Posts Tagged ‘Pluto-transiitti’

Kriisiapua Portugalille

8.4.2011

Varsin odotettu uutinen oli Portugalin talouden romahtaminen kädenojennuspisteeseen EU:n yhteiselle tukipussille. Muistelen kirjoittaneeni tänne blogiin jossakin vaiheessa epäilyksiäni Portugalin sinnittelystä, mutta kun en juttua tähän hätään löytänyt blogista niin on se voinut olla vain ajatuksissani (Nyt kun Neptunus kulkee kaloissa, en voi olla varma mistään onko se tapahtunutta vai kuvitelmaani).

Olisin mieluusti pitäytynyt Portugalille tehdyssä vanhemmassa karttahahmotelmassa vuodelta 1143, mutta transiittien kannalta toimivammalta näyttää uusin kartta vuodelta 1974. Tällä kartalla on tekijöitä johtavien merkkien alussa, Pluto vaa’assa ja Saturnuksen ja Marsin yhtymä ravussa. Nämä planeetat ovat olleet kovassa transiittien ristitulessa, ja ovat edelleenkin. Pluto tulee perääntymään vielä hyvin lähelle neliökulmaa Plutoon, ja oinaan alusta Uranus järisyttää neliöllä Saturnuksen rakenteita, pakottaa Marsia toimimaan ja vastakkaisuudella Plutoon kaivaa esille muutosta. Saturnus ylitti nousuakselin ja Pluton muutamaan kertaan viime vuonna, ja tämä syklinvaihdos on tuskin mennyt jälkiä jättämättä.

Portugal vuoden 1974 kartta ja transiitit 6.4.

Portugalille tulee Kuunsolmujen paluu tänä vuonna, elokuun lopussa (todellista solmua käytettäessä). Tälläinen merkitsee uuden syklin alkamista, erilaista vaihetta ja uuden suunnan ottamista. Tämäkin seikka kertoo siis muutoksista, joita maassa täytyy tehdä. Voimat näyttävät kovilta Kuunsolmujen paluun aikaan, sillä Pluto on neliössä Plutoon ja vastapäätä Marsia, ja Uranus neliössä Marsiin ja vastapäätä Plutoa. Toivottavasti muita katastrofeja ei ole luvassa maalle kuin taloudellisia.

Pluto tekee kulmaa myös Auringolle härkään, ja haluaisin nähdä kolmion muutoksen askeleina kohti parempaa. Pluto voi tarjota parempaa, vaikka prosessi käytäisiin vaikeimman kautta. Portugalilla näyttäisi olevan aika puolellaan, sillä Jupiter on tulossa kohti sen Aurinkoa.

Uudella Portugalin kartalla näkyvät pimennyksetkin. Viime Talvipäivän seisauksen Kuunpimennys tuli Saturnukselle ja Keskitaivaalle. Lisää on tulossa, sillä ensi talvena joulukuussa pimennys tulee kaksosiin Kuun ja Kuunsolmun väliin. Tämän hankalampaan kartan kohtaan pimennys ei enää voi tulla, ja se osoittaa samaan suuntaan kuin Kuunsolmujen paluukin; esiin nousevia asioita, kriisiä ja muutosta.

Astrologian täsmällisyys jaksaa hämmästyttää. Portugal pyysi laina-apua, kun Merkurius oli lähtenyt perääntymään hyvin läheltä maan Merkuriusta oinaassa, ja kun hyväntekijä-auttaja Neptunus tuli kalojen alkuun maan Junolle, sopimusten asteroidille. Kysymykseksi jää, kumpi ei näe kaikkea tästä sopimuksesta, EU vai Portugal.

Meillä kriisiavun antaminen EU maille on näin vaalien alla poikinut vilkasta yhteiskunnallista keskustelua puolesta ja vastaan. Millaisia astrologisia perusteita antaisit rahoittamiselle tai sen kieltämiselle? Keskustellaan siis ennemmin astrologiasta kuin politiikasta.

Mainokset

Keskustelussa Pluto nousulla

29.1.2011

Viime maanantaina kirjoittelin planeettojen transiittiylityksistä nousulle, ja tässä yhteydessä kävi ilmi, että Pluton ylitys on ihan omaa luokkaansa. Tämä voi olla yksi kavahdetuimpia ja pelätyimpiä transiitteja astrologian harrastajien keskuudessa. Vaan onko se sitä sitten käytännössäkin, vai onko tämä astrologisen kirjallisuuden aiheuttama vääristymä?

Me voisimme jakaa täällä blogissa tarinoitamme, mitä on tapahtunut kun Pluto on keikkunut nousuakselin tuntumassa sen noin kolme vuotta, minkä ylitys tavallisesti kaikkine peruuttamisineen ottaa. Tarinat voivat auttaa suhteuttamaan omia kokemuksia, ja ne voivat toimia jonkinlaisina evästyksinä nousukauris-ihmisille, joilla tämä on odotettavissa lähivuosina. Varoitan kuitenkin heti kättelyssä ajattelemasta, että toisen kokemukset sattuisivat itselle yksi yhteen. Näin ei varmaan koskaan ole täysin, vaan kokemuksemme jokaisesta transiitista on aina omanlainen; Pluton nousun ylityksen aikaan tapahtuu myös muita transiitteja, jotka ovat osa prosessia. Lisäksi jokaisella on omanlaisena kartta ja on varmaan paljon merkitystä sillä, kuinka aspektoitunut nousuakseli kartalla on valmiiksi, eli tuleeko transiittina liikkuvasta Plutosta koko joukko muita kulmia kartalle samaan aikaan.

Tuoreimmassa muistissa Pluton ylitykset ovat varmaan heillä, joiden nousu on aivan kauriin alussa tai jousimiehen viimeisissä asteissa. On silti mahdollista, että tämä transiitti on ollut hyvin mullistava myös noususkorpioneille ja he muistavat tapahtumat kuin eilisen päivän. Skorpionissa Pluto kulki 1983 – 1995.

Kerron teille pari Plutotarinaa alkuun, ja saatte jatkaa siitä; Miinan ja Manun stoorit. Miinalle Pluton ylitys näyttäytyi tapahtumina jo ennen kuin planeetta ehti akselille. Miinan kartalla onkin vahva muuttuvien merkkien painotus, molemmat Aurinko ja Kuu muuttuvassa laadussa, ja olen sitä mieltä, että tällaisille ihmisille suuret transiitit voivat tulla hiukan etuajassa. Hänen kartallaan kaurisnousu on yksinäinen, eikä siihen kohdistu käytännössä mitään kulmia syntymäkartan planeetoista.

Miina halusi itselleen toisenlaisen elämän. Hän otti riidattoman ja aikuisen tuntuisen eron miehestään. Avioliittoa oli takana jo melko pitkään, ja se oli tullut rutiininomaiseksi. Miinan mielestä heillä ei ollut enää oikein mitään muuta yhteistä kuin lapset. Hän teki taloudellisesti uhkarohkean liikkeen, sanoutui irti hyvästä työpaikasta ja muutti kokonaan toiseen maahan, tyhjän päälle ilman tietoa työstä tai kodista. Tässä oli voimakasta uuden alun tuntua. Noin päällisin puolin katsottuna kaikki näytti ihmeen positiiviselta, eikä Miina olekaan mikään turhasta valittaja. Suurin kolaus hänelle saattoi tulla ammatillisella puolella, sillä uudessa maassa ei ollut olemassa suhdeverkostoa, eikä hän löytänyt työtä samalta alalta, millä oli aiemmin työskennellyt. No, Miina otti ihan toisenlaisen työn vastaan, ja tuntuu nyt silläkin elämän saralla rakentavan ihan uudenlaista elämää. Mielestäni Miinan tarina käy hyvin esimerkiksi siitä, että Pluto tarjoaa tilaisuuden ja voimaa toteuttaa muutos, jota on itseasiassa halunnut jo kauan.

Manun tarina on vaikeampi. Manun kartalla nousukauris on viiden asteen orbilla kolmiossa Plutoon, eli nousun ylitys ja sitä välittömästi seurannut kulma Plutoon pitkittivät prosessia. Kolmio Venukseen on aika tarkka. En tiedä mikä alkoi ensin, vaikeudet työssä, parisuhteessa vai terveydessä. Manu sairastui totaalisesti jähmettävään masennukseen, ja monta kuukautta hän halusi vain nukkua. Eroprosessi kumppanista oli aikaavievä, väsyttävä ja ahdistava. Työkyky oli poissa pitkän aikaa. Terapian avulla Manu voitti lopulta masennuksen, ja samaan aikaan hän kävi suurta sisäistä mullistusta läpi, kysellen mikä ja kuka olen, ja mihin suuntaan menossa. Kun elämänilo palasi, alkoi löytyä sisimmästä vastauksia uudesta suunnasta. Myös tässä tapauksessa käytiin läpi ammatillinen muodonmuutos, ja Manu kouluttautui uuteen ammattiin. Ulkoisesti Manun elämässä ei näyttänyt tapahtuvan dramaattisia käänteitä, vaikka toki monenlaista arkipäivän ongelmaa ilmeni pitkästä sairauslomasta ja eron tuomista taloudellisista haasteista. Sisäisesti muutos oli sitäkin suurempi. Vaikka tässä tarinassa prosessi käytiin todellakin pimeiden syvyyksien ja tuhkan kautta, minä luulen että Manu elää nyt rikkaampaa elämää ja tekee asioita, jotka kokee aivan eri tavalla tärkeiksi kuin aikaisemmin. Manun tarinan näen pitkälti esimerkkinä tapauksista, jossa elämän entiset rakenteet kaatuvat yksi toisensa jälkeen, ja kaaostilanteessa on pakko löytää uutta.

Minkälaisia tarinoita sinulla on Plutosta? Onko niin, että vaikeidenkin muutosten jälkeen elämä on mennyt eteenpäin, ja paljon positiivista on tullut sen tilalle, mistä transiitin aikana on luovuttu? Ja vaikka et olisi kokenut juuri nousun transiittia, saatat löytää omista Pluto-kokemuksistasi jaettavaa toisille. Myös te, joilla Pluto on kaiken aikaa nousulla, siis syntymäkartalla, kertokaa kokemuksianne. Toivon että jaksatte kommentoida, vaikka aihe onkin raskaanlainen.

Vuoden tyylikkäimmät

21.9.2010

People-lehti valitsi vuoden tyylikkäimmin pukeutuvat naiset, ja kymppikärkeen nousi lähinnä casual-friday-tyyppisestä pukeutumisestaan ja maanläheisyydestään tunnettu laulaja, näyttelijä, muotisuunnittelija, tuottaja ja mitähän-vielä Gwen Stefani. Mitä tarvitset gwen-stefanien tekemiseen?

Vaakaa, paljon vaakaa, sehän on selvä. Itseasiassa tosi paljon vaakaa. Gwenin Aurinko on suosion alueella yhtymässä Jupiteriin. Vaa’assa ovat myös räväkkä Uranus ja perääntyvä Merkurius, mutta sehän ei tämän naisen tahtia ole haitannut. Stefania luonnehdittiin Peoplessa trendikkääksi äidiksi. Hänellä on kaksi pientä poikaa, jotka eivät ole tahtia hidastaneet. Pukeutuminen ei ole latistunut mammamaisuudeksi, vaikka tietty huolettomuus onkin hänelle luonteenomaista.

Nousuakseli on skorpionissa ja sillä on Neptunus. Maagisuus, glamour ja mielikuvitus on tällä taattu. Neptunus nousulla on illuusioiden luojan juttu, ja skorpionissa kuvajainen saa häivähdyksen salaperäisyyttä, mystisyyttä ja seksuaalisuutta.

Kuu on Gwenin kartalla siellä missä pitääkin, ravussa, ja se on hyvässä kulmassa Venukseen neitsyessä. Vaikka Venus on alennusmerkissään, sen ei tarvitse toteutua haitallisesti. Neitsyen järkevyyttä on mukavat vaatteet lasten kanssa touhutessa. Ehkä uran alueen Venusta on Stefanin oma vaatemerkki L.A.M.B. joka hintava, mutta juuri siksi että hän on valinnut siihen vain tiettyjä materiaaleja. Neitsyeen toki passaa tällainen kritisointi.

People-lehden tunnustus näkyy Neptunuksen transiitin aktivoitumisena Stefanin kartalla. Neptunus perääntyi uudelleen neliöön hänen syntymäkarttansa Neptunukseen. Pluto on jo muutaman viime vuoden ajan pommittanut vaa’an alussa olevaa Merkuriusta, ja ilmaisun uusiutuminen on selvästi tuottanut tulosta ja kiitosta.

Edistyskartalla skorpioniin siirtynyt Aurinko ottaa kiinni oman ja edistyskartan Neptunusta muutaman tulevan vuoden sisällä. Edistetty Kuu tulee jo tänä syksynä vastapäätä hänen rapu-Kuutaan, ja näyttää varmaan tärkeätä elämänvaihetta. On mielenkiintoista nähdä, millaisen aluevaltauksen tämä lahjakas nainen seuraavaksi tekee.

Miten monta prosenttia videossa on sinun mielestäsi vaakaa ja kuinka paljon skorpionia? Minun mielestäni skorppari voittaa ainakin 60/40!

Lottovoitto

24.5.2010

Kun poikani oli alle kouluikäinen pikkutenava, en saanut häntä millään pois television äärestä kun siellä esiintyi Maija Vilkkumaa. Hän oli hurmioitunut Vilkku-Maijasta. Silloin lähinnä naureskelin fanittamiselle ja annoin pikkupojan rauhassa palvoa suosikkiaan. Nyt jälkeenpäin en edes muista, mitä Vilkkumaa silloin lauloi, mutta kyse oli todennäköisimmin hänen ensimmäisestä isosta soolohitistään Satumaa, eikä se ollut Tarharyhmän aikaisia lauluja. Sittemmin meidän perheessä ihailu on laantunut, mutta Maija Vilkkumaan yleinen suosio vaan jatkuu. Hän on pysynyt pinnalla yli kymmenen vuotta, tehnyt tänä aikana kahdeksan levyä. Viimeisin Kunnes joet muuttaa suuntaa on listahitti, ja radiossa soi tiuhaan tahtiin Lottovoitto.

Vilkkumaan astrokartalla on Auringon ja Merkuriuksen yhtymä skorpionissa, ja Merkurius peruuttaa. Nämä ovat ilman linkkejä muualle kartalle, mutta on niillä hankala kvinkunssi Chiron kentauriin, joten ihmiseksi kasvamisen ja ilmaisun kehittymisen tiellä on voinut olla kipuiluakin. Skorpioni näkyy Vilkkumaan musiikissa ehdottomuutena, tummuuden synkkinä pilkahduksina ja terävänä sarkasmina sanoituksissa. Hänessä on skorpionimaista tutkijaa; hän on opiskellut suomen kieltä yliopistossa. Vilkkumaan lauluissa on hienoja kielellisiä viittauksia kirjallisuuteen, eli sanoituksista löytyy muitakin tasoja kuin vain tarttuvat kertosäkeet.

Koska minulla ei ole tiedossa kellonaikaa hänen syntymälleen, on Kuun merkki arvoitus. Jos joku tietää, niin kertokaa. Jos hän on syntynyt aamusta, Kuu on innokkaassa oinaassa ja yhtymässä Marsiin. Kuu vaihtaa rauhallisempaan härkään aamupäivällä puoli 11 aikoihin, ja yhtymä Marsiin alkaa väljentyä, mutta olemassa se on koko päivän. Minä en tunne Vilkkumaan persoonaa niin hyvin, että osaisin esittää päättelyjä kummassa merkissä Kuu on. Hänessä näkyy oinaskuun räväkkyyttä, mutta se voi olla kotoisin jo Marsin vaikutuksesta. Härkäkuu toisi rauhallisuutta ja taiteellisuutta, mikä sekin näkyy hänen persoonassaan.

Kuunvaihe näyttäisi jokatapauksessa olevan neitsyttä, eli kuuhulluinta täyttyvän kuun vaihetta. Tämä voi näkyä täydellisyydentavoitteluna, tarkkuutena pikkuasioissa, tietynlaisena nipottamisena.

Venus on hänen kartallaan kauriin alussa, ja se antaa laatutietoisuutta ja vastuullisuutta ihmissuhteisiin. Sue Tompkins vinkkaa, että Venus kauriissa osoittaa ammattia musiikin parissa. Taas kerran saadaan törmätä mielenkiintoiseen Venukseen, kun sen kulku on lisäksi kallistuskulmansa ylittänyt. Venus näyttäisi olevan tärkein tekijä Vilkkumaan kartalla. Mars on innokas ja vahva oinaassa, tosin perääntyvä mutta voi siksi toimia pitkäjänteisemmin kuin spurttityyppinen Mars-energia yleensä. Jupiter on sosiaalisessa vesimiehessä ja tarkassa kulmassa vaaka-Plutoon. Saturnus tekee ravusta ehkä hyvinkin tarkkaa vastakkaisuutta Venukseen, ja korostaa Venuksen hallitsijana sen kurinalaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Uranus on vastapäätä Marsia (rajuus, vauhdikkuus ja kapinallisuus) ja Neptunus jousimiehessä on Jupiterin ja Pluton keskipisteessä.

Vaikka Vilkkumaan viimeisinkin levy on ollut menestys, se on saanut fanien piirissä osaksi ristiriitaisen vastaanoton. Vilkkumaan kartan perusteella on kyse murrosajasta ja musiikin rakennemuutoksesta. Vilkkumaan kartalla on melkoisen tiukka T-risti Venuksen, Saturnuksen ja Pluton välillä, ja Pluto on jo jonkin aikaa aktivoinut kuviota asettumalla Venuksen kohdalle. Plutolla on samalla käynnissä yksi elämän isoimpia muutostransiitteja, kulma syntymäkartan Plutoon. Saturnus oli jo pysähdyksissä lähellä Vilkkumaan Plutoa, ja tulee ylittämään sen uudelleen loppukesästä. Saturnus varmistelee rakennemuutoksen konkreettisin ja järkevin teoin. Tätä taustaa vasten oikeastaan ihmettelen, ettei uusi levy ollut vieläkin erilaisempi. Ehkä kappaleet oli sävelletty ja sanoitettu ennen kuin Pluton kulma on todella tuntunut? Näyttääkö vasta seuraava levy minne Maija meni? Pluton ehdottomuus ja väkivaltaisuus kuultaa selkeästi läpi Lottovoitossa.

tänä yönä vihdoin sä pääset pois
tästä paskamaasta
täällä miehet tappaa toisiaan
ja sit sanotaan et olishan se hienoo jos näin ei ois
 

Lottovoiton sanoitus on alleviivaavan yhteiskuntakriittinen. Sanoista kuultaa ahdistus siitä, millainen kulttuuri meillä on; väkivaltaa ja koulusurmia, ja samaan aikaan ylistetään kuinka hyvä paikka Suomi on asua. Vilkkumaa ei toki koskaan ole ollut lälly ja sovinnainen, mutta tässä hän iski ytimeen. Hyvin skorpionimaista.

Kunnes joet muuttaa suuntaa –albumi julkaistiin astrologisesti hyvään aikaan, mikä näyttäisi menestystä Vilkkumaalle. Venus oli vastapäätä Aurinkoa ja Merkuriusta näyttämässä hyvää vastaanottoa, ja Aurinko varmistamassa suosiota Kuun kohdalla.

Vilkkumaan karttaa tutkiessa tuli ahaa-elämys hänen magneettiselle vetovoimalleen poikaani. Suomirokin tähden Aurinko tulee pojan Keskitaivaalle, Venus pojan nousuakselin tuntumaan, Pluto lähelle pojan Aurinkoa ja Neptunuskin vielä Kuunsolmulle. Teemoissa on hyvin paljon samaa. Oikeastaan äitinä toivoisin, että poika alkaisi taas uudelleen kunnella Vilkku-Maijaa.

Aprillipäivän hupijuttu

1.4.2010

Tai ei tämä postaus mikään vitsi ole, ainoastaan kevyemmän sorttista astrologiaa. Punnitsin kahden päivänpolttavan kuuman nimen välillä, kumman ottaisin karttoineen käsittelyyn. Olisiko se Sofi Oksanen, joka taas kerran sai Puhdistuksesta hyvät palkkiorahat, vai kaapista uloskävellyt Ricky Martin, vaikkei kenellekään ollut yllätys hänen homoseksuaalisuutensa. Kun näin Martinin astrokartan, oli valinta selvä.

Ricky Martinin julkinen ilmoittautuminen homoksi on hatunnoston arvoinen teko. Toivottavasti ison maailman megastaran esimerkki antaa voimaa ja rohkeutta pienimmissäkin ympyröissä oman seksuaalisen suuntauksensa kanssa hermoileville. Livin’ La Vida Loca –mies avautui tiedotteessaan olevansa onnekas ja ylpeä, ja syy kertomiseen löytyy hänen pienistä pojistaan, jotka syntyivät kohdunvuokrauksen kautta.

Kartta kertoo tilanteen ihailtavan tarkasti. Martin on ollut jo jonkin aikaa melkoisessa Pluto-myllytyksessä, mikä on omiaan nostamaan esille vaiettuja asioita. Pluto liittyy transformaatioihin, ja oman minän uudistumisen jälkeen on Martininkin elämä rikkaampaa ja intensiivisempää. Helppoja Pluton tuomat muutokset eivät ole, sen tietävät kaikki jotka ovat näistä osansa saaneet.

Martinia näyttää myös kiusanneen talvella jumissa ollut Mars, mikä oli seisahtunut vastapäätä hänen Venustaan. Pysähtynyt Mars liittyy menneeseen toimintaan, ja tätä Martin on varmaan kelannut viime kuukaudet. Nyt kun Mars on lähtenyt eteenpäin, on tilanteen vapautumisen aika.

Martinin syntymäkartalla on Kuun ja Marsin yhtymä kalojen merkin lopussa, ja näitä merkkirajan yli vastapäätä Pluto vaa’assa. Nämä planeetat ovat joutuneet Saturnuksen ja Uranuksen väliseen ristituleen. Uranus tekee yllätyksiä, ja nyt sellainen tuli Kuun (tunne-elämä) ja Marsin (miten toteutamme seksuaalisuutta) kautta esille shokki-uutisena.

Sisällä Martinin syntymäkartta, ulkoreunalla transiitit

Voiko homoseksuaalisuus näkyä astrologiselta kartalta? Seksuaalisuutta osoittavat Mars, viides ja kahdeksas huone. Viidennessä huoneessa on Uranus, mikä on vahva tekijä muokkaamaan Martinin seksuaalisuuskäsitystä erilaiseksi. Uranus ei ole pää-aspektein yhteydessä kartan muihin planeettoihin, eli se on aspektiton planeetta. Tällainen planeetta pääsee toteutumaan puhtaasti ja voimakkaasti. Kahdeksannesta huoneesta Venuksen vesimiehen merkki on aika androgyyni ja pelaa hyvin Uranuksen maailmaan päin. Uranus ja Venus ovat toistensa hallitsemissa merkeissä, ja tätä kutsutaan vastavierailuksi. Uranuksen erilaisuuden teema nousee etusijalle. Uranus on myös lasten huoneessa, ja kertoo että lapset tulevat Martinin elämään erikoisella tavalla. Hempeässä kaloissa Mars taas ei ole perinteisen miehinen vaan tunneherkkä, romanttinen ja vastaanottavainen. Martin ei tunne tarvetta machopullisteluun, vaan seksuaalisuus on hänelle tunnetason juttu.

Ei tämä arvio silti sitä tarkoita, että jokainen mies jolla on Uranus näissä huoneissa tai kontaktissa Marsiin, olisi homoseksuaali. Yksilö päättää omien valintojensa myötä elämänsä suunnasta.


%d bloggers like this: