Planeetan visuaalisella näkyvyydellä on tulkinnallisesti olennainen merkitys astrologiassa, esimerkiksi sillä kätkeekö Aurinko toisen tekijän kirkkauteensa tai ilmestyykö planeetta uudelleen taivaalla näkyväksi sen jälkeen kun on kohdannut Auringon. Voidaan pohtia millainen ero on horisontista esiin nousevalla planeetalla ja horisontin alle näkymättömiin laskeutuvalla planeetalla. Hellenistisessä astrologiassa puhutaan silmin havaittavista seitsemästä planeetasta, ja yötaivaalla kiinnitetään huomiota kiintotähtiin. Astrologinen oppi rakentuu myös planeettojen keskinäisten kontaktien tutkimiseen sillä perusteella miten ne kulmaopin osoittamana voivat nähdä toisensa.
Hellenistisen ja modernin astrologian välinen suurin kynnyskysymys tuntuu monelle olevan ulkoplaneetat, uudella ajalla optisten apuvälineiden avulla paikannetut Uranus, Neptunus ja Pluto aurinkokunnassamme. Modernista näkökulmasta katsottuna on mahdotonta tulkita ilman ulkoplaneettoja. Heitän kehiin ajatuksen, että jos kreikkalais-roomalaiseen aikaan ulkoplaneetat olisi löydetty tai laskennallisesti teoreettisesti keksitty miten ne kulkevat, olisiko näillä siltikään seitsemään planeettaan verrattavissa olevaa roolia astrologiassa, koska ne eivät milloinkaan näy taivaalla paljain silmin. Mielipiteeni on, että ulkoplaneettojen kanssa oltaisi pitäydytty symbolisella ja kollektiivisella tasolla.
Vaikka ulkoplaneettojen tulkintamallit tuntuvat nykyään kovin vankoilta ja lukkoonlyödyiltä, ei näillä ollut löytöhetkellä tulkintamanuaalia mukanaan. Kaanon on vakiintunut vasta aikojen kuluessa, ja useimmiten vahvimman lain mukaisesti, eli on seurattu karismaattista ja paljon julkisuutta saanutta yksittäistä henkilöä. Tätä voitaisi verrata nykysomen ostoklikkauksiin, missä algoritmin kautta huomio kumuloituu. Ulkoplaneettojen kohdalla jokin läntisen maailman asia tai tapahtuma planeetan löytöhetken tuntumasta on iskostettu planeetan perusmerkitykseksi; vallankumous, henkisyys tai ydinvoima. Ulkoplaneettojen tulkinnallinen merkitys on luotu tapahtumatasolta, eikä se ole lainkaan samanlainen kuin silmin havaittavien seitsemän planeetan kohdalla. Nämähän on nähty aina, eikä ole olemassa mitään löytöhetkeä mikä olisi yhdistetty symboliikkaan. Näiden ”vanhojen” taivaan kulkijoiden merkitykset pohjautuvat niiden asemaan aurinkokunnassa, kiertoon ja kulkuun, ulkonäköön, eli monin osin astronomisiin tekijöihin. Ulkoplaneettojen kohdalla astronomia vaikuttaa sivuseikalta.
Ulkoplaneettojen merkityksiin ympättiin ”lainoja” vanhoilta planeetoilta, mikä köyhdytti seitsemän kulkijan merkityksiä. Kun samaan aikaan uuden tiedon huumassa ei tutkittu vanhoja tekstejä, ne oli kadonneet tai tuhottu tarkoituksellisesti, astrologisen tiedon jatkumo notkahti. Monelle nykypäivän astrologille voi olla yllätys, että ulkopuolisuus liittyy Saturnukseen eikä Uranukseen, tai että Neptunuksen henkisyys onkin napattu Jupiterilta. En osaa arvioida keksittiinkö varsinaisesti uusia asioita, joita ulkoplaneetat saivat edustaa. Tekniikkakin kaikilta osin on Merkuriuksen juttu, ei sen tulkitsemiseen Uranusta tarvita. Maailma ja sen asiat olivat olemassa jo antiikin aikaan, ja tematiikkaa on helppo soveltaa käyttämällä vain seitsemää planeettaa.
Toinen ongelmakokonaisuus muodostuu hellenistisen astrologian oppijärjestelmän täydellisyydestä ja kokonaisuudesta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikella on oma paikkansa. Tähän systeemiin ulkoplaneetat eivät istu, vaan niillä täytyy olla jokin toisenlainen rooli. Monenlaiset ajanhallintasysteemit jättävät ulkoplaneetat sivuun, koska juuri nämä perustuvat merkkihallintajärjestelmään. Planeettojen kiertoa syntymäkarttaa vasten voidaan toki seurata, mutta tässäkin kirkkain idea jää toteutumatta: profektio osoittaa mitkä transiitit ovat tärkeitä, eikä ulkoplaneettoja voida sisällyttää profektiokiertoon, koska sekin perustuu planeettojen kotimerkkeihin. Astrologian opettajani sanoo, että ulkoplaneetat ovat kiintotähtien kaltaisia, mutta ehkä tämä jättää ulkoplaneettoja yhä enemmän tulkinnasta sivuun. Modernissa astrologiassa on totuttu nimenomaan kiinnittämään jopa suhteettomasti huomiota ulkoplaneettojen pitkiin transiittijaksoihin. Tuntumani alkaa olla yhä vahvemmin, että se mitä ulkoplaneettojen transiiteista tulkinnallisesti esitetään, löytyisi yhtä hyvin tarkastelemalla aikasyklejä tai huolellisemmalla planeettamerkitysten katsannolla näkyvien tekijöiden osalta. Monelle voi myös olla yllätys tai järkytys, että transiitit eivät ole päällimmäisenä kun yksilön ajanlaatua tutkitaan. Moderni astrologia on kääntänyt tämän nurinpäin, niin että tutkitaan lähestulkoon yksinomaan transiitteja, onhan se helppoa pyöritellä näitä vaikka puhelimella ja ohjelmista saa valmiin tulkinnankin.
Kun ulkoplaneetat eivät pääse ottamaan osaa muuhun astrologiseen analyysiin, jääkö niille vain transiittikunkkujen rooli? Progression voi yhtä lailla katsoa olevan yhden ajankohdan transiitti, mikä heijastetaan symbolisella vastaavuudella tähän hetkeen. Omassa ajattelussani tällä hetkellä suuntaan yhä enemmän yleismaailmalliseen malliin, missä ulkoplaneetta näyttäytyisi pääasiallisesti laajasti koko maapalloa koskettavissa asioissa, mutta ei välttämättä yksilötasolla. Nähdäkseni ulkoplaneettoja ei ole integroitu astrologiaan sisään siten, ettei alkuperäinen astrologinen oppi romutu. Tästä syystä jään mielenkiinnolla odottelemaan, syntyykö oivalluksia ulkoplaneettojen roolista, merkityksistä ja toteutumista, nyt kun astrologista perustaa on paremmin tutkittu. Ja sillä välin, mieluiten tulkinnallisesti skippaan ulkoplaneetat, jos en voi täydestä sydämestäni luottaa näiden tämänhetkisiin esitettyihin merkityksiin.