Archive for heinäkuu 2014

Amorin Kuu

27.7.2014

amor - psycheHottista aikaa on, kuumaa kuten kesällä pitääkin, ja astrotaivaalla myös hehkua ja intohimoa riittää. Kun vuorokausi vaihtui sunnuntaiksi, saimme Uuden Kuun aamuyöllä joitakin minuutteja ennen kahta leijonan 3°51’ kohdassa. Kuu ylitti Auringon eläinradan asteissa, ja samaan osui myös juuri leijonaan siirtyneen Jupiterin ylitys. Aurinko leijonassa on luonnollisesti jonkinlaisessa pääroolissa omassa merkissään syntyvän Uuden Kuun hallitsijana, mutta Jupiterin sattuessa vain puolentoista asteen etäisyydelle, määrittää tämä onnistumisen, menestyksen ja kasvun planeetta nyt syntyneen Uuden Kuun sävyjä. Saamme itsevarmuutta tukevan ajanjakson, jossa myönteinen asenne voi ratkaista paljon.

Tämän kuunkierron syntyhetki antaa meille teemansa tulevan syklin ajaksi, ja astrokartalla on edelleen pitkäaikainen Saturnuksen ja Uranuksen kvinkunssikulma, Uuden Kuun, Auringon ja Jupiterin neliö Marsille (joka siirtyi juuri skorpioniin), sekä Venuksen kulku vastapäätä Plutoa. Näissä piirteissä on tulta ja intohimoa ihan pakahdukseen saakka. Yksinään Venuksen ja Pluton teemat lataavat sellaista intensiivisyyttä tunteisiin, että ilma on sakeaa – ja silloin liiallista jos mustasukkaisuusdraamat ja omistushalu karkaavat käsistä.

Leijonassa syntyvä Uusi Kuu kertoo rakkaudesta, lämmöstä, sydämellisyydestä, auktoriteetistä, näyttävyydestä, luovuudesta ja kutsumuksesta. Kovin ovat ihania teemoja kaikki, ja ehkä varjopuolelta voisi löytyä työstettäväksi huomionkipeyttä, herkkänahkaisuutta, helposti loukkaantuvuutta, itseä rajoittavaa ylpeyttä, ylemmyydentuntoa ja kopeutta. Nämä kun tiedostaa, kai jokainen ennemmin haluaa valita omien tekojensa luonnoksi jalouden ja rakkauden suuntaiset puolet.

Henryk Siemiradzki - Amor and PsycheOtsikoin tämän Kuun Amorin Kuuksi, sillä tällä kerralla rakkauden merkissä syntyvä Uusi Kuu syntyi niin somasti asteroidi Amorin kyljessä. Asteroidi Amor (1221) on kaunis rakkauden symboli, joka kuvaa puhdasta, pyyteetöntä rakkautta, mikä on lempeä, antava, hyvä ja kestävä. Ehkä tässä nyt puhuu oma hankala Venukseni, kun esitän, että tämänlaatuinen rakkaus on harvinaista. Jotka olette tällaisen elämässänne löytäneet, pitäkää ihmeessä kiinni onnestanne. Tämä Uusi Kuu on toiveikas rakkaussuhteiden alkamisen suhteen, saahan se onnen aineksia Jupiterilta, ja leijonan merkki taitaa olla paras mahdollinen.

Uutta Kuuta ilmentävä Saabinen symboli on herkullinen tulkittava. Muodolliseen asuun pukeutunut mies ja sarvipäinen hirvi. Tässä esitellään saavutuksia ja voitonmerkkiä, halutaan tehdä vaikutus toisiin, mikä on yksi leijonan merkin perusteemoista. Symbolin luonnehdinnassa kehotetaan harkitsemaan, miten teot vaikuttavat, joten voi olla syytä kysyä itseltään, kuinka huomionkipeä nyt on. Symbolin avainsana on moraali eli henkinen ryhti, ja se velvoittaa käyttäytymään hyvin ja oikein. Mielestäni ihan kaikki ”näyttämisen halu” ei ole negatiivista, sillä toisinaan oman luovuuden tuloksia on syytä esitellä myös muille, sillä ne tuottavat paljon iloa ja innostavat toisia.

Sitten vaan nuolia ammuskelemaan Amorin ajassa…

Mainokset

Erittäin epämukavalla alueella

25.7.2014

mars_libraJo eilen 24. heinäkuuta aamulla Mars saavutti vihdosta viimein vaa’an merkin viimeisen asteen. Pitkä ylitys vaa’assa alkaa olla lopuillaan, ja enää ollaan loppurutistusta, teemojen loppuunsaattamista vailla. Seuraavaan merkkiin, oman hallintansa alaiseen skorpioniin Mars menee lauantaina aamuyöllä, joten tämä päivä on vielä aikaa kerätä kasaan mitä Marsin vaaka-matkasta tuli oppia.

Kun planeetta ylittää merkin viimeistä kriittistä astetta, on tässä aina karman sävy mukana. Jotakin tulee saattaa loppuun, saada valmiiksi, ymmärtää lopullisesti ja väistämättömästi, jotta olisi oikeasti tilaa siirtyä eteenpäin. Tämä tapahtuma ei ole koskaan helppo, jos näin arvottava ilmaisu astrologisessa yhteydessä sallitaan. On aikuisten oikeasti olemassa vaikeita, kivuliaita asioita, ja ilmeisesti riippuu omasta asenteesta onko mahdollista lievittää tätä tuskaa tiedostamalla tämän ajankohta ja kulloiset teemat. Nyt ne rakentuvat Marsin aktiivisuudesta ja aloitteellisuudesta vaa’an kahdenvälisissä ihmissuhteissa, neuvotteluissa ja kompromisseissa.

Marsin viimeisen asteen ylitys summaa kaiken sen, mitä on ollut olemassa merkkiä ylittäessä. Nyt on tehtävä tiliä asioista, joita löysimme Marsin pitkässä vaelluksessa. Koska vaaka on merkkinä Marsille vastamerkin aluetta, ollaan epämukavuusalueella, missä viimeisen kriittisen asteen läksyt kertautuvat. Lisäksi tällä kierroksella meillä on taustalla ja taakkana Marsin perääntymisjakso tässä samaisessa merkissä. Nyt jo koskaan pitäisi itse nostaa esiin perääntyvän Marsin aikaiset teemat: tämä on korostuneesti suorittamisen ja punnertamisen hetki.

Saattaa olla myös niin, että Mars on perin hankala planeetta viimeisen asteen tehtävissä. Mars katsoo mielellään eteenpäin ja sen on vaikea pohjustaa aktiivisuutensa vanhan kertaukseen. Tässä kohdassa hosuminen, summauksesta kieltäytyminen, ainakin minun mielestäni tulee myöhemmin kostautumaan (ehkä jo silloin kun Mars seuraavassa merkissä ylittää Saturnusta?).

mars_libra_flameErityisesti tämä kriittisen asteen vaade kohdistuu heihin, joiden syntymäkartalla on joko tässä vaa’an viimeisessä asteessa tekijöitä, tai toisissa johtavien merkkien viimeisissä asteissa. Voi olla että nyt asetetun tehtävän hankaluus riippuu myös muista tekijöistä, esimerkiksi Auringon-paluukartan rakenteesta tai mikä planeetta mahtaa olla Ajan herrana yleisiä teemoja nostamassa esiin. Jos näistä tulee lisää kytköksiä Marsin ja Venuksen (vaa’an hallitsijana) aktivoituessa, oletan että tämä ajankohta tuntuisi erityisesti. Näin on ainakin omalla kohdallani, kun voin ruksittaa ihan jokaisen vahvistavan seikan.

Jos Mars nyt näyttää ”osuvan”, kauhistelu ja voivottelu ei auta, vaan hedelmällisempi asetelma olisi lähteä aktiivisesti ratkomaan niitä asioita, jotka ovat nyt selkeästi kesken. Pelkoon hukkumisella kukaan ei voita mitään, mutta aktiivisuus, rohkeus ja rehellisyys saattavat auttaa parempaan alkuun kohta, kun Mars siirtyy lujan tahdonvoiman merkkiin.

Yleis-Merkurius kollektiivisesti

24.7.2014

kr1410Kreivilän Astropäivät on tältä kesältä lusittu (huono helteinen vitsi-vitsi, ihanaahan siellä oli kuten aina), ja koska on ollut tapana jakaa joitakin siellä käsiteltyjä asioita tai oivalluksia, teen niin taas. Yhdessä luentoni osuudessa käsittelin Merkuriusta kollektiiviselta tasolta. Mikä ihme on kollektiivinen Merkurius?

Yksi tapa, se minkä otin esiin, tarkastella Merkuriuksen osoittamaa ajattelun ja mentaalisuuden ilmapiiriä kussakin ajassa on katsoa millainen tarina ja viesti on ennen syntymää olleella Uudella Merkuriuksella kerrottavanaan. Pre-Natal Uusi Merkurius ei varmaankaan ole käsitteenä yleinen eikä tuttu, ja tällaista vähän toisenlaista ajatteluvinkkeliä on aina mukava tuumia välillä.

mercury_virgoTäällä blogissakin olen viime kuukausina koettanut ottaa jutuissani esiin milloin on Uuden Merkuriuksen syntymän aika, tai milloin saadaan taivaalle täysi Merkurius, vähän kuin täydenkuun hetki tiedon planeetalle. Silloin kun Merkurius perääntymisvaiheessaan tulee yhtymään Auringolle ja sen status muuttuu iltatähdeksi, syntyy ajassa Uusi Merkurius. Tämä määrittää ajattelun ilmapiiriä (kenties kaikkia muitakin Merkuriuksen alaisia asioita) kunnes seuraavalla Merkuriuksen kierrolla saadaan seuraava Uuden Merkuriuksen hetki. Yksi sykli kestää noin neljä kuukautta, ja kalenterivuoden aikana saadaan tavallisesti kolme Uutta Merkuriusta. Planeetan rytmi menee pääsääntöisesti siten, että Uuden Merkuriuksen ajat ovat samassa elementissä, kuten nyt elon alla oleva jakso alkoi kaksosten lopussa syntyneestä Merkuriuksesta, ja seuraava pyörähtää liikkeelle vaa’asta syksyllä. Elementti ei tietenkään pysy maailmantappiin samana, vaan saman elementin alaisia Merkuriuksia syntyy kolmesta noin kuuteen peräkkäin, ja sitten alkaa toisen elementin mukainen kierros – joku saattaa muistaa päivityksistäni, että aikaisemmin saimme veden merkeissä syntyneitä Merkuriuksia. Merkkisykli kiertää järjestyksessä tuli – vesi – ilma – maa.

Ajatuksellinen ideani oli se, että me olemme aina jollakin tavoin aikamme lapsia mentaalisesti, eli ilmennämme syntymän hetkellä olleen Uuden Merkuriuksen yleisiä sävyjä. Pre-Natal Uusi Merkurius symboloi kunkin ajan päivän puheenaiheita, älyllisyyden tasoa ja sitä mentaalista ilmapiiriä. Me emme tietenkään ole oman aikamme vankeja ajattelussamme, mutta kyllä se pienen sävyn antaa niille lähtökohdille, joista oma ajattelu kullakin rakentuu. Nämä lähtökohdat voivat määrittää aikaan ja paikkaan sidottuja ajattelun reuna-ehtoja sekä mahdollisuuksia, myös paineita ajatella tietyllä tavalla.

merkurius_doublePre-Natal Uusi Merkurius tuntuu varmaan liian yleiseltä ja sfääreihin lillumaan jäävältä käsitteeltä, jotta sen voisi ajatella näyttelevän oman ajattelun rakentumisessa ollenkaan merkittävää roolia. Seuraava ajatukseni olikin tutkia oman syntymäkartan tasolta, missä siellä se oma Pre-Natal Uuden Merkuriuksen aste on; mitä kartan tasolla kertoo sen merkki, huone ja kytkökset muualle kartalle. Esimerkiksi minun oma Merkuriukseni on kaloissa toisessa huoneessa, mutta Pre-Natal Uusi Merkurius syntyi jousimiehessä ja yhdennessätoista huoneessa minun kartallani. Jupitermaista idealismia siis riittää roppakaupalla – jaettavaksi ja saarnattavaksi asti!

Ja vielä vähän lisää! Näiden Merkuriuksen syntymien syklit on todella mielenkiintoisia. Itseäni ainakin kutkuttaa ajatus liittää kollektiivinen Merkurius ennemmin elementtiin kuin pelkkään merkkiin. Tällä tarkoitan sitä että enemmän kuin jakaisimme ajattelun määreitä neljän kuukauden aikana syntyneiden porukoissa, olisi kyseessä koko se lauma joka on sattunut syntymään saman elementin alla, noin vuoden tai parin aikana syntynyt porukka. Yksilötasolla tottakai kaikkien ajattelussa löytyy eroavaisuuksia, ja niistä kertoo oman kartan Merkurius sekä se Pre-Natal Uuden Merkuriuksen kohdan sijoittuminen kartalle. Kollektiivinen Merkurius (elementtitason yleissävy) olisi ennemmin sellainen laaja sateenvarjo kaiken yllä. Olisi mielenkiintoista tutkia, synkkaako sellaisten ihmisten kanssa ajattelut yksiin jotenkin paremmin, jotka jakavat saman elementin tai jopa merkin, vaikka olisivat syntyneet kokonaan eri ajassa: esimerkiksi minun kaltaisiani tulen elementin uusia Merkuriuksia on ollut noin 1971 – 72 tai aikaisemmin 1958 – 59.

Sellaistakin olisi hauska pohtia, mitä merkitsee vallitsevan elementin ajan pituus, sillä toisinaan sykli vaihtuu kiltisti vuosittain toiseksi, mutta joskus junnataan samassa elementissä pidempään, noin vähän reilun puolentoista vuoden ajan. Kyllähän tämä jotenkin ”johtuu” ajasta, että toisinaan on meneillään teema, mikä ulottuu pidemmälle.

Oman Pre-Natal Uuden Merkuriuksen löytää efemeridejä tutkimalla, milloin ja missä asteessa on tullut perääntyvän Merkuriuksen ja Auringon yhtymä ennen omaa syntymää. Tämä voi olla ajallisesti kaikkea muutamasta minuutista siihen noin neljään kuukauteen, riippuen ihan millainen on ollut Merkuriuksen vaihe (niistäkin puhuin Kreivilässä) syntymän hetkellä. Jos omat pähkäilyt eivät riitä selvittämään astetta ja se silti kiinnostaa, voin auttaa tiedon kaivamisessa jos otatte yhteyttä.

Mitä kollektiivista ajattelutapaa te edustatte, ja löytyykö juoni omalta kartalta?

Aurinkoinen aikamme

23.7.2014

 

sun_leo

Toistan itseäni viime kesältä, sydänkesä on ainoa termi mikä etsimättä tulee mieleen Auringon siirtymästä leijonaan. Jo viime yönä, keskiviikkona 23. heinäkuuta, siinä kahtakymmentä vaille yksi Aurinko tuli merkinvaihdokseen, ja meillä vähän hassusti silti neljännen huoneen puolella – kun ollaan jo ”huomisessa”, pitäisi Auringon olla ohittanut IC, mutta tämä jälkijättöisyys johtuu kellojen käännöstä kesäaikaan.

Jupiter toivottaa Auringon tervetulleeksi lämmön, rakkauden ja loiston aikaan. Siinä mielessä tämä on mitä parhain ja optimistisin merkinvaihdos ”ikinä” leijonaan, kun päästään heti yhtymään Jupiterin kanssa. Ihan merkinvaihdoksen kartalle tällaista yhtymää tuskin usein sattuu, noin kahdentoista vuoden välein on pieni mahdollisuus, mutta tällainen lienee ihan erityistä. On siis luvassa leijonan teemojen laajentumisia ja suurentumisia. Minulle kaikkein rakkain leijona-aihe on luovuus, kakkosena tulee kutsumuksellisuus, ja taitaa olla oireellista minulle kun tipautan rakkauden näiden jälkeen. Leijona on myös auktoriteettia, esilläoloa, loistavuutta, minään keskittymistä, ylpeyttä, jaloutta ja juhlaa. Kaikessa on jonkinverran elämää suurempi ote, ja tätä kaikkea Jupiter paisuttaa, kasvattaa ja liioittelee. Hienoutta on tiedossa, joskin omien egosentristen sudenkuoppiensa kera. Millaisissa asioissa ja yhteyksissä tämä tulee ajassamme ilmi tulevan kuukauden aikana, jää nähtäväksi ja koettavaksi, mutta suuntaviivoja voi vapaasti kommenteissa pohtia.

sun-moonKuun tulo vanhan Kuun balsamiseen vaiheeseen osuu miltei täsmälleen Auringon merkinvaihdokseen, ja se voi tarjota ajan henkeen melko erilaisen sävyn kun vertaa tuohon Jupitern buustiin. Auringon kulkua leijonassa jää hitusen verran leimaamaan hiljentyvä, pohdiskeleva ja sisäisen rauhoittumisen sävy. Ehkä Kuuta itsessään voisi jokainen koettaa korostaa, jos korkealentoinen vauhti alkaa liiaksi huimata, sillä se näyttää tarjoavan tasapainotusta. Kun tuolla ylempänä kritisoin Auringon huonesijaintia merkinvaihdon aikaan, vanhasta Kuusta saattaa tulla aluksi sivuoireina jälkijättöisyyttä, mutta eiköhän sellainen karise kunhan Aurinko ehtii Uranuksen kulmaan.

Marsin neliökulmaa minä en muuten enää astrologisesti laske, mutta ihan varmasti juuri päällä olleen Auringon ja Marsin dynaaminen neliö edelleen tuntuu ilmastossa (siksi en laske, koska Aurinko irrottaa itsensä kulmasta siirtyessään kiinteään merkkiin). Jupiterin energia on kuitenkin nyt enemmän esillä ja tottakai paljon suurempaa, joten Mars jäänee jo menneisyyteen.

Nautitaan Auringon ajasta omassa merkissään! Ja nauttikaa te huikeista Auringonpaluista jotka niitä leijonassa alatte saada!

Jupiter kaiken kattoi

22.7.2014

leo_jupiterJupiter siirtyi viime viikolla leijonaan, 16. heinäkuuta, ja pysyy merkissä reilun vuoden verran ensi elokuun 11. päivään saakka. Onhan tämä hienolta kalskahtavaa, vaikka leijonan merkkiä ei modernissa astrologiassa sen ihmeemmin Jupiteriin yhdistetä. Kaikella todennäköisyydellä tulta edustava aktiivinen ja dynaaminen planeetta viihtyy oikein hyvin tulen elementin merkissä. Jos oli aikaisemmassa ravun merkissä kaikki edellytykset runsauteen, löytyy samoja suuruuden teemoja helposti myös leijonasta, eihän se ole lainkaan pikkusieluinen eikä vähäinen. Monta juttua päässee siksi kasvamaan suureksi tulevan vuoden aikana, ja toivotan kaikenlaiselle kasvulle lämpöä ja rakkautta. Jos jostain pitäisi olla huolissaan, kenties siitä, onko puitteet liiankin suuret.

Jupiter on yksi osasyyllinen siihen, että Taikablogi päivittyi viime viikkoina niin perin vähäisesti. Se oli epätavallista, mutta kenties ihan tervettä vaihtelua kaikille osapuolille. Jo vähän pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna bloggaajalla on takana Jupiteriin liittyvä elämänjakso, missä mahdollisuuksia ojennettiin Jupiterin paluulla ja proge Kuu ylitti jousimiehen merkkiä. Nämä yllyttivät mahdollisesti taas lupaamaan enemmän kuin on kykyä antaa. Yritystä ainakin oli toteuttaa tuo annettu lupaus.

Tampereen Astrologisessa seurassa on tunnetusti jo hämmästyttävän kattava valikoima monenmoisia opintomonisteita, mutta Jupiterin kohdalla oli merkillinen aukko. Tuohon se suuri lupaukseni liittyi, eli lupauduin laatimaan itseopiskelijoiden iloksi ja tueksi Jupiteria käsittelevän perusmonisteen. Astrologiassa meillä ei ole sattumaa, ja hyvin osoittelevaa oli, että moniste oli valmis (painettu) juuri kun Jupiter siirtyi leijonaan. Näyttävä ja aurinkoinen ilmestyminen!

Jupiterista leijonassa syntymäkartan tulkinnan tasolla kirjoitin allaolevaa, ja ajattelin lainata tuon pienen pätkän tänne blogiin lukijoiden mietittäväksi ja ruodittavaksi. Paljon muutakin sanottavaa Jupiterista leijonassa takuulla löytyy, ja te voitte jatkaa kommentteihin omien havaintojenne ja lukemanne perusteella, mitä erittäin olennaista tästä aiheesta vielä ansaitsee tulla mainituksi.

”Leijonan ylväs merkki soveltuu yleensä Jupiterille mainiosti, ellei kiinteä laatu nouse jarruttamaan kartan kokonaisuudessa Jupiterin kasvupyrkimyksiä. Jupiter leijonassa ilmentää elämänhalua ja uskoa elämään, sekä uskoa omaan itseen, jolloin toisinaan oma ego korostuu suhteettomasti. Tämä asetelma mahdollistaa parhaimmillaan jalon ja anteliaan luonteen, suurisydämisyyden ja rakastavan lämpöisyyden, sekä terveen itsekunnioituksen. Näissä ihmisissä on usein persoonassaan jonkinlainen liioiteltu puoli, kuten Wagnerilla oopperoissaan. Jupiter leijonassa korostaa usein toisten tunnustuksen ja kunnioituksen tarvetta, mutta usein tämä tulee luontevasti kohdalle suosion ja luovuuden ilmaisun kautta. Nämä ihmiset viihtyvät julkisuudessa ja saattavat kerätä ympärilleen oman hovinsa kuten kuninkaalliset. Yhdistelmän mahdollisia varjopuolia voivat olla ylpeys sekä oman roolin korostaminen elämän pikku draamoissa. (Juhani Palmu, Eero Heinäluoma, Lenni-Kalle Taipale, Lauri Ylönen)”

Tuleeko teille mieleen lisää loistavia esimerkkejä henkilöistä, jotka ilmentävät Jupiteriaan leijonassa persoonassaan huomattavalla ja näkyvällä tavalla?

Jos joku on kiinnostunut lukemaan koko monisteen aiheesta, sitä voi tilata Tampereen Astrologisesta seurasta. Täältä löytyy kuva sisällysluettelosta.

Mikä teidän mielestänne Jupiterin ominaisuuksista voisi nousta leijonassa kaikkein herkimmin esille – ja toisaalta, mikä piirre olisi kaikkein suotavinta päästä esiin?

Toisenlaisia sävyjä kesällä 14

21.7.2014

saturn_stationaryNäinä aikoina on taivaalla myllerrystä käynnissä ja astrologinen ilmapiiri jälleen muutoksessa sävyissään. Viime viikolla Jupiter siirtyi leijonaan, ja planeetan edustamat seikat kuten onnistumiset, menestys, viisaus ja mielipiteet rakentuvat leijonan kultaamassa esilläolon merkissä. Saarnaan tästä aiheesta lisää myöhemmin tällä viikolla blogissa.

Viimepäivien mahtavimmat voimavaikuttajat ovat kuitenkin olleet Saturnus ja Uranus, jotka yhtäaikaisesti ovat päätyneet radoillaan käännökseen Maasta katsottuna. Saturnuksen osalta tämä ei ole ihan viimeinen retrojakso skorpionin merkissä, sillä vielä kerran rajojen ja realismin planeetta tulee kurkkaamaan kiinteätä vesimerkkiä, intohimoisen jään kovuutta, seuraavana kesänä Juhannusviikolla. Saturnuksen käännöksessä pysähdyksen keskikohta oli eilen illalla 20. heinäkuuta 16°38’ skorpionissa noin puoli kahdeltatoista, mutta varsinaisesti etenemään planeetta pääsee keskiviikkona 23. heinäkuuta iltapäivällä joskus viiden jälkeen. Saturnuksen osalta vahvoja, ryhdikkäitä päiviä on siis vielä muutama jäljellä – käytetään ne tarkoin!

uranus_sMyös Uranus on samalla tavoin vahva, mutta sen kääntyessä nyt perääntymään on sävy aivan toisenlainen. Uranus lähtee katsomaan sisäänpäin oinaan 16°30’ kohdasta, ja me tahoillamme suuntaamme uudistustarpeen sisäisiin kohteisiin. Uranuksen pysähdyksen keskikohta on huomenna tiistaina 22. heinäkuuta aamulla hiukan ennen kuutta, ja selkeän kaariminuuteissa perääntymisen huomaamme vasta ensi lauantaina 26. heinäkuuta illalla puoli kahdeksalta. Uranus on koko viikon voimakkaimmillaan, ja taitaa saada näinä päivinä monta uudistustarvetta nousemaan mieliin. Uranuksen perääntyminen alkaa taas kerran merkitä sitä, että pitkän aikavälin iso juttu Uranuksen ja Pluton välinen neliö alkaa vähitellen tiuketa (joulukuussa vasta jysähtää).

Astrologinen ilmasto on nyt muuttumassa, koska kolmelle planeetalle tapahtuu merkittäviä asioita niiden kulussa muutamien päivien sisällä. Toivon, että löydämme nopeasti Jupiterin myönteisyyden leijonassa avuksemme, sillä Saturnuksen ja Uranuksen pysähdyksissä planeettojen välinen kulma on sen verran hankala, että se ihan varmasti vaatii paneutumista näihin energioihin. Helppoja ratkaisuja ei ole tällä kerralla jaossa ollenkaan, niin erilaisissa maailmoissa tekijät nyt liikkuvat. Itse odottelin suunnannäyttäjäksi vielä vaa’an lopussa kulkevaa Marsia, hallitseehan se kumpaakin näistä stoppaajista tällä erää merkeissään. Ehkäpä he keksivät tämän viikon viisastenkiven ensimmäisinä, joiden kartalle Marsin asema 27° osuu hyvin?

kreivila14Täällä bloggaajalla henk koht ei ole käytettävissä muita vaihtoehtoja kuin Saturnuksen ankara työ, sillä kovin liki sen pysähdys osuu omaa Keskitaivastani (ja Uraniaani!). Nyt on oikein hyvä sauma tuntea erittäin huonoa omaatuntoa kun blogi ei ole aikoihin päivittynyt. Kyllä tämä tästä taas kun saadaan muutamia arkirutiineja alta pois, ja on aluksi maadoituttu Kreivilän Astropäivien korkeista oktaaveista maan kamaralle. Näiden isojen pysähdysten aikana astrologisessa tapahtumassa oli sen verran tiheät taajuudet, että univelkaa kertyi ”tajuttomasti” – kun viikonlopun aiheena oli astrologia ja tietoisuus.

Tärkeää viikkoa kaikille!

Valoa näkymättömään

3.7.2014

aurinko_plutoHuomenna perjantaina, 4th of July, on aamupäivällä kolmea minuuttia yli yhdeltätoista tarkimmillaan Auringon vastakkaisuus Plutolle. Astrologiassa katsotaan yleisenä ”totuutena”, että kulma on voimakkaimmillaan silloin kun se kerääntyy, eli tänään ja ensi yönä, kun Aurinko on vasta tavoittamassa tarkkaa oppositiota. Vastakkain tullaan ravusta kauriiseen 12°17’27’. Ei tämä aivan harvinainen ilmiö ole, Aurinko saa aikaan tämän vastakkaisuuden joka vuosi, ja muissakin näiden planeettojen yhteisissä kulmissa näille ominaiset energiat kärjistyvät. (Ja eiväthän nämä kumpikaan edes ole planeettoja, vai mitä?)

Tässä vastakkaisuudessa asettuvat vastakkain intensiiviset ja voimakkaat energiat. Vaikka Pluto yleensä keskittyy piilottamaan, Auringon vastakkaisuus nimenomaan on kulma, jolloin asioita voi paljastua. Mitä nyt nousee meillä ja maailmalla päivänvaloon, jää nähtäväksi.

Yksilön tasolla jotakin voi kärjistyä pakottavalla tavalla, eikä tämä välttämättä tunnu mukavalta, vaikka lopputulos voi olla katharttisen puhdistava. Tämä vaikutus lienee voimakkainta jos omalla kartalla on tekijöitä ravun ja kauriin polaariakselilla 12 asteen tienoilla. Tässähän on kyseessä pitkän Plutotransiitin hetkellinen kirkastuma, minkä Aurinko tuo mukanaan.

Koska tykkään katsoa ilmiöitä mieluummin positiivisesta näkökulmasta, tämä vastakkaisuus saattaa ilmetä voimakkaana psyykkisyytenä tai erinomaisena luovuuden huipentumana. Silti Pluton kanssa usein ollaan veitsen terällä, jolloin kyseessä voi olla hyvinkin raadollisen tuhoisan energian vapautuminen; kuten aina planeettojen osoittamien voimien vastaavuuksien kanssa, mitään ei ole pakko negatiivisesti toteuttaa. Tosin nyt pakko joudutaan kohtaamaan paljon todennäköisemmin, sillä se on Pluton toiminnan tapa. Tämä opposition ajankohta on puhtaimmillaan upporikasta ja rutiköyhää, sillä Pluto ei anna tilaisuutta harmaammille sävyille.

sun_vKun Aurinko kirkkaimmillaan symboloi tietoista puolta, asettuu tämä vastavuoroisuuteen alitajuisten ja pinnanalaisten tekijöiden kanssa. Aurinko osoittaa keskeisimpiä energioita ja teemoja ajassa, jolloin esimerkiksi ravun merkkiin liitetyt ominaisuudet asetetaan alttiiksi Pluton muutosvoimalle. Tämä voi tuoda eteen jotakin ainutkertaista elämänvoimaa, jos sen saa toteutumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Mikään ei vedä vertoja Pluton intensiivisyydelle.

Muodostelmassa on myös Uranus mukana, sillä se on pitkän aikavälin neliössä Pluton kanssa, ja Auringon eteneminen tuo tähtivalon hiukan myöhemmin neliöön, eli kyseessä on T-risti. Jos omalla kartalla on nyt tekijöitä vaa’an 12 – 16 asteissa, muodostuu taivaan asetelmasta väliaikainen Iso risti pakottavia, mutta toimeliaita energioitaan tarjoten. Ketkä teistä saavat tämän?

 

Perääntymisen pimeydestä valoon ja kirkkauteen

1.7.2014

mercury_cardJälleen on Merkurius-päivä (vaikka astrologisen katsannon mukaan ollaankin Mars-päivässä tiistaina) ja varsin positiivinen sellainen. Tänään Merkurius on pysähtynyt ja Maasta katsottuna kääntyy etenemään. Pysähdys alkanee viimeistään tänään ensimmäisenä heinäkuuta aamupäivällä noin puoli yhdeltätoista kun Merkurius saavuttaa retroilunsa lakipisteen 24°22’52’ kaksosia, kääntymyksen kohta on iltapäivällä  noin kymmentä vaille neljältä, ja illalla yhdeksän jälkeen edetään, hip hurraa.

Ihan koko päivää voidaan juhlia voimakkaan Merkuriuksen aikana, jolloin symbolisesti käännytään sisimmästä taas kohti ulkomaailmaa. Tämän päivän mittaan on parhaimmat hetket oivaltaa, mihin Merkuriuksen sisäinen hiljentyminen meitä johdatti, ja saada varmuus siitä, miten kerätyt tiedot päästään jakamaan toisille. Sisimmän ruotimisen erityinen herkkyysaika alkaa olla takana, ja olemme saattaneet jopa saada välähdyksiä psyykemme tasosta ja tietoisuudesta.

kk_meadKuvainnollisesti voidaan avata verhot edestä ja katsoa taas kirkkautta. Silti toppuuttelen enemmälti hurraamasta käytännön tasolla, pysytään vielä hetki nöyrinä, sillä Merkurius vaeltaa vasta hitaasti kohti pääsyä pois varjoalueeltaan. Kesäkuun alkupuolella planeetta aloitti perääntymisensä ravusta, ja takaisin samaan merkkiin tullaan 13. heinäkuuta aamulla. Tämä uudelleen tapahtuva merkinvaihdos on pikkuisen hiertävä tuntemuksiltaan, sillä samalla hetkellä Merkurius joutuu uuden hallitsijansa Kuun kanssa kvinkunssikulmaan. Kun yleensäkin varjossa on tapana nousta korjattavia asioita esille, jopa virheitä, tämän suuntaisiin voisi alkaa jo henkisesti varautua. Ulos varjosta Merkurius pääsee hieman reilun kahden viikon kuluttua 16. heinäkuuta aikaisin aamulla.

Mitä teille jäi käteen tästä Merkuriuksen perääntymisen ajasta? Etukäteen odotin, että tämä jakso ei olisi niin koetteleva kuin moni muu vastaava on ollut, sillä nyt planeetta sai omasta merkistään apua ja etua. Oletan silti, että varsinkin sillä kartan alueella missä perääntyminen tapahtui, on ollut asioita selvitettävänä. Jos tämä jakso itsestäni tuntui menevän ohi tavallista nopeammin, on se silti tuntunut todella voimakkaasti juuri kulkemallaan alueella omalla kartallani, laskuakselin suunnassa, toisten ihmisten alueella. Monta kertaa toivoin, että voisin lopettaa kommunikoinnin tyystin, tai ainakin vetää paksun siivun eristysteippiä suun eteen (myös korville ja silmille ei olisi ollut pahitteeksi). Täydellistä radiohiljaisuutta en pystynyt toteuttamaan, mutta kyllä minäkin sisimpääni käännyin omalla tavallani, kirjoittaen kuinkas muuten. Ehkä nyt sen teipin saa kiskaista iholta, vaikka se vähän sattuisikin.

kk_mesiivet

Aika ei kuitenkaan anna meidän kovin riehakkaasti heittäytyä avoimuuteen ja maailmalle, sillä pian koittaa Auringon vuosittaisessa kierrossa yksi intensiivisimmistä kohdista, nimittäin sisimmän ja psyyken mittaamisen hetki: tämä voi tapahtua vastavuoroisessa kanssakäymisessä, mutta voi olla kunkin sisimmän tasolla tapahtuvaa vuoropuhelua. Aurinko matkaa vastapäätä Plutoa, ja oppositio saavuttaa huipennuksensa perjantaina. Parhaimmillaan tämä ilmiö voidaan katsoa lahjaksi ja mahdollisuudeksi ymmärtää sielun ytimestä jotakin, todennäköisimmin seikkoja joita Merkurius on viime viikkoina auttanut meitä pistämään järjestykseen. Tapahtumaa voisi melkein verrata pimennykseen, jossa mustuus antaa tilaisuuden keskittyä minuuteen.

Kun nyt kesässä ollaan, voisimme päästää Auringonvalon sisään!


%d bloggers like this: