Ceres vastaa ajan henkeen

ceres (2)Pikkuplaneetta Ceres on siirtymässä tällä viikolla uuteen merkkiin eläinradalla, 5. huhtikuuta aamuyöllä rapuun. Ceresin teemat tuntuvat sopivan luontevasti hyvin yhteen ravun merkin aihepiireihin, käsitteleehän Ceres tavallaan lomittain samoja asioita kuin Kuu: hoivaa, huolenpitoa, ravintoa ja hyvinvointia. Ceresin matka ravussa tuskin kuitenkaan on passiivista möllöttelyä sen vaikutuspiiriin kuuluvissa asioissa, vaan ennemmin miellän ravun sijainnin nostavan näitä yhä aktiivisemmin esille, onhan rapu johtava merkki.

Sellainen tuuma tuli mieleeni Ceresistä, että se tulee jälleen voimakkaaseen kulmaan Plutoon nähden. Kun Ceres symboloi Äiti Maata ja Pluto muutosvoimia, joskus jopa tuhon kautta tapahtuvia asioita, saattaa kyseessä olla planeettaamme kohdistuvia isoja energioita. Viimeksi kun nämä pikkiriikkiset planeetat kohtasivat yhtymän tienoilla kauriissa, tapahtui muutamia tavallista voimakkaampia maanjäristyksiä.

Kun Ceres ja Pluto alkavat lähestyä vastakkaisuutta, mikä on tarkka toukokuun alkupuolella, on tässä ajassa yksi eroavaisuus verrattuna muutaman vuoden takaiseen aikaan. Silloin Kuu kulki syklissään ”korkealla ja kovaa” eli ylitti Auringon ja Maan määrittämän deklinaatiorajan kierroillaan eläinradalla. Astrokielellä Kuu tuli OOBiksi aina kun se siirtyi kaksosista rapuun ja jousimiehestä kauriiseen. On nimittäin esitetty, että Kuun kurkottaminen kallistuskulman raja-arvon ylitse osuisi samoihin aikoihin kuin tavallista voimakkaammat maanjäristykset. Ja olihan meillä myös tulivuorenpurkauksia noihin aikoihin.

Nyt meillä tulee hyvä käytännön tilaisuus tutkailla ajan laatuja tältä kantilta, pysyykö maankuori nyt paremmin kasassa kun Kuu ei nouse OOBiksi, vai oliko tuolloinkin kyse enemmän Ceresin ja Pluton kulmasta (mikä oli tuolloin yhtymä).

CeresKun Ceres pääsee omalle energialleen sopivaan merkkiin rapuun, miten teidän mielestänne tällainen voisi näkyä maapallolla, meidän yhteiskunnassamme ja yksilötasolla? Päästäänkö eteenpäin lastensuojelussa velloneissa epäkohdissa (kun Ceres kulki kauriissa, eutanasia puhutti)? Alammeko ymmärtää ruokaa uudesta näkökulmasta (kun meille nyt Ceresin kulkiessa kaksosissa on kovasti tiedotettu ravintoasioista jälleen kerran)? Miten voisi yhdistyä ravun tunteikkuus Ceresin hallitsemaan hyvinvointiin?

Avainsanat: , ,

6 vastausta to “Ceres vastaa ajan henkeen”

  1. PirjA Says:

    Ceresin ja Pluton asemat vastaavat niiden arkkityyppejä nyt tismalleen. Pluto manalasaa, Kauriin merkissä ja Ceres Ravussa varsinaisessa äidin merkissä, mutta missä on Ceresin tytär? Persephone on 15 Skorpionia, siis menossa manalaan? koska on lähestymässä Plutoa, tästäkö johtuu tämä kylmä kevät… ja tuleeko kesääkään, no joo arkkityypit sikseen. Tietty ristiriita tässä nyt kuitenkin on.

  2. metsätonttu Says:

    Jollakin kurssilla ymmärsin, että asteroidit ovat kuin spiraalissa vähän ylempänä tavanomaisia planeettoja henkisessä merkityksessä. Ehkä yksi arvio niistä. Kuten esim. Pallas Athene olisi henkinen Aurinko jne. Minusta siinä oli mielenkiintoinen näkökohta. Kun muistelen, että Ceres kuvaa myös sisarrakkautta, niin toivoisin nyt sen Ravussa kohdistuvan enemmän yhteisölliseen välittämiseen, mikä useinkin laman aikana korostuu. Jos se äiti Maana huolehtii Maan ’puhdistuksesta’ (ehkä hyvinkin jonkinlaisia ravistuksia) niin se myös ravistelisi yksilön tai yhteisön omaatuntoa.

    Kun se tulee nyt minun Rapu-Venukseen ja Markuriukseen, niin jospa se aukaisisi enemmän näkemään uusia ja ’oikeita’ arvoja.Jokin aika sitten minulla näköjään oli Cereksen paluu Kaksosissa, mutta enpä ole huomannut mitään ihmeellisempää. Ehkä sen, että vanhat ystävät ovat ottaneet yhteyttä ja palaavat mieleen jälleen.

    • Tarja Says:

      Mielenkiintoinen näkökulma tuo spiraalijuttu, mutta itse annan enemmän merkitystä planeetoille kuin asteroideille.

      Vesta on asteroideista se, jonka teemaan kuuluu sisaruus ”sisterhood” myös laajemmassa, yhteisöllisessä mielessä.

      • metsätonttu Says:

        Ohitan itsekin nuo tärkeimmät asteroidit. Piti ottaa esille vanhat kurssipaperit ja taas kerrata. Olisko Ceres Rapu myös sitä että jotain olemme unohtamassa…tämä tässä ainakin?

  3. Saana Says:

    Kun kysyit, niin tuli tuosta cereksen asemasta ravussa mieleen se, että eikö USA ole rapu-laatuinen? Tämän päiväiset kv-uutiset toitottavat Pohjois-Korean hyökkäilyintoa USAn tukikohtiin. Miltä kuultostaa ydinaseuhka ja Pluton haastava kulma USA:aan/rapuun/cerekseen? Ainakin rapumainen turvallisuuden tunne on koetuksessa. Tilanne on vakava, ja Pohjois-Korean uhkailut eivät tunnu sanahelinältä.

    • Tarja Says:

      Kammottavan osuvaa, pakko ihan värähtää. Kyllä, USA on pitkälle rapu-energinen, ja vaikka sota tuntuu täältä katsottuna utopistiselta niin mikä tietää sellaisista, joiden mieli ei toimi saman logiikan mukaan kuin meillä. Rapu-kauris akseli pitää sisällään puolustamisen ja patrioottisuuden teemoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: