Taide-Muusat

Olympos vuorella yhdessä jumalien kanssa asusti yhdeksän muusaa, jotka harjoittivat laulua, tanssia ja näyttämötaidetta toisia inspiroiden. Tämä siis mytologian mukaan, mutta ehkä meillä elelee keskuudessamme yhä monia, jotka toteuttavat näitä muusain töitä. Astrologian ja astronomian muusa Urania oli yksi heistä, ja koetetaan löytää loputkin muusat, taidot ja asteroidit kartoiltamme.

Muusien nimien kirjoitusasu vaihtelee eri lähteitten mukaan, ja kun vähän laiskottaa niin en jaksa kaikkia vaihtoehtoja kirjata ylös; jostakin luettelosta tai tekstistä saattaa siis löytyä hieman eriäviä nimiä.

Calliope (22) on kaikkien muusien päällikkö-muusa. Häntä tituleerataan kaunisääniseksi ja kaunopuheiseksi, ja Calliope on puhetaidon elikkä epiikan muusa. Tämä on siis kertomakirjallisuutta, tarinointia ja romaaneja. Hänet kuvataan kirjoitusalusta käsissään. Calliope oli mukana monissa myyttien taruissa sovittelijana ja tasapuolisuuden tuojana jumalten välisissä kiistoissa ja neuvotteluissa.

Clio (84) on historian muusa, eli hän joka kirjaa muistiin ja kertoo toisille menneet uroteot ja tapahtumat, jotta tietäisimme mistä olemme tulossa ja ymmärtäisimme menneisyyden tekoja. Clioa pidetään julistajana, ja hänen nimensä viittaa kuuluisuuteen ja juhlittuna olemiseen. Tästä siis vedetään yhteys sankaritekojen muistamiseen. Clion luonne on oppineen tutkijan, ja hänet kuvataan papyruskäärön kanssa.

Erato (62) on lyriikan eli rakkausrunouden muusa, ja kuten nimestä voi aistia, Erato esittää nimenomaan eroottista runoutta, ja on lisäksi mimiikan muusa. Eraton luonne on idealistinen, positiivinen ja sosiaalinen. Eratolla on käsissään lyyra (monissa kuvissa muistuttaa enemmän harppua), ja toisinaan Eratolla on nuoli ja jousi, kuten Eroksella.

.

Euterpe (27) on yleinen musiikin muusa, jonka nimi kertoo mielihyvän tuottamisesta ja ilahduttamisesta. Euterpea pidetäänkin samalla ilon muusana, ja hän hallitsee myös lyyristä runoutta. Euterpen tehtävänä on kohottaa mieltä, hän on eräänlainen Cheerleader. Euterpe kuvataan soittamassa huilua.

Melpomene (18) on tragedian muusa, joka kuvataan salaperäisesti maskin eli naamion kanssa, ja joskus varustukseen kuuluu myös miekka tai nuija. Ovatko nykypäivän saippuasarjat Melpomenen hengessä luotuja?

.

.

Polyhymnia (33) on kuorolaulannan muusa, kaikkien laulujen taitaja ja pyhän hymnin osaaja. Polyhymnia kuvataan kauniiksi, mutta synkäksi ja vakavaksi luonteeltaan. Hänen hahmonsa liittyy mietiskelyyn ja meditaatioon. (joissakin teksteissä Polyhymniaa pidetään mimiikan muusana, vrt. Erato)

.

Terpsichore (81) on tanssitaiteen muusa, hän joka iloitsee tanssista. Hän tanssahtelee pieni lyyra käsissään. Terpsichore kuvataan punatukkaiseksi laakeriseppele päässään, ystävälliseksi ja iloiseksi, usein pyörähtelemässä tanssinsa pyörteissä.

.

Thalia (23) on näyttämötaiteen eli komedian muusa, jonka alaan kuuluu myös paimenrunot ja maallisempi runous. Thalia samoilee niityillä ja metsissä, maalaismaisemia ihaillen, ja hänet kuvataan paimensauva kädessään. Taitaa olla maanläheinen maalaistyttö tämä Thalia.

.

Nämä muusaiset asteroidit löytyvät astro.comin ilmaiskartoista kun suluissa olevan numeron kirjoittaa karttadatasivun alaosassa olevaan laatikkoon, ja voi kirjoittaa muistaakseni kerralla vaikka kaikki, pilkulla erottaen. Yhden asteroidin sijainti ei kuitenkaan tee kenestäkään taiteilijaa, tai vähennä omia taiteellisia kykyjä ellei olekaan sijoittunut keskeisesti. Jotta teema olisi olemassa persoonassa, sen tulisi olla näkyvissä jo peruskartan planeettojen, akselien ja näiden merkkien ja kulmien kautta. Itse lasken tällaisen astrologian kevyeksi hömpöttelyastrologiaksi, jollaista on kiva tehdä vapaapäivänä ajankuluksi. Jos jokin taiteenlaji on itsellenne sydäntä lähellä, voi olla hauska katsoa mihin sen muusa-asteroidi kartalla sijoittuu.

Astrologisesti voi näitä asteroideja tulkita siten, että hyvin keskeinen sijainti saattaa innoittaa omistautumaan taiteenharjoittamiselle ja jättämään arkisen elämän velvollisuuksineen sivummalle.

Itselläni muusista tärkeimmin näyttäytyi Urania, ja ”vapaista taiteista” tuli yhtymiä Calliopen, Euterpen ja Polyhymnian myötä; enimmäkseen siis näitä vakavia muusia ja hauskanpito saa jäädä toisille. Muusien edustamat taiteiden alat on valittu antiikin tarpeiden mukaan, ja ainakin minä jäin kaipaamaan esimerkiksi maalaustaiteen, kuvanveiston ja valokuvauksen / elokuvan muusaa. Mitkä asteroidit osoittavat erityisesti näitä taitoja?

Avainsanat:

19 vastausta to “Taide-Muusat”

  1. meimi Says:

    Astro.comissa näyttää vähän muuttuneen nämä systeemit. Alla ei näy mitään laatikkoa, mihin kirjoittaisi asteroidien numerot. Pitää ensin avata tiedosto, missä on asteroidien nimet ja numerot, ja siinä on laatikot ruksaamista varten joka asteroidin kohdalla. Melko työlästä, sanoisin.

    En äkkiseltään löytänyt kahta ensimmäistä, sitten lakkasi huvittamasta. Enpä mä mitenkään taiteellinen olekaan. 🙂

    • Susanna Says:

      Kyllä minä heti löysin sen laatikon ja ongelmitta sain syötettyä numerot siihen.

    • Tarja Says:

      Kyllä alaosassa on tosiaan pieni laatikko, mutta hyvin huomaamaton, minäkin luulin pitkään että täytyy ladata iso tiedosto ja sieltä klikkailla mutta se on kamalan hankalaa. Calliope ja Clio taitavat olla K kohdalla Kalliope ja Klio kun astro.com taitaa olla alunperin saksankielinen sivusto…

      • meimi Says:

        No juu, olihan se siinä kun otti silimän kätehen ja kattoi…🙂 Tosi huomaamaton kyllä aamurääppääsillä silimillä kattottuna. Saahan ne numerot syötettyä toki, kun vaan näköö että mihinkä…

        Hih.

  2. Kirsi Says:

    Hämmästyin, 6 huoneeni on suuri mutta, että kaikki 8 taide-muusa asteroidia on siellä, vain Asteria on 12 huoneessa saturnuksen kanssa.
    En löydä nuita itsestäni.
    Maalaustaiteen ja valokuvauksen muusat kiinnostaisi….

  3. Pia Says:

    Olipa mielenkiintoinen taas…:D kunhan ehdin katselemaan… nyt lähtö pitämään luentoa noin 200-500 naiselle naiseudesta. Ehkä mullakin on muusat mukana🙂

  4. hannele Says:

    Näyttää nuo muusat sijoittavan vasemmalle puoliskolle..Thaili on kaksonen mc. ja kyllä luonto vetää puoleensa ja asunkin aika metsän lähellä .
    Themi on ravussa eri nimi kyllä 24 asteella pitäisi olla tuo clio. kuunsolmuhan siinä joten menneet hyvin pitäisi paikkansa..Terpsichore on vaakassa tanssiminen ystävien kanssa kyllä.
    Polyhymnia on neitsyessä stelliumissa samoin calliope .Polyhymnian mietiskely ja meditaatio ihan oikeita juttuja kylläpä osuikin huonesijainti tosin haastava.
    Eroto,Melpomene,Euterpe, ovat scorpionissa sieltäkin löytyi muusalle ihann oikeät sävelet.
    Aika paljon oli muusija oikeissa paikoissa ja tekevät joitakin kulmia toisiin planeettoihin en oiken niiitä osannut katsoa.

  5. metsätonttu Says:

    Tosiaan voi leikitellä. Kun minä olen tällainen ruusutarhahaaveilija, minulla on vähän omat asteroidimuusat; Rosa 223, Rosengard 21610, Rosenkavaljer 5039 , Horus (mask.aurinkovoima) 1924 ja Diana 78. Niiden kanssa on ollut oikein rattoisaa!

  6. metsätonttu Says:

    Eipä silti. Minkä tahansa asteroidin kanssa voi myös opiskella historiaa. Netistä löytyy asteroidin ajankohta ja löytäjä. Ja löytäjän taustalta voi löytyä oikein mielenkiintoisia juttua, jopa se, mistä asteroidin ovat saaneet nimensä.

  7. Niina Says:

    Olen ”ajautunut” aivan konservatiiviseen hoitajan työhön (toki pidän työstäni) ja elämäni on muutenkin ollut ja on edelleen varsin työteliästä vailla mahdollisuutta erityiseen luovuuden ilmaisemiseen. Mutta – olen koko aikuisikäni tuntenut että minun olisi pitänyt olla laulava tanssija. Ja mielellään vielä teatterissa. Syvällä sisimmässäni asuu siis esiintyvä taiteilija, joka sekä tanssii että laulaa. Mistä tämä tunne tulee? Olen ajatellut eläneenä jonkun hyvän edellisen elämäni taiteilijana ja tämän olon olevan ”haikuja” menneestä.
    Arvatkaapa minkälainen yllätys oli kun aikanaan ensimmäistä kertaa etsin nämä taidemuusat kartaltani: Euterpe on asteelleen Askendentillani yhtymässä Jupiteriin tehden kolmiot sekä aurinkoon että kuuhun ja Terpsichore Kalojen merkissä 5.huoneeseen!
    Muitakin ”asteroidiosumia” oli : Calliope yhtymässä IC:n, samoin Thalia ”löyhässä” yhtymässä IC:n oppositiossa LeijonaVenukseen MC:lla, Melpomene on yhtymässä Neptunukseen, Erato yhtymässä Kuuhun, Asteria yhtymässä Aurinkoon ja Clio yhtymässä Uraniaan oppositiossa Merkuriukseen.
    Olen jo niin vanha että ehkä uutta uraa niinkin fyysisessä ammatissa kuin tanssijan en voi enää aloittaa mutta kuka tietää mihin ryhdyn kun perhevelvoitteet vähenevät. Ainakin nuotit opettelen ennen kuin tämä elämä päättyy. Nykyisin puran tanssihaluani (ja OOB Mars:ani) Zumbaan ja tanssillisiin liikuntatunteihin ja kuvittelen että tanssini myös näyttää siltä miltä se tuntuu – mitä se yli nelikymppisen keholla ei tietenkään tee.
    Kyllä näissä asteroideissa täytyy jokin muukin kuin leikittelyjuttu piileksiä. Potentiaalit?

    • Tarja Says:

      Kun noin moninkertaisesti osuu vapaiden taiteiden teemaa niin eihän se sattumaa voi olla? On sääli että tanssi mielletään kuuluvaksi vain nuorille esiintyjille; tässä voisi olla tulevaisuuden sarkaa, että tanssilla voisi kertoa ja esittää, vaikkei kroppaa rääkkää ylimaallisiin suorituksiin. Ja teatterissa ainakin voi loistaa vaikka ikää tuleekin. Harrastamaan Mars (OOB!)😀

    • Tarja Says:

      Ja sitten huomasin tuon Clio + Urania opp Merkurius. Kirjoitathan meille Maailman Astrologian Historian? Pliis!

      • Niina Says:

        Haa, taidankin sitten laulaa sen ja stepata samalla.😀 Ei kun oikeasti, täytyykin mietiskellä tuota Uranian ja Clion yhtymää. Seuraan mielenkiinnolla saanko loppukuusta tr. Mars:n yhtymän kautta jonkinlaisen ymmärrystä laajentavan vision sen merkityksestä. Luulisi nyt vähintään jonkun pienen ajatuksen syntyvän kun kuitenkin tr. perääntyvä Jupiterkin opponoi yhtymässä karttani Merkuriuksen kanssa .

  8. PirjA Says:

    Olen ihmetellyt, kun noita tanssiohjelmia tulee TVstä pilvin pimein, mutta selityskin näkyy: Terpsichore ja Thalia ovat OOBeina 27 ja 28 astetta. Siinä selitys, ehkä😉

    • PirjA Says:

      Calliope AC’lla asteelleen, Therpsichore ykköshuoneessa sekstiili Uranukseen ja kolmio Khironiin, kuudennessa Thalia lähellä DC’ta, Euterpe huoneessa 11 oppositio Khironille, ja Urania myös AC’lla.

  9. Sanna Says:

    Minulla Polyhymnia osuu nousuaskelin ja keskitaivaan väliin, vaikuttaen siis molempiin. Osuu kyllä hyvin sekä olemukseeni että julkiminäänikin. Tämä näkyy kyllä lempimusiikissa, jossa yhdistyy vakavamielinen kauneus ja kuorolaulantakin ja vastaa minulle joskus jopa meditaatiota, siis Nightwish. Eikä tuo irlantilainen kelttimusiikkikaan vierasta ole, pyhiä hymnejä entisaikojen tarinoista, joissa kaikissa on oma vakava puolensa. Ei siis ruotsalaisia juomalauluja minulle kiitos.

  10. Angelique Says:

    Musiikin ja kuorolaulun muusat ovat yhtymässä Venukseen. Sopii hyvin, sillä laulan kuorossa. Laulu on suurin nautintoni!

    • Tarja Says:

      Hmm., kommenttisi pisti miettimään, miten muilla tavoin sama kuvio ilmenee (esimerkiksi toisella samaan aikaan syntyneellä..), vaikka sosiaalisena mukaan innostavuutena?

  11. Soile Says:

    Klio yhtymä Venus Kaksosissa 7 h, jaahas kuuluisuuttako tarjolla?
    Terpsichore yhtymä Ask opp Mars shiatsua yms, juu
    Kalliope yhtymä Neptunus 11h opp Jupiter 5 h kaunisääninen epiikan muusa…heh
    jos katsoo aspekteja niin Erato aivan tarkka tuplakvinttili Mars, kolmio Pluto, sekstiili Jupiter :-))

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: