Posts Tagged ‘Veturikartta’

Alennuksien taakka vai siunaus?

14.10.2013

madonna_lourdesSuunnitteilla oli aivan toisenlainen kirjoitus, mutta silmät osuivat Madonnan tyttären Lourdesin karttaan, ja nyt muut aiheet saivat kyytiä sivumpaan. Enköhän ole ennenkin koettanut selvittää kartantulkinnan synteesin prosessia, missä jokin teema vaan nousee karttaa tuijotellessa voimakkaasti esille. Tuijottelu ei ainakaan minun kohdallani ole mitään silmäilyä vaan monenlaisten faktojen tarkistusta.

Otsikko viittaa planeettojen vahvuuksien tarkasteluun. Kun tutkitaan planeetan sijaintia kartalla, summataan erilaisia tekijöitä jotka edesauttavat tai vähentävät planeetan toiminnallisuutta ja toteutumisen edellytyksiä. Lourdesin kartta saattaa olla hyvä esimerkki siitä, ettei planeettaa voi ollenkaan tuomita huonoksi ja toimimattomaksi, vaikka se olisikin jollain lailla astroteknisesti katsoen alisteinen.

Lourdes Ciccone Leon on Aurinkomerkiltään vaaka, ja tällöinhän Aurinko sijaitsee alennuksensa merkissä, eli vastapäätä ylennysmerkkiään oinasta. Samoin on Kuun laita kartalla, skorpionissa se on alennuksessaan (vastapäätä Kuulle ”hyvää” merkkiä härkää). Venus on neitsyessä, alennuksessaan (vastapäätä Venuksen suloisinta aluetta kaloja). Jupiter kauriissa, arvaatte varmaan? Ja sokerina pohjalla, katkerana sakan kalkkina, on Saturnus alennusmerkissään oinaassa.

Tällaisesta kartasta voisi päivitellä että huh, huh onpa saanut heikot elämän edellytykset. Minut tällainen alennusten sarja saa miettimään, miten nuori tyttö on todella toteuttanut karttansa potentiaaleja. On totta, että hänen asemansa yhden maailman kuuluisimman poptähden tyttärenä on etuoikeutettu, mutta on samalla vienyt hänen elämästään tavallisuuden ja normaaliuden. Ehkä se kertoo jotakin, että Lourdesin syntymää edeltänyt Uusi Kuu oli pimennys kaksi päivää ennen hänen syntymäänsä keisarinleikkauksella, eli pimennys oli hänen Auringollaan.

Tässä vaiheessa tekee mieli etsiä jotakin todella positiivista nuoren tytön kartalta, planeettoja jotka ovat sijoittuneet edukseen. Merkuriusta tukee vastavierailu Venuksen kanssa, ja eikös Merkurius viihdykin oikein hienosti ilman elementissä vaa’assa. Vaikka astro-ohjelma ei Marsia laske kovin vahvaksi planeetaksi, mielestäni se voisi olla hyvällä tavalla upea ilonsa huoneessa ja tulen elementissä leijonassa, missä Marsin täytyy olla mielissään. Mars on karttatyypin kautta ratkaiseva planeetta kiskoessaan kartan Veturia. Ulkoplaneetoista Uranus ja Neptunus ovat ihan juuri molemmat kääntyneet etenemään, ja ovat liikkeessään hitaita. Tällä voisi olla merkitystä ja painokkuutta. Samoin pistää silmään Pluton neliöt horisonttiakseliin, sillä Pluto on kartan korkeimmassa kohdassa, lakipisteessä. Jospa Lourdesin elämällä olisi jotakin kollektiivista merkitystä..

lourdes_chart

Mielestäni jollakin tavoin alisteinen planeetta merkitsee työtä. Kaikki vähemmän suotuisasti sijoittuneet planeetat eivät kuitenkaan ole samalla viivalla keskenään. Jupiter löytyy ilonsa huoneesta ja hallitsee nousua, joten sillä näyttäisi olevan edellytyksiä toimia suhteellisen aktiivisesti. Venus on omassa huoneessaan, ja saa kaikki pikkubongot eli kolminaisuuden, termiinin ja dekanaatin tuoman edun itselleen, sen lisäksi että Merkurius jelppii. Venus myös hallitsee Aurinkoa, joten sellainen planeetta on aina itselle tärkeä. Aurinko ja Saturnus ovat mielenkiintoisesti vastavierailussa toistensa ylennysmerkeissä, voisikohan tämä auttaa molempia? Kuu voi olla hiukan huolestuttava ainoana veden elementin tekijänä, mutta usein on niin, että kun jotakin on kartalla niukasti, sitä itse petraa joko tietoisesti tai alitajuisesti.

Jos Lourdesille tulee eteen vaikeita paikkoja juuri alennuksien planeettojen kanssa (kaikille sellaisia tulee eteen elämässä), hän toivottavasti saa tarvitsemansa tuen tai löytää sisäistä vahvuutta selviytyä. Itse en ole maailman juorulehtiä juuri seurannut, mutta eikös Lourdes ole pärjännyt ihailtavan hyvin. Voi olla, että hän olisi jo muutaman näistä alennus-rasteista selvittänyt. Omalla kohdallani olen huomannut, että kun planeetta näyttää teknisten mittareiden mukaan olevan se surkeimmista surkein, se on todella kovassa käytössä ja jatkuvan harjaannuksen alla. Ehkäpä juuri siksi Lourdes on luonut vaatemalliston nimeltä Material Girl – Venuksen myötä kauneutta, muotia ja rahaa, Auringon voimalla esteettistä designia, Jupiterin kautta julkisuutta ja mainetta, Saturnus antanut myötäsyntyistä rohkeutta ja Kuu intohimoa.

moon node_sLourdesin kartalla on monia muitakin erittäin mielenkiintoisia tekijöitä, mutta erityisesti haluaisin nostaa keskusteluun aiheen perääntyvä Saturnus Kuun alasolmulla. Tällaisia on tullut aika monta vastaan asiakastöissä, ja olen nimittänyt sitä kaikkein karmallisimmaksi tekijäksi kuin kartalla suurinpiirtein voi olla. Miten luonnehtisitte Lourdesin karmaa? Jos lukijoilla on omakohtaista kokemusta vastaavasta asetelmasta, varmasti moni lukisi mielellään tuntemuksianne.

Mainokset

Taas yksi huijari, vai mustamaalattu mystikko?

17.7.2013

CagliostroKun Neptunus on pitkässä ylityksessä Auringolleni, nämä huijausjutut tarttuvat minuun kuin kärpäspaperi. Tarjoilen teille sadun Ranskan kuningattaren Marie Antoinnetten kaulakorusta. Tämä tosipohjainen kertomus huijauksesta on ollut innoituksena monille kirjailijoille, ja tapahtumaketjun on väitetty olleen mahdollisesti yksi Ranskan vallankumouksen alkuunpanijoista. Se miten minä tähän törmäsin, liittyy astrologiaan. Luin pienen präntin erästä matkailumainosta, missä kerrottiin matkan ohjelmaa: ”… alkemisti, esoteerikko ja astrologi Cagliastro, jonka nimi yhdistetään Marie Antoinnetten kaulakorun katoamiseen. Kuulemme tästä huikean tarinan…”

Ihan pari pientä kulmankohotusta vaan. Kyse on varmaankin herrasta nimeltä Cagliostro (huomaa oikeinkirjoitus), ja kaulakoruun liittyi kyllä suuri skandaali,mutta ei se minun käsittääkseni niinkään johtunut satumaisen kalliin timanttikorun katoamisesta eli varkaudesta, vaan siitä että kansa vihasi ja halveksi kuningatarta tämän sotkun jälkeen entistä tulisemmin. Cagliostroa ei edes wikipedia tituleeraa nimenomaan astrologiksi, vaan hänestä on esitetty kuvauksia ”seikkailija, okkultisti, vapaamuurari, puoskari, spiritualisti, mystikko”. Onhan siinäkin melkoinen CV, ja alkemian ja astrologian harjoittaminen 1700-luvun lopun Euroopassa on voitu pitkälti tulkita yhdeksi ja samaksi kerettiläisyydeksi.

Alessandro Cagliostro oli historiankirjoituksen mukaan melkoinen opportunisti, huijari ja väärentäjä. Hän reissasi laajalti, ja todennäköisesti tutustui matkoillaan alkemiaan, kabbalaan ja Egyptiläiseen mystiikkaan. Ihmetekoja ja silmänkääntötemppuja tehden maine kasvoi, ja Cagliostrosta tuli ylhäisöpiirien viihdyttäjä, kuninkaan lähipiirien suosikki Pariisissa. Koruskandaalissa huijatuksi tuli ainakin kardinaali Rohan, jonka luona Cagliostro majaili. Myös häntä syytettiin, ja Cagliostro sai viettää yhdeksän kuukautta Bastiljin sellissä, minkä jälkeen hänet karkoitettiin maasta. Kymmenisen vuotta näiden koettelemusten jälkeen hän joutui Roomassa inkvisiittorin kynsiin, ja on jopa arveltu että hänen vaimonsa olisi ilmiantanut hänet. Huhuja ja tarinoita kyllä tähän seikkailijaan liittyi.

Koska astrodatabankin kartan aika on yhtä lailla arvelua sekin, klo 11:08, otin vapauden esittää omanlaiseni karttanäkemyksen tästä ehtiväisestä kaksosesta, johon kyllä yhdistettiin myös parantajan ja meedion titteleitä. Tämänkaltaisen kartan sain: Aurinko lähellä Antivertexiä kaksosissa, Kuu lähellä IC:tä vaa’assa (oli kuulemma sujuvasanainen); Kuu kasvavan puolikuun vaiheessa, merkeittäin ravun vaiheessa. Rapu merkkinä korostui kartassa, ja laitoin sen sitten nousuunkin, viimeisen hankalan asteen. Viimeiseen huoneeseen rajatakaisuuksien merkeiksi jäivät OOB Merkurius ja Neptunuksen, Chironin ja OOB Venuksen Stellium.

Te ehkä katsotte, että kahdeksas okkultismin huone jäi nyt kartassa tyhjäksi. Huoneet ovat astrologiassa, kuten merkitkin, polariteetteja. Toisessa huoneessa ovat tarkassa yhtymässä Mars ja Jupiter neitsyessä, sekä tuota okkultismin huonetta hallinnut Saturnus kenties haastavalla viimeisellä asteella leijonaa. Mystiikasta voi kertoa myös Pluto luontevana skorpionissa ja alasolmulla; kun neljännen huoneen sanotaan osoittavan ihmisen loppua, eikö tuo sovi hyvin kuolemaan inkvisitiolaitoksen elinkautisvankina?

Oletuskartta Alessandro Cagliostrolle 2.6.1743 Palermo, Italia

Oletuskartta Alessandro Cagliostrolle 2.6.1743 Palermo, Italia

Miten tällaiselta kartalta katsoisitte, mitä tämä mies teki työkseen? Saturnus voisi kertoa maineen ja aseman tavoittelusta paremmissa piireissä. Kuudennen huoneen Uranus osoittaa ainakin hyvin epätavallisia keinoja ”arkirutiineissa”. Vesta MC:n tuntumassa saattaisi olla merkki siitä, että Cagliostro kuitenkin valitsi itse tiensä ja teki juuri sitä mitä halusikin.

cagliostro2Viimeisen huoneen planeetat ovat ajatuksia herättävät. Ehkä Cagliostro oli todella mystikko, meedio ja suurempi parantaja kuin huijausmielessä ylimystölle kaupatut onnenpillerit antoivat uskoa. Hän ilmeisesti harjoitti lääkärin tai ainakin apteekkarin ammattia esimerkiksi Roomassa ja Lontoossa. Hänen väitetään pyyteettömästi auttaneen ja parantaneen satoja ellei tuhansia ihmisiä. Huijariteemaa taas voisi tukea vaikeasti hallittavat Merkurius ja Venus, sekä fakta, että Aurinko ja Neptunus ovat kartalla paralleelissa, yhtymän kaltaisessa samantasoisuudessa. Joko tietäjä, auttaja – tai silmänkääntäjä, lumelääkkeitä tarjoava puoskari.

Vertexin halusin kartassa jousimieheen, sillä mielestäni tämä merkki kertoo kaikkein eniten seikkailijasta ja oman näkemyksensä julistajasta, jompikumpi Cagliostro ihan varmasti oli. Hänen keinonsa ja tapansa olla osa ”yhteisöä” oli maailmanmatkaajan rooli, viisas tietäjä, tai kaksittaisesti rento seuramies, naurattaja ja viihdyttäjä.

la_tres_sainte-trinosophieKun inkvisitio pidätti Cagliostron, mitä ilmeisimmin haluten murskata vaikutusvaltaisen vapaamuurarin, miehen omaisuus takavarikoitiin ja papereita poltettiin kadulla. Cagliostron nimi on yhdistetty teokseen nimeltä La Très Sainte Trinosophie, 96-sivuiseen kirjaan, jossa tosiaan lienee jotakin astrologiaakin mutta pääasiassa se käsittelee alkemian, kabbalan ja vapaamuurariuden perusoppeja. Olisiko tämä huijariksi väitetty mies sen kirjoittanut? Teos kulkee kreivi Saint-Germainin nimellä, mutta tätä mieltä kaikki eivät ole.

Mikä mielenkiintoisinta, Cagliostron huijarin maine saattoi olla jälleen kerran ”voittajien historiaa”. Itse teosofisen seuran perustaja Helena Blavatskyn kerrotaan puolustaneen Cagliostroa. Cagliostron nimi on annettu myös Tarotkorttipakalle, jonka kuva-aiheina on egyptiläistä mytologiaa. Jossakin on jopa väitetty, että juuri Cagliostro olisi lanseerannut Ranskan vallankumouksen sloganin vapaus, veljeys, tasa-arvo. Hän oli mies, jolle itse Casanovakin oli kateellinen. Tai että Goethen Faust perustui hänen hahmoonsa. Tarinoita riittää, niin kuin pitääkin.

Tulkitaanko karttaa intuitiivisesti, mitä se teille kertoo?

Hullu vai nero, aika on näyttänyt

27.6.2013

AG_statueTämän viikon synttärisankari Antoni Gaudi on niin osuva astrologinen esimerkki karttansa elämisestä, että tästä voisi ihan rakentaa knoppitehtävän yhdistä planeetta ja luonteenpiirre / elämäntapahtuma. Toivottavasti tunnette katalonialaisen kuulun arkkitehdin työt, ja jos ette niin mars Barcelonaan tai ainakin visuaaliselle matkalle nettiin kuvia tutkimaan.

AG_Reptil_Parc_Guell_BarcelonaGaudi syntyi 1850-luvulla siinä mielessä samankaltaisena aikana kuin nyt eletään, kun Neptunus oli silloinkin kaloissa. Hän sairasteli lapsena, mutta opiskeli arkkitehdiksi ja työskenteli hamaan loppuunsa saakka tapaturmaiseen kuolemaansa yli seitsemänkymppisenä. Hänen luomuksilleen oli luonteenomaista surrealistinen tai aikaansa nähden modernistinen muotokieli. Kuvaavaa on, että valmistuessaan arkkitehdiksi hänet saateltiin opinahjostaan ulos lauseella hullu tai nero, aika näyttää. Aikalaiset kuvasivat Gaudia hankalaksi ihmiseksi, kiivasluontoiseksi, omapäiseksi ja taipumattomaksi. Suuriltakin rakennushankkeilta Gaudi lähti kesken riitaannuttuaan yleensä rahaan, kenties aikatauluihinkin liittyvissä seikoissa. Kalliista maustaan huolimatta Gaudi vietti ristiriitaisesti itse erittäin vaatimatonta ja niukkaa elämää, jopa siinä määrin että kohtalokkaan tapaturman sattuessa häntä luultiin kerjäläiseksi ja näin hoitoon saattaminen viivästyi. Gaudi ei ollut kiinnostunut seurapiireistä ja maineesta, ilmeisesti itse työ oli hänen kunnianhimonsa. Yksityiselämässä Gaudi lienee ollut melko yksinäinen. Hän ei avioitunut lainkaan ja seksuaalisuuden toteuttaminen jää arveluiden varaan. Hän adoptoi sisarensa kehitysvammaisen tyttären ja oli häneen hyvin kiintynyt. Läheisempi ihmissuhde oli myös työnsä rahoittajaan Eusebi Güelliin, jonka kuolema oli Gaudille raskasta.

Aurinkomerkiltään Gaudi on siis rapu, omakohtaisesti asiat kokevaa ”ihmistyyppiä” joiden ainakin uskotaan heittäytyvän tunteittensa valtaan, myös ärripurreiksi. Enemmän kuin Aurinkoon, suuntaan katseeni Gaudin kartan Merkuriukseen kaksosen viimeisellä kriittisellä asteella. Tässä omassa merkissään olevassa planeetassa on tainnut olla läksyä, erityisen haastavan astesijainnin lisäksi Merkurius on OOB tilassa arvaamaton ja se on kartan Almuten eli hallitseva planeetta. On voinut olla paha suustaan, kärsimätön ja ajattelussaan täysin omia polkujaan kulkeva sinne nerouteen saakka. Vaikka Aurinko ja Merkurius ovat merkkirajan yli ”vain” yhtymässä, linkittyvät ne yksiin paralleelin kautta tiukemmin.

ag_chart

Kun Neptunus viipyy yhdessä merkissä keskimäärin 14 vuotta, ei voida tosiaankaan olettaa, että kaikki Neptunuksen kaloissa kartalleen saaneet toteuttaisivat planeetan tyypillisimpiä piirteitä näkyvästi, vaikka Neptunus jonkinlaista korostunutta ominaislaatuaan toisikin esille kaloissa ollessaan. Gaudin kartalla Neptunus on perääntyvänä seitsemännessä huoneessa ja hankalassa kulmassa Kuun kanssa, vastakkain Marsiin, ja väljässä vesikolmiossa Jupiterin ja Kuun yläsolmun kanssa (ravussa; Gaudi oli syntynyt pimennysten välissä). Tämä ei ehkä oitis pistä silmään kartalta, mutta Neptunus on karttakuvion Veturin johtajaplaneetta. Tästä piirteestä syntyy oivallus miehen omaperäisestä taiteellisesta näkemyksestä ja jonkinlaisesta suuruudenhulluudesta (positiivisessa mielessä, minun mielestäni).

AG_casa_batllo

Merkuriuksen ohella Saturnus on vahva planeetta kulminoivana kartalla, ja härän vakaudessa nimenomaan pysyvällä ja lujalla tavalla; kenties turhankin jääräpäisenä omine näkemyksineen. Kun lisäksi aatteiden maailmaa saa ehdottomammaksi Pluto yhtymässä sielun tuleen Vestaan, niin näyttää ilmiselvältä että Gaudilla oli suuri visio, jonka hän koetti mahdollisuuksien mukaan saada konkreettiseen muotoon. Härkä on luonnonläheinen merkki, ja luonnosta Gaudin kuva-aihiotkin saivat innoituksensa, pyörteistä, etanoista, maan antimista.

AG_obrasEnsimmäisen huoneen neitsyt-Mars on tekevä planeetta, kartan tarkimmassa kulmassa Uranukseen härässä. Vaikka Neptunuksen vastakkaisuus voisi näkyä empatiana (ja näkyihän se, sisarentyttärestä huolehtimisena – samaa teemaa vahvisti viimeisen huoneen OOB Ceres) ja taiteentekemisenä, näin tiukka kulma Uranukselta juuri nousevalle Marsille aivan varmasti räjähteli käytöksessä äkkipikaisuutena. Kiivaaksi ja hankalaksi sanottiin, mutta Gaudi toteutti myös ennakkoluulottomuutta työssään.

AG_sagradafamiliaVenus leijonassa erottuu kartassa sikäli, että se on ainoa tulen elementin planeetta. Ainukaisuus tahtoo korostua, ja esimerkiksi talouskysymyksissä Gaudi oli kuin vain voi Venus leijonassa olla viimeisessä huoneessa: itse eli korostuneessa köyhyydessä mutta työssä materiaalien suhteen hänellä oli kallis maku. Miten Venus toteutui ihmissuhteissa? Jos karttaa veti henkinen ja idealistinen Neptunus, hankalassa kulmassa Kuun kanssa, Gaudi saattoi ihannoida platonisuutta, syystä tai toisesta kavahtaa fyysistä suhdetta. Myös Juno viimeisellä asteella vihjaa ongelmista parisuhteessa. Ihminen jolla on nousussa neitsyt ja Vertex kauriissa, toteuttaa itseään luontevimmin tai vaistomaisimmin ammattiuran kautta.

Lopuksi teille lukijoille tehtävä etten teitä ihan ilmaiseksi ja siivellä päästäisi. Miten selittäisitte Gaudin kartan Leijakuvion, missä maamerkkinen Suurkolmio saa puskuvoimansa kaksos-rapu tekijöistä Auringosta, Kuunsolmusta ja epätavallisesta Merkuriuksesta?

Täyttymyksiä ihmisten kanssa

27.3.2013

täysikuu_vaakaSaamme täydenkuun kulminaation hetken tänään 27. maaliskuuta aamupäivällä hiukan ennen puolta kahtatoista. Aurinkohan meillä kulkee jo uutta astrovuotta oinaassa, ja tällaiseen kellonaikaan se on kymppihuoneessa. Täydenkuun hetki on aina silloin, kun Kuu on eläinradalla täsmälleen vastapäätä Aurinkoa, ja siksi Kuu tulee täydeksi oinaan polariteettimerkissä vaa’assa ja kohdassa 6°52’ vaakaa. Kun Aurinko oli siellä kymppihuoneessa, tämä tarkoittaa että Kuun täytyy olla omalla kartan alueellaan neljännessä huoneessa. Tällainen täysikuu on aina voimakas, mutta kartta kertoo vielä parilla muullakin tavoin Kuun vahvuudesta.

Kun meidän Kuumme (tarkoitan Suomeen pääkaupungin mukaan tehtyä täydenkuun karttaa) täyttyy, nousussa on ravun merkki, jota Kuu hallitsee. Kuu määrää siis karttaa ainakin nousun kautta. Lisäksi kun katsotaan kaikkien planeettojen sijoittumista kartalle, niistä muodostuu Veturiksi kutsuttu kuvio, jota Kuu vetää. Tämä on sikäli mielenkiintoista, koska jo jonkin aikaa muodostelmaksi on tullut Saturnuksen vetämä Veturi, mutta tällä kertaa Kuu kiilaa kuviossa ensimmäiseksi.

täysikuu_vaaka2Kuun ollessa vaa’assa sitä hallitsee Venus, jonka sijainti onkin juuri nyt mielenkiintoinen. Venus on samassa asteessa kuin Aurinko, vastapäätä Kuuta, mikä nostaa erityisesti esille Kuun merkkiä vaakaa ja Venuksen teemoja kuten sosiaalisuutta, ystävyyttä ja parisuhdetta. Nyt täyttyvässä Kuussa ollaan kertakaikkisen voimakkaasti kiinni täydenkuun perusasetelmassa, ihmissuhteissa. Lisää tapahtuma-rikkautta, vauhtia ja yllätyksiä saamme Auringon ja Kuun kanssa oinaassa matkaavilta Marsilta ja Uranukselta, jotka muodostavat oinaaseen Stelliumin. Jos Kuu yksinään vaa’assa voisi ilmoittaa tasapainoisista ihmissuhteista, niin nyt vastapäinen Stellium ravistelee status quota ja pakottaa joko vastaamaan toisten tekemiin aloitteisiin tai jopa ottamaan itse ohjat käsiinsä.

Kuun ja vastapäisen Stelliumin vastakkaisuus purkautuu johtavien merkkien kautta neliökulmien päässä olevan Pluton kautta ulos ja toiminnaksi. Mars on planeetoista juuri ohittanut tarkan kulman Plutolle, kun Kuu sekä Aurinko ja Venus seuraavat perästä, ja Uranuksen ja Pluton kulma tarkentuu muistaakseni taas toukokuussa. Neliökulmat johtavissa merkeissä symboloivat kaikkein voimakkaimmin toimintaa. Siinä voi olla pakon tai väistämättömyyden tuntua, mutta joka tapauksessa energiaa tulee käyttää.

Kun täydenkuun asetelma tulee tällä tavoin ”keskelle” pitkäaikaista hitaiden planeettojen muodostamaa kulmaa, on selvää että Uranuksen ja Pluton välisen kulman hedelmiä syntyy nyt. Aurinko, Kuu ja Venus kertovat yksilöllisestä tasosta, minkä kautta merkittävän ison kulman anti tulee tai tunkeutuu meidän yksityiselämäämme. Se sato, mitä keräämme täydenkuun täyttymyksenä, on uudistusta, muutosta, toiseksi tulemista ja transformaatiota. Ihmissuhteissa saattaa käydä melkoinen tuuletus, varsinkin jos nämä täydenkuun 6 – 11 asteet johtavissa merkeissä koskettavat oman kartan tärkeimpiä kohtia.

täysikuu_vaaka3Tämän Kuun syntyhetket luotiin menneisyydessä, rajan toisella puolella, eli viime astrovuotena kaloissa. Jo tässä alussa Venus viittasi ihmissuhteisiin, ja Mars osoittelevalla sijainnillaan tekoihin ja aktiivisuuteen. Tämä täysikuu on välitilan tai rajatilan Kuu, jossa juuret ovat tavallista selkeämmin kaukana. Vasta oinaassa syntynyt Uusi Kuu pääsee parin viikon päästä aloittamaan tämän vuoden (astro-sellaisen) oman kierron.

Ihmisläheisen täydenkuun Saabinen symboli on Nainen ruokkii kanoja ja suojelee niitä haukoilta. Tällainen ruokkimisen ja huolehtimisen symboli sopii Kuulle mainiosti. Se viittaa arkisten, ehkä vähäpätöisiltä tuntuvien toimien tärkeyteen. Ihmissuhteisiin yhdistettynä viesti on selkeästi huolehtikaa toisistanne, välittäkää läheisistänne ja suojelkaa tärkeimpiänne.

Ottakaa ihmiset lähellenne, päästäkää toiset lähellenne. Kaunista vaaka-Kuuta!

Pentagrammivuosi

20.3.2013

ariesartNyt olen monestakin syystä tohkeissani! Tämä on koko vuoden tärkein ajankohta astrologisesti, ja tärkein blogikirjoitus. Meillä on tänään Kevätpäiväntasaus ja astrologian kielellä se on oinasingressi. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä, ja tasauksessa aikakausi vaihtuu toiseksi: meillä talvi kevääksi ja toisella puolella palloa syksy talveksi. Iso muutos tapahtuu silloin kun Aurinko siirtyy oinaan merkin alkuun, eläinradan aloituspisteelle Aries pointille. Näin tapahtuu tänään 20. maaliskuuta pari minuuttia yhden jälkeen iltapäivällä.

Oinasingressi ilmoittaa uuden syklin alkavan, ja sen kartta kertoo tulevan vuoden tapahtumista. Me astroilijat olemme tottuneet tekemään vuoden teemakartaksi Auringonpaluun kartan, ja oinasingressin kartta on koko maapallon Auringonpaluun kartta. Auringon astumisesta oinaaseen tavataan lukea tulevan vuoden teemat, millainen on ajan henki, missä tapahtuu ja millaiset energiat ovat oleellisimmat.

Ingressikartassa Aurinko on yhdeksännessä huoneessa, kun kartta tehdään pääkaupungin mukaan. Oinas on Auringolle kenties sen kaikkein vahvin merkki, sillä se on tässä ylennyksessään; ylennyksessä kulku voi olla vieläkin hienompaa ja parempaa kuin omassa merkissä olo. Aurinko saa myös toisen edun kartalla – kuka keksii? Aurinko pääsee ilonsa huoneeseen. Lisäksi Auringosta tulee kartan hallitsija leijonan noustessa. Kyllä tällainen asetelma petaa loistavaa vuotta.

moonMyös Kuu on vahvoissa asemissa omassa ravun merkissään. Kuu on kasvavalla puolella, mikä on mukava tulevaa dynamiikkaa ajatellen. Kuunvaihe merkeittäin katsottuna on sekin rapua, joten me saamme teemaltaan ehyen Kuun. Kuu on erittäin vahvoissa kulmissa kartalla, vastapäätä Plutoa, ja asetelman räjäyttää T-ristiksi tasan tarkka neliökulma Uranukselle (kartan kaikkein tarkin kulma). Huomioidaan siis, että Kuu ingressikartalla aktivoi pitkän aikavälin merkittävimmän planeettakulman, Uranuksen ja Pluton neliön. Lisäksi Kuu tulee sujuvaan ja helpottavaan Suurkolmioon perääntyvän Saturnuksen ja Merkuriuksen ynnä Chironin kanssa. Emootiot tulevat esille.

Ajan tähteä, meidän Aurinko-tähteämme kartalla hallitsee Mars, joka sekin kulkee oinaassa, siis vahvana tekijänä omassa merkissään. Viime päivinä on ollut jo ilmassa Marsin lähestyvä yhtymä Uranukselle, ja meillä tämä edistystä raivokkaasti haluava pari kipuaa Keskitaivaalle, kulminoimaan aikaa. Huh sentään voisi tahtia huokaista. Tämä räjähtävä, joissakin oloissa jopa onnettomuusaltis energia jää voimaan ihan koko vuodeksi – mitäs siitä sanotte? Tässä on pitelemistä, monessa asiassa saatetaan edetä hätäisesti, mutta jos eteenpäinmenon riemu saadaan toimimaan hyvin, olisi mahdollista saavuttaa mahtavia juttuja.

27_venus_kalatMikä hämmästyttävintä, kartan vahvuudet eivät lopu tähän. Venus kulkee nätisti, rakastavasti, ylennyksensä merkissä kaloissa. Katsokaa astetta!  Venus on ylennysasteellaan. Jonkinlainen lottovoitto tässä on jaossa, ennemmin kuitenkin henkis-sosiaalisella tasolla kuin taloudellisessa mielessä. Venuksen sopivuutta ajassa lisää kivasti ingressin tapahtuminen sen omalla tunnilla. Yleissävy on niin suopea kuin voi olla.

Myös Neptunuksen voi ajatella olevan omassa merkissään kaloissa, vaikka siellähän se tulee olemaan useissa tulevissakin oinasingresseissä. Neptunus ei kuitenkaan erityisesti korostu tällä kartalla.

Saturnus ja Pluto ovat olleet jo pitkään mukavassa kulmassa toisiinsa, ja niiden merkit osuvat hyvin yksiin toistensa kanssa, kyse on siis vastavierailusta. Saturnuksen asema on mielenkiintoinen, sillä perinteisen katsantokannan mukaan Saturnus jää peregriiniksi, eli jäisi ilman toisten planeettojen apua. Saturnuksen sijainti antaa sille kuitenkin edun, sillä katsottaessa karttaan piirtyvää planeettojen muodostamaa kuviota, löydämme Veturin, jota Saturnus vetää. Se saa perääntyvänäkin melkoista työntövoimaa Plutolta ja Marsilta (mikä on sen hallitsija perinteisen astrologian mukaan). Mahtaako tulevaan aikaan vaikuttaa eteenpäinmeno perääntyvän Saturnuksen johdolla? Onko kyse karmasta, joka lankeaa maksuun? Joudummeko kyseenalaistamaan suunnan vakautta, päämäärämme kunnianhimoa? Arvioimmeko väärin työn määrän, jonka eteen joudumme? Näihin kyseenalaistuksiin voimme palata viimeistään silloin kun Saturnus taas edetessään ylittää tämän ingressikartan Veturikohdan.

Jäävätkö Merkurius ja Jupiter paitsioon ingressikartalla? Eivät oikeastaan. Vaikka Merkurius kulkee yhä varjossa juuri päättyneen perääntymisensä jälkeen, sen kulku on hidasta, ja hidas planeetta ns. ehtii enemmän, eli on merkittävämpi. Merkuriuksessa on nyt valoisuutta ja avoimuutta, jotka toivottavasti henkivät tulevan vuoden ilmapiireihin. Jupiter kaksosissa tulee sekin meidän ingressikartallamme ilonsa huoneeseen yhdenteentoista, mikä on yleensä kaikkein edullisin huonesijainti Jupiterille. Jupiter ja Merkurius ovat vastamerkeissään, mutta keskenään vastavierailussa, mikä hiukan tolpittaa kumpaakin.

Kartan almuteniksi muuten annetaan Mars. Jos minä itse olisin saanut päättää, antaisin tittelin ennemmin Venukselle, sillä niin hienosti se on nyt sijoittunut.

ariesingress13

pentagrammiOli hauska huomata, että astro-ohjelmani yltyi heittämään kehiin ihan uudenlaisen planeettakuvion nimen. Meidän ingressimme on Venytetty Pentagrammi, taikaa sisältävä kuvio vaikkei täydellinen olekaan. Mielenkiintoista muuten, että Venuksen ruusukuvio taivaalla, etenemisien ja perääntymisien sykli, muodostaa miltei täydellisen pentagrammin. Astrologiassa pentagrammin sakaroita ovat perinteisesti vastanneet Jupiter, Merkurius, Mars ja Saturnus, sekä ylöspäin osoittava sakara Venusta. Nyt kuvioon on laskettu mukaan Jupiter, askendentti, Saturnus, Pluto sekä vaihtoehtoisesti Chiron tai Keskitaivas, kumminkin kohdin toimii.

Olin tohkeissani siksi, että en muista koskaan ennen nähneeni ajan tai tapahtuman karttaa, mikä olisi lastattu vastaavilla vahvuuksien ilotulituksilla. Tuleva vuosi on teemoiltaan jotenkin poikkeuksellinen, mutta aina vahvuus ei ole välttämättä myönteinen asia. Energioita tulee osata käyttää hyvin tästä huolimatta.

Toinen tohkeiluni on henkilökohtainen, sillä ingressikartta näytti epäilyttävän tutulta ensisilmäyksellä. Sehän on miltei sama kuin juuri saamani Auringonpaluuni: leijonanousu, rapukuu ja Uranus Keskitaivaalla määrittävät omaakin tulevaa vuottani.

Sana on vapaa, millaisia mietteitä vuodesta syntyy? Kuka uskoo merkittävyyteen, hyvyyteen, loistoon ja eteenpäinmenoon? Kuinka varottavana te pidätte Kuun haastavaa kulmittumista Uranuksen ja Pluton kanssa? Onko tämä vuosi itseasiassa se, mitä odotettiin tulevaksi viime Talvipäivän seisauksena, kauriin ingressissä, Maya-kalenterin kertoma siirtymä uuteen aikakauteen?

PS. Nyt ei tullut samanlaista summittaista vuosi-skooppia Aurinko-oinaille kuten olen aikaisempina vuosina laatinut. Kommenteissa voitte äänestää pitääkö perinnettä jatkaa.

Farkkutehtailua

1.12.2012

xx501Minulle oli yllätys, että yhdet kuuluisimmista vaatekappaleista maailmassa, Leviksen farkut, eivät oikeastaan olleet hänen, Levi Straussin, omaa keksintöä. Mutta Levi’s nimeä ne kantoivat ja menestyivät. Millainen mies oli Levi, ja mitä tapahtui?

Loeb Stauβ syntyi Saksassa Buttenheimissa 1829 ja muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa Amerikkaan kun perheen isä oli kuollut tuberkuloosiin. Amerikassa nimi muuttui Levi Straussiksi, ja kultaryntäyksen innostamana mies muutti San Franciscoon kauppaamaan ”lyhyttavaraa” kullankaivajille ja maanviljelijöille. Strauss toimi enimmäkseen tukkukauppiaana, ja toimitti pienemmille jälleenmyyjille kaikenlaista tarpeellista kuten alusvaatteita, vöitä, nenäliinoja, kampoja ja sateenvarjoja.

levis_ad

Renossa toimi kauppias ja vaatturi, Riikalaissyntyinen Jacob Davis (syntymäaikaa ei löydy), jolle Strauss myi kangasta. Davis oli keksinyt tavan saada työhousut kestävämmiksi lyömällä metalliniitit saumoihin. Davis esitteli idean Straussille ja pyysi häneltä rahoitusta patenttihakemukselle. Tämä tapahtui 1873 ja Strauss oli jo varsin vakavarainen mies tuolloin, hän lähti hankkeeseen yrityksineen mukaan ja myöhemmin perusti tehtaan. Blue jeansit eli farkut olivat virallisesti syntyneet.

Davis valvoi tehdastyötä, ja Strauss laajensi yritystoimintaansa muuallekin kuten pankki- ja vakuutusaloille ja energiantuottoon. Hän ei ollut ylpeä mies, vaan toivoi kaikkien kutsuvan itseään Leviksi eikä herra Straussiksi. Hän teki paljon lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Straussin sisarenpojat jatkoivat hänen yritystoimintaansa; mies ei koskaan mennyt naimisiin. Hän kuoli muutamaa vuotta ennen suurta San Franciscon maanjäristystä, jonka aiheuttamissa tulipaloissa tuhoutuivat niin yrityksen pääkonttori kuin tehdaskin. Sisarenpojat rakennuttivat ne uudelleen ja farkut saivat uuden tilaisuuden lyödä maailmalla läpi viitisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Toivottavasti sallitte leikittelyni kartalla. Asetin nousun leijona-kokeilujen jälkeen kuitenkin neitsyeen. Levi oli kalat, jonka kartalla jousimiehen teema painottui korostuneesti. Aurinkoa hallitseva Jupiter oli omassa jousimiehen merkissä, kuvastaen yritteliäisyyttä, ulkomaalaisuutta, matkustamista kaukomaille ja uudessakin maassa niin kauaksi toiselle rannikolle kuin ikinä pääsi. Rohkeutta Levisillä riitti. Jupiter on kartan vahvin tekijä eli almuten, ja käytetyllä kellonajalla se sattui missiota ja pakonomaisuutta osoittavaan Tao kulmaan Keskitaivaalle.

ls_chart

Kuu asettui neitsytnousuisella kartalla sekin jousimieheen ja jousimiehen kuunvaiheeseen merkeittäin katsottuna. Vapauden symboliikkaa korostaa Kuun kulma Uranukselle. Mieshän ei koskaan mennyt naimisiin; ehkä hän rakasti vapauttaan liikaa? Tai sitten hän teki töitä liikaa; Aurinko-kalat voivat hukkua intohimoonsa (Vesta kolmannessa, kaupankäynnin huoneessa). Nousua hallitseva Merkurius on kartalla kaloissa myös, mikä on haastava merkki planeetalle. Tässä on jälleen esimerkki siitä, kun planeetta on haastavassa merkissä, sen eteen tekee kaksinverroin työtä. Levi kävi kauppaa, hallitsi yhtiöitä ja liikutteli rahaa.

Kartassa asetin tahallani Auringon seitsemänteen huoneeseen. Se merkitsee liikekumppanuuksia. Keskitaivas sopii hyvin härän merkkiin kun mies on työteliäs ja kerää elämänsä aikana suuren omaisuuden. Keskitaivasta hallitseva Venus on kartalla mielenkiintoinen; senkin katsoin sopivan hyvin kuudenteen työn huoneeseen. Venus on aspektiton, joten sen osoittamat asiat ovat keskeisiä persoonassa. Etäisessä, uutta keksivässä vesimiehessä Levi saattoi kuitenkin arvostaa enemmän työtä, olla innostuneempi uusista keinoista tienata rahaa kuin intiimistä kanssakäymisestä. Tai mistä minä tiedän; en muuta kuin ettei hän virallisesti ollut naimisissa.

Myös Mars ja Saturnus ovat asettuneet haastaviin merkkeihin kartalla, Mars härässä ja Saturnus ravussa, merkkirajan yli neliössä toisiinsa. Olen havainnut erään erittäin menestyneen liikemiehen kartalla saman kuvion, ja olettanut että kyse on samasta ylikompensoinnista kuin Merkuriuksenkin kohdalla. Levi toteutti ylenmääräisen innokkaasti Marsin aloitteellisuutta, halua liikkua kauaksi ja ohjasi toimintansa härän viittaamiin alueisiin kuten omaisuuden hankkimiseen. Saturnus ravussa saattoi ilmetä kunnianhimona, mutta ainakin historiikeistä päätellen valppaana sosiaalisena omatuntona hyväntekeväisyydessä.

Kun Straussin Vertex voisi olla vesimiehessä lähellä Uranusta, ei ihme jos hän profiloitui uuden airueksi. Se voi kertoa myös hänen yksityiselämästään, josta en löytänyt historiikkifaktoja. Kuu on jokatapauksessa tekijä hänen kartallaan, jonka voimalla hän yritti eteenpäin; Kuu vetää Veturia. Jousimies merkkinä yhdistetään lantioon; siellähän ne farkut keikkuvat.

LevisVuonna 1890 kun Levi Strauss & Co:n lanseerasi legendaarisen mallinsa XX waist overallin eli 501:n, keksimälläni karttarakennelmalla Leville Saturnus ylitti hänen nousunsa ja samaan aikaan Jupiter Vertexin. Neptunus ja Pluto olivat tuolloin yhtymässä kaksosissa, ja aktiivisessa kulmassa Auringon ja Kuun neliöön nähden.

Kenelle oli yllätys, että mies joka oli farkkujen menestyksen mahdollistaja, oli Aurinkomerkiltään kalat? Veikkaan että montaa muuta merkkiä olisi ehdotettu, jos olisin tätä ryhtynyt arvuuttelemaan. Jos ei tarinasta muuta oppia tullut, niin toivottavasti se, että Aurinkomerkki ei kerro ihmisestä välttämättä kovinkaan paljoa.

Kateuden katkeroittama?

31.5.2012

Perääntyvän Venuksen hengen mukainen juttu osui silmiini nettilehti Starasta. Kateutta ja kaunaa, vai oikeutettua väärinymmärryksen ja huomiotta jätetyksi tulon tuntoja? Soul-laulaja Bobby Womack soimasi törkein sanoin rock’n’rollin kuningasta Elvistä, että tähden ura perustui varkauksille, ja katkeruutta Womackilla oli myös Rolling Stonesia ja Mick Jaggeria kohtaan. Käsittääkseni Jaggerin bändi teki version Womackin laulusta ja sai suuren suosion, Womack sai ainoastaan rojaltit muttei huomiota.

Womack tuli musiikkikuvioihin 50-luvulla soultähti Sam Cooken suojattina. Hänen ja veljiensä Valentinos yhtye menestyi melko mukavasti, mutta lanka katkesi Sam Cooken murhaan vuonna 1964. Vain kolme kuukautta myöhemmin Womack meni naimisiin Cooken lesken Barbaran kanssa, mikä herätti vastustusta Cooken suvussa aina väkivaltaan saakka, mutta syytteitä ei nostettu. Womack oli avioliiton solmimisen aikaan hiukan alle 21 vuotias. Liitto herätti julkistakin närää, eikä Womackin sooloyritykset menestyneet. Viiden vuoden avioliiton jälkeen Womack tyri ja jäi kiinni käytettyään seksuaalisesti hyväksi Barbaran (ja Sam Cooken) teini-ikäistä tytärtä. Myöhempään uraan liittyi lukuisia sekoiluja bändäreitten ja huumeitten kanssa. Musiikissa menestystä kuitenkin kertyi sen verran, että hänet nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen muutamia vuosia sitten. Mentorinsa Cooken nimen veroista tähteä hänestä ei kuitenkaan koskaan tullut.

Mitä Womackin kartta kertoo? Vastenmielinen opportunisti vai epäonninen ikuisen rakkauden tavoittelija? Onko hän mies, jolla ei ole selkärankaa ja omaatuntoa? Olisiko hän ansainnut huomion ja menestyksen? Tässäpä teille kysymyksiä – antaako kartta vastauksia?

Tässä muutamia teknisiä seikkoja pohdinnan tueksi. Kartan hallitsija Mars on OOB, kuten myös Kuunsolmulla oleva Pluto. Neptunus on kallistuskulmassaan nollassa, mikä sekin voi olla merkittävää. Kartan tyyppi on Veturi ja sitä johtaa Venus. Kartan tarkin kulma on kvinkunssi Kuun ja Venuksen välillä. Kartalta löytyy Johndron kulmista Squine Marsin ja Neptunuksen väliltä. Kuu on muuten kurssiton, vaikkei tätä yleensä tulkitakaan syntymäkartoissa. Kuunvaihe onkin niukinnaukin leijonaa, vaikka silmämääräisesti näyttäisi tupla-ravulta. Jupiter ja Aurinko ovat keskenään vastavierailussa ja myös niiden ”huonevaihto” pelittää. Auringon ja Junon yhtymässä on osoittelevasti vielä Rakkauden piste.

Uusi Missi

31.1.2012

Katsos, meillä oli siis missikisatkin, ja ainakin minä missasin ne täydellisesti. Median huomio on ilmeisesti suuntautunut tärkeämpiin mittelöihin tällä kertaa. Ja Suomihan on edelleen niin pieni maa, ettei tänne mahdu kuin yksi uutinen kerrallaan.

Olen yleensä suhtautunut missikisoihin aika vapaamielisesti ja ajatellut, että tytöt tietävät millaiseen leikkiin ryhtyvät ja että se on yksi instituutio, jolla on jo pitkät perinteet. Tiedä sitten jäikö nyt minulle tuo eilinen Kuu-Saturnus kirjoitukseni päälle, kun nyt netistä missi-uutisia selaillessa tuli jotenkin ikävä olo. Aloin nyt vakavissani ajatella, onko tuo missi-instituutio todellakin naista halventava, ja siitä voitaisi kokonaan luopua. Missikiertueen kuvamateriaalista tuli tunkkainen olo.

Miss Suomeksi valittiin Helsinkiläissyntyinen Sara Chafak. Minulla on puutteelliset tiedot hänen syntymädatastaan, ja kartaksi valikoitui kaksi erilaista teemaa Venuksen ja Kuun sijaintien mukaan. Sara neitonen on Aurinkomerkiltään skorpioni, ja skorpparissa on hänen kartallaan painotusta myös ainakin Merkuriuksen ja Pluton myötä. Venus on siirtynyt hänen syntymänsä päivänä vaa’asta skorpioniin, eli se joko korostaa huomattavasti Venusta vaa’an viimeisellä asteella tai saa skorpioniin stelliumin.

Toinen painokas merkki uuden missin kartalla on kauris. Hän on sukupolvea, jolla on kauriissa Uranus, Neptunus ja Saturnus. Myös Kuu kulkee hänen syntymänsä päivänä kauriissa; se on aamun syntymällä Uranuksen ja Neptunuksen välissä, mutta myöhemmin iltapäivän ja illan syntymäajoilla lähellä Saturnusta. Olisiko Sara eilen esittelemäni Kuu-Saturnus ihminen?

On harvinaista, että kartalla on kaksi stelliumia. Aamun syntymajoilla näin kävisi. Tuon päivän aikana Kuu on aluksi OOB, mutta iltapäivällä klo 16:51 se ei enää ole, eli illan syntymäajoilla Sara olisi ”menettänyt” tuon Kuun tuoman lahjakkuuden potentiaalin. Kuu on vaiheensakin kautta ristiriitainen, sillä se on kauriin merkissä vakava, vastuuntuntoinen ja ankara, mutta kuunvaiheen kautta katsottuna kaksosen vaihetta, mistä tulee mukaan perhosenkeveyttä, sosiaalisuutta ja vilkkautta. Eläinradalla kauris ja kaksonen ovat keskenään kvinkunssikulmassa toisiinsa nähden, eli merkkien maailmat ovat hyvin kaukana toisistaan. Jos Sara on syntynyt aamulla ja Kuu on yhtymässä Uranukseen, tämä korostaisi ehkä enemmän kuunvaihetta eli kaksosta. Aamukuudelta Kuu tavoittaa jo Neptunuksen, mistä tulisi taas aivan erilainen fiilis; herkkyyttä, unenomaisuutta, taiteellisuutta ja glamouria. Illan syntymäajalla Kuu-Saturnus yhtymä korostaa kaurista merkkinä, ja silloin yhdistyneenä skorpionistelliumiin luonteessa olennaiseksi piirteeksi nousisi kontrolli. Tässä tapauksessa tarkan kellonajan tieto on oleellinen, jotta oikea tulkinta syntyisi. Nyt kaikki on arvailua.

Saran luonteessa on mitä ilmeisimmin temperamenttia. Hänessä on selkeätä skorpionimaista ehdottomuutta, maikkarin sivulla hänen motokseen ilmoitettiin kaikki tai ei mitään. Sitkeätä vahvuutta löytyy myös, sillä hän on aloittanut armeijapalveluksen, tosin kuitenkin keskeytti myöhemmin. Haastattelussa Sara kertoo olevansa sisältä pehmeä ja huolehtivainen. Kuu-Saturnus ihminen voi olla erittäin huolehtiva, mutta pehmeys viittaa enemmän Kuu-Neptunukseen kauriissa. Skorpionin painotus näkyy eroottisuutena. Mielestäni jotkut missikiertueen kuvat olivat jopa pornahtavia, enkä minä kovin helposti ajattele näin. Sitä en tiedä onko kuva enemmän kuvaajan luomus vai kuvattavan olemuksen tulos.

Saran kartalla on hyvin ajan henkeen sopiva perääntyvä Mars, kaksosissa, ja se muodostaa leijonassa olevan Jupiterin kanssa tarkahkon Yodin Neptunukselle kärkenä. Neptunus tuntuu nousevan tärkeään asemaan kartalla kuvion kautta. Mars hallitsee kartan kuviota Veturia sijaitsemalla sen kärjessä. Mitenkähän perääntyvän planeetan luotsaama Veturi oikein toimii? Tällaiseen ilmiöön olen harvemmin törmännyt. Mars saa kuitenkin vetoapua Merkuriukselta skorpionista, sillä planeetat ovat vastavierailussa.

Kartalla olevien planeettojen vahvuuksistakaan ei oikein ota selvää ilman tarkkaa kellonaikaa. Aamun syntymissä korostuvat enemmän Mars ja Venus, mutta onhan toki Saturnus vahva omassa merkissään. Illan syntymäajalla vahvemmiksi tulevat Mars, Saturnus ja Merkurius, koska Venus tällöin putoaa vastamerkkiinsä.

Voisi ajatella suoraviivaisesti, että missille sopisi luontevasti korostunut Venus kartalle, omaan merkkiinsä ja kriittiseen asteeseen. Venus skorpionissa ei silti ole ollenkaan poissuljettu ajatus kaunottarelle, koska planeetan sijainti heikossa asemassa saa korostamaan tätä, ja korottamaan itse merkitystä. Silloin ei olisi ihme jos tekisi mieli testata omaa viehätysvoimaa missikisan kautta.

Karttaehdotus Sara Chafakille

Minä antaisin kaikkein mieluiten Saralle nousumerkiksi ravun, ja silloin Venus olisi skorpionissa ja Kuu tiukasti yhtymässä Saturnukseen. Sara pitää kovasti ruuanvalmistuksesta, ja opiskelee parhaillaan taloustieteitä. Rapuun liittyy hyvä kaupallinen vaisto. Hän on myös seurustellut saman miehen kanssa ihan pikkulikasta lähtien, eli tunteet olisivat korostetun pysyviä ja vakaita. No, tulevan vuoden aikana näemme, toteutuuko ”missikarma” eli oikeastaan poikkeuksetta missirumban myötä poikaystävä on jäänyt.

Mitenkäs te karttaa keikuttaisitte? Venus vaa’assa vai skorpionissa? Kenen kanssa Kuu kimppaan? Kuu OOB vai ei? Mikä voisi olla nousumerkki?

Auringonpaluu ja Lohikäärmekartta

7.1.2012

Olette varmaan huomanneet kun olen täältä blogista heitellyt teille palloja, viskonut suorastaan, jotta tulisitte tänne esittelemään astrologiasta jotakin, mikä teitä on innostanut. Osumatarkkuuteni on ilmeisesti olematon, mutta sen sijaan sain itse kimmokkeen eli otin kopin. Sain ehdotuksen, että jospa esittelisin jonkun lukijan kartan henkilökuvan tai ”ennustuksen” tälle henkilölle. Allaolevasta tulette huomaamaan, että tätä heittoa ainakin yritin väistää, ellen suorastaan luikerrella karkuun.

Sain datan eli syntymätiedot eräältä blogin hevijuuserilta eli vakilukijalta. Allaoleva kartta on hänen Auringonpaluunsa, mutta ei mikä tahansa AP vaan Lohikäärmekartan paluu. Siis Draconic kartan Draconic Auringon paluu samaan asteeseen kuin missä lukijan Draconic Aurinko on.

Draconic Auringonpaluun idea vaatii hetken huolellista miettimistä. Draconic kartta tehdään siis siten, että kartan Kuunsolmu siirretään oinaan nolla-asteeseen ja muut planeetat ja akselit siirtyvät saman asteluvun verran ja samaan suuntaan kuin Kuunsolmukin. Esimerkiksi tämän päivän (klo 9 aamulla) Kuunsolmu (True Node) on 14°04’ jousimiestä. Saadaksemme tietoon tämän päivän Draconic kartan, Kuunsolmu pitää siirtää oinaan alkuun puolta eläinradan merkkiä vaille kolmion verran, noin suurinpiirtein. Silloin nyt kauriin noin puolivälissä oleva Aurinko saa uuden sijainnin härän alussa.

Ja sitten miettimään Auringonpaluuta tässä yhteydessä. Tottakai ensiksi täytyy tietää oman Draconic kartan Auringon merkki ja aste. Sitten täytyy etsiä vuoden ajalta sellainen päivä, jonka kartalla Draconic kartaksi käännettynä Aurinko on tuossa samassa asteessa. Tämän voisi periaatteessa löytää päättelemällä ja karttoja kokeilemalla (minä yritin tätä ja erehdyin vain kolme minuuttia ja seitsemän sekunttia oikeasta) mutta teen aaltoja Solar Firen ohjelmanikkareille, sillä ohjelma pyöräyttää mukisematta Draconic paluun kartan.

Esimerkkihenkilön Draconic kartalla on painotus ravun merkissä. Kartan tulkinnan mukaisesti hän on etsimässä elämänsä tarkoitusta ravun teemoista; luovuus, mielikuvitus, toisista huolehtiminen, kasvualustan tarjoaminen, intiimiys ja läheisyys, juuret ja historia, omakohtaisuus ja määrätietoisuus. Ja ehkä ennen kaikkea tunneturvallisuuden löytäminen ja omien Kuun piirteiden korostaminen. Hänen Draco-kartallaan nousu tulee neitsyeen (niuhoon merkkiin, oli hänen oma kommenttinsa muistaakseni), mikä osoittaa että asenne pitäisi saada analyyttiseksi, toisia auttavaksi, ongelmaratkaisukeskeiseksi ja asialliseksi. Kriittinen pitäisi olla, mutta onhan teidän kaikkien toistenkin mielestä hiukan vaikeata yhdistää täysin saumattomasti ravun ja neitsyen teemoja? Molemmat merkit ovat feminiinisiä, sisäänpäin kääntyviä ja kilttejä, mutta ravun maailma on herkkä ja tunnesidonnainen kun neitsyen taas älyllis-looginen.

Tämän lukijan Draco-kartan vahva suunnan osoittaja löytyy Keskitaivaalta leijonasta, sillä se tulee aivan oman syntymäkartan Kuunsolmun tuntumaan. Siis kaksinkertainen suunnan ja eteenpäinmenon viitta leijonassa, jolloin suuntana on esiintyminen, itsensä toteuttaminen, luovuus, esilläolo, auktoriteetin teemat sekä rakkaus.

Tämän vuoden Draconic Auringonpaluu tulee vasta maaliskuulle, mutta ehkä tässäkin on sitä liukuma-aikaa uusien asioiden esillätulossa. Ihan ensiksi kysyn teiltä, miten Draconic Auringonpaluuta pitäisi tulkita? Se ei mielestäni ole samanlainen kuin oman Auringon vuosittainen paluu, vaan liittyy kohtalonomaisempiin, kenties jopa dramaattisempiin asioihin. Kun Draconic kartta kertoo sielun suunnasta ja karmasta, näyttää sen vuosittainen ”ennustus”-kartta tulevan vuoden valintoja ja tapahtumia, joilla on kohtalonomainen merkitys omalle kehitykselle ja sielun suunnan tavoittamiselle.

Tässä paluussa on ensinnäkin mielenkiintoista rapu-Auringon sijainti ravun huoneessa. Tapahtumien tasolla kotiin, sukuun, perheeseen ja omiin juuriin liittyvissä asioissa voi olla sellaista, mikä edesauttaa sielun suunnan toteuttamisessa. Tai sijainti voi kuvastaa kokonaan sisäistä prosessia; veikkaisin omien rakenteiden eheytymistä ja ”toipumista”.

Aurinkoa hallitseva Kuu on miellyttävässä yhteistyön huoneessa ja samaa teemaa korostavasti vesimiehen merkissä. Ystävät, yhteisöt, virtuaaliset porukat sekä omat tulevaisuuden suunnitelmat ovat tärkeitä. Kuu on vaa’an vaiheessa, ja sitäkin kautta korostuu sosiaalisuus ja toisten ihmisten kanssa toimiminen.

Kartan dynamiikkaa vetää eteenpäin vahva Mars kauriista läheltä Keskitaivasta. Se on Veturin johtajaplaneetta ja palauttaa voimaan esimerkkihenkilön syntymäkartan kuvion, jota sitäkin vetää Mars. Älkää muuten ihmetelkö Draconic Auringonpaluukartan perääntyviä planeettoja näissä merkeissä: Rx jää voimaan saman päivän transiittikartalta, eli Mars perääntyy neitsyessä ja Saturnus vaa’assa.

On aina painokasta kun karmaa osoittavaan karttaan tulee Yod kuvio, sen kärkenä on Jupiter ja kulmat Solmussa ja Kuussa. Jupiter on mukana myös Suurkolmiossa Marsin ja Pluton kanssa, ja tämä kolmio auttaa kaikkea sujumaan järkevämmin maamerkeissä, mutta ihan varmasti tehokkaasti kun planeettoja katsoo.

Mielestäni Jupiter näyttää tämän paluukartan idean. Se hallitsee nousumerkkiä sekä Keskitaivasta, ja vaikka kuudes huone ei ole kovin ylevä sijainti, on Jupiter lähellä laskuakselia. Taas kierrytään toisten ihmisten teemoihin. Lisäksi Venus on merkkirajan yli yhtymässä Jupiteriin; sosiaalisuus korostuu, mutta se voi olla myös rakkautta, mikä oli alun perin yksi Draconic kartan keskeisistä tavoitteista.

Jos sitten Jupiterista lähdemme ennustamaan tulevaa vuotta, niin kohtalonomaiset valinnat omalla tiellä liittyisivät Jupiterin teemoihin; uskoa ja näkemystä, opitun sisäistämistä, horisontin laajentamista, mahdollisuuksiin tarttumista, optimismia, vapauden tuntua ja kasvua. Pohjimmiltaanhan Jupiter on juuri sitä mitä Draconic kartallaan pitäisi tehdä – elämän tarkoituksen etsimistä.

Tässä oli pieni maistiainen erilaisesta Auringonpaluusta. Te lukijat voitte ottaa osaa karmallisen kartan miettimiseen, etenkin Saturnuksesta voisi olla paljonkin sanottavaa?

PS. Draconic karttoja tutkineet astrologit suosittelevat True Noden käyttöä näissä Auringonpaluukartoissa.

Dynaaminen Uusi Vuosi!

31.12.2011

Muistattekos kuinka viime vuonna Uuden vuoden katsauksessani lässäytin tulevan vuoden välivuodeksi? Ei se sitä monille tainnut olla, vaan hyvinkin merkittävä vuosi. Vaikka yleinen tunnelma vuoden vaihtuessa olisi millainen tahansa, ei se vie pois omien valintojen merkittävyyttä. Ja edelleenkin olen sitä mieltä, että vuoden vaihtuminen ei ole astrologisesti kovin kummoinen tapahtuma; juhla toisten joukossa.

Vuoden vaihtumisen kartta meille suomalaisille on mahtavan dynaaminen. Jos nyt ei tästä innosta saa kiinni niin itseään saa syyttää. Viikolla tapahtunut Auringon ja Pluton yhtymä on vielä sopivan intensiivinen, melkein sanoisin että paremmalla puolella. Voima on laantumaan päin, ja intensiteetti saattaa olla paremmin hallittavissa. Tällainen vahva yhtymä voisi antaa tulevalle vuodelle kiihkeyttä, vahvuutta, innostusta, fanaattisuutta ja kykyä nähdä asioiden ytimeen. Mielestäni Aurinko ja Pluto yhdessä ovat tärkeän vuoden merkki, ja onhan tälle vuodelle povattu jos minkälaisia ennustuksia. Ei siis ihan mikä tahansa vuosi.

Vuodenvaihteen hetkellä Kuu on räiskyvästi tulen merkissä oinaassa ja miltei neliökulmassa, puolikkaassa Kuussa, Aurinkoon ja Plutoon nähden. Aktiivisuus on taattua, mutta into voi olla osittain kausiluonteista. Pyrähdykset on hyvä oppia huomaamaan ja hyödyntämään. Kuu on kaksosen vaiheessa, mitä voi hiukan myöhemmin miettiä Kuunsolmun kohdalla. Asiat kiertyvät yhteen vyyhtiin. Kuun intomieltä ja nopeutta lisää sen läheisyys Uranuksen kanssa, jonka siis saamme vuoden kartalle tärkeälle oinaan nolla-asteelle. Johan pitäisi uudistusta tapahtua?

Kartta on mukavan dynaaminen Veturikartta, ja kuviota johtaa Mars viimeisestä huoneesta. Tämän suhteen voidaan esittää varauksia. Mars on periaatteessa hyvä Veturiksi, mutta nyt ja tällä kartalla planeetan asema on heikonlainen. Varjossa mennään ja piilossa viimeisessä huoneessa. Mars hallitsee Kuuta, joten se kytkeytyy toimintaan mukaan oleellisesti. Alitajuinen tietoisuus on tänä vuonna kova sana, ja mikä jottei kun Maya kalenterinkin mukaan siirrymme uuteen sykliin ja toiselle tietoisuuden tasolle. Jännä juttu muuten, että Kuu ja Mars voivat olla paralleelissa keskenään, eli liikkuvat samassa tasossa, vaikka näyttäisivät olevan aikalailla vastakkaisilla puolilla eläinrataa. Hallintakuvio vahvistuu tästä piilevästä yhteispelistä.

Uusi vuosi antaa vahvoiksi planeetoiksi Saturnuksen ja Venuksen. Saturnus hallitsee ylennyksestään Aurinkoa, ja Venus on kartan hallitsija. Planeetat ovat mukavasti vastavierailussa, eli toistensa hallitsemissa merkeissä. Harkitseva ja hienotunteinen dynamiikka voi nousta jopa vahvemmaksi kuin Kuun, Uranuksen ja Marsin osoittama tyyli raa’alla voimalla eteenpäin. Kartan tarkin kulma, nolla astetta ja nolla kaariminuuttia, on Saturnuksen ja Merkuriuksen välillä, ja se on kauniin pyhä, henkinen ja romanttinenkin septiili.

Kuunsolmu tulee kartalle kolmanteen huoneeseen. Merkurius on edelleen lähellä solmua, ylitettyään sen edellisellä viikolla. Vuoden mittaan tulisi solmun viestin mukaan suunnata oppimiseen, kommunikointiin, tiedottamiseen, lähisuhteiden ylläpitoon ja aika arkisiin, ehkä kiireisiinkiin askareihin. Solmunkin huonesijainti vahvistaa vaikutelmaa kiireisestä vuodesta. Mutta olisiko silti kaikkein tärkein viesti, kun solmu on kuitenkin jousimiehessä, ajatteluun keskittyminen?

Koska Uuden vuoden kartta on Auringon ja nousun osalta vuodesta toiseen hyvin samantyyppinen, ei oikein ole mieltä katsoa Saabista symbolia tulevalle vuodella Auringon tai nousuakselin asteesta. Jos tässä tapauksessa sen kertoo meille Kuu? Ilmaisua kahdella tasolla yhtäaikaisesti. Jälleen kerran, kuinka sopivaa – idea siirtymisestä korkeammalle tietoisuuden tasolle ei tunnu enää täysin utopistiselta. Kyse on kaksijakoisuudesta tai monipuolisuudesta ja joustamisesta asioiden ja tasojen välillä. Siirtyminen uudelle tasolle ei tarkoita entisen hylkäämistä, sillä symboli kehottaa arvostamaan kumpaakin. Avainsanat ovat taito ja pätevyys, ja tähän me emme varmaan yllä jollemme uskalla kurottaa sinne toiseen ulottuvuuteen.

Kiirettä pitää – aktiivista Uutta Vuotta kaikille!


%d bloggers like this: