyken sisään, alitajuntaan. Antiikin mytologiasta muistamme Merkuriuksen roolista viestin välittäjänä, että tämä oli ainoa jumalista, jolla oli pääsy Pluton manalan valtakuntaan. Mielestäni me nykyisin helposti unohdamme Merkuriusta tulkitessa planeetan kyvyn päästä kosketuksiin tiedostamattoman puolemme kanssa.

Millaisia symboliikkaan perustuvia selityksiä sinä löydät vaikka Aurinkomerkistäsi tai tärkeimmästä planeetastasi?

Planetaarisen jännää Vappua!

30.4.2011

Sataako tänä vappuna jäähilettä niskaan, vai tapahtuuko kummia? Lue varovaisesti, ettei jokin näistä juhlatyyleistä jää päälle.

Uranus on järjestänyt megalomaaniset uuden ajan vappufestarit. Kaikki on kutsuttu, ja kukaan ei jää pois tästä juhlasta, sillä mitään vastaavaa ei olla aikaisemmin nähty, koettu, tunnettu eikä maistettu. Uranus hilluu showmestarina ja varmistaa, että väellä on hauskaa. Yllätyksiä on tiedossa! Tule mukaan ja hämmästy! Uranus itse pysyttäytyy etäämmällä.

Kuu innostuu ja riehaantuu. Hän aloittaa tälläytymisen Venuksen kanssa jo hyvissä ajoin. Kumpikin on hankkinut peruukit ja naamarit ja villit asut. Poks vaan ja juhlinta voi alkaa. Kuu kippaa innostuksissaan boolia reippaaseen tahtiin. Kesken illan hänelle tulee väsynyt olo. Tää on niin nähty ennenkin, ei sittenkään mitään uutta taivaankannen alla. Kuu on vanha ja viisas, seesteinen sisältä.. mutta okei, kun Jupiter ja Mars vaativat, niin hän ottaa vielä yhden. Kuu näyttää pitkää nenää sille vanhalle naapurin jäärälle, joka kyttää bilettäjiä kauempaa, ja lyöttäytyy loppuillaksi ihmeen vaisun Merkuriuksen juttusille.

Venus ottaa kaiken irti näistä bileistä. Hän on paikalla ensimmäisenä. Hän suhaa edestaas vauhti päällä, kikattaa kovaäänisesti, tanssii Marsin kanssa ja flirttaa Jupiterin kanssa, ja varmaan Uranuskin saa osansa hauskanpidosta. Seurauksilla ei ole mitään väliä, elämässä pitää olla jännitystä. Venus on täynnä uuden rohkeuden tuntua. No joo, tuli otettua vähän liikaa ja liian vauhdikkaasti.

Merkurius muistaa kipeästi edellisen vapun, ja typeryyksistään oppineena hän aikoo viettää juhlan matalalla profiililla. Hän pysyy tiukasti isompien varjossa eikä aio sortua mihinkään, mistä seuraisi perässä iso lasku. Tili on miinuksella eikä lukkoliikkeessä tehdä enää piikkiin uusia avaimia kadonneiden tilalle. Merkurius huomaa salamana välkähdyksen naapurustosta, ja käy tarkistamassa tilanteen. Siellä joku vanha kurppa kyttää bileitä kaukoputkella! Merkurius antaa hyypiön kuulla kunniansa.

Mars aikoo varmistaa juhlan sujuvuuden ja pysyy tiukasti Jupiterin kintereillä. Heillä on hauskaa, vitsit lentävät, boolia kuluu ja missukoita pyöritetään. Marsilla käy parempi flaksi kuin ikinä, ja hän on aika polleata valloituksistaan. Mars voittaa kisan kuka kippaa boolimukinsa nopeimmin. Kuka vääntää kättä?

Jupiter tietää kaiken juhlimisesta. Parhaimmat bileet ikinä. Kaikki mukaan! Tätä ei ihan äkkiä lopeteta. Kun Uranukselta tuntuu ohjelmatarjonta tyrehtyvän, Jupiter innostaa toiset mukaan jatkoille. Niissä menee monta päivää.

Aurinko tuumii vielä lähtisikö sittenkään Uranuksen pippaloihin. Hän likoaa pitkän kaavan kautta vaahtokylvyssä, hoidattaa kyntensä ja laitattaa hiuksensa. Aurinko oikeastaan kaipaa intensiivisempää menoa, missä olisi vahvaa tunnetta mukana. Yksi tyyppi on kyllä ollut kierroksessa, mutta kun se tuntuu hävinneen näkymättömiin. Hän tarkistaa vielä talousuutisista onko Nokia kaatunut, ja odottaa sitkeästi puhelinsoittoa.

Saturnus nyrpistää nenäänsä metelille ja riehumiselle. Hän suuntaa kaukoputkensa bilepaikkaa kohti ja vahtii, ettei mitään sopimatonta pääse tapahtumaan. Ihan kamalan tyylitöntä, eikä mitään tajua perinteistä. Saturnus ei ymmärrä näitä nykyajan pimuja, kun eivät osaa ollenkaan hillitä itseään. Siellä ne nauravat ja pelehtivät, estottomasti, hyi olkoon. Saturnus huomaa, että miehet uhoavat ja tekevät itsestään naurettavia. Jos Saturnus ei olisi niin jumissa, hän voisi mennä pitämään luennon hyvistä tavoista sille roskasakille.  Ja sitten se nuori hintelä kaveri ilmestyy kaukoputken eteen…

Pluto nauraa partaansa ja pysyy vielä hetken näkymättömissä. Hän on pohjustanut tätä juttua jo päiväkausia, niin että Aurinko kuvittelee itse keksineensä koko idean. Pluto vilkaisee kallista kelloaan ja myhäilee, että pehmitköön ihan vähän lisää. Pluto laskee vielä kerran tulonsa illalta; Uranuksen vuokra, Kuulle ja Venukselle myydyt asut, Merkuriuksen vanhat velat, Marsin booli, Jupiterille kaikki tuplana. Niistä kertyy ihan kiva summa. Ja lisäksi se kotiinkuljetuksena toimitettu kaukoputki, josta Saturnus maksoi kaksinkertaisen hinnan kun kuvitteli sen olevan markkinoiden parasta merkkiä. No, olisikohan jo aika ottaa skumppa jäistä ja pirauttaa Auringolle. Se lehmä menee samaan halpaan ihan joka vuosi.

Onko kukaan nähnyt Neptunusta? Ei takuulla. Neptunus on hiljentynyt rantaan liplattavien laineiden ääneen. Tai paremminkin hän lilluu ihan toisessa todellisuudessa. Neptunusta ei haittaa, vaikkei kukaan muista häntä. Hän tietää paremmin, sillä hän on nähnyt valon. Neptunuksella on näky, johon hän uskoo. He ovat kaikki yhtä tässä universumissa.

Minkä planeetan mukaan sinun vappusi sujuu? Hauskaa juhlaa kaikille!


%d bloggers like this: