Posts Tagged ‘Rosetta’

Onko tämä SE Uusi Kuu?

27.9.2011

Tänään 27. syyskuuta on Uuden Kuun päivä. Kuu syntyy iltapäivällä (14:08:41) vaa’an neljännessä asteessa tasan, ja yhdeksännessä huoneessa. Meillä on meneillään korostuneen vaakamainen aika, kun tässä merkissä ovat Auringon ja Kuun lisäksi sinne eilen siirtynyt Merkurius, sekä vahvat vaaka-vaikuttajat Venus ja Saturnus. Venus on tavallaan tämän ajan kuningatar, sillä sen suojeluksessa syntyy tämä Uusi Kuu. Tämä on merkittävä Uusi Kuu sen vuoksi, että tätä kutsutaan syzygyksi, mikä tarkoittaa Auringon, Kuun ja Maan olevan samassa linjassa.

Kun Uusi Kuu ilmoittaa uuden syklin alusta, sille löytyvät teemat vaa’an merkistä ja meillä Kuun syntymän huoneesta eli tällä kertaa yhdeksännestä. Ihmissuhteisiin tämä viittaa, mutta kenties kauemmas kuin vain parisuhteeseen. Huone tuo mukaan näköaloja laajemmalta – verkostoitumista!

Vaikka Aurinko ei liiemmälti vaa’assa viihdy, se ei nyt yhtään himmennä Kuun aloituksia. Aurinko saa etua ilonsa huoneesta. Muutoin kartan vahvoja vaikuttavia ovat Saturnus ylennyksestään ja Venus omasta merkistään. Vähän yllättäen perääntyvä Jupiter ilmoittelee itsestään suopeasti tämän Uuden Kuun tiimoilta. Jupiter on kartan hallitsija, Uuden Kuun syntymä tapahtuu Jupiterin huoneessa, ja lisäksi Jupiter sattuu olemaan vastakylässä Kuun huoneessa neljännessä. Kyllä me varmaan Jupiterin avun otamme vastaan, vaikka se perääntyvä olisikin? Katsotaan siis näissä uusissa aluissa laajemmalle ja kauemmaksi, niin astrologisen logiikan mukaan saavutamme enemmän.

Uuden Kuun kartalla on harvinaisen runsas kattaus energiaa suuntaavia kuvioita, joten niistä kai saa valita itselleen sopivimman. Tarjolla on T-ristiä, Leijaa, Rosettaa, Stelliumeja ja Suurkolmiota. Eihän tästä voi todeta muuta kuin kummelimaisesti että kyllä lähtee! Ensisijaisesti tämä aloitus on ”merkki” heille, joiden kartalla 4° vaakaa on tärkeä, mutta voi näiden kuvioiden kautta soveltaa luovasti aloituksen energiaa itselleen. Jotta pääsette ihmettelemään kaikkia tarjolla olevia vaihtoehtoja, ei minun auta kuin poikkeuksellisesti laittaa koko kartta näkyville. Jos Rosetta on näistä tuntemattomin ja vaikeimmin bongattavissa aspektiviidakosta, se muodostuu myötäpäivään Aurinko + Kuu, Mars, Jupiter ja Pluto kytköksistä. Auringon, Kuun ja Jupiterin välillä pitäisi periaatteessa olla kvinkunssi, mutta Jupiter ei ole vielä ehtinyt perääntyä ihan tarpeeksi tehdäkseen kuviosta täydellisen. Osuuko jokin kuvio erityisesti sinun karttasi teemoihin? Millaista sosiaalisen elämän uutta alkua se voisi osoittaa?
 

Uusi Kuu vaa’assa. Klikkaa karttaa isommaksi!

Saabinen symboli tälle Uudelle Kuulle on parillakin eri tavalla mielenkiintoinen. Kun Auringon ja Kuun aste osuu aivan tasan asteen alkuun ja nolla-nolla minuuteille, Saabinen symboli luetaan tällä kertaa tämän asteen kohdalta 4 vaakaa (vrt. jos Uusi Kuu olisi kohdassa 4°01’, symboli luetaan seuraavasta asteesta 5 vaakaa kohdasta). Ja se toinen mielenkiintoinen seikka on se, että tämä symboli Ryhmä leiritulen ympärillä on meillä periaatteessa tämän vuoden Saabinen symboli, sillä se tuli vuoden vaihtumisen symboliksi. Kopioin tähän suoraan mitä silloin tästä tuumin:  Tämä on samanhenkisten ja samanmielisten kerääntymistä yhteen, yhteisöllisyyttä ja yhteiseen hiileen puhaltamista. Parhaimmillaan se on rakastettavaa ja luo turvallisuutta. Et ole yksin. Mutta ajattelepa asetelmaa ulkopuolisen näkökulmasta. Tällaisessa maaperässä muukalaisviha kukkii helposti. Ja lopulta yhteisöllisyyskin tuntuu pelaavan vaan niin kauan kun kaikilla on kivaa; makkaraa ja vaahtokarkkeja jäljellä. Tosipaikan tullen näistä kavereista ei ehkä ole seisomaan sanojensa takana. Olisiko nyt syytä saada aikaan SE juttu, josta myöhemmin muistamme koko vuoden? Toki symboli osuu muutoinkin erittäin hyvin yhdeksännen huoneen maailmaan. Entä jos joudumme testaamaan omasta yhteisöstämme, kuka tukee sinua ja on puolellasi tässä uudessa aloituksessasi? Tällainen jos mikään, on omaa näkemystä avartavaa.

Kaunista Uutta Kuuta!

Mainokset

Täyttymysharjoitus

14.6.2011

Huomenna 15. kesäkuuta illalla täysikuu noin varttia yli yhdeltätoista on täydellinen Kuunpimennys. Tämä antaa meille täyttymyksen asioista, jotka alkoivat Auringonpimennyksestä pari viikkoa sitten. Nyt Kuu joutuu täydelliseen pimennykseen, sillä se on vain asteen päässä Kuunsolmusta jousimiehessä, eli lähellä solmuakselia tapahtuva pimennys on täydellinen, kauempana vain osittainen.

Kuu tulee täydeksi jousimiehen 24 asteessa ja viimeisessä huoneessa. Alitajuisten asioiden ja tunnelmien merkitys korostuu. Ehkä meidän ei tarvitse erikseen miettiä täyttymystä, vaan se tapahtuu intuitiivisesti. Täydenkuun karttaa hallitsee Saturnus, joka on lähtenyt etenemään vaa’assa pitkän perääntymisjaksonsa jälkeen. Kauris siis on nousussa kartalla. Saturnus on hitaiden planeettojen kanssa T-ristissä, väljästi vastakkain Uranukseen oinaassa ja Pluto on kauriin alussa ristin kärkenä. Tunnelma on vahva ja intensiivinen.

Täydenkuun vastapari Aurinko on kaksosissa, ja sen on hetki sitten ylittänyt muutoinkin ylityksessään matkaava Merkurius, joka on siis tällä kartalla huomion keskipisteenä. Merkurius on omassa merkissään ja huoneessaan, ja muutama päivä sitten muistuttelin Merkuriuksen kallistuskulman yläpuolella kulkevasta reitistä. Viestinnässä, liikkumisessa ja kaupankäynnissä on nyt teemoja, jotka voivat tuoda yllätyksiä. Kuun täyttymys saattaa antaa meille jotakin yllättävää; se voi johdattaa erikoisiin ja epätavallisiin tuloksiin, mutta haastetta riittää nyt merkuriaanisissa asioissa, joten tarkkana kannattaa olla.

Kun huomioimme kaloissa perääntyvän Chironin, taivaalla on myös Rosetta kuvio. Saturnus ja Venus ovat tarkentuvassa kolmiossa, kun Pluton ja Chironin välinen sekstiili vähenee. Pluto ja Saturnus haastavat neliöllä, samoin kuin Venus ja Chiron. Tämän kuvion alla on Kuun täyttymyksestä mahdollisuus tulla tietoisuutta avaava, mutta vaarana on jäädä toistamaan samaa virhettä.

Täydenkuun Saabinen Symboli viittaa harjoitteluvaiheeseen. Pullea poika keinuhevosen selässä; symboli kertoo oikean tekemisen jäljittelystä ja valmistautumisesta pahempaan koitokseen. Uskallamme varmaan päätellä symbolista, että vaikka Kuunpimennys on täydellinen, vasta tulevaisuus antaa meille sen todellisen koitoksen. Kenties pimennysjakson viimeisessä Auringonpimennyksessä.

Suomen ainoa

9.6.2011

Luulin jo, että myöhästyin, mutta vielä ehtii. Michael Monroen synttäripäivä onkin vasta ensi viikolla. Tämä mies, Suomen ainoaksi rokkitähdeksi tituleerattu, on ikään kuin meidän perheen juttu, eli perheenjäsen on fanittanut häntä jo vaikka kuinka kauan. Mietittiin kerran, että mikä Mike Monroe voisi olla horoskoopissa, ja minä veikkasin leijonaa sen mahtavan hiuspehkon vuoksi.

Kaksonen hän on, mutta olin minä pikkuisen oikeassakin. Monroella on Aurinko melko lähellä nousuakselia. Nousevan Auringon vuoksi hän on siis Aurinko-ihminen, jonka persoonassa ja olemuksessa on iso annos leijonan piirteitä. Ja edistyskartalla hän on tosiaan ollut leijona jo muutamia vuosia, mutta kyllä se kampaustyyli oli olemassa jo ennen proge-Auringon merkinvaihdosta. Leijonaa on kuitenkin selkeästi Kuunsolmu, eli esiintyminen on hänen päämääränsä, ja viides huone (itseilmaisu, esiintyminen, luovuus), sekä siellä Uranus leijonassa (ei ihan tavallinen mutta komea ilmaisu) ja Pluto (magneettisuutta).

Monroella on yksi rikkaimmista kartoista joita olen nähnyt. Hajautuskarttana se pitää sisällään ihan kaikkea. Kuvioita on ihan joka lähtöön, esimerkiksi T-risti Kuun, Merkuriuksen ja Jupiterin välillä saattaa olla asteissa tarkin koskaan näkemäni. Kartalla on Kuu jousimiehessä, Venus ravussa ja Merkurius kaksosissa, ja odotin että jokin näistä olisi ollut OOB, mutta ei ollut. Se olisi sopinut hyvin siihen mielikuvaan, mikä minulla on Monroesta persoonana.

Kartalla on useita vahvoja planeettoja, ja tämä kertaa hajautuskartan teemaa, että tällaisella ihmisellä on useita mahdollisuuksia ja paljon vaihtoehtoja elämässään. Jupiter ja Saturnus ovat perinteisen astrologian mukaan katsottuna omissa merkeissään kaloissa ja vesimiehessä, ja molemmat vielä huoneissa joissa voivat toimia myönteisellä tavalla. Merkurius on kaksosissa, mutta perääntyvänä ja viimeisessä huoneessa (planeetta voi silti olla huikea potentiaali). Aurinko saanee vahvuutta akselin läheisyydestä. Venus on ravussa, vielä tarkemmin akselilla kuin Aurinko, eli IC:llä ja merkin viimeisellä kriittisellä asteella. Mars on kartan murheenkryyni härässä ja viimeisessä huoneessa, kun on vielä vastakkaisuus Neptunukseenkin ja kvinkunssi Kuuhun. Noin äkkiä ajateltuna vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Monroe on selvittänyt upeasti Marsinsa haasteellisuuden, sillä ikämieheksi hän on todella dynaaminen tyyppi. Hajautuskartan haahuilun ongelmaakaan ei näytä olevan, sillä Monroe on hyvin nuoresta suuntautunut kokonaan musiikin tekemiseen. Vaikka siis monen vahvan planeetan kanssa voisi olla arpomista siinä, mitä niistä ja millä tavalla toteuttaa, Monroe vaikuttaa löytäneen oman laisensa synteesin. Olisiko tässä jopa jotakin tuuria mukana, sillä kartalla Venus ja Jupiter pelaavat upeasti yhteen sijaitessaan toistensa ylennysmerkeissä.

Tällä kartalla on melkoinen kattaus kuviomuodostelmia. Kaksi Isoa ristiä, toinen muuttuvissa ja toinen kiinteissä merkeissä, hankaluuksistaan huolimatta taitavat tukea toisiaan. Kun muuttuvassa Isossa ristissä on hajautumisen ja päämäärättömyyden tuntua, antaa kiinteä risti kaivattua tahdonvoimaa. Jos kiinteän ristin kanssa on tapana naulita itsensä vähän kurjiinkin tilanteisiin, tuo muuttuvuus sopivasti väljyyttä ja joustavuutta. Ison ristin taipumuksena on tuoda kantajalleen esteitä ja haasteita, mutta parhaassa tapauksessa löytyy tahtoa ja myös jonkinlainen missio, eli tällainen ihminen haluaa saada aikaan. Muuttuva risti rakentuu Kuun, Merkuriuksen, Jupiterin (+ Chironin) ja Pluton välille, huoneissa 5-11 ja 6-12. Kiinteä risti tulee Marsin ja Neptunuksen oppositiosta sekä Kuunsolmusta kun Saturnus on alasolmulla, huoneissa 6-12 ja 4-10.

Monroen kartalla on Thorin vasara, jonka kärkenä on Aurinko. Tässä kuviossa on kärkiplaneettaa vastaan neliökulmassa keskenään oleva planeettapari, tällä kartalla Saturnus vesimiehessä ja Neptunus skorpionissa, jotka ovat siis puolitoistaneliössä Aurinkoon. Thorin vasara voi olla räiskyvän dynaaminen, sillä sen mytologia tulee Thor-jumalasta, joka teki salamat, tällä vasaralla nimenomaan. Millaisia salamoita tulee tällä vasaralla? Saturnukselta kovuutta ja käytännöllisyyttä, Neptunukselta pehmeitä ja taiteellisia, ja lopputuloksessa Aurinko loistaa. Vaikka kuviossa on itsepintaisuuden, intensiivisyyden, läpirunnomisen ja äärimmäisyyksiin ajautumisen teemoja, on sen parasta antia toiminnallisuus. Tässä siis kertaantuu Isojen ristien tuomaa dynamiikkaa. Thorin vasaran tulkintaan on liitetty mielenkiintoinen väärinymmärretyksi tulemisen leima. Monroen kohdalla pitää niin paikkaansa; hänellehän on aina täällä Suomessa naureskeltu, että tyyppi kuvittelee olevansa iso stara, ja jonkun Hulkon klopin kanssa muka valloittivat maailmaa.

Ja sitten on tämä Mystinen suorakaide, eli ulospäin näennäisen siisti juttu, kolmioista ja sekstiileistä rakentuva laatikko, jossa sisällä halkovat oppositiot. Tämä tulee kartalla Merkuriuksen, Kuunsolmun, Kuun ja Saturnuksen välille. Tämä MS on persoonaa korostava kuvio, missä julkikuva ei vastaa sitä myllerrystä ja ristiriitaa, minkä sisällään joutuu käymään. Tämäkin kuvio vaikuttaa aktiiviselta kun se on maskuliinisissa merkeissä. Ilmaisu, sisin, työ ja oma persoona pitäisi saada yhteen nippuun, ja vaikeatahan se on, jos on monia voimia kiskomassa eri suuntiin. MS:n sudenkuoppa on usein liika omahyväisyys ja itseriittoisuus, ja muistaakseni Monroekin oli jossakin elämänvaiheessaan aika suurisuinen ja leuhkan oloinen. Kun tasapainon saavuttaa haasteidensa kanssa, on tässä kuviossa huikeasti potentiaalia, esimerkiksi tehdä jotakin suurta ja ihmeellistä eikä vain puhua siitä.

Lisääkin kuvioita kartalta löytyy, peräti kolminkertainen Rosetta. Kuviota avasin hiukan Petri Nygårdin kohdalla. Siinä on toisilla sivuilla haastavat neliöt, ja toisilla vastakkain sekstiili ja kolmio. Sisällä halkovat kvinkunssit kertoen hiertävistä, piinaavan jatkuvista haasteista. Tehdäänpä tästä pieni puuhatehtävä – löydätkö kaikki kolme Rosettaa kartalta? Yhdessä niistä ei ole mukana kaikki sisustan kvinkunssit, koska orbia on minun säädöilleni pikkuisen liikaa. Sitä en tiedä, millaisten toistuvien dilemmojen kanssa Monroe olisi elämässään painiskellut, jos joku tuntee hänen elämänsä kuin omat taskunsa niin kertokaa. Musiikista hän ei ainakaan ole päässyt…

Karttaohjelmani listaa lisäksi kaksi Square Key (Neliö-avain?) nimistä kuviota. Tämä on samantapainen kuin Rosettakin, eli kahdella sivulla kuviossa on neliöt. Kapeasta päästä ollaan kiinni semisekstiilillä (30°) ja leveästä päästä kvinkunssilla. Sisällä halkookin yllättävän helpot kolmiot! Koettakaapa hahmottaa nämäkin kuviot aspektiviidakosta: Merkurius – Neptunus – Saturnus – Chiron ja toisessa Chiron – Kuunsolmu – Neptunus – Kuu. Minä en ole tällaisia kuvioita kenenkään kartalla tulkinnut, enkä tiedä mikä tässä on ideana. Jos Square Key on jollekulle tuttu juttu, opastathan meitä muitakin? Onko tässä ongelmanratkaisun ristiriita, että itse tietäisi helpon keinon, mutta ympäristö ei jostakin syystä hyväksy tätä?

Mikä kartan kuvioista tuntuu sinusta kaikkein määräävimmältä Michael Monroella? Jos näkisit kartan ilman henkilötietoja, osaisitko yhdistää muusikoksi?

PS. Eilen illalla sain valppaan FaceBook kaverin kautta tietoa, että Monroen uudessa bändissä mättää jokin, ja se saattaa olla hajoamassa. Harmi, koska tämä uusi levy on mahtava!

Kuviokysymyksiä

3.6.2011

Minun piti tämänpäiväisessä blogissa kysyä teiltä lukijoilta kartoistanne, mutta harhauduin ihan muille sivuraiteille tuumimaan kysymistä ja tiedonkeräämistä ylipäätään. Millainen ihmistyyppi astrologisesti on tällainen tutkija? Ketä kiinnostaa ihmiskunta ja sen mielipiteet?

Kun tätä mietin merkkien näkökulmasta, lähdin siitä astrologisesta väittämästä, että eläinradan alkupään merkit oinaasta rapuun kokevat asiat omakohtaisesti. He ovat kiinnostuneempia omasta mielipiteestään kuin siitä, miten kaikki muut ajattelevat. Siispä on lähdettävä sinne ihan toiseen suuntaan merkkien häntäpäähän, jousimiehestä kaloihin.

Entäpä tutkiminen astrologisesti? Merkkitasolla skorpionissa on syvälle pureutuvaa näkemystä, ja kaksonen-jousimies akseli on kiinnostunut tiedosta ylipäätään. Neitsyen analysointi voi olla tutkimista, ja näkisin myös vesimiehessä kiinnostusta asioihin.

Sitten tulin ajatelleeksi, että jos joku voi meille astrologiasta kiinnostuneille näyttää suuntaa, niin sehän on arkkityyppinen tutkijoitten tutkija, kaikkien tivaajien isä, Mr. Gallup itse. George Gallup oli filosofian tohtori, tutkija, opettaja, journalisti ja markkinatutkimuksen uranuurtaja ihan käytännössä. 1930-luvulla hän kehitti tilastollisen kyselymenetelmän, jonka edelleenkin tunnemme hepun omalla nimellä, gallupeina. Vastaako Gallup asettamaani ”tutkimushypoteesia” eläinradan loppupään merkkien painotuksesta tai tutkijan profiilista?

Gallupin Aurinko, Merkurius ja Kuunsolmu ovat skorpionissa; tutkijatyyppi ehdottomasti. Hänen Kuunsa on vesimiehessä, missä kiinnostus suunnataan ihmiskunnan asioihin. Gallupilla on tosi tiukka stellium kauriissa noin parin asteen sisällä, Venus, Jupiter ja omassa merkissään vahva Saturnus. Miehellä on siis huomattavaa käytännöllistä lahjakkuutta, ja eihän hän jäänyt pyörittelemään abstraktioita kirjoituspöydän taakse vaan lähti ihmisten pariin kysymään. Uranus ja Mars ovat jousimiehessä, hänellä oli siis aatteen tasolla uudistava katsantokanta ja toiminnallinen lähestymistapa tietoon. Kartan merkkipainotus on vahvasti merkeissä skorpioni – vesimies, ja toiselle karttapuoliskolle jäävät vain Pluto kaksosiin ja Neptunus ravun alkuun. Mielenkiintoista muuten, että Merkurius ei näytä tekevän muita pääaspekteja kuin tosi väljän kolmion Neptunukseen, mutta koska miehen syntymädataa ei ollut ainakaan astrodatabankissa niin voihan olla, että Merkurius vaikka asettuisi jollekin akselille.

Eli vastauksena oletukseeni, Gallup voisi olla hyvinkin tutkijan prototyyppi. Mutta tämä tästä syrjähypystä aiheen sivuun. Astrologian teoksissa esitetään karttakuvioista, että T-risti on näistä kaikkein yleisin. Minun teki mieleni testata tätä astrologian harrastajien (ja ammattilaistenkin) osalta. Jos katsotaan ensin vain planeettojen keskinäisiä kuvioita, mitä kartoille muodostuu? Ovatko astro-ihmiset keskivertoa T-risti-tyyppiä, vai nousisiko jokin toinen kuvio voimakkaammin esille?

Katso tämän jälkeen vielä uudestaan, tuleeko uusia kuvioita kehiin, jos mukaan laskee kartan akselit (Vertexinkin halutessasi) ja yleisimmät asteroidit?

Gallupin kartalla on muuten leija Chironin, Neptunuksen, Merkuriuksen ja Pallas Athenen välillä, sekä tietysti tuo jo mainittu stellium. Se yleisin T-ristikin löytyy Pluton ja Uranuksen oppositiosta näiden neliöidessä Junoa.

Omalla kartallani on kuuden tekijän stellium, Iso risti, Yod ja Rosetta, joista kahta viimeksimainittua en ole edes noteerannut aikaisemmin (näissä siis planeettojen lisäksi tekijöinä mukana Kuunsolmua, Vertexiä ja asteroideja).

Seuraavaksi te tietysti mietitte, että mitäs kaikkia kuvioita ylipäätään oli olemassa, ja miltä ne näyttävät. Tässä joitakin, jotka itselleni tuli mieleen, mutta olen saattanut joitakin unohtaa. Ja se ikuinen orbikysymys. Käyttäkää vaikka maalaisjärkeä, esim. planeettojen kohdalla voi vähän venyttää, mutta muiden tekijöiden kanssa kuvio pitäisi olla aika jämpti.

Stelliumissa on kolme tai useampia planeettoja lyhyen välimatkan päässä toisistaan.

T-ristissä on kaksi planeettaa oppositiossa ja molemmat neliössä kolmanteen keskellä olevaan planeettaan. Iso risti on muuten samanlainen, mutta tässä on tekijä myös sen puuttuvan sakaran kohdalla, eli siis kaksi oppositiota, joiden tekijöiden välillä on neliöt.

Suurkolmiossa kolme planeettaa ovat kolmiossa keskenään. Tämä kuvio täydentyy leijaksi silloin kun kahden planeetan välissä on sekstiilikulmissa neljäs planeetta, mikä on samalla oppositiossa kolmion yhtä sakaraa vasten.

Daavidin tähdessä planeetat ovat karttaympyrällä sekstiilikulmissa toisiinsa. Erittäin harvinainen.

Yodissa kärkiplaneetta on kvinkunssissa reunaplaneettoihin, jotka ovat keskenään sekstiilissä. Yodeista on olemassa vielä Bumerangi-Yod, jossa sekstiiliplaneettojen välissä on tekijä, joka on kärkeen oppositiossa. Samaan Yod-kuvioperheeseen kuuluu vielä Kaksois-avain-Yod, missä kaksi vastakkainolevaa Yodia ovat limittyneet toisiinsa siten, että toisen Yodin reunaplaneetta on samalla toisessa kärkenä. Thorin vasara näyttää vähän samalta kuin Yod – siinä kärkiplaneetta on puolitoistaneliössä reunaplaneettoihin, jotka ovat neliössä keskenään.

Mystisessä suorakaiteessa on laatikko kolmioista ja sekstiileistä, ja lootan sisällä kulkee ristiin oppositiot.

Rosetta (Trapetsi) muodostuu sivuiltaan kahdesta neliöstä, kolmiosta ja sekstiilistä, ja kuvion sisälle on piiloutunut ristikkäiset kvinkunssit.

Niin ja kertokaapas te minulle millainen se kirjekuori oikein kuviona on? Löysin parikin täysin erilaista määritelmää! Jospa näilläkin pääsisimme alkuun? Kerään tilastoa vastauksista ja palailen tuloksien kanssa, että mistä ne pienet astroharrastajat on tehty.

Selvästi hyvä päivä

6.4.2011

Tästä minun on pitänyt kirjoittaa blogiin jo kauan aikaa sitten, mutta enpä ole ehtinyt. Nyt Auringon ja Jupiterin yhtymän vallattomassa mielentilassa en pystynyt enää vastustamaan. Jotenkin pitäisi saada ainakin puolet porukasta häädettyä muualle, siispä – ei heikkohermoisille, ei nirppiksille, ainoastaan avarakatseisille.

Jos olette yhtään aktiivisempia radionkuuntelijoita kuin minä satunnainen aamukahveilija, tiedätte että otsikko on sanaleikki, joka jatkuu. Hyvästi selvä päivä. Kuka *piip* Petri Nygård? Kohuräppäriksi kutsuttu viisujentekijä, mies joka on Suomen googletetuin tyyppi. Levy Kaikki tai ei mitään hujahti heti kultaan saakka ja youtuben videota on katsottu jo yli kolme ja puoli miljoonaa kertaa.

Minä olin ensin ihan varma, että Petri Nygårdin on pakko olla oinas tai vähintään jouskari, sillä ei mikään muu merkki voi olla noin lapsellinen. Räävittömyyksiä ja juomalauluja esittävä artisti on kuitenkin vesimies Aurinkomerkiltään. Annetaan nyt pisteet modernille astrologiantulkinnalle, sillä tässä on kapinallinen ja vastavirtaan kampeava originelli vesimies. Nygård eli oikealta nimeltään Petri Jukka Laurila väittää, ettei hänellä ole mitään poliittista tai yhteiskunnallista sanomaa. Hän haluaa vaan pitää hauskaa ja juhlia. Voi tämäkin olla aito-vesimiesmäinen kannanotto kaikenlaista standardisointia vastaan.

Merkurius kulkee mielenkiintoisesti Auringon kanssa kimpassa hänen syntymäpäivänään. Se voi olla cazimi elikkä niin lähellä Aurinkoa, että sen säteet turmelevat Merkuriuksen normaalin toiminnan. Äärimmilleen näissä äijän sanoituksissa on mentykin. Vesimiesmäisyys toimii silläkin tasolla, että Petri Nygård on niin suosittu; hän asettaa itsensä kaikkien junttien vertaiseksi ja samaistumiskohteeksi. Vesimiehet ovat kaikkien kavereita. Merkurius on lisäksi perääntyvä.

Kauris-Kuu on toinen hämmentävä seikka kartassa. Melkein jo epäilyttää onko tämä erittäin Dirty-Data ja julkisuuteen annettu täysin väärä syntymäpäivä. Kuu kulkee kauriin asteet 12 – 24 ja se on vanhan Kuun vaiheessa, ja vain aivan myöhäisen illan syntymähetkellä se olisi jo kalojen vaiheessa, muutoin vesimiestä. Toinenkin seikka tukee varhaisempaa syntymää; kauriissa sijaitseva Mars on päivällä vielä OOB eli kallistuskulmansa ylittänyt, mutta aivan lähellä puoltayötä se ei enää olisi. Tokihan näin räväkällä tyypillä pitää olla erityinen Mars, sen lisäksi että planeetta on vahva ylennysmerkissään?

Saturnuksen teema korostuu senkin vuoksi, että se on tiukassa vastakkaisuudessa ravusta Marsiin. Olisikohan kyse jonkinlaisesta kompensaatiosta ja ylikorostamisesta, että näin vahvalla Saturnus-kauris-latauksella varustettu mies keskittyy hauskanpidon teemaan?

Venus ja Jupiter, nuo taivaan hyvikset, ovat oikein somasti asettuneet kartalla molemmat kaloihin. Tätäkään tekijää ei välttämättä ensimmäisenä ajattelisi kun biisejä kuuntelee. Laulut eivät varsinaisesti ole herkkiä. Kaloista tullaan jälleen massojen teemaan. Nygårdilla on hyvä tuntuma siihen mikä lyö läpi.

Minun nousujouskaripuoleni haluaa ymmärtää Petri Nygårdia (ja kalatpuoleni hyväksyä, niinhän minulle aina käy). Vaikka tyyli ei välttämättä itseä miellytä, niin tavoitan silti hänen ajamansa hauskanpidon teeman. Teini-ikäinen poikani juuri kertoi, että tätä oli kuunneltu, vai peräti laulettukin, mökkibileissä. Voin hyvin uskoa.

Mitä sinulle tulee mieleen kartan ja Nygårdin yhteydessä esimerkiksi Neptunuksesta Kuunsolmulla tai useista perääntyvistä planeetoista?

 

Oinaskartta räppäri Petri Nygårdille

 

Ja vasta lopuksi päästään aiheeseen, miksi tämä tunki juuri nyt niin esille. Olin juuri tutkimassa melko harvinaista planeettakuviota asiakkaan kartalta, kun se pongahti esiin myös Nygårdin kartalta. Tämä on Rosettaksi tai Trapetsiksi kutsuttu kuvio, jonka toivottavasti hahmotatte Venuksen, Saturnuksen, Pluton ja Neptunuksen väliltä. Kuviossa on toisella sivulla kolmio, toisella sekstiili, ja toisista päistään se on suljettu haastavilla neliöillä. Keskellä oikeastaan kuuluisi kulkea molemmin päin kvinkunssit, mutta olin rajannut orbin karttaohjelmassani tiukaksi ja siksi toinen sisäkuvio ei näy (Venuksen ja Pluton väliltä).

Rosetta on yksi kompleksisimpia karttakuvioita, jossa on kuitenkin jonkinlainen etenemisen mahdollisuus. Kuviossa on kuin hyvisten ja pahisten joukkue, keskenään liittolaiset ja viholliset, ja ongelmia pallotellaan kuin tenniksen nelinpelissä. Rosettan haaste on nimenomaan jääminen kiertämään kehää ongelmiensa kanssa. Se voi kuvastaa päähänpinttymiä tai tiedostamattoman automaattisia omia reaktioita. Näistähän pääsee eroon tiedostamalla ja työstämällä, niin kuin me kahvipöytä-psykologit astrologian parissa aina toitotamme. Kiertävä kehä täytyy siis katkaista, niin kuvio voi lopulta tarjota ymmärrystä. Kuten kvinkunsseista muistamme, ne tarjoavat mahdollisuuden nähdä sokeita pisteitä itsessä. Rosetta tarjoaa siis ymmärrystä itsestä tai laajemminkin abstraktioista, mutta hankalan prosessin kautta. Rosettan ongelmia on sekin, että samantyyppisiä ongelmia joutuu käsittelemään elämässään monta kertaa.

Nygårdin kuvio näyttäisi tarjoavan palkkioiksi vakautta ja pysyvyyttä (Venus ja Saturnus) ja alitajuisen psyyken voimavaroja (Neptunus ja Pluto). Mielestäni Venuksen ja Pluton välisen kvinkunssin onnistuu ratkomaan helpommin (toistensa antiskionit) kun taas Saturnuksen ja Neptunuksen välinen kvinkunssi on se vaikeampi pala. Kontrolloitu vastaan hallitsematon, rajallinen vastaan rajaton. Jotta en selittäisi mielenkiintoista kuviota kuoliaaksi, jatkakaa te neliöistä. Mitä osoittavat räppärin elämässä haastavat neliöt Venuksesta Neptunukseen ja Saturnuksesta Plutoon?

Hölkynkölkyn…


%d bloggers like this: