Posts Tagged ‘Toinen huone’

Työmoralistit

23.11.2012

Eilen raportoin työvireen katoamisesta tuolla somessa (sosiaalisessa mediassa). Mitähän taivaalta siitä syyttäisin, Auringon siirtymistä jouskariin ja sen avautuvaa haastavaa kulmaa Auringolleni, tai samoihin aikoihin pätkähtänyttä jouskarinousuista Kuunpaluuta. Tällaiset innostuksen kiintopisteen harhailut ovat kiusallisia kun jonossa on tulkintoja, joihin tavallaan haluaisin päästä käsiksi, mutta kun samalla mieli pinkoo jossakin ihan muualla.

Tunnistatteko te työmoraalinne rakentumisen kartaltanne? Toisen huoneen kärjen ja huoneen tekijöiden pitäisi kertoa tästä. Mielestäni Saturnuksen asema kartalla on ratkaiseva, myös kaurisnousu tai painokas skorpionin merkki antavat tahdonvoimaa. Kuu neitsyessä tai kauriissa on varmaan monelle pelastus. Mutta mitä enemmän on suureellisista asioista innostuvaa jousimiestä tai lilluvaa kaloja kartalla, sitä vaikeampi on löytää sisältään kurinalaisuutta.

Työstä koituva stressi voi olla jollekulle sopivassa määrin hyväksi, koska se voi tuoda sisukkuutta ja halua näyttää ja päteä. Toisilla kuitenkin stressi pahentaa tilannetta, ja haluaa jo kättelyssä nostaa kädet ilmaan ja piilottaa päänsä pensaaseen. Miten te koette asettuvanne näiden ääripäiden väliin? Toiselle hetken sallittu irrottautuminen auttaa, mutta toisen pelastus on vain ankara pakonomainen puurtaminen. Mitkä ovat teidän salaisia aseitanne löytää kadoksissa ollut työvire?

Koska minun on ihan pakko palata sorvin ääreen, pyydän teitä vain määrittelemään mitkä karttanne tekijät vahvistavat työmoraalianne ja mitkä heikentävät sitä?

Mainokset

Tähti ilman vaatteita

22.10.2012

Tässä tulee jatkoa Sylvia Kristelin kartan saloihin hänen seksuaalisuutensa ja elämänsä kuvaajana. Edellisessä kirjoituksessa esittelin Sylvian 2. huoneen (pääoman) Venuksen hallitsemaa vaaka-stelliumia kuvaamassa hänen suurta potentiaaliaan ja sen hyödyntämistä mm. hänen kartalleen muodostuva Yodin (Neptunus/illuusiot-Mars/seksuaalienergia-Jupiter/laajentuminen, menestys) kautta nousuneitsyen tavoin, käytännönläheisesti. (Harva taitaa kuitenkaan tietää että hän puhui tuon kehon kielen lisäksi taitavasti myös neljää muuta kieltä ja että hän elämänsä loppuvaiheessa keskittyi maalaamiseen, erikoisesti Venuksen symboleihin eli ruusuihin ja naisiin.) On mielenkiintoista että hänen karttansa painottuu ensimmäiseen oinasmaiseen, minä itse -neljännekseen ja siinä on kuitenkin suuri oinaan vastamerkin, vaa’an painotus, mikä mielestäni sopii hyvin kuvaamaan hänen panostaan ja uranuurtajuuttansa eroottisten elokuvien (pehmopornon) sosiaalisen hyväksynnän saamiseen valtaväestön silmissä. Sylvian ura käsittää yli 50 elokuvaa, mutta hänet muistetaan lähinnä Emmanuelle-elokuvistaan.

Kakkoshuonetta, meidän omaa potentiaaliamme vastapäätä sijaitsee jaettujen resurssien huone (8. huone) joka seksuaalisuuden osoittajana kertoo mielestäni siitä kuinka me koemme sulautumisen toiseen, mitä odotamme toisilta (ja tietysti myös päinvastoin, astrologiassa voi ja kannattaa kääntää asioita nurin päin löytääkseen kolikon toisen puolen sanoman!). Tämä 8. huone, johon moderni länsimainen astrologia liittää myös seksin ja tabut, sijaitsee Sylvian kartalla pioneerimaisessa Marsin hallitsemassa oinaan merkissä.  Merkkien symboliikka on aina moniulotteista ja itse näkisin että tämä kuvastaa pitkälle hänen luonnonlapsimaista antautumistaan kokemusten vietäväksi, jota vahvistaa Marsin sijainti hyväuskoisessa, riskejä ottavassa, kokemuksia hamuavassa jousimiehen merkissä. Sylvia Kristel onkin kuvaillut itseään paradoksaalisesti ”koko maailman neitsyeksi”.

Kuun ja Auringon vaihehan oli hänellä rapumainen ja ravun merkkiin liitämme konkreettisesti lisääntymisen, hoivan antamisen ja abstraktimmalla tasolla uuden luomisen, jonkin synnyttämisen itsestämme. Sylvian Aurinko sijaitsi hänen resurssien, kehollisen minäkuvan huoneessa (2. huone) ja Kuu puolestaan itseilmaisun huoneessa johon yhdistetään myös lemmenleikit (5. huone).  Luullakseni hänen seksuaalinen vetovoimansa perustui nimenomaan siihen luonnonlapsimaisuuden ja miesten itsetuntoa hoivaavaan toisen tarpeille antautuvaan sekoitukseen, mitä naisetkaan eivät kokeneet uhkana, vaan kykenivät samaistumaan näissä aikuisten fantasioissa.

Sylvian aspektiton Venus intensiivisessä ”kaikki-tai-ei-mitään”-tyylisessä skorpionissa, joka on Venukselle sangen haasteellinen merkki, on myös merkittävä avain hänen karttansa ymmärtämiseen. Aspektiton planeetta (vailla pääaspekteja) toimii usein lähinnä äärimmäisyyksien kautta, mutta usein myös omavaltaisesti, pidäkkeettömästi.  Sylvian Venus tekee kyllä kvinkunssin (150 astetta) hänen uran ja julkisen näkyvyyden akseliin (MC) joka on minusta sangen mielenkiintoinen sokeaksi aspektiksi kutsutun ”ei-aspektin” vuoksi! Kvinkunssin ajatellaan olevan tiedostamatonta, kahden täysin ristiriitaisen tarpeen olemassaoloa jotka vaativat jatkuvaa säätämistä, tietoisia valintoja voidakseen toimia. Itse ajattelen että sitä kuvaa parhaiten sanonta ”öljy ja vesi eivät sekoitu keskenään kuin ravistelemalla” ja sitähän Sylvia totisesti teki – ilmeisesti alussa tiedostamattaan ja toivottavasti sitten tiedostaen. Käsittääkseni hän oli sovussa itsensä kanssa Emmanuelle-elokuvissa esiintymisestä, mutta miessuhteissaan hän kävi läpi monenlaisia murroksia ja äkkikäänteitä; hänellähän oli kartallaan Kuu 5. huoneessa – Uranus 11. huoneessa-oppositio.

Uranus, äkillisten muutosten, perinteistä irtautumisen ja modernin elämän, teknologian symboli Sylvian 11. huoneessa kuvastaa montaa eri asiaa monella eri tasolla. Sisäisesti hänen tunne-elämänsä äärimmäisyyksiä; parisuhteissa niiden irtiottoja ja äärimmäisiä kokemuksia; toiveiden ja haaveiden huoneen palautteena toisilta; julkisuuden kuvan, ammatin palautehuoneena (toinen huone 10. huoneesta laskien) se voisi tarkoittaa nykyteknologian hyödyntämistä (elokuvat, media) yllättävin lopputuloksin.  Hänen Venuksen ja Marsin vaiheensahan oli vesimiesmäinen! Uranuksen katsotaan hallitsevan vesimiestä, perinteisesti ennen ulkoplaneettojen löytymistä vesimiestä ja kaurista hallitsi Saturnus, joka on hänen 5. huoneen (lemmenleikit, elämän huvit, nautinnot, uhkapelit, taide, urheilu = mitä ihmisen täytyy tehdä oman yksilöllisyytensä ilmaisemiseksi) hallitsija.

Yksityiselämässään (neljä aviomiestä ja viisi vuotta kestänyt addiktoiva suhde Lovejoy-näyttelijään Ian McShaneen, ilmeisesti viimeinen merkittävä suhde kesti 10 vuotta ja päättyi miehen kuolemaan) hän suosi vanhempia miehiä ja kertoi etsineensä isähahmoa, mikä selittynee lapsuuden hylkäämiskokemuksen paikkoyrityksenä ja suurena turvallisuuden ja arvostuksen tarpeena (isä jätti perheensä, Kuu Kauriissa oppositio Uranus Ravussa).

Minä ja muut -akseli (AC-DC) on hänellä neitsyt-kalat-merkeissä.  Hänen merkittävimmät miessuhteensa ovatkin hyvin kalamaisia; ensimmäinen 30 vuotta vanhempi kirjailija, jonka hän jätti näyttelijän vuoksi jonka kanssa kokaiini ja alkoholi tulivat liiankin tutuksi, seuraava avioliitto miljonäärin kanssa kesti vain viisi kuukautta (mies tuli katumapäälle), seuraava aviomies halusi leikkiä elokuvatuottajaa ja siinä meni sitten Sylvian rahatkin ja viimeinen pidempi miessuhde oli radiotuottajaan joka kuoli myös syöpään.  Sylvialla on kaksi lasta, poika (näyttelijä) ensimmäisestä avioliitostaan ja ilmeisesti myös tytär, joka on saanut nimensä hänen pikkusiskonsa mukaisesti.

Huolimatta julkisesta alastomuudestaan, siitä että hän oli ”tähti vain ilman vaatteita”, on mielenkiintoista huomata että esimerkiksi Emmanuelle-elokuvien kuvaustilanteissa hän ei suvainnut paikalla olevan kuin ohjaajan, apuohjaajan ja kuvaajan ja kuvauspaikka piti eristää sermein (Kuu kauriissa 5. huoneessa?) vaikka kyseessä oli eroottisen elokuvan kuvaus joka on tarkoitettu yleiseen jakeluun (Pluto/Lilith, Musta Kuu/Alasolmu 12. huoneessa). Jossain haastattelussa hän onkin sanonut olleensa yllättynyt nähdessään ensimmäisen Emmanuelle-elokuvansa ja sen roolihahmon. Samoin hän on todennut ettei hän koskaan elokuvia tehdessään ajatellut rakastelevansa [ilmeisesti julkisesti, Soilen huom.] josta välittyi varmaankin se ei-näyttelemisen tunne hänen elokuviinsa.

Seksuaalisuuden osoittimina kartalla voisi hyödyntää myös asteroideja. Eros asteroidi on hänellä 22 skorpionia 3. huoneessa oppositiossa laajentumisen planeettaan Jupiteriin härässä 9. huoneessa (kuinka saamme aatteillemme huomiota) ja kolmiossa yllätysten Uranukseen Ravussa 11. huoneessa (palaute muilta). Samoin Vesta, omistautumisen ja myös pyhän seksin papitarten asteroidi, on skorpionissa ja tarkassa yhtymässä Sylvian Venukseen skorpionissa – ja samassa asteessa on myös Diana, tuo itsellinen metsästyksen jumalatar, neitsyiden ja synnytysten suojelija.

Ensimmäinen Emmanuelle-elokuva julkaistiin 26.6.1974 jolloin Pluto (peruuttamattomat muutokset, alitajunta, massat, seksin korkeampi oktaavi) ja Kuu (massat, alitajunta, naiseus) olivat tarkassa yhtymässä Sylvian Aurinkoon vaa’assa hänen resurssien huoneessaan aktivoiden lopulta hänen vaaka-stelliuminsa.

Sylvian ensimmäinen progressiivinen uusikuu (25 vaakaa) alkoi vuotta aiemmin (heinäkuu 1973) sysäten hänen elämänsä uusille urille. Ketjupolttamisen seurauksena hänellä todettiin vuonna 2001 kurkkusyöpä. (8. huoneen kärki on oinaassa = pään alue, härkä hallitsee kurkkua), hänen progressiivisen kuun ollessa vanhan kuun, luopumiskuun vaiheessa. Vuonna 2003 hänellä alkoi jälleen progressiivinen uusikuu (25 skorpionia). Kuollessaan 17.10.2012 hänen progressiivinen Kuunsa oli 8. huoneessa (kuoleman ja syvällisten muutosten huone) ja Mars teki yhtymää hänen progressiiviseen Aurinkoonsa 4. huoneessa (elämän alku ja loppu). Jupiter oli hänen 10. huoneessaan tarkassa yhtymässä hänen Cerekseen; kuolema korjasi hänet rauhaisasti unessa vapauttaen hänet kärsimyksistään pitkän sairastamisen jälkeen.

Blogin vieraileva kirjoittaja astrologi Soile Naskali on Suomen Ammattiastrologit ry:n jäsen ja hyvinvointialan yrittäjä. Hän oli mukana Astro-TV:ssä. Soilen tavoittaa Ki-Shiatsusta.

Skorpionin piikki

18.6.2012

Pikkutyttö sai olkavarteensa leikkitatuoinnin, hienon kimalteita hohtelevan Hello Kittyn. Äiti kuunteli sydän sykkyrällä isän ja tyttären keskustelua sitä, milloin tyttö voisi saada ihan oikean tatuoinnin. Jos tyttö on yhtään äitiinsä tullut, niin ei koskaan.

Minulla ei ole sinänsä mitään tatuointeja vastaan. Suhtaudun niin neutraalin välinpitämättömästi, en juuri hihku innosta kavereitteni tatskoista, mutta ei minulla mitään niitä vastaankaan ole. Kukin saa kohdella omaa kehoaan kuten haluaa. Tatuoinnit ei vaan ole minun juttuni. Ehkä tämä on peräisin Venuksestani kauriissa, etten niin välitä itseni koristelusta. Ihan hyvä kuitenkin, ettei sitten harmittaisi, sillä minulla on aivan järkyttävä neulakammo. En voi ajatella, että ottaisin vapaaehtoisesti lävistyksiä tai asettuisin tikattavaksi. Jo kouluaikoina tuttu terveydenhoitaja vähitellen oppi, että rokotettaessa pyörryn aina. Tämä ei ole lääkäripelkoa, sillä muiden hoitotoimenpiteiden osalta ei ole mitään ongelmaa.

Astrologisen kartan kautta kammoani on vaikea löytää. Pelot kuuluvat viimeiseen huoneeseen, mutta sen kärjellä on jousimies, mikä on rohkea. No hevosia vähän pelkään, mutta siihen olen niin tottunut, kun olen puoli elämääni ollut hevosten kanssa tekemisissä. Hevoset siis yhdistetään jousimiehen merkkiin, siitä tämä. Jousimies on rohkea merkki, jossa otetaan ennemmin asioista selvää ja muodostetaan oma näkemys kuin antauduttaisi tunneperäisten reaktioiden valtaan. Tuon pelottomuuden tavallaan tunnistan itsessäni, sillä enhän näe juuri edes painajaisunia.

Onko pelkoni sitten kehoon liittyvä asia, jolloin se olisi ensimmäisen tai toisen huoneen juttu? Ensimmäinen huone on samalla tavoin jousimiestä, ja toisen huoneen kärjellä on rationaalinen vesimies. Näistä voisi ennemminkin päätellä jonkinlaista kokeilunhalua oman kehon suhteen, kapinallisuutta ja hätkähdyttämisen halua, joihin ihon tatuoiminen voisi sopia oikein hyvin.

Minulle tuli vaistonvarainen tunne, mistä pelkoni saattaisi olla kotoisin. Jostain ihan muualta, kaukaa ja edellisistä elämistä. Kuun alasolmuni on skorpionissa, merkissä mikä liittyy myrkkyihin. Skorpionin piikin pistäminen! Jospa olen jossakin edellisessä elämässä saanut verenmyrkytyksen tatuoinnista? Tai olen saanut rikoksistani kuolemantuomion ja surmattu myrkkyruiskeella? Oli miten oli, tatuointeja aion tässä elämässä väistää. Ja muitakin neuloja.

Miltä sinun kehon alueesi kartalla näyttävät? Kertovatko ne, miten kohtelet kehoasi?

Jupiterin kanssa painonvartiointia

12.6.2012

Näin voi käydä vaan Neptunuksen transiitissa! Minulla oli mielessä kiva aihe, josta sormeni syyhysivät päästä kirjoittamaan tänne blogiin. Efemeridejä eli planeettojen sijainteja tutkiessani tuumin kuitenkin, että on parasta kirjoittaa ajallaan alta pois tuo Jupiterin siirtyminen kaksosiin. Nyt kun voisi kirjoittaa siitä aiheesta, en saa millään päähäni, mitä se käsitteli. Tiedän etten kirjoittanut sitä muistiin, kun kuvittelin ilman muuta muistavani sen. Ainakin opin jotakin Neptunuksen transiitista, että kaikki on kirjoitettava muistiin. Selkeästi, järkevästi, järjestelmällisesti.

Koska pääni on tyhjä, jatkan tuosta Jupiterista kaksosissa. Joku saattoi pistää merkille eilisessä jutussa olleen kuvan tukevista kaksosista. Sen oli tarkoitus kuvata Jupiterin liioittelua ja taipumusta ylilyönteihin, ei todellakaan tehdä pilkkaa kaksosen merkistä tai heistä, jotka taistelevat paino-ongelmiensa kanssa.

Jupiterilla transiittina on taipumus lisätä kiloja. Tuo johtunee planeetan suurpiirteisestä energiasta. On hauskempaa juhlia, syödä herkutellen, palkita itseään kuin elellä kurinalaisesti kaloreita laskeskellen Jupiterin transiitin aikana. Nuo kriittisimmät ajat Jupiterin transiiteissa ovat kun planeetta ylittää ensimmäistä ja toista huonetta omalla kartalla, sillä nuo alueet liittyvät kehoon ja ruumiillisuuteen. Myös kontaktit Kuulle saattavat näkyä kilojen kertymisenä tavallista herkemmin, mutta nämä yleensä menevät ohi nopeampaa. Ellei sitten ”vaikutus” jää päälle.

Huomasin itse tuon kilojen karttumisen selvästi kun Jupiter kulki noita ensimmäisiä huoneita, vaikka lakkasin käymästä vaa’alla jo silloin kun Jupiter ylitti Keskitaivastani. Noina Jupiterin transiitin vuosina iski moni asia samanaikaisesti: keski-ikä, laiskuus, saamattomuus, istumatyö, ja nyt viimeksi koirasta luopuminen. Emme kovasta yrityksestä huolimatta saaneet uutta lenkkikaveria perheeseen.

Tuttavapiiriini kuuluu aika hämmästyttävän monta henkilöä, joiden kartalla on Jupiter lähellä nousuakselia. Tämänhän pitäisi teoreettisesti ottaen olla merkki kilojen herkästä kertymisestä? Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Eräs kaveri, jonka Jupiter on neitsyessä, on varsin sutjakka olemukseltaan. Voi tietysti olla, että keski-ikä kolahtaisi hänellekin. Erään Jupiter leijonassa nousulla -tuttavan elämä on ollut melkoista kamppailua kilojen kanssa. Jupiter kaksosissa tapaus oli taas lapsena pulleahko, mutta sai kilonsa karistettua, eivätkä ne ole ilmestyneet takaisin. Millaisia kokemuksia teillä lukijoilla on, mahtaako Jupiterin sijainti omalla kartalla lähellä nousua tai toisessa huoneessa osoittaa kehon painoa eli sen kasvua?

Miten te miellätte eläinradan merkkien liittymisen painoon? Ovatko kaksonen ja neitsyt yleensä kevyitä? Kauris ja vesimies usein jopa laihoja? Ravut ja kalat ennemmin pulleita? Oinaat ja skorpparit jänteviä eivätkä kärsi turhista läskeistä? Nyt en tarkoita ollenkaan Aurinkomerkkiä, vaan nousua, ensimmäisen ja toisen huoneen merkkejä, Kuun merkkiä – ja kenties sitä liioittelun kohtaa itsessämme, Jupiteria!

Mitkä eläinradan merkit taas liittyvät teidän mielestänne innokkaimpiin painonsa vartijoihin? Minä ehdotan neitsyttä, mutta muitakin salilla ramppaajia ja terveellisen ruuan puolestapuhujia varmasti löytyy. Onko olemassa merkkejä tai tekijöitä kartalla, jotka saavat keskittymään painonsa hallintaan erityisesti, tai toisia tekijöitä, joissa koko aiheesta viis-veisataan? Onko esimerkiksi vaa’an merkin keskeisyys altistamassa sille, että ulkonäöllisistä syistä pitää kilonsa kurissa?

Keskusteluissa voimme myös miettiä syitä, mitkä ovat painoon liittyvissä asioissa taustalla, esimerkiksi vaikeus hyväksyä omaa ruumiillisuutta tai emotionaaliset seikat kuten lohtusyömisen karkaaminen käsistä. Ceresin sijainti kannattaa tässä yhteydessä tarkistaa ja pohtia, sillä se on oleellisesti tekemisissä hyvinvoinnin kanssa. Voisiko perääntyvällä Venuksella kartalla olla tekemistä painon ja sen hallinnan kanssa? Kertokaapa kokemuksistanne!

Kehityskohteita

25.2.2012

Meillä on täällä blogissa vietetty karttasulkeisia, ja eikös se olekin ihan hyvä tapa juhlia blogin ilmestymisen synttäriä? Kaksi vuotta olen jaksanut päivitellä astrologian ilmiöitä, tapahtumia, teoriaa ja mutuja. Tätä kirjoittaessa koossa taisi olla 755 stooria ja Soilen vierailu (+ se yksi päivitys jonka astrologian grand old man käski poistamaan koska se halvensi astrologiaa).

Ja kun katsotaan Taikablogin Auringonpaluukarttaa niin kirjoittaminen vaan jatkuu? Jupiter kolmannessa huoneessa! Ja sitä vielä yllyttää tuo kokoontuva kolmio Plutolta. Pakkomiellehän tällaisen täytyy olla? Ei kukaan täysjauhoinen viitsisi kirjoittaa astrologiasta miltei joka päivä? Ja olla vielä siinä uskossa, että se on hauskaa?

Tämä blogin Auringonpaluu on siinä mielessä mainio, minun kannaltani, että sen akselit ovat miltei samat kuin oman karttani. Nousu heittää neljä kaariminuuttia ja MC vain yhden. Voi pojat, astrologiassa ei ole sattumia, joten ensi vuosi näyttää — mitä niin? Olettaisin, että minulle valkenee, mitä blogi minulle merkitsee, tai sitten se johtaa johonkin.

Toisen huoneen painotus toki huolettaa kun paluukarttaa katsoo. Itseriittoisuuden vaara on olemassa? Positiivisesti ajateltuna täyden kakkoshuoneen voi ajatella kuvastavan potentiaaleja, jotka sitten reippaasti ja kirjallisesti jaetaan Marsin toimesta kasihuoneessa ulos. Merkuriuksen ja Marsin oppositio varmaan tuo teillekin mieleen kärkevyyden ja riitaisuuden? Tässä ainakin on yksi kehityskohde, josta teidänkin on syytä muistutella, jos bloginpitäjä tälle linjalle lipsahtaa. Astrokirjallisuudesta löysin hyvän selityksen Merkurius oppositio Marsille: works too rapidly for his own good, eli käännettynä hosuu eikä se ole hänelle hyväksi. Voisiko tämä kertoa blogin hengästyttävästä päivitystahdista? Mutta jos nyt kirjoitan harvemmin, eikö se ole tavallaan Auringonpaluun hengen vastaista? Mielipiteitä?

Kuunvaihe paluukartalla onneksi on jo härkää, joten se voisi aavistuksen rauhoittaa menoa, vaikka oinaassahan tuo Kuu tosiaan menee. Ehkä kuulette kuinka huokailen täällä? Pudistelen päätäni? On tässä taas energiat annettu.

Paluukartta pääsi syntymään Venuksen päivänä ja Venuksen tuntina. Näissäkin on positiivinen sävy. Venus on haastavassa kulmassa näkyvyyden ja julkisuuden alueen kärjelle Keskitaivaalla. Tästä tulee fiilis, että blogi nähdään ennemmin kärkevänä ja kriittisenä kuin miellyttävänä tai auttavana. Venus on kuitenkin tukevasti omalla maallaan kartalla, vaikka oinaan hätäisyys tuo ristiriitaa; eipähän ainakaan nukahdeta tässä puuhassa. Kyseessä voi olla myös uusien juttujen esittelyn arvostaminen. Tämänkin voisin pistää korvantaakse kehityskohteeksi itselleni, niin taidoissa, tiedoissa kuin ajankohtaisuudessakin.

Saturnus on aika kiva tuolla aatemaailman ja näkemyksen alueella, aina vaan kriittisessä viimeisessä asteessaan. Yritän pinnistää tähän positiivista asennetta. Aatteellinen näkemys voi olla jäykkä ja vanhakantainen, joten piirtäkää tästä suora nuoli tradionaaliseen astrologiaan! Ehkä blogin ”näkemyksellisyys” saavuttaa auktoriteettia? Niin ja untakin voidaan nähdä kolmen Stelliumilla kaloissa Neptunus, Chiron ja Aurinko.

Kuunsolmusta minä tykkään yhdennessätoista huoneessa, sillä eikös se tuo meitä lähemmäksi toisiamme, kirjoituksia yleisölle ja lukijoita tekijälle? Tarkoituksena ja suuntana on lukijoiden palvominen — eikun ohopsis, palveleminen. Revitään nyt huumoria kun vielä solmut hetken kulkevat näissä merkeissä. Minun hymyni tullee hyytymään kun ne siirtyvät skorpioni-härkä linjalle.

Tässä oli tällainen erilainen ja kevyen sorttinen katsaus blogin tulevaisuuteen. Teidän on hyvä jatkaa tästä. Laittakaa kommentteihin miten paluukartta pitäisi ymmärtää; mitä kehitystehtäviä se tarjoaa? Olisko tässä mitään mahdollisuuksia päästä syvällisempään astrologian käsittelyyn? Missä huoneessa luuraavat ne kaivatut vierailijat, ja minkä planeetan kautta heihin pääsisi käsiksi?

Raha on kuin paska, hyödyllistä vain levitettynä

21.7.2010

Astrologia ja raha tuntuvat hyljeksivän toisiaan aivan kuten astrologia ja uskontokin. Raha-asiat kuitenkin näkyvät astrologisilta kartoilta, ja käytännön astrologiatyössä tavallisia ihmisiä raha kiinnostaa kovasti. Rahasta kysytään mahdollisesti heti useimmin ihmissuhteiden jälkeen.

Raha ja sen tienaaminen ovat toisen huoneen tavaraa. Ikävä kyllä se ei toimi niin, että jos toisessa huoneessa on useita planeettoja, olisi automaattisesti rikas. Tiedän tämän kokemuksesta, ja niitä jotka muistavat nähneensä karttani varmaan nyt naurattaa. Tämä taitaa melkein kääntyä niin päin, että mitä useampi planeetta toisessa huoneessa on, sitä useampi tekijä liittyy rahaan, ja koko jutusta voi tulla monimutkainen soppa.

Neptunus on planeetta, joka vähiten liittyy rahan teemoihin. Tiedän joitakin tapauksia, joissa toisen huoneen Neptunus altistaa aika epämääräiselle rahankäytölle. Ja sitten on näitä toisen ääripään multimiljonäärejä kuten Donald Trump, joilla on toisen huoneen Neptunus. Eli mitään planeettaa ja mitään merkkiä ei voi yksinään yleistää osoittamaan rahaa hyvässä tai pahassa.

Venusta pidetään yleensä astrologiassa rahan planeettana, vaikka se tulkinnoissa tavallisesti tulkitaan sosiaalisten suhteiden, omien arvojen ja rakkauden planeettana. Henkilö jolla on Venus härässä, voi olla hyvä rahan kanssa, mutta Venus neitsyessä voi olla ihmisellä, jolle vaatimattomuus on hyve.

Merkurius kaupankäynnin planeettana liittyy rahan liikutteluun. Aika usein Merkuriuksen merkki näyttää suhdettamme rahaan, esimerkiksi kun Merkurius on kaloissa, raha ei niin kiinnosta, mutta Merkurius leijonassa voi olla näyttävä tekemään ja kuluttamaan.

Joissakin tapauksissa Pluto voi kertoa rahan teemoista, ja selkeimmin se koskettaa rahan kautta saatua valtaa.

Rahamerkkeinä pidetään härkä-skorpioni-akselia, joka on taitavin tekemään rahaa. Leijona on rikkauksien ja pankkimaailman merkki. Mielestäni myös rapu-kauris-akseli liittyy usein toimeentuloon, menestymiseen, yrittämiseen ja ansaitsemiseen. Jännä juttu muuten, että Jupiteriin planeettana liitetään vauraus, mutta jousimieheen merkkinä ei helposti yhdistä rahaa ainakaan hyvässä mielessä.

Aloin ajatella rahaa ja astrologiaa kun kuulin taas uutisia Idols-voittaja Ari Koivusen rahaongelmista. En harmikseni löytänyt nopealla netin selailulla hänen syntymänsä kellonaikaa, mutta eräiltä astrosivuilta maininnan, että Koivusen nousu olisi leijonassa ja Keskitaivas oinaassa. Pelataan siis tällä epämääräisyydellä. Ari Koivunen on syntynyt pimennysten välissä vuonna 1984 kaksosen merkissä, ja kartalle tulee Auringon ja Venuksen yhtymä vastapäätä Uranusta. Jo tämä asetelma lupaa melkoisia äkkikäännöksiä elämässä, ja ne voivat näyttäytyä myös rahatilanteen kautta. Kaksonen voi olla rahankäytössä heiluvainen ja nopeita päätöksiä tekevä. Rahaplaneetoista Merkurius on hyvän tuntuisessa merkissä härässä (onhan Koivusella hyvä laulunääni) mutta viimeisessä asteessa, mikä on aina merkin kriittinen.

Kuu on Koivusen kartalla planeetta, jota en ollenkaan osaa selittää tuntematta häntä henkilökohtaisesti. Se on neitsyessä ja mahdollisesti rahan huoneessa. Yleensä ajatellaan, että neitsytkuu tuo tarkkuutta ja huolellisuutta, ja rahan huoneessa pistäisi varmistelemaan. Julkisuudessa Koivusta on syytetty välinpitämättömästä asenteesta ja peliongelmasta. Olisiko siis ”syyllinen” Uranus? Kartalla johon ei voi täysin luottaa, rahan huoneen kärjelle tulee myös neitsyt, ja silloin sen hallitsijaksi Merkurius. Raha siis liikkuu.

Merkurius paljastuu olevan YODin kärjellä, ja siihen tekevät kulmia Pluto vaa’asta ja Neptunus kauriista merkkirajan yli. Merkuriukseen kohdistuu monenmoista haastetta, ja voi olla että nousuleijonaihminen keskittyy ennemmin komeaan elämään kuin verojen hoitamiseen.

Kertooko sinun kartallasi rahasta toisen huoneen merkki, Merkurius vai Venus?


%d bloggers like this: