Posts Tagged ‘T-risti’

Mars ja kallistuksenvakaaja

1.5.2023

Mars on ollut kulussaan harmillisen vaikea jo pitkän aikaa. Se perääntyi kaksosissa ja vietti samassa merkissä harvinaisen pitkän ajan. Kaksosten jälkeenkään Marsin matka ei välttämättä helpottunut, sillä ravussa Mars on putouksensa merkissä, mikä ei ole eduksi nostamaan planeetan mahdollisia myönteisiä puolia esille. Tämän lisäksi Mars on ollut ikuisuuksia kallistuskulman rajan ylittäneenä. Tämä tarkoittaa, että Marsin rata on ollut meihin Maahan nähden sellaisella alueella, mihin Aurinko ei oikeastaan koskaan mene (Auringon kulku seisauskohdissaan ravussa ja kauriissa määrittää rajan). Tavallisesti planeetat keikkuvat rajan yllä kaksosten lopusta ravun alkupuolelle, ja samoin eläinradan toisella puolella jousimiehen lopusta kauriin puolelle. Marsin perääntyminen sekoitti kallistuskulman ylityksenkin. Kun Mars viime lokakuun lopussa kääntyi kaksosissa perääntymään, se oli kohonnut raja-arvon yläpuolelle noin viikkoa aikaisemmin. Eikä se tullut lainkaan takaisin vaan pysyi tässä poikkeustilassaan, eli OOBina koko perääntymisen ja vielä siirryttyään ravun merkin puolelle. Olen tarkkaillut planeettojen OOB tiloja reilun kymmenen vuotta enkä ole vastaavaa yhtä pitkää OOB jaksoa Marsilla muistaakseni nähnyt.

Millainen planeetta on OOBina? Se on huikentelevainen ja äärimmäisyyksiin menevä. Planeettaa ei saa keskitielle vaan se surraa kierroksilla. OOBina kulkevaa tekijää pidetään vaikeasti hallittavana. Tulee mieleen Ikaros myytti, jossa Ikaros ei halunnut kuunnella rajoituksia ja lensi liian lähelle Aurinkoa, tuhoisin seurauksin. OOB planeetta ei kuitenkaan aina ole katastrofaalinen, sillä poikkeuksellinen säpinä voi saada sen tavoittamaan jotakin mielenkiintoista ja erilaista, sellaista mitä ei normaalioloissa osaisi edes ajatella. OOB planeetta saattaa siis joskus poikia älyä, keksintöjä, oivalluksia ja kokeiluja. Tämä on nimenomaan sitä lootan ulkopuolella oloa.

Mars ääripäissään voi olla julman raaka valloitushalussaan ja sotaisuudessaan. Se ottaa riskejä. Mars on nopeampi, kärsimättömämpi ja aloitteellisempi kuin yleensä. Mars turhautuu ja kiukustuu helpommin, lähtee ja jättää, riitelee ja suuttuu. Ja yhtä lailla Mars voi ajautua sinne toiseen ääripäähän, ettei saa aloitettua mitään, on pelkuriraukka, hyytynyt. OOB planeetan arvaamattomuus tekee ajanlaadusta v***:läistä rulettia. Ikinä ei tiedä mikä palaa ja menee rikki.

Mars alkaa olla jo pitkällä ravussa, 21 asteessa, kun se palautuu normaaliin kallistukseen. Enää ei keikuta riskirajoilla, eikä toisaalta saada epätavallisen ajan hyötyjäkään. Mielenkiintoiseksi Marsin OOB jakson päättyminen tulee nyt siksi, että se tapahtuu samana päivänä kuin Kuunpimennys Marsin hallitsemassa merkissä skorpionissa. Ajatuksen tasolla tuntuu helpottavalta, että Kuun pimentyessä 5. toukokuuta illalla Mars on tasannut kulkunsa rajojen sisään saman päivän aamupäivällä, tai jonkin verran ennen keskipäivää kuitenkin. Me emme tiedä onko planeetalle hyväksi kulkea OOBina ja nauttiiko se itse kiihkeämmästä vaiheestaan. Luulisi kyllä, että runsaan puolen vuoden keikunta olisi jo saanut Marsin kaipaamaan tukevampaa alustaa. Jos Mars taas haluaisi huikennella, on pimennys sen merkissä ehdottomasti riski ja vaikea asia. Kuu pimenee skorpionissa putousmerkissään eli se on samalla tavoin pahassa saumassa kuin Mars ravussa. Jos ilmassa on draamaa ja kiukkua, voi sellainen selittyä putousmerkkien ”huonona olona” tai Marsin tuskana kun vinkeä kekkulointi villinä ja vapaana päättyy.

Oletan, ettei Mars toimi paljoakaan sen paremmin ravussa, vaikka kallistuskulman ylitys jää taakse. Mars jättää hyvästit ravulle 20. toukokuuta siirtyessään leijonaan – mutta ei kannata huokaista helpotuksesta. Pluto on vastapäätä vesimiehessä, eikä ole kovinkaan kauaa kun Pluto aloitti perääntymisen. Itse asiassa silloin kun Mars laskeutuu alas OOB tilasta, Pluto on vielä pysähdyksissä, ja siten leimaa ajanlaatua kiihkeämmäksi, syvälle porautuvammaksi ja tuhoisammaksi. Marsin kulku tulisen kuumassa Auringon merkissä ei ala tyynesti. Ehkä vasta 26. toukokuuta Mars irtautuu Pluton kuristusotteesta ja pääsee paremmin tunnustelemaan leijonassa oloaan. Soppaa keittää molempia planeettoja neliöivä Jupiter, joka on siirtynyt härkään ja kohtaa tuohon aikaan lisäävän ja tahtovan Kuun yläsolmun. Tämä T-risti on takuuvarmasti kesän alun haastavin planeettakuvio, mikä jyllää siis kiinteiden merkkien härän, leijonan, skorpionin ja vesimiehen alussa. Emme pääse edelleenkään hihkumaan riemusta, vaikka Marsin kulku kaksosissa on kauan aikaa sitten ohi, päästään OOBista ja putousmerkistä. Kovaa vääntöä voi olla tiedossa, mutta ei tästä kannata ahdistua ja pelästyä. Kimurantteja ajanjaksoja tulee eteen aina toisinaan, ja useimmiten näistä selvitään parhaiten kun tiedostamme millaisia intensiivisiä, uhittelevia ja liioittelevia voimia on ilmassa. Toivotan malttia ja tyyneyttä teille kaikille!

Advertisement

Odotuksia ajassa

14.9.2018

Odotukset kerääntyvät, sillä ratkaisevia muutoksen sävyjä planeettojen energioissa ei ole luvassa lähipäivinä. Se mitä on ollut ilmassa kaipaa ilmeisesti vielä työtä. Voimissaan on kärjistävä T-risti Venuksen, Uranuksen ja Marsin kesken, kiinteiden merkkien alussa. Vaikka Venus nopeimpana tekijänä ensi viikolle tultaessa alkaa irtautua kuviosta, se on vauhdissaan jo hieman hiipumassa. Retroaika alkaa näyttää työmaitaan ja urakoitaan, ja kärjistävien planeettakulmien myötä teemoja on huiskahtanut vasten naamaa ja puun takaa. Mieli on täällä nurinniskoin, koska on niin vaikeata tavoittaa positiivista ilmentymää – ristin kaikki planeetat ovat vinksinvonksin: Venus on vieraalla maalla skorpionissa, Mars Kuun alasolmun sävyssä vesimiehessä, ja Uranus perääntyy. Arvokysymyksissä, yksilöllisyyden ilmauksissa ja kanssakäymisessä mitä ilmeisimmin paine sakkaa pahiten siinä, mitä Kuun alasolmu vesimiehessä edustaa, yhteisöllisyydessä, tasa-arvon ihanteissa, yhteistyössä. T-ristin mahdollinen yllättävän karismaattinen aloitteellisuus on täällä antanut odottaa itseään.

Ensi viikolla tiivistyy Marsin ja Uranuksen välinen kynnyskulma, pakkohan tälle jotain on tehdä kun on uusinnan uusintaa. Viimeksi johtavien merkkien lopussa oltiin kulmassa melkoisen kriittisissä fiiliksissä, ja testilaboratorioon jää kokeiltavaksi toimisiko kiinteiden merkkien tahdonvoimaisuus paremmin. Astrologiassa kulma on nimetty onnettomuuskulmaksi, sillä Marsin nopea toiminnallisuus koetaan hankalasti yhdistyvänä Uranuksen arvaamattomuuteen. Juuri nyt Marsiin liittyy OOB-tilan vuoksi itseensäkin poikkeuksellisuutta, mitä ei ehkä kulman luonteeseen olisi enää yhtään kaivannut. Uudistukseen ja uusiin alkuihin on valtava energia tarjolla, riski pysyköön tekijällä.

Mitä me sitten ”astrologisesti” odotamme kun on näin hurjia muutosvoimia tarjolla? Varmaankin syyspäiväntasauksen vaa’an ingressiä, Merkuriuksen täyttymistä, Venuksen retrojakson alkua, Pluton retron päätöstä – tulemme saamaan yhtä aikaa pysähtyneinä Pluton ja Venuksen. Herättääkö ajatuksia, ennakko-odotuksia?

Kuu luonnollisesti leimaa jokapäiväistä ajantuntua. Perjantaina skorpionin Kuu jää jo puolilta päivin kurssittomaan tilaan eikä ajanlaadun tuntu vaikuta erityisen hedelmälliseltä. Kuu ponnistelee samaan tapaan kuin Venuskin tässä äärimmäisyyksien ja tahdonvoiman merkissä, ja ehkä on parasta jättää Kuu muhimaan syövereihinsä. Lauantain puolella aamuyöllä hiukan ennen neljää Kuu siirtyy jousimieheen, ja toivottavasti antaa näin meille näkemystä, tarkoitusta ja merkityksellisyyden tuntoja viikonlopun päiviksi.

Kannattaako koskaan odotella? Pitäisikö ryhtyä vaan toimiin, oli aika sävyltään millainen hyvänsä? Olen kertonut näkemykseni, että kaikenlaisilla energioilla ja voimilla on tarkoituksensa. Silti juuri nyt tekee mieli odottaa edes lauantaille, jos se reipas jousimiehen Kuu vinkkaisi tarkoituksessa. Sydämiä kaikkien viikonloppuihin!

Valoa näkymättömään

3.7.2014

aurinko_plutoHuomenna perjantaina, 4th of July, on aamupäivällä kolmea minuuttia yli yhdeltätoista tarkimmillaan Auringon vastakkaisuus Plutolle. Astrologiassa katsotaan yleisenä ”totuutena”, että kulma on voimakkaimmillaan silloin kun se kerääntyy, eli tänään ja ensi yönä, kun Aurinko on vasta tavoittamassa tarkkaa oppositiota. Vastakkain tullaan ravusta kauriiseen 12°17’27’. Ei tämä aivan harvinainen ilmiö ole, Aurinko saa aikaan tämän vastakkaisuuden joka vuosi, ja muissakin näiden planeettojen yhteisissä kulmissa näille ominaiset energiat kärjistyvät. (Ja eiväthän nämä kumpikaan edes ole planeettoja, vai mitä?)

Tässä vastakkaisuudessa asettuvat vastakkain intensiiviset ja voimakkaat energiat. Vaikka Pluto yleensä keskittyy piilottamaan, Auringon vastakkaisuus nimenomaan on kulma, jolloin asioita voi paljastua. Mitä nyt nousee meillä ja maailmalla päivänvaloon, jää nähtäväksi.

Yksilön tasolla jotakin voi kärjistyä pakottavalla tavalla, eikä tämä välttämättä tunnu mukavalta, vaikka lopputulos voi olla katharttisen puhdistava. Tämä vaikutus lienee voimakkainta jos omalla kartalla on tekijöitä ravun ja kauriin polaariakselilla 12 asteen tienoilla. Tässähän on kyseessä pitkän Plutotransiitin hetkellinen kirkastuma, minkä Aurinko tuo mukanaan.

Koska tykkään katsoa ilmiöitä mieluummin positiivisesta näkökulmasta, tämä vastakkaisuus saattaa ilmetä voimakkaana psyykkisyytenä tai erinomaisena luovuuden huipentumana. Silti Pluton kanssa usein ollaan veitsen terällä, jolloin kyseessä voi olla hyvinkin raadollisen tuhoisan energian vapautuminen; kuten aina planeettojen osoittamien voimien vastaavuuksien kanssa, mitään ei ole pakko negatiivisesti toteuttaa. Tosin nyt pakko joudutaan kohtaamaan paljon todennäköisemmin, sillä se on Pluton toiminnan tapa. Tämä opposition ajankohta on puhtaimmillaan upporikasta ja rutiköyhää, sillä Pluto ei anna tilaisuutta harmaammille sävyille.

sun_vKun Aurinko kirkkaimmillaan symboloi tietoista puolta, asettuu tämä vastavuoroisuuteen alitajuisten ja pinnanalaisten tekijöiden kanssa. Aurinko osoittaa keskeisimpiä energioita ja teemoja ajassa, jolloin esimerkiksi ravun merkkiin liitetyt ominaisuudet asetetaan alttiiksi Pluton muutosvoimalle. Tämä voi tuoda eteen jotakin ainutkertaista elämänvoimaa, jos sen saa toteutumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mikään ei vedä vertoja Pluton intensiivisyydelle.

Muodostelmassa on myös Uranus mukana, sillä se on pitkän aikavälin neliössä Pluton kanssa, ja Auringon eteneminen tuo tähtivalon hiukan myöhemmin neliöön, eli kyseessä on T-risti. Jos omalla kartalla on nyt tekijöitä vaa’an 12 – 16 asteissa, muodostuu taivaan asetelmasta väliaikainen Iso risti pakottavia, mutta toimeliaita energioitaan tarjoten. Ketkä teistä saavat tämän?

 

Kesän voima

14.6.2014

mars_blKeväinen T-risti ja etenkin huhtikuinen iso risti tulevat taas yhdenlaiseen huipennukseensa tänään kun Mars tulee tarkkaan neliökulmaan Plutoon nähden. Tällä hetkellä pitkäkestoinen Uranuksen ja Pluton neliötanssi, mikä on kaiken energian tärkein määrittäjä koko vuosikymmenellä, on hieman etääntynyt keväisestä tarkasta kulmasta; nyt Pluto perääntyy 12°46’ kauriissa ja Uranus hätyyttelee jo 16° oinasta.

Mars on kulkunopeudessaan edelleen hidas vasta vajaa kuukausi sitten päättyneen perääntymisjaksonsa jälkeen. Tänään 14. kesäkuuta Mars tulee kulmaan Plutoon nähden, ja neliökulman laatu on energinen, aktiivinen ja toimintaan pakottava. Kun samaan aikaan vielä nopeasti aikaa mittaava Kuu nostaa ylityksellään Plutoa esille ajanlaadussa, voivat tunnelmat ja toiminnot kärjistyä. Tämä kaikki huippuunsa tuleminen on saattanut jo tapahtuakin, sillä varsin usein planeettakulmissa voimakkain purskahdus koetaan kun kulma on avautuvassa, rakentuvassa vaiheessa. Tällä kerralla Uranuksen sijainnista johtuen voi kuitenkin olla niin, että jännite pysyy yllä koko ajan Marsin matkatessa kohti tarkkaa vastakkaisuutta – tuo asema saavutetaan vasta Juhannuksen jälkeisellä viikolla 25. kesäkuuta. Energiaa on siis pakkautunut hurjalla tavalla miltei parin viikon ajaksi.

uranus_purpleMars, Uranus ja Pluto edustavat kaikki eteenpäinmeneviä muutosvoimia. Kun Mars on yhteydessä ulkoplaneettoihin, se kertoo usein pitkien prosessien ajoituksista. T-ristin aktivoituminen saattaa osoittaa toiminnallisia piikkejä niissä asioissa, joita Uranus ja Pluto pitkällä neliökulmallaan möyhentävät muuttumaan ja uudistumaan. Jos keväällä teot jäivät jollain lailla puolitiehen Marsin perääntymisen vuoksi, nyt saattaa olla jopa aktiivisempi ja voimallisempi hetki yrittää eteenpäin. Kunkin planeetan teemoihin kuitenkin liittyy tiettyä vaarallisuutta, ja koska kulmien aktiivinen voimallisuus pakottaa toimintaan, on T-ristin asetelma vaativa. Taas kerran.

Onko ajanlaatu nyt erityisen vaarallinen? Meillä on tulossa pian keskikesän riemukas juhla, enkä voi olla ajattelematta vapaiden ja iloliemien yllyttämiä yhdistelmiä. Tosin kesähöperö kansamme on aina osannut taidokkaasti järjestää draamaa Juhannuksena, oli taivaan asetelmat millaiset hyvänsä. On silti hyvä harkita tekemisiään ja siirtojaan.

pluto_rxMahdollista on sekin, että Mars laukaisisi jonkinlaisen vapautumisen tunteen. Moni on tunnistanut erinäisistä syistä johtuvat pidättelyt ja esteet, mutta nyt energiat viittaavat irrottautumiseen kahleista. Jos vaihde nyt loksahtaa kohdilleen, on silti hyvä malttaa katsoa suunta ja toiminnan tyyli tarkkaan. Planeettojen asetelma viittaa kuitenkin niin voimakkaaseen asetelmaan, ettei sitä pysty vastustamaan; tätä on pakko toteuttaa, asioille on tehtävä jotakin. Koska joudumme tämän kaiken kiehunnan nyt jollakin tavoin käsittelemään, lienee paras tapa tiedostaa tekonsa ja siirtonsa.

Voimakasta aikaa kaikille!

Oinaat ja maailman muuttumisen aika

20.3.2014

aries_nouvTänään maaliskuun 20. päivänä on mahdollisesti astrovuoden tärkein päivä. Aurinko siirtyy mittaamaan uutta kierrosta astuessaan oinaan aloitusasteelle, ja meillä näin käy illalla noin seitsemältä kuudennessa huoneessa. Oinasingressistä mitataan koko tulevan vuoden ajan sävy, ja aika hurjaltahan tämä näyttää. Muutosta on toitotettu joka tuutista jo pitkän aikaa, joten olisikohan sellaisen paikka todella tänä vuonna? Nähtäväksi ja koettavaksi jää.

Ingressikartan vaikuttavin kuvio on Jupiterin, Uranuksen ja Pluton muodostama T-risti johtavissa merkeissä, joka muutaman viikon päästä tulee vahvistumaan ja täydentymään tarkaksi Isoksi ristiksi. Tämän suuren kuvion tuntu on jo niin ilmassa että heikompia tutisuttaa. Meidän näkökulmastamme Auringon siirtymisen kartassa on myös positiivisia aineksia, sillä Jupiterin optimistinen henki johtaa sitä kirkkaasti. Jupiter pääsee ylennyksensä ravun merkissä Keskitaivaan tuntumaan, ja on kartanmuodonkin johtaja. Nousua hallitsee Venus vaa’an noustessa, ja jää ihan viittä vaille ettei Venus pääse (Placiduksella) ilonsa viidenteen huoneeseen. Oinaassa, Auringon ylennyksen merkissä, Aurinkoa tottakai hallitsee Mars, samoin kuin se tekee skorpionissa kulkevalle Kuulle. Marsin energia jää arvoitukselliseksi, sillä samalla kun tulinen aloituksen planeetta saa vahvuutta ensimmäisestä huoneesta, jäytää perääntyvä liike sen toteutumista mahdollisesti totutusta eroavaksi.

march_artMeillä on Jupiterin ja Pluton vastakkaisuuden myötä rikkauden teemaa tarjolla, ja se voi olla niin maallista kuin sisäistäkin kasvua. Vaikka planeettojen väliset kulmat hierovat muutosta esiin, on ravun ja kauriin merkkiakseli ennenkaikkea säilyttävä ja ylläpitävä. Voimaa tällaisella kartalla riittää. Uranus asettuu myös merkittävästi akselille, eli meidän maamme ingressikartalla Vertexille. Tämän voisi katsoa ennustavan yllätyksiä toisten kohtaamisessa. Samaa teemaa vahvistaa Venuksen merkkisijainti vesimiehessä, ja ylipäätään toisten ihmisten merkityksen tärkeyttä alleviivaa nousun vaaka. Diplomaattisissa suhteissa saatetaan kuitenkin taiteilla kuvainnollisesti vaa’ankielellä Junon asettuessa myös oinaaseen Uranuksen ja Vertexin tuntumaan.

Kuten jo aikaisemmassa Merkuriusta koskevassa jutussani totesin, jää tälle oinaan ingressin kartalle Merkurius edelleen varjoalueelleen, yhtymään Neptunuksen kanssa ja kalojen merkin alkuun, mikä on Merkuriukselle melko epäedullinen sijainti. Näissä teemoissa on parantamisen varaa ja läksyn paikat tulevien kuukausien aikana.

aries_hMaailmalla kuohuu jälleen, eikä se meitä astrologiaa lukevia ollenkaan hämmästytä. On ennusteltu, että tämän vuoden aikana maailman valtasuhteet muuttuvat. Kun tilanne on räjähdysaltis, näyttää kaikenlainen maailmanparantaminen jäävän sivumpaan kun on tärkeämmistä asioista kyse, isojen poikien uhitellessa monilla ihan henkiinjäämisestä. Vaikka meille ingressikartta näyttäytyy yllättävän suopeana, ei meidänkään lintukoto pysy erillään muusta maailmasta; tästä saattaa kertoa talouden alueella perääntyvä Saturnus.

aries_artnouvHenkilökohtaisella tasolla lienee ennustelemattakin selvää, että huhtikuun alussa syntyneillä oinailla on ne kovimmat muutospaineet, sillä heidän Auringonpaluunsa kartalle jää tuo ristikuvio, jonka Aurinko kirkastaa yhtymässään Uranukselle. Kun voimakuvio vahvistuu huhtikuun puolenvälin maissa, kulkee Aurinko jo erillään näistä aspektittomana, oinaan merkin näyttäytyessä melko vahvana. Kun Auringon hallitsija Mars on ratkaisevassa ”laukaisijan” roolissa Isossa ristissä, tuskin loppumerkinkään oinaat pystyvät muutosvoimaa kiertämään – saattavatpa olla sitä jopa ohjaamassa haluamaansa suuntaan.

Toivotan tänään astroväelle hyvää kansainvälisen astrologian päivää, Aurinko-oinaille tahdonvoimaista tulevaa vuotta, sekä ihan kaikille mielenkiintoista uutta astrovuotta!

Ihmeellinen aikamme

21.12.2013

capr_ingr

Tänään illalla 21. joulukuuta on Talvipäivänseisauksen hetki ja astrologisesti kauriin ingressi, jossa Aurinko siirtyy kauriin merkkiin. Aurinko loistaa illalla omassa viidennessä huoneessaan ja hiukan seitsemän jälkeen tulee merkinvaihdokseen, sen merkin leijonan osuessa hienosti nousulle meidän asteillamme. Auringon siirtymät johtaviin merkkeihin ovat ajallisia kulminaatiokohtia, joissa luodaan ilmapiiriä pidemmäksi ajanjaksoksi kuin vain kuukaudeksi; oinaan ingressissä keväällä luodataan koko vuotta, ja toisissa johtavissa merkeissä tulevaa kolmen kuukauden jaksoa.

capricorn_femaleAjassa, jota käymme parhaillaan läpi, on suurimpana hengen nostattajana pitkäaikainen Uranuksen ja Pluton neliökulma. Kulma on parhaillaan hieman reilun kahden asteen etäisyyden tarkkuudessa, mutta tätäkin enemmän kulman merkitystä ajassamme korostavat muut taivaan tekijät, sekä etenkin Uranus itse. Uranus jää teknisesti ottaen tälle ingressikartalle pysähtyneeksi, jolloin se on kaikkein määräävin tekijä ajan laadussa. Mars on tulossa vastakkaisuuteen Uranukselle, ja aika usein tämä aktiivisuutta osoittava planeetta näyttää ajoituksia: tämä voisi pitkällä aikavälillä olla yksi Uranuksen ja Pluton neliön toteutumisen hetkistä, ja ”tämä” tarkoittaa seuraavien kuukausien ajanjaksoa.

Myös Aurinko itse tulee kirkastamaan taivaan ratkaisevaa kuviota liikkuessaan kauriissa likemmäksi Plutoa, ja tietoisuuden kohdentaminen alkaa varmaankin heti Auringon siirryttyä samaan merkkiin. Tarkka Pluton ylitys tapahtuu Uudenvuoden päivänä, ja silloin Mars on vaa’assa samassa 11 asteessa missä Auringon ja Pluton kohtaaminen tapahtuu, Uranuksen ollessa yhä 8 asteessa oinaassa. T-ristimuodostelma säilyy taivaalla erittäin voimakkaana ja aktiivisena koko joulun ajan vuodenvaihteen tuolle puolen, ja voimistuu uudelleen keväällä Jupiterin ja Marsin liikkuessa uudelleen strategisiin asteisiin neliöasetelmaa vastapäätä.

Jos Uranukselle voidaan suosiolla ojentaa etulyöntiasema ajassamme, on Venuskin ajankohtainen tekijä kauriin ingressissä: myös Venus jää pysähtyneenä aikaa mittaavalle kartalle kauriin lopussa. Venus saattaa tuntua monilla henkilökohtaisella tasolla konkreettisemmin, vaikka planeettana sen luonne onkin passiivisempi kuin Uranuksen.

capr_timeAjassamme olevat tekijät korostavat kauriin merkin teemoja, jotka liittyvät esimerkiksi selviytymiseen, huippuunsa tiivistämiseen ja realismiin; Aurinko, Venus ja Pluto kaikki näyttäytyvät kaikki kauriin vahvuuden kautta. Uranus on kuvion arvaamattomin tekijä, sillä oinaassa siinä on impulsiivisuutta, ja pysähdys todennäköisesti edelleen korostaa Uranuksen uudistustarvetta, päälaelleen kääntämistä ja kapinallisuutta. Mars ajoittaa vaa’asta, merkistä missä planeetalla on omat kynnyksensä ylitettävänään; joudumme kenties kohtaamaan tasapuolisuuden, vastavuoroisuuden ja kanssakäymisen suhteen asioita näkökulmasta, mihin ei olla osattu varautua.

Ajassa on myös jännästi kutkuttava erilaisuuden fiilis jonkin aikaa Auringon siirtyessä kauriiseen. Saatatte muistaa viime kesältä Auringon siirtyessä rapuun mitä tapahtui: Aurinko kurkkasi korkeammalle kuin sillä on tapana. Nyt tapahtuu samoin merkkiä vaihtaessa, sillä Aurinko käy niukinnaukin OOB tilassa. Erikoinen säkenöinnin aika tulee lauantaina iltapäivästä puoli kahdesta alkaen ja kestää seuraavan vuorokauden puolelle lähemmäksi kello yhtä yöllä. Sen lisäksi, että ingressikartalle jää kaksi pysähtynyttä planeettaa, mikä on äärimmäisen harvinaista, ja todella vahva pitkäaikainen ristikuvio, saamme tuleviksi kuukausiksi poikkeuksellisen Auringon. Uranusta taitaa olla ilmassa sakeana!

Nyt kannattaa pitää kiinni ajan laidoista ettei keikahda – tai sitten ottaa tietoinen riski ja kokeilla, minkä näkökulman mukkaaminen tuo! Mielenkiintoisia tulevia kuukausia kaikille!

coronal

Ajan hermo

2.10.2013

people-change

Sillä välin kun olen uppoutunut oman maailmani Neptuniaanisiin prosesseihin, maailmankaikkeuteen sulautumiseen, sielunsiskouteen ja astrologian intuitiivisiin kokemuksiin, maailma pyörii radallaan ja galaksit kiertyvät minusta, ja ajassani pysähtymisestä huolimatta. Oikein hyvä niin, mutta en tunne olevani kovinkaan ajan hermolla juuri nyt.

Sen sijaan johtavien merkkien 9 -10 asteilla tekijöitä kartallaan omaavat saattavat olla ytimessä tällä hetkellä. Aurinko kirkastaa tänään aikakautemme isoimman rattaan eli Uranuksen ja Pluton välisen neliön. Nyt olisi taas hyvä mahdollisuus oivaltaa ja huomata, missä mennään ja mitä tapahtuu. Auringon kohdevalo tuo keskiöön isompia ilmiöitä globaalisti, kansainvälisesti, sekä meidän yhteiskunnassamme ja jokaisen omissa pienemmissä ympyröissä.

Aurinko on tullut aamuyöllä neljän jälkeen tasan neliökulmaan Plutolle 9°01’ vaa’asta kauriiseen tänään toinen lokakuuta, ja huomenna Aurinko tulee vastapäätä Uranusta iltapäivällä hiukan ennen viittä 10°31’ vaa’asta oinaaseen. Kenen oma kartta täydentää tämän T-ristin Isoksi ristiksi ravusta, saattaa olla yhtä lailla ajan hermossa kiinni. Mielestäni juuri nyt, kun Kuu näyttää meille kiertonsa vanhaa Kuuta, on hyvä aika tuumaamiseen, sisäistämiseen ja etenkin kriittiseen arviointiin Kuun neitsyen merkin myötä.

Te joita Neptunus ei parhaillaan sumenna, olette tervetulleita analysoimaan ja keskustelemaan, mitä nyt tulee käsittää ajastamme. Itselleni jäävään mahdollisuuden paeta takaisin outoihin illuusioihini, sillä minun oma aikani on nyt erilaista.

Tunnen melkoista huikeutta ajatellessani niitä vaakaihmisiä, joiden Auringonpaluu osuu tähän aikaan. Ovatko he etujoukoissa muuttamassa maailmaa?  Vai ovatko he niitä, joiden oma maailma muuttuu nyt eniten, jääväämättä? Kuka osaisi kertoa millainen uusi uljas aika tästä pitkäaikaisesta ja kivuliaastakin muutosprosessista koittaa, jota kärvistelemme tai innokkaasti toteutamme Uranuksen ja Pluton kautta? Millaisissa asioissa te näette ajan hermon kiteytyvän?

change

Tahdommehan aina vaan lisää muutosta?

22.9.2013

libra_ingress_1Hyvästit kesälle! Aurinko lähtee mittaamaan uutta ajanjaksoa Syyspäivän tasauksessa tulevana yönä 22. syyskuuta klo 23:44 siirtyessään vaakaan. Kun merkinvaihdos menee näin lähelle keskiyötä, on Aurinko meillä neljännessä huoneessa ”privaattialueella”. Ingressikartan nousuun tulee rapu, mikä sekin vetää kotiinpäin ja intiimeihin, tuttuihin kuvioihin. Jos siis yleensä Auringon kulku vaa’assa ilmoittaa sosiaalisesta ajanjaksosta, olisiko nyt valokeilassa ennemmin läheiset ihmissuhteet. Mielikuvakseni jää omakohtaisuus sosiaalisissa kontakteissa, ja nähtäväksi jää onko tämä hyvä asia, esimerkiksi aitoutta tuova.

Aurinkoa hallitseva Venus kulkee skorpionissa, ja alkaa kohta irrottautua etäämmälle Saturnuksesta ja Kuun noususolmusta. Enpä taida sanoa yhtään sen enempää tästä Venuksesta, kyllä te tiedätte.. Ingressikartan nousua hallitseva Kuu tulee kuviota vastapäätä alasolmun tuntumaan härkään. Kuunsolmujen osoittama kollektiivinen ajan henki on voimakkaasti läsnä tässä seisauskartassa. Yhteisöllisyys ja yhteistyö eivät kenties ole aivan niin luonnollisia asioita nyt, vaikka yleensä ne vaa’an ajassa nousevatkin kukoistukseensa.

Koko vuoden ilmapiiriä mittaava kartta saatiin oinaan ingressissä, kevätpäivän tasauksessa. Sitä viilattiin kesällä rapuun mentäessä kesäpäivän seisauksessa, ja nyt siis viilataan uudelleen näin syksyllä. Toistuvat teemat oinaan ingressistä tähän päivään ovat Saturnus skorpionissa, Neptunus ja Chiron kaloissa ja Juno vesimiehessä, sillä nämä tekijät ovat taas puoli vuotta myöhemmin suurinpiirtein samoilla sijoillaan kuin astrologisen vuoden alussa. Jos siis keväällä jouduitte kohtaamaan energioita näiden tekijöiden kautta, on työ mitä todennäköisimmin edelleen vaiheessa.

libra_ingressMitähän ajastamme tänä syksynä kertoo, että ingressikartalla ei ole muita varauksettomasti suopeita kulmia kuin Venuksen ja Jupiterin välinen kolmio? Kaikenlaisia neliöitä, oppositioita, puolineliöitä ja puolitoistaneliöitä sen sijaan näkyy roppakaupalla. Monenlaista vääntöä lienee siis yleisilmastossa, ja tottahan toki, kun tulossa on jälleen tarkennus esimerkiksi Uranuksen ja Pluton neliötanssiin. Aurinko terävöittää kuvion T-ristiksi lokakuun alussa, ja ihan pääsee huomaamatta tällainen, että luojankiitos tästä ei nyt kehkeydy Isoa ristiä (ne joiden omalla kartalla Aurinko on 9 – 10 asteessa vaakaa, tulevat saamaan tämän isosta muutoksesta kertovan T-ristin Auringonpaluun kartalleen tarkkana). Lokakuun viidennen päivän Uudessa Kuussa tämä risti jää erittäin voimakkaaksi kartalle, joten syksyllä voi olla odotettavissa muutoksen tuulia. Enkä tiedä, helpottaako edes Auringon ja Jupiterin neliössä 19 asteessa, vaikka yleensä Jupiterilta kovatkin kulmat ovat suht hyviä tapauksia. Silloin mennään Thorin vasaraksi Neptunus kärjellään.

Pitänee ilmeisesti ottaa asenne, että hiukan haastavemmistakin ajoista on selvitty, ja ei auta kuin ottaa tilanne kerrallaan. Tai jopa pingottaa siihen suuntaan, että on hyvä että saadaan potkua ja vahvoja energialatauksia, sillä tuloksia syntyy silloin kun tehdään, ja aktiiviset kulmat ajassa ajavat tekemiseen.

libra_ingress_2Se mikä erityisesti minua ilahdutti vaakaan siirtymisen kartalla, on Vestan sijoittuminen meillä kartan IC:lle. Vesta on näyttäytynyt kesän ja syksyn aikana useilla kartoilla korostuneena. Vesta on siirtynyt neitsyeen 10. syyskuuta, ja on Auringon mennessä vaakaan 5°50’ neitsyttä. Jos aikaisemmat Vestan kutsut tuntuivat osuvan, saattaa tämäkin aste herätellä taas ottamaan sydämen palon vastaan.

Sokerina pohjalla on tämän päivän Auringon kulku neitsyen viimeisellä kriittisellä asteella. Taas summataan ja analysoidaan kulunutta aikaa, ja nyt hiukan pidemmän kaavan kautta ainakin sieltä kesän rapuingressistä saakka. Tarkkaa tuomiota vaan kaikille, ja vahvaa aikaa vaa’assa!

Suuri muttei sininen

21.8.2013

but1Melkoisen Kuumollukan tuoman unirytmin sekoittumisen vuoksi Täydenkuun blogi vähän myöhästyi, mutta koska sen teemat ovat voimassa aina tulevaan Uuteen Kuuhun asti, ei kai tässä mitään hätää ole. Kuu täyttyi viime yönä 21. elokuuta vesimiehen merkin lopussa 28°10’ aamuyöllä varttia vaille viideltä. Kuu on vielä melko lähellä Maata lähinnä kulkevaa kiertorataansa, jolloin voimme hyvällä syyllä kutsua tätäkin Super Kuuksi. Vetovoimaa!

Täysikuu tuntuu vähän kuin uusinnalta noin kuukausi sitten, koska silloinkin Kuu täyttyi niukinnaukin vesimiehen puolella. Tätä täyttäkuuta on laajalti astrologisilla sivustoilla nimitetty Blue Mooniksi. Mutta kun, ei tämä ole se sininen Kuu. Blue Moon on kalenteriin perustuva käsite, jossa saman kalenterikuukauden aikana tulleista Täydenkuun hetkistä se jälkimmäinen on Blue Moon. Parin vuoden päästä sellainen saadaan. Ikävä olla ilonpilaaja jos Blue Moonia on nyt hehkutettu.

but2On ihan luonnollista Kuun rytmille, että se toisinaan täyttyy tai syntyy kahdesti saman eläinradan merkin sisällä. Tämä johtuu Kuun kierron nopeudesta, mikä on sellainen rapiat 27 päivää. Kiertoa pitäisi pikkuisen venyttää, jotta se saataisi täsmäämään kahdentoista eläinradan merkin kanssa; vuoden aikana on 13 kuunkiertoa. Kun nyt Täysikuu tuli ihan merkin alkuun, ei olla ehditty merkinvaihtoon Auringon osalta, ja siksi kun Kuu tulee täydeksi tullessaan vastapäätä Aurinkoa, ollaan yhä samassa merkkiparissa.

Meidän asteillamme kuutamo tulee vain pikkuista ennen Auringonnousua, jolloin Aurinko on ensimmäisessä huoneessa. Tämä asetelma korostaa minuutta ja egoa, vastaparinaan oppositiossa oleva Kuu toisten alueella, vaa’an osoittamassa parisuhteen huoneessa. Kuun merkki tällä kertaa ei kuitenkaan ihan suoraan viittaa intiimiin suhteeseen vaan ennemmin yhteisöllisyyden tuntoihin, kokemuksen jakamiseen joukkona, yhteenkuuluvuuteen ison massan kanssa. Kuun viesti saattaisi käsitellä tasa-arvoa?

but_aqua

Kuun kanssa eläinradan merkkien loppupäässä ei ole useita tekijöitä, ja seuraavaksi se lähtee tavoittelemaan yhtymää Neptunukseen kaloihin siirryttyään. Aurinko on kytköksissä Merkuriukseen (mikä varmasti iloitsee ensimmäisen huoneen sijainnistaan) ja vähän vielä tarkemmin yhtymässä pikkuplaneetta Ceresiin. Hyvinvointiin liittyvät asiat ovat edelleen esillä, ja mahdollista olisi jonkinlaiseen kulminaatioon pääsy terveen itserakkauden kautta. Ehkä se vasta antaa pohjan olla yhteydessä toisiin ihmisiin, kuten Kuun vesimiehessä pitää.

Kun tämä täyttynyt Kuu syntyi leijonassa, oli Vesta olennaisesti mukana aloituksessa. Asteroidi loistaa meillä edelleen vahvasti, sillä tyädenkuun hetken kartalle se tuli nousulle. Vestan osoittama kutsumuksellisuus ei siis ollut vain lupaus, vaan se voisi jopa saada muotonsa ja täyttymyksensä jo tämän täydenkuun mittaamana ajanjaksona, parin viikon kuluessa.

but3Muutoin Täydenkuun karttaa dominoi Jupiter (ainakin meidän leveysasteeltamme katsottuna ilonsa huoneesta), sillä sen neliö Uranukselle on noin paria kaariminuuttia vaille tarkka. Siis täydellinen aktiivinen kulma aikamme isoimpaan kuvioon, Uranuksen ja Pluton neliöön. Täysikuu saattaa siksi toteutua merkittävinä asioina maailmanlaajuisella, mundaanilla tasolla. Monilla alueilla kansainvälisesti, myös monien asioiden tasoilla, on tapahtunut viime aikoina tilanteiden kärjistymisiä. Oikeastaan eniten huomiotani kiinnittää Täydenkuun hetken Auringon sijainti täsmälleen Israelin kartan Marsilla, ja ajassa kulkeva, kenties revanssia hakeva Mars alisteisessa ravussa Israelin kartan MC:llä. Siellä näytetään ennemminkin olevan valmiita sodanjulistukseen kuin aktiiviseen rauhan neuvotteluun.

perhonen_kuuvesimiesTämän toisinto-vesimieskuun Saabinen symboli on Perhonen kuoriutumassa kotelosta. Tämähän on varsin kaunis symboli, muodonmuutoksen kuvastin. Symbolin avainsana on alkunsa saaminen jostakin, tai kulkeutuminen jostakin johonkin muualle, kuin virta joessa tai toukka perhoseksi. Prosessissa kysytään uskoa omiin kykyihin muuttua, ja myös luottamusta koko maailman jatkuvaan muuttumiseen; voimme verrata tätä evoluutioon.

Me elämme astrologisesti vahvojen energioitten aikaa. Jaetaan omastamme toisille?

Rikas rakas risti

3.8.2013

jupiter_rapuPidempään astrologiaa harrastaneille tulee varmasti heti mielleyhtymiä, kun kerron että planeetoista alkaa muodostua johtaviin merkkeihin T-risti. Jupiter ravussa on ehtinyt sen verran pitkälle, että se tulee vastapäätä Pluton kauriissa 8. elokuuta, ja kuluvan kuukauden viimeisellä kolmanneksella tarkentuu neliökulma Uranukselle. Jokunen vuosi sitten johtavien merkkien alussa kolisi oikein kunnolla, ja miellän tämän kuvion melko lailla noiden energioiden jatkumoksi. Nyt ollaan edetty jo yhdeksänteen asteeseen Pluton vastakkaisuuden osalta, ja kahdenteentoista Uranuksen kulmassa. Kardinaaliristi, eli Iso risti johtavissa merkeissä alkoi muuttaa maailmaa, ja olisiko nyt vuorossa toinen tai kolmas vaihe tapahtumien kulussa.

Vaikka Jupiterin vastakkaisuus ei ihan vielä viikonloppuna olekaan tarkka Plutolle, liikutaan nyt jo asteissa sen verran lähellä, että kuvion voi katsoa olevan kaikkein aktiivisimmillaan. Tunnelma tiivistyy, voimat kerääntyvät, kuten aina silloin kun taivaalliset kuviot ovat vähää vaille tarkkaa kosketusta. Ja vaikka vielä asteita tuijotellen jää väljyyttä Jupiterin neliöstä Uranukselle, voi asetelmaa hyvällä syyllä kutsua jo nyt T-ristiksi, koska Uranuksen ja Pluton neliö on ajassamme ylimmäinen ja suurin vaikuttaja.

OppositionJupiterin ja Pluton vastakkaisuudesta tulee mielikuva vallankäytön mahdollisuuksista ja rikkauksista (myös henkisellä tasolla), jotka kumuloituvat maailmalle äkkinäisinä impulsseina ja yllättävin muodoin Uranuksen kautta. Koska Jupiter kulkee ylennyksessään ravussa, on meillä mahdollisuus tavoittaa isoja juttuja. Jo hiukan hitaampana planeettana Jupiter pitää T-ristin voimassa paljon kauemmin kuin aikaisemmin on tapahtunut nopeiden planeettojen Auringon, Merkuriuksen, Venuksen ja Marsin osalta. Voisimme nimittää tätä loppukesää hallitsevaksi kuvioksi, ellei tuo loppukesä ilmaisu riipaisisi niin ikävästi.

jupiter_uranusKun ajatellaan planeettojen keskinäisiä kiertoja, sykli alkoi Jupiterin ja Pluton yhtymästä jousimiehen 28 asteella joulukuussa 2007. Jupiter on nyt siis täyttymyksen vaiheessa Plutoon nähden; tuolloin kylvetyt siemenet ovat nyt valmiita ja tosia. Mikä on maailmassa alkanut rikastua, ja on nyt kukkeimmillaan? Ehkä muistatte paremmin Jupiterin ja Uranuksen yhtymän kalojen lopussa, samoin viimeisimmäksi 28 asteessa tammikuun alussa 2011? Tuolloin minä ainakin povailin teknisiä innovaatioita. Tämä reippaan etenemisen sykli on nyt toisaalta haastekohdassa, jossa joudutaan katsomaan mikä toimii ja mikä ei, mutta toisaalta kenties kaikkein aktiivisimmassa vaiheessaan, sillä neliöenergialla on pakko ylittää esteet.

Se miksi esittelin yllä nuo Jupiterin yhtymistä lähteneet aloitukset, liittyy ajoitukseen. Tuntuu harvinaiselta ja osoittelevalta, että jotakin tapahtuu kuukauden sisällä Jupitermaisissa asioissa; toinen sykli kulminoituu parhaimpaansa ja toisen pitäisi saada ilmaa siipiensä alle valmistuakseen. Voidaanko ja uskalletaanko olettaa, että Jupiterin vastakkaisuus Plutolle olisi myönteinen asia? Jos ei muuta, on tämä ainakin mielenkiintoinen ajanjakso tarkkailla planeetan toteutumista hyvässä merkissä, ylennyksessään. Vastakkaisuus merkitsee aktiivista tasapainon etsintää esimerkiksi hallinnollisissa ja rakenteellisissa muutoksissa, ja uuden kasvattamisen välillä. Ainakin minulle tulee mieleen eteenpäin lykkääviä asioita, joskin yksittäiset prosessit voivat joutua muutokseen hävityksen ja tuhon kautta.

Nopeat taivaalliset tekijät korostavat T-ristin Isoksi ristiksi hetkittäin, aluksi Kuun tullessa vaakaan vastapäätä Uranusta 11. elokuuta, ja loppukuusta 24. – 27. päivinä Venuksen ylittäessä vaa’an asteita 9 – 13, jolloin Venus siis antaa neliön Plutolle, vastakkaisuuden Uranukselle ja lopuksi neliön Jupiterille. Jos Jupiterin ja Pluton vastakkaisuudessa on ollenkaan kyse maallisista rikkauksista, näiden seikkojen luulisi tulevan esiin viimeistään Venuksen myötä. Kun Venus on tekemisissä arvojen kanssa, voi tätä kautta tulla esille isojakin muutoksia, niin maailmanlaajuisesti kuin etenkin heillä joiden kartoilla johtavien merkkien 9 – 13 asteissa on tärkeitä tekijöitä.

T-ristissä Jupiterilla ja Uranuksella voisi olla ajassa kaikkein suurin rooli, sillä Jupiter toteuttaa kuvion, ja Uranus ristin kärkenä pukkaa energian ulospäin. En kovin paljoa laskisi merkitystä planeettojen perääntyvälle vaiheelle, mutta sopii ehdottaa miten tuo tekijä vaikuttaisi energioitten ilmentymisiin. Ehkä tuon Uranuksen takia tämän blogikirjoituksen teko on ollut tavallista tahmeampaa, sillä Uranusta on vaikea ennustaa. Annetaan Uranuksen yllättää, omalla tavallaan.

Tämä bloggaus on muutoinkin sopivan erilainen eli uraaninen, sillä se on ensimmäinen minkä olen koskaan kirjoittanut jossakin muualla kuin omassa työhuoneessani. Kun minulla on IC härässä, otti reilut kolme ja puoli vuotta, että pääsin blogin kanssa reissuun!

Kuka muistaa sattuiko aikaisemmin olla alkuja liittyen muuttuvien merkkien 28 asteisiin, ja tulisiko näihin projekteihin nyt T-ristissä uusi vaihe?


%d bloggaajaa tykkää tästä: